Kuulin kutsumuksen..
..nimittäin joogakellojen. 😉 Kuten tiedätte, oon ollut tosi väsynyt ja ferritiiniarvojen vain pudotessa entistä väsyneempi. Vaikka oon halunnut treenata, mulla ei oo yksinkertaisesti ollut voimavaroja lähteä salille pumppaamaan rautaa. Sen takia sitten ihan kaikki treenaaminen on jäänyt vähälle.. tai no siis kokonaan pois viimeisen parin viikon aikana.

sis.mainoslinkkejä
Mä rupesin yhtenä päivänä miettimään joogaa. Olin jotenkin törmännyt monissa ig-storyissä ja muissa kanavissa ihmisiin, jotka kertoi joogan rauhoittavasta, lempeästä, kehoahuoltavasta ja myös energisöivästä vaikutuksesta. Tuntuu, että ihan yleisesti kovan treenaamisen ja sellaisten HIIT-treenisessioiden ja äärirajoille viemisen treenit on vähän astumassa sivuun. Ei varmasti kokonaan ja onhan nekin ihan super ihania silloin kun tuntuu, että keho ja mieli jaksaa niitä tehdä.
Mietin muutamia päiviä jooga-asiaa ja myös tämän hetkistä elämäntilannetta. Mulla on ”koko ajan” kiire, en meinaa löytää rakoa treenaamiselle.. sen lisäksi on se väsymys. Niiden päälle vielä keho temppuilee ja kertoo kivuistaan. Olkapään osalta pääsin keskiviikkona tosi taitavalle fysioterapeutille Sara Seppäläiselle FemiHealthiin. Femissä oon käynyt saman asian tiimoilta myös taitavan osteopaatin Sara Lexmondin käsittelyssä nyt lähiviikkoina ja kuukausina. Olkapää-asia on siis hoidossa ja näyttää siltä, että saan sen kuntoon fyssarin, osteopaatin, sekä heiltä saamien kotiohjeiden avulla. Kerron olkapäästä myöhemmin lisää.
Mutta siis, kun aika on rajallinen ja keho on nyt mitä on, päätin ladata itselleni Yogaia-palvelun. Ajattelin, että mun on nyt saatava tää kroppa kuntoon, olkapää kuntoon ja mieli virkeämmäksi taas, kun treeni on osana viikkoja. Täähän mulla oli jo säännöllisenä tapana viime syksyn, mutta nyt väsymys jotenkin tammikuussa otti vallan, enkä oo käynyt kuin muutaman kerran salilla. Siispä Yogaia ja sieltä muutamia tunteja viikon aikana – se on nyt mun tavoite. Kun kroppa alkaa heräilemään tästä väsymyksestä, niin otan mukaan omia kehonpainotreenejä kotona ja ties vaikka taas salillakin. 😉

Torstaina kokeilin heti Yogaiaa ja sieltä löytyikin kuin mulle tehty valikko ”Kiireiselle joogille”.. 😀 Sieltä mä valitsin RENTOUTTAVAN JOOGAN, joka kesti 25min. Sen jälkeen musta tuntui, että voisin tehdä vielä jotain energisoivaa. Koska tuo todellakin rentoutti. Haha! Päätin tehdä vielä 7min pituisen NOTKEUS & LIIKKUVUUS MINIJOOGAN. Mulle tuli tosi hyvä mieli näiden jälkeen. Tein nämä kaksi joogatuntia kesken työpäivän ja niiden jälkeen jatkoin vielä töitä pari tuntia.
Mä meinaan todella ottaa tästä tavan. Mulla on vahvasti sellainen olo, että jooga on nyt mua varten. Just nyt tällä hetkellä se on se, mitä mun kroppa kaipaa. Noi Yogaian tunnit on super käteviä, kun ei tarvi kun kirjautua sisään, valita tunti ja alkaa tekemään ohjaajan mukana. Siellä on myös niitä livetunteja, mutta mä aloitan nyt ainakin näillä, joita voin tehdä just siihen aikaan kun mulla on siihen sopiva rako.

Että ei muuta kuin NAMASTE! 😉
Ja hei!! Meiän podcastin Rakkautta ja Kaaosta EKA JAKSO ON ULKONA!!! Vanhemmuuden plussat ja miinukset – käykää kuuntelemassa!! <3 <3 <3
—
Monna
Ystäväkirja aikuisille
Luin Metallisydän -blogista hauskan Aikuisten ystäväkirja -postauksen. Kysyin Jarilta, että saanko kopioida kysymykset ja idean omaan blogiin, koska oli niin hauska! Jari vastasi myöntävästi. 😉 Parhaat tällaiset kysymys/vastaus-postaukset kiertääkin blogista toiseen.
Koska tänään on ystävänpäivä, ajattelin tän olevan just hyvä päivä tälle postaukselle. Tietysti ystävänpäivänä nautitaan rakkaimpien seurasta ja muistetaan ystäviä viestein jne.. Niin mäkin teen, mutta ystäväkirjaa en voi kirjoittaa kuin omasta puolestani. 😀 Muistatteko te ystäväkirjat ala-asteelta? Tai ne slämärit? Vitsi, slämärit oli huikeita!!

