En ole surullinen.
31
Mietin tuota eilistä postaustani. Mietin sitä uudestaan omien tuntemusten kautta ja teidän kommenttien ja yksityisviestien kautta. Mä luulen, että mä en oo uupunut. Mulla on se vakava raudanpuute, joka pistää mut todella väsyneeksi. Sen lisäksi toki tiedostan, että se uupumuksen raja ei oo varmasti kaukana. Sen takia teinkin eilen ratkaisuja asian suhteen. Mä halusin vielä avata tätä asiaa vähän. Tää on kirjoitettu ihan täydellä rakkaudella ja hymy huulilla. Haluan sen sanoa, koska aina ei tekstin kautta näe sitä tuntemusta mikä on. Mä oon kiitollinen kaikista teiän kommenteista, enkä oo mistään ottanut itteeni. <3
Eilen kirjoitinkin, että väsymys ja sellainen voimien ehtyminen on monen asian summa. Mulla siihen liittyy tuo ferritiini, erityisherkkyys ja työkiireet. Mutta kuitenkin nyt kun mä mietin mun töitä ja vapaa-aikaa, ymmärrän sen ettei mun kalenteri oo oikeasti täyteen buukattu. Mulla on aina viikonloput vapaat. Lukuunottamatta jotain ihan tosi harvoja poikkeuksia. Meillä on myös arki-illat vapaita, pääsääntöisesti. Tiistaisin ja torstaisin meillä on treeniryhmän treenit, eli käytännössä yks arki-ilta viikosta on meillä molemmilla töitä.
Mietin myös sitä, että some antaa vääristyneen kuvan meiän arjesta. Moni ajattelee, että meillä on ihan yhtä ruljanssia ja sirkusta koko elämä. Mutta ei se oikeasti ole. Me itse toki ollaan luotu se kuvitelma, mutta tosiasia on se, että mehän leikitään Emman ja koirien kanssa joka ilta kotona pieruverkkarit päällä ja läppärit kiinni. 🙂 Me tehdään molemmat töitä arkisin klo 8-16 välinen aika, ei enempää. Joskus toki on lauantaina tai sunnuntaina otettava pariksi tunniksi kone esiin, mutta se on enemmänkin poikkeus kuin sääntö.
Joo, meillä on paljon meneillään. On podcastia, on blogia, on vaikuttajatapahtumia ja muuta. Mutta itse asiassa, onhan todella isolla osalla ihmisistä omissa töissään monta projektia, joista se kokonaisuus muodostuu. Ei pelkästään yrittäjillä tai ei pelkästään meillä. 🙂
Mä muistan, kun mua joskus ärsytti se, että joku sanoi ”kiire on itse kehitetty tila”. Mietin silloin, että paskanmarjat! Kyllä kiire on ihan oikea asia ja se johtuu siitä ja tästä ja tosta.
Mutta kun nyt mietin, niin se on oikeasti totta. Itsehän me omassa päässämme teemme sen, että ”pakko tehdä tää ja toi ASAP ja apua kun on paljon hommia”. Kun sitten pysähtyy ja miettii, onko niitä hommia edes niin paljoa? Myös se, että on oman kalenterinsa pomo on tärkeää! Oon esim. oppinut sen, että en ota samalle viikolle yhteistöitä kuin yhden. Haluan tehdä ne kunnolla, enkä paniikissa vasemmalla kädellä, koska pitää tehdä monta samana päivänä. Sama juttu isompien kokonaisuuksien kanssa, en halua ottaa samaan syssyyn montaa deadlinea.
Päätin kuitenkin eilen, että teen nyt tänä keväänä nämä isommat kokonaisuudet, jotka mulla on jo sovittuna kalenterissa. Mutta en ota mitään lisää. Jos joku laittaa mulle nyt viestiä, että hei lähetkö kuukaudeksi Selviytyjät -ohjelmaan, niin en lähde. 😀 😉 En ota mitään isoja projekteja nyt enempää. Mulla on blogi, IG + IGtv, Vaikuttajatapahtumat, podcast ja sen lisäksi yksi huhtikuussa alkava juttu, jota työstän koko ajan täällä taustalla. Mutta uusia juttuja en ota – se on lupaus mulle itselleni.
