Mietin tuota eilistä postaustani. Mietin sitä uudestaan omien tuntemusten kautta ja teidän kommenttien ja yksityisviestien kautta. Mä luulen, että mä en oo uupunut. Mulla on se vakava raudanpuute, joka pistää mut todella väsyneeksi. Sen lisäksi toki tiedostan, että se uupumuksen raja ei oo varmasti kaukana. Sen takia teinkin eilen ratkaisuja asian suhteen. Mä halusin vielä avata tätä asiaa vähän. Tää on kirjoitettu ihan täydellä rakkaudella ja hymy huulilla. Haluan sen sanoa, koska aina ei tekstin kautta näe sitä tuntemusta mikä on. Mä oon kiitollinen kaikista teiän kommenteista, enkä oo mistään ottanut itteeni. <3

Eilen kirjoitinkin, että väsymys ja sellainen voimien ehtyminen on monen asian summa. Mulla siihen liittyy tuo ferritiini, erityisherkkyys ja työkiireet. Mutta kuitenkin nyt kun mä mietin mun töitä ja vapaa-aikaa, ymmärrän sen ettei mun kalenteri oo oikeasti täyteen buukattu. Mulla on aina viikonloput vapaat. Lukuunottamatta jotain ihan tosi harvoja poikkeuksia. Meillä on myös arki-illat vapaita, pääsääntöisesti. Tiistaisin ja torstaisin meillä on treeniryhmän treenit, eli käytännössä yks arki-ilta viikosta on meillä molemmilla töitä.

Mietin myös sitä, että some antaa vääristyneen kuvan meiän arjesta. Moni ajattelee, että meillä on ihan yhtä ruljanssia ja sirkusta koko elämä. Mutta ei se oikeasti ole. Me itse toki ollaan luotu se kuvitelma, mutta tosiasia on se, että mehän leikitään Emman ja koirien kanssa joka ilta kotona pieruverkkarit päällä ja läppärit kiinni. 🙂 Me tehdään molemmat töitä arkisin klo 8-16 välinen aika, ei enempää. Joskus toki on lauantaina tai sunnuntaina otettava pariksi tunniksi kone esiin, mutta se on enemmänkin poikkeus kuin sääntö.

Joo, meillä on paljon meneillään. On podcastia, on blogia, on vaikuttajatapahtumia ja muuta. Mutta itse asiassa, onhan todella isolla osalla ihmisistä omissa töissään monta projektia, joista se kokonaisuus muodostuu. Ei pelkästään yrittäjillä tai ei pelkästään meillä. 🙂

Mä muistan, kun mua joskus ärsytti se, että joku sanoi ”kiire on itse kehitetty tila”. Mietin silloin, että paskanmarjat! Kyllä kiire on ihan oikea asia ja se johtuu siitä ja tästä ja tosta.

Mutta kun nyt mietin, niin se on oikeasti totta. Itsehän me omassa päässämme teemme sen, että ”pakko tehdä tää ja toi ASAP ja apua kun on paljon hommia”. Kun sitten pysähtyy ja miettii, onko niitä hommia edes niin paljoa? Myös se, että on oman kalenterinsa pomo on tärkeää! Oon esim. oppinut sen, että en ota samalle viikolle yhteistöitä kuin yhden. Haluan tehdä ne kunnolla, enkä paniikissa vasemmalla kädellä, koska pitää tehdä monta samana päivänä. Sama juttu isompien kokonaisuuksien kanssa, en halua ottaa samaan syssyyn montaa deadlinea.

Päätin kuitenkin eilen, että teen nyt tänä keväänä nämä isommat kokonaisuudet, jotka mulla on jo sovittuna kalenterissa.  Mutta en ota mitään lisää. Jos joku laittaa mulle nyt viestiä, että hei lähetkö kuukaudeksi Selviytyjät -ohjelmaan, niin en lähde. 😀 😉 En ota mitään isoja projekteja nyt enempää. Mulla on blogi, IG + IGtv, Vaikuttajatapahtumat, podcast ja sen lisäksi yksi huhtikuussa alkava juttu, jota työstän koko ajan täällä taustalla. Mutta uusia juttuja en ota – se on lupaus mulle itselleni.