Aikuisten ystäväkirja ❤
Nimeni on… Monna Kristiina Pursiainen
Jotkut tosin kutsuvat minua… Äidiksi. 😀 Se on ainoa ”lempinimi”, mikä mulla on. Joskus nuorempana mua kutsuttiin nimillä Moto ja Mokke. 😀 Haha!
Olen syntynyt… 1980 Helsingissä
Lapsuuskotini langallinen numero… 90 – 790 530. (en oo kyllä ihan varma..)
Pienenä olin varma, että minusta tulisi… kampaaja.
Isona minusta tulikin… somevaikuttaja! 😀 Sellasta ammattia ei 80-luvulla vielä ollut ees.
Täydellinen puoliso… on huomaavainen, huumorintajuinen, avarakatseinen, heittäytyjä ja läsnäoleva.
Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen… nukkuisin 10h yössä, treenaisin 4 kertaa viikossa ja näkisin ystäviä enemmän.
Harrastan nyt… väsymystä. 😀 Kun ehdin ja kykenen, harrastan myös kuntosalilla käyntiä ja kehonpainotreeniä.
Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta… Minkä lasillisen? Ai mehu? 😀
Noloin tv-ohjelma, josta pidän… Salatut elämät
Bravuurini keittiössä… Siskonmakkara-perunamuussi-vuoka
Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina, kun… katsonMamma Mia -elokuvia. (varsinkin tää viimeisin!!)
Lapsuuden lempilelu oli… Katja-nukke, se oli sellainen ”oikea vauva” jolla oli tosi pitkät vaaleat hiukset. Ja kyllä mä tykkäsin tosi paljon myös My Little Ponyistä.
Lempilelu nykyään… kännykkä. Tai hei ehkä järjestelmäkamera!
Salainen paheeni on… Abban kalapullat!! Niitä saa vaan Ruotsista! Ennen sai Stockmannin herkusta. Ei enää.. 🙁
Eikun se ihan oikea salainen paheeni… No en mä kyllä enää nolompaa keksi. 😀
Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut… Kaikkia ei voi miellyttää. Piste.

Tässä mun ihania ystäviä. ❤ Plus kuvien ulkopuolella muutama ”ei niin someaktiivinen”.. ?
Ystävyydestä puheen ollen vielä sellanen juttu, että minä ja mun ystäväni Laura ollaan menossa toukokuun ekana viikonloppuna (3.-5.5.) The Woima-viikonloppuun Turun saaristoon, pääset tutustumaan viikonloppuun TÄSTÄ. Viikonloppu yhdistää kokonaisvaltaisesti voiman eri elementtejä, jotta keho ja mieli olisivat vahvat yhdessä ja voivat hyvin.
Viikonlopun harjoituksissa tehdään koko kehoa voimistavia ja energisoivia liikkeitä, harjoitellaan rentoutumista ja läsnäoloa. The Woima yhdistää omankehon painoharjoittelun, joogan, rauhan ja rentouden. Mahdollisuuksien mukaan Woiman harjoitukset pidetään ulkona nurmialueella meren rannassa. KUINKA IHANAA SE OLIS! ❤
Tuolla majoitutaan kahden hengen huoneissa ja me ollaan tosi fiiliksissä Lauran kanssa, kun saadaan me äidit tällaista omaa aikaa ihan koko viikonlopun mittaisesti!! Vaikka täytyy kyllä myöntää, että me molemmat ensin mietittiin voidaanko me olla meiän pienokaisista erossa koko viikonlopun. 😀 Onneks on iskät! 😉
Ois muuten aika huippua, jos joku teistä sieltä seuraajista tulis myös tonne viikonloppuun! ❤
Viikonlopun hinta on 399 e, joka sisältää kaiken; majoituksen, ruuat ja kaikki treenit. Tänään, ystävänpäivän kunniaksi, hinta on 345 e!
Ilmoittautuessa ei tarvitse vielä maksaa mitään vaan laskutus tapahtuu myöhemmin kahdessa erässä.
—
Tarttukaa ihmeessä myös hei tähän ystäväkirja-postaukseen ja pistäkää omat vastaukset omaan blogiin! ?❤
IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE!! ❤❤
—
Monna


3