Mä tajusin eilen pohtiessani näitä asioita ja kuulostelemalla omia tuntemuksiani, että mä en ole surullinen. Mä oon innoissani ja iloinen. Koen onnistumisia ja haluan tehdä asioita. Mulla ei oo vaikeata nousta aamuisin sängystä, eikä mua ahdista työt mitä teen. On vaan super tärkeää, että pidän vapaapäiviä tästä eteenpäinkin, enkä tosiaan ota mitään lisää enää tähän saumaan. Mä myös toivon tosi paljon, että pääsen infuusion pian ja saan sitä kautta energiaa takaisin.
—
Monna
31 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Moi Monna! Heti alkuun sanon, tämä ei ole kritiikkiä sinua kohtaan joten älä suutu ? Jäin vaan miettimään kun todella monet nykyään kirjoittavat, on se sitten blogi tai insta, kauhen litanian ”diagnooseista” mitä itsellä on. Vaikea pukea sanoiksi mutta en yhtään ihmettele että ihmiset on väsyneitä kun kaikkeen pitää etsimällä etsiä jokin hienolta kuulostava syy. Niin kuin sanoin, tämä ei ole hyökkäys sinua tai ketään kohtaan, olen vain pannut merkille ja ihmetellyt miksi kaikki pitää luokitella jonkin alle… esim. Vähintään joka toinen on nykyään erityisherkkä ja sen piikkiin voi laittaa oikeestaan mitä vain. Joka tapauksessa, toivottavasti sinä saat pian asiasi kuntoo, oli syy mikä tahansa! Aurinkoista kevättä!
Varmasti joka toinen ei oo erityisherkkä. 😉 Mutta 30% väestöstä on. 🙂 Mä luulen, että monet (ainakin minä) haluaa syyn omalle ololleen ja oireilleen. Sen takia niitä diagnooseja halutaan. Eihän niissä mitään pahaa ole. ❤
Olen Lilan kanssa samaa mieltä. Ihmisellä vaihtevat hyvät ja huonot jaksot elämäntilanteiden ja vuodenaikojen mukaan. Esim. Syksyllä on vaikea tarttua toimeen ja olla energinen, kun taas keväällä suurimmalla osalla hymy on herkässä. Ei ehkä kaikille lyhyille väsymysjaksoille pidä löytää diagnoosia vaan voi todeta itselle hyväksyvästi, että nyt on kausi kun väsyttää enemmän (tämä taitaa olla pikkulapsiperheessä melko yleistä ?). T. Opettaja ja diagnosoinnin ammattilainen
Joo ehdottomasti on ajanjaksoja! 🙂 Mulla on syksy sitä tekemisen aikaa btw 😉 Mutta siis niin, tällaisiahan me ihmiset ollaan – halutaan tietää mikä meillä on. <3
Tuttavani tapasi sinut hetki sitten.
Hän sanoi että ”Hän vaikuttaa somessa niin räiskyvältä ja iloiselta ihmiseltä, mutta hän oli tosi harmaa ja jotenkin poissaoleva, niin surullisen oloinen että teki mieli kysyä ja halata että jaksatko sinä?”
Se tuntui pahalta. Jotenkin minäkin näen sinussa tosi sellaisen voimattoman naisen. Mietin että mitä jos et uskalla ääneen vain sanoa ja heität sen ajatuksen koko ajan pois että et ole uupunut..? Päivität somea, teet postauksia, vedät treeniryhmää, podcastia, mutta nyt tuntuu ettet mitään tee enää sydämellä. Niistä aistii jotenkin sen ahdistuksen.
Niin tai näin, kaikkea hyvää. Toivottavasti asiat järjestyy<3 Tai järjestyyhän ne, aina.
No siis kamalaa! 😀 Enhän mäkään voi aina olla iloinen ja räiskyvä! Kerronhan sen somessakin. 😉
En koe olevani voimaton nainen, mutta tällä hetkellä väsynyt.
Kiitos <3
Mulla sitten taas ei ole ollenkaan tällainen kuva Monnan jutuista 🙂 Jännä miten eri tavalla ihmiset näkevät ja kokevat asiat. Kuulostaa siltä että kaikkea tekemistä ja työjuttua on ihan sopivasti. Ja osa Tuukan kanssa jaettuna, jolloin se työkuorma ei ole vain yhden ihmisen harteilla. Sitä paitsi sekin on totta, että kyllähän päivätyössä käyvät ihmiset tekevät päivittäin jos jonkinlaista projektia ja useinkin päivät venuu ja vanuu kummastakin päästä ja ylityösaldot paukkuu. Yrittäjänä on vielä pieni paine takoa silloin kun rauta on kuumaa, koska se toimeentulo on niin sidottu niiden projektien määrään. Joten varmasti elämä on sen kannalta koko ajan pientä tasapainottelua ja joutuu miettimään tarkkaan, mihin sanoo ei.
