Moni teistä tietää, että kärsin IBS:stä. Eli ärtyvän suolen oireyhtymästä. Tän vaivan takia mulla on tosi paljon raaka-aineita, joita en voi syödä. Usein musta tuntuu, että käy tylsäksi omat ruuat ja haluais syödä paljon monipuolisemmin. Joskus saatankin syödä jotain mun mahalle sopimatonta, vaikka tiedän sen tuovan kipuja. Onneks on olemassa muutamia juttuja, joilla saan helpotettua ja joskus jopa vältettyä kivun ja turvotuksen.

Mulla on nykyään aina käsilaukussa ruuansulatusentsyymejä (Multienzyme GO) ja nykyään on olemassa myös sellaisia kapseleita (I say, Turvotus & IBS-oireet), jotka on kehitelty ihan IBS-oireisiin. Näitä myös löytyy aina laukusta, koska jos noi entsyymit ei jostain syystä oo purrut ja maha tulee tosi kipeeks, niin noi I say:t helpottaa.

Tässä lounaana gluteeniton makaroonilaatikko

Joka tapauksessa mä pyrin edelleen syömään mahdollisimman tarkasti, vältellen asioita joiden tiedän olevan mun mahalle sopimattomia. Kaikkein pahin on raaka sipuli, valksipuli ja raaka punajuuri. Juttelin viime viikolla yhdessä tapahtumassa fodmap-ruokavaliosta, jota oon pyrkinyt noudattamaan. Sehän on siis sellainen, joka on sopiva IBS:stä kärsiville. Mutta sen huono puoli on se, että kun IBS:n oireet voi olla jokaisella ihan erilaiset ja fodmap rajaa tosi paljon raaka-aineita ruokavaliosta pois, saa sen mukaisesti syömällä ehkä jopa tehtyä hallaa suolistolle.

Tarkoitan sillä sitä, että rajaamalla paljon pois ruokavaliosta, voi tehdä suolistosta entistä herkemmän. On myös sanottu, että syömällä pitkäkestoisesti FODMAPin mukaisesti, voi tehdä pahaa suolistobakteereille. (tätä ei ole vielä kuitenkaan tutkittu) Kun ruokavalio ei ole värikäs ja runsas, voi kuitenkin tehdä hallaa omalle terveydelleen syömällä liian yksipuolisesti. IBS:stä ja muista suolistosairauksista kärsivillä myös esiintyy raudanpuutetta ilman anemiaa (kuten mulla), koska rauta ei imeydy eikä varastoidu ravinnosta yhtä hyvin kuin terveiden suolistoiden omaavilla ihmisillä.

Fodmap-ruokavaliossa vältetään FODMAP-hiilihydraatteja, joiden tiedetään aiheuttavan pahoja kipuja, ilmavaivoja, turvotusta IBS:stä kärsiville. Fodmap-ruokavaliota ei kuitenkaan suositella kaikille, ei ennen kuin on lääkärin diagnoosi siitä, mikä siellä mahassa vaivaa. On myös olemassa raaka-aineita, joita joku toinen IBS:stä kärsivä voi syödä ja toinen taas ei. Mutta esim. sipuli