Mä tajusin eilen pohtiessani näitä asioita ja kuulostelemalla omia tuntemuksiani, että mä en ole surullinen. Mä oon innoissani ja iloinen. Koen onnistumisia ja haluan tehdä asioita. Mulla ei oo vaikeata nousta aamuisin sängystä, eikä mua ahdista työt mitä teen. On vaan super tärkeää, että pidän vapaapäiviä tästä eteenpäinkin, enkä tosiaan ota mitään lisää enää tähän saumaan. Mä myös toivon tosi paljon, että pääsen infuusion pian ja saan sitä kautta energiaa takaisin.

—

Monna

Olin kirjoittanut eilen maanantaina tän otsikon blogiin. Mietin, että tänään tiistaina kirjoitan siitä. Maanantaina silmiini osui Hannan teksti Uupumus – salakavala ja vaarallinen seuralainen. Olin lauantaina sivusilmällä katsonut samaa ohjelmaa kuin Hannakin: Nina Rahkolan ja Kirsi Alm-Siiran Studiota. Siinä aiheena oli uupumus.

Oon puhunut paljon siitä täällä blogissa, että kun kaikki tekeminen on kivaa – on tosi vaikea pysähtyä! Se on! On myös pirun vaikea myöntää, että nyt joku juttu pitäis jättää pois, koska en jaksa kohta enää.

Sanotaan, että uupumuksesta kärsivällä ihmisellä ei uni tule, vaikka väsymys tuntuu kaikennielevältä. Mä samaistun tähän. Oon aina ollut ”hyvä nukkuja”. Nyt kuitenkin jos herään aamuyöllä Emman ääniin tai äiti-huutoihin, palatessani sänkyyn ei uni tuu takaisin, vaan työasiat alkaa pyörimään saman tien päässä. Mietin myös usein nykyään, että pitäisköhän vaan herätä ja nukkua sitten päikkärit jos väsyttää. Tän viikon aloitin juurikin näin. Heräsin maanantaina 04.30 Emman äiti-huutoon, kävin peittelemässä tytön, mutta omaan sänkyyn palattuani ei uni enää tullut. Nousin ylös ja aloin tekemään töitä. Lounaan jälkeen ajattelin, että nukun nyt pienet päikkärit. Uni ei kuitenkaan meinannut tulla, vaikka väsytti ihan älyttömän paljon. Olin jotenkin hermostuneen oloinen tai siis mun vartalo oli. Hengitin syvään ja mietin jotain rauhoittumisharjoituksia päässäni. Sitten uni oli tullut onneksi.

Uupumuksen merkkejä on myös ruokavalion heikentyminen. Tai siis se, että ei jaksa kiinnittää huomiota siihen mitä syö. Mä allekirjoitan täysin. Uupumuksen merkkejä on myös liikkumisen väheneminen. Siis se, että ei jaksa treenata. Allekirjoitan tänkin. Juuri viime viikolla kirjoitin teille tästä liikkumis-asiasta. Keho ja mieli on yhtä, kun mieli on väsynyt eikä ymmärrä pysähtyä, keho tekee omat ratkaisunsa. Mä en oo varmaan ikinä ollut näin paljon kipeenä, kuin viimeiset puol vuotta. Taas on flunssa päällä. 🙁

Mulla on vakava raudanpuute, joka vie energiat alas ja muistin huonoksi. Lisäksi mä oon erityisherkkä, jonka vuoksi kuormitun helposti ja kaipaan lepoa, taukoja ja hiljaisuutta tasaisin väliajoin. Sitten vielä päälle uupumusko? Se tunuu sellaiselta diagnoosilta, jota en halua. En halua saada jotain sellaista määritettä itselleni, että mun on pakko pysähtyä. Vaikka samalla tajuan, että se ois varmaan tarpeen. Samaan aikaan suunnittelen ja teen intoa puhkuen asioita ja toisaalta mietin, onko joku juttu jonka voisin jättää tekemättä.

Mua ärsyttää, että miksi mä en jaksa kuten muut! Mä haluaisin olla yhtä reipas ja energinen kuin moni muu. Mä en todellakaan halua olla se, joka joutuu skippaamaan upeita työjuttuja sen takia, että on pakko levätä. Se on tosi vaikea juttu. Se on vaikeaa mielelle ja se on vaikeaa yrittäjän kukkarolle. Mä en todellakaan oo missään tapauksessa hyväksynyt vielä sitä asiaa, että saattaisin olla uupunut. Pistän tän nyt sen varastoraudan piikkiin! Kun saan infuusion, mulla on taas energiaa kuin pienessä kylässä! Eikä mun tartte skipata mitään tai pakkolevätä.

Onko uupumuksen yksi merkki se, että haluaa kieltää sen itseltään?

—

Monna