Diagnooseista: minusta se on sitten taas hienoa, että nykypäivänä voi saada itselleen jonkin diagnoosin, eikä tarvitse miettiä yksin päätänsä puhki että miksi olen jotenkin muista poikkeava tai outo. Itsekin olen eritysherkkä ja väsyn todella paljon sosiaalisista tilanteista ja esim. liikenteen melusta. Kauan ajattelin että olen jotenkin laiska kun en jaksa olla sosiaalinen enää työpäivän jälkeen ja olen ajoittain huono ystävä, kun en jaksa koko ajan vaihtaa kuulumisia ja soitella. Sittemmin kun tajusin erityisherkkyyteni ja luin muiden ihmisten kokemuksia aiheesta, pystyin olemaan itselleni armollinen ja tajusin että minunkaltaisia on muitakin, eikä kyse ole siitä että olisin huono ihmisenä. Nyt osaan vaalia lepoa ja rauhoittumista ihan eri tavalla, enkä edes yritä olla menossa joka paikassa kun se ei aiheuta kuin stressiä ja ahdistusta.
Mutta onko se, että nauttii työpäivän jälkeen omasta rauhasta, erityisherkkyyttä? Miksei vain voisi ilman diagnoosia nauttia siitä omasta rauhasta.
Itse sovin todella harvoin työpäivien jälkeen mitään, koska vain haluan olla kotona. Samoin viikonloppuisin mielellään toinen päivä kotona.
Ystäväni tavatessamme kertovat mitä kaikkea ovat tehneet,kun minä taas olen vain nauttinut kotona olemisesta. En ota siitä stressiä,enkä koe olevani erityisherkkä. Minä vain nautin itseni seurasta 🙂
Kuten Lila kirjoittikin, tarvitseeko kaikkeen diagnoosi? Nykyisin ihmiset vertaavat itseään toisiin liikaa ja se ehkä aiheuttaa ”kilpavarustelua” kaikessa. En koe yhtään nolona sanoa,etten ole käynyt siellä tai täällätai tehnyt sitä mitä muut. Jos ei minua huvita, niin ei tarvitse.
Eihän kukaan ole väittänyt, että se olisi erityisherkkyyttä että haluaa työpäivän jälkeen omaa aikaa. 😀 Kyllä se on paljon paljon muuta. Olen tästä kirjoittanut monesti, siksi en joka kerta aio jokaista seikkaa ja fiilistä kirjoittaa uudelleen.
Hei!
Tuo uupumuksen oireiden tunne on varmasti just monen asian summa. Itse havahduin yksi päivä siihen, että en ole saanut samaa vireystilaa lapsen syntymän jälkeen takaisin… ja siitä on jo 10 vuotta. Huomaan että palautuminen kestää kaikesta kauemmin. Mieliala on hyvä, mutta enää ei vaan jaksa samalla draivilla kuin ennen- ja tiedän että se on ihan normaalia ?
Joo, näin se just menee. Normaalia, elämän tuomaa ja tilanteiden tuomaa väsymystä. Ei se tarkoita, että olisi uupunut tai masentunut. <3
Monna! Mä mietin sun edellisen postaukseen kohtaa missä mainitsit että haluaisit olla jaksavainen niin kun kaikki muut..
Mä en oo tavannut ainakaan omasta lähipiiristä ketään samassa elämäntilanteessa olevaa ku ite (30-vee perheellinen, työssä käyvä) joka oikeesti hehkuttaa sitä kuinka hyvin jaksaa ? ei todellakaan, se on enemmän jo vitsin aihe et mitä kaikkea väsyneenä tulee sekoiltua. Kuten kuka unohti hakea lapsen harkoista tai kuka lähti hirveeltä kiireellä harkkoihin ajamaan pihasta ja unohti lapsen pihaan. (en ollu kumpikaan ite, en ainakaan myönnä??)
Ja kun ihmiset on tehneet nyt susta oletuksia sun instan perusteella, niin ehkä säkin teet muista?
Tää on tietkö ihan just näin. Mä teen samalla tavalla oletuksia niistä ”jaksavista ihmisistä”, kun mun seuraajat tekee musta. 🙂
Hei. Olen seurannut blogiasi tosi alkuajoista saakka ja edelleen luen sitä ahkerasti ? Viime aikoina olen myös huomannut ajoittain samaa mitä muutkin, olet uupuneen ja hieman melankolisen oloinen ja hymysi ei vaan tunnu enää tulevan niin sydämestä kuin ennen. On tietysti täysin normaalia ja suotavaakin että äidiksi tullessa luonteen kulmat vähän hioutuvat ja siinä samalla pikkulapsiarjen aiheuttama väsymys on omiaan vetämään energiatasoja alas, etenkin raudanpuutteeseen lisättynä. Ehkä tämä on sitä, mikä meille lukijoille heijastuu juurikin sillä, että olet melankolisen oloinen. Puhut täällä paljon erityisesherkkyydestäsi, kirjoitat usein ja avoimesti, oletko koskaan miettinyt, että myös blogilla olisi osuutta sinun tämänhetkiseen fiilikseen.. Koetko kenties joskus, että olet tilivelvollinen selittelemään tänne, niinkuin nyt tässäkin tapauksessa tulla jälkeenpäin puimaan sitä, ettet ole masentunut. Blogi antaa varmaan paljon, mutta minusta tuntuu välillä, että varmasti se myös ottaa todella paljon.. Etenkin ihmiselle, joka jää jälkeenpäin pohtimaan blogissa saamaansa palautetta.. Joidenkin blogikirjoitusten jakaminen isolle yleisölle varmasti nostaa myös adrenaliinia, lisäten kehon kuormittuneisuustilaa entisestään.. Mainitsemastasi erityisherkkyydestä johtuen voisi varmaan olla väärti joskus kokeilla fiilistä ilman bloggaamista. Toisinsanoen jos ei olisikaan aina muulle maailmalle avoin, vaan keskittyisi luomaan itselleen ja perheelleen rauhaa ilman ruudun toispuolelta tulevaa aistiärsykettä. ..Joskus asiat myös saattavat helpottua, kun niiden pyörittämistä ja analysointia koittaa vähentää.
Mukavaa kevään jatkoa teidän perheelle ?
Tässä on vaan sellainen pieni mutta matkassa, että tää on minun työ. Eli jos lopetan, loppuu työt. Mä nautin kirjoittamisesta, enkä koe olevani tilivelvollinen. Tää postaus oli sellainen, että halusin vaan avata omia ahaa-elämyksiäni edellisestä kirjoituksesta. En tehnyt sitä selittääkseni teille, vaan itse asiassa itselleni.
Mun piti vastata jo tuohon sun edelliseen postaukseen, mutta vastaan nyt tähän miten itse koin uupumisen. Uupumus tuli pikkuhiljaa vaativan työn ja perhearjen pyörityksessä, kuittasin väsymyksen niin että sellaistahan se on kaikilla. Pitkään sinnittelin, mutta loppujen lopuksi tuli stoppi. Uupumuksesta tuli masennus. Tiettyyn rajaan asti itseään voi pakottaa mutta sitten tulee se päivä kun ei vaan pysty enää. Ei edes nousemaan sängystä. On vaikeaa erottaa normaali väsymys uupumuksesta, mutta näin jälkeenpäin itsellä se totaalinen elämänilon katoaminen oli merkki että nyt on kyse enemmästä kuin univeloista. Itkin töissä, lopussa sain paniikkikohtauksia. Se aika oli aivan järkyttävän raskasta kun apua ei meinannut saada mistään ja voimat oli täysin loppu.
Olin 2,5 kk sairaslomalla ja lääkityksen aloitettuani maailmaan palasi värit. Tein vielä 3 kk puolikasta työaikaa, sain levätä arjessa riittävästi. Edelleen olen toipilas, mutta oikeassa suunnassa. Pääsin aloittamaan psykoterapian ja työtehtävät vaihtui kevyempiin. Arki on kuormittavaa edelleen kun on kotona pienet lapset ja omaa aikaa ei käytännössä ole ollenkaan, mutta olen tehnyt ne muutokset mitä voin ja se on kannattanut. Ilman lääkitystä en olisi millään päässyt ylös masennuksesta ja kyennyt hakemaan tarvittavaa apua.
En tiedä kuinka paljon sinua Monna stressaa se, että olette perheenä seurattuja somessa, mutta itse voisin kuvitella että ns. julkinen työ on henkisesti kuormittavaa. Saat olla ylpeä että uskallat kertoa myös siitä ei-niin-hymyilevästä Monnasta, vaikka ihmiset arvostelevat sinua todella raa’asti välillä.
Näin sinut aamu tv:ssä Tuukan kanssa silloin kun olin sairaslomalla ja ajattelin, että olet niin hyvä esimerkki kaikille suomalaisille naisille! Minulle olet ainoa bloggaaja jota viitsin seurata myös instassa. Tästä tuli pitkä luritus, mutta toivotan kaikkea hyvää teidän perheelle!
Moikka.
Mää olen varma, jos nyt voi olla, että sun vaivat johtuu raudanpuutteesta.
Itselläni viime kesänä tosi alhainen ferritiiniarvo ja se mitä se aiheutti oli niin uskomatonta jotenkin ja kaikki raudanpuutteen aiheuttamat ongelmat sellaisia, että jokaiselle pystyi keksimään toisen selityksen. Luulin jossain välissä, että olen sairastunut krooniseen väsymysoireyhtymään vaikka se oli sitä raudanpuuttetta.
Nyt kun rautaa on syötynä jo 7kk monet oireet ja olotilat ovat pois ja virkeämmäksi tulen koko ajan vielä on pitkä tie, mutta pääasia että parempaan suuntaan menossa.
Mukavaa helimkuuta sinulle.
Jaana, tietkö mäkin oon varma! 🙂 Toi on hullua miten isoja ongelmia ja oireita se aiheuttaakin. Ja ne kaiken lisäksi on tosi lähellä masennus-oireita, uupumus-oireita ja tuota kroonista väsymysoireyhtymää.
Onneksi sain nyt ajan rautainfuusioon!! Vaikka se onkin vasta maaliskuun lopulla, mutta kuitenkins!! <3 Kiitos Jaana ja samaa sulle!
Hei ihana Monna
Minun pitää tulla sanomaan se, että kun ihmiset täällä kummastelevat arjen ruljanssia, hymyn hyytymistä, elämänilon sammumista, trendidiagnooseja ja ties mitä, niin minä haluan kertoa, että näen sinut edelleen sellaisena kuin sinä olet ollut vaikka silloin kuin aloin sinua seuraamaan (eli kauan ennen Emmaa).
Onhan se nyt aivan luonnollista, että elämä ottaa ja antaa, toiset kaudet ovat haastavampia kuin toiset, on unenpuutetta, raudanpuutetta ja vaikka erityisherkkyyden tuomaa kipuilua. Ja kaikki ne kommentit, jossa yhtään syyllistetään siitä, että sinun pitäisi jaksaa paremmin /älä ota niin paljoo töitä /rauhotu /älä trendidiagnosoi itseäsi, ovat omalla tavallaan hyviä siinä mielessä, että jos joku niistä jää ”itämään” sun mieleen, ja saat niistä jotain irti, niin onhan se kuitenkin hyvä. Muussa tapauksessa ne neuvovat ja aavistuksen arvostelevat kommentit voit jättää omaan arvoonsa – itse haluan ainakin uskoa, että suurin osa niistä on kirjoitettu lukijan huolena/neuvomisena juuri sinua kohtaan.
Muista, sinä itse KOET miltä mikäkin tuntuu, oli se hyvää tai pahaa, kukaan meistä ei voi kertoa miksi, me tiedämme sinusta vain pienen palan päivää. Sinä vain tiedät, ja välillä et tiedä itsekään, ja tuntuu voimattomalta ja surulliselta. Kaikki nämä kommentit, ehkä toiset enemmän negatiiviset kuin positiiviset, kuitenkin ehkä herättävät sinussa jotain, jos niistä saat jotain irti, hyödynnä se. Ja jo se, että voimattomuuden tunteista huolimatta, pyhität ne vapaat rakkaat hetket perheellesi kertoo sen, että pohjimmaisena kaikki on hyvin. Ja Tuukka varmasti kantaa, jos joku päivä et kaikkia töitäsi kykenisi tekemään – sekin on vain ihmisyyttä.
Kiireen, surun, voimattomuuden ja arjen hektisyyden tunteet ovat sinun subjektiivisia kokemuksia ja meistä kukaan ei saa tulla sanomaan, että älä tunne niin. Sinä tuntisit juuri noin, vaikka sinut riisuisi diagnooseista – on vain rohkeaa, että jaat ne tänne.
Minä toivotan sinulle oikein hyvää kevättä, kuten myös teidän perheelle.
T. 28-vuotias nainen, jolla on ”vain” korkeakouluopinnot, ja osa-aikatyö, ja tuntee silti itsensä välillä todella uupuneeksi.
Toi sun väsymys kyllä selkeesti vaikuttaa sun postausten tasoon. Ollu kyllä sellasta diipadaapaa viimeaikaiset kirjoitukset ja välissä aina valitusta väsymyksestä.
Sitten sun ei varmaan kannata enää lukea mun postauksia. 😀 😀
Hei Monna,
Mietin tätä raudanpuuteasiaa ja ajattelin kirjoittaa aiheesta FODMAP. Siinähän on kyseessä siitä, että vältellään lyhytketjuisia hiilihydraatteja, eli juuri niitä jotka aiheuttavat turvotusta ja ilmavaivoja, koska ne eivät pilkkoudu ja imeydy ohutsuolessa. Tämä pilkkoutumattomuus johtuu taas siitä, että ohutsuolessa ei ole niitä bakteereita, jotka näitä hiilareita pilkkoisivat, vaan nämä bakteerit elävät paksusuolessa. Me kaikki tiedämme miten tärkeitä suoliston bakteerit ovat ihan kokonaivaltaiseen hyvinvointiin. Jos ihminen kuitenkin syö koko ajan helposti sulavaa ruokaa, meidän suolistomme alkaa kärsimään siitä. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, suoliston kurinat, turvotukset ja ilmavaivat ovat periaatteessa ihan normaaleja asioita ja merkki siitä että suoliston bakteerit saavat niille kuuluvaa ravintoa. Suolisto saa myös tärkeitä lyhytkestoisia rasvahappoja, jotka vahvistaa suolilimaa.
FODMAPista voi kuitenkin aiheutua se, että suoliston mikrobisto kääntyy kehoa vastaan. Kun bakteerit eivät saa oikeaa ravintoa, ne alkavat nakertaa suoliston omaa limakalvoa ja sen pinta heikkenee heikkenemistään. Tästä seuraa vuotava suoli, mikä tarkoittaa sitä että elimistöön pääsee yhdisteitä jotka aiheuttavat matala-asteista tulehdusta. Se taas on yhdistetty masennukseen, diabetekseen jne . Periaatteessa tämä vuotava suoli aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin itse IBS. Raudanpuutetta. Eli FODMAP-ruokavalio voikin olla syynä raudanpuutteeseen. Eli piereskelyt ja turvottelut ovat osa meitä ja tervettä suolistoa 😉
Joo, ihan totta! 🙂 Oot oikeassa ja oon lukenut tuosta FODMAP:sta myös noita ns. huonoja puolia. Eikä sitä tietysti suositella pitkäkestoisena asiana. Piereskely ja turvoittelu on joo ihan ok ja osa tervettä suolistoa, mutta kivuliaat vatsakrampit ei. 🙂
Moi,
Kommentoin omasta kokemuksesta, en mitenkään tieteeseen pohjautuen. Itselläni ferritiiniarvo oli viime kesänä 9 ja vatsa sekaisin vedin syksyn rautaa ja nyt arvoni ovat 33. Tämä nousu on ihan hyvä, vaikka ei vielä loistava. olotila ei ole kuitenkaan vielä merkittävästi parantunut. lääkärin kanssa keskusteluissa on hyvin tullut esiin että ei tuo Rauta ole aina mikään taikasana, jolla olo yhtäkkiä korjaantuu. Usein lopputulos on asioiden summa. Haluan siis vain muistuttaa, että ei kannata odottaa tuolta rauta-arvon korjasnrumiselta mitään hokkuspokkusta vaan tehdä samalla muita muutoksia jotka tulevat toisiaan. Kirjoituksistasi olen ymmärtänyt, että näin olet toiminutkin! Tsemppiä!
Ferritiinin ollessa niin ”oikea ongelma” kuin trendihömpötys, niin mitä jos se infuusio ei autakaan? Ihmiset tuntuu nykyään päättävän ite, että syynä kaikkeen on ferritiini. Ei suinkaan pimeä vuodenaika, hektinen arki, huono ruokavalio, ylipaino yms. Kaikkia väsyttää, se ei ole sairaus. Jengi syö jo nykyään niin huonosti kun välttelevät ihan kaikkea, oli se sitten viljat, maito, mitälie. Tänkin ihmiset päättää ite, ilman että on mitään oikeaa allergiaa todettu. Se on vaan muotia. Esimerkiksi jos minä vetäisin nyt yhtäkkiä jotain kauramaitoa niin ripuli lentää kaks päivää kun en ole semmoseen litkuun tottunut. Pitääkö sillekin sitten keksiä joku ruoka-aineallergia? Mutta tsemppiä. Uskon että helpottaa jo kun saadaan pikkuhiljaa nauttia valoisammista päivistä ☀️Ja kesä tulee, Emma kasvaa, kivoja työjuttuja edessä. Muistat välillä ottaa löysin rantein. Kyllä se siitä ??
Joo, kyllä valo tuo energiaa. Mutta vakavasta raudanpuutteesta kärsivälle se ei tuo sitä. 🙂 Infuusio auttaa joko heti tai sitten sitä joutuu tekemään pari-kolme kertaa. Se riippuu siitä, kuinka kauan varastot on olleet tyhjillään. Että kuinka kauan niiden eheyttämiseen menee. Sen jälkeen tietysti pitää ylläpitää niitä, mutta jos ravinnosta ei imeydy tarpeeksi, on mietittävä muu keino.
Jengi varmasti syö huonosti, mutta kyllä se on myös upea asia, että osataan vähän katsoa mikä sopii kellekin ja mikä ei. Jollekin sopii lehmänmaito ja toiselle kauramaito. Ei se oo kummaltakaan pois. <3
Infuusio ei vaikuta heti, se on höpöjuttu. Varastot täyttyvät hitaasti. Sisätautilääkäri tosin sanois että lumevaikutus voi tulla heti, mutta kokonaisuudessa voi viedä 3kk – vuoden
Onko sinulle tehty infuusio? Toisin kuin sanot, infuusio vaikuttaa heti. Rautakuuri voi viedä 3kk-1 vuosi, jotta rautavarastot ovat täynnä. Infuusiota voi joutua tekemään kaksi tai kolme, mutta vaikutus niistä tulee heti.
Onko sulle lääkäri sanonut noin? Koska itse olen infuusioita antanut potilaille useamman kerran, ja aina sisätautilääkäri ohjeitanut, että vaikutus ei ala heti. Rautavarastot ei täyty heti.
Joo, on lääkäri sanonut ja useampi infuusion saanut. Ehkä tässäkin sitten on monta erilaista totuutta.
Moikka Monna!
Mulla ollut myös raudanpuute ja kun viimein pääsin asian jäljille, varasin heti ajan Sopille. Mulla siis oireet alkoi 2 vuotta sitten joista pahimpana refluksi.
Mulle ei rautavalmisteet sovi. Ainoa mikä sopii, on Floradix nestemäinen rauta mutta se ei nosta ferritiiniä.
Helmikuun alussa sain infuusion. Jouduin jäämään sairaslomalle koska refluksi villiintyi siitä niin pahasti.
Soppi lohdutti, että olo tasaantuu kyllä kahden viikon kohdalla. Moni on sanonut että voi kestää parikin kuukautta, että oireet jäävät pois. Keho ei kuitenkaan ole mikään kone.
Tällä hetkellä voin hyvin; jalat ei särje, pään ja ihon kutina on loppunut, nukun hyvin, herään pirteänä ja olo on positiivinen. Jaksan hyvin käydä töissäkin. Uskoisin, että refluksikin helpottaa pikku hiljaa.
En voi muuta kuin toivoa sinulle kaikkea hyvää! Älä luovuta, vaikka et huomaisi infuusion jälkeen mitään, oireet tosiaan helpottavat pikku hiljaa. Kesällä olet varmasti jo kuin uusi ihminen 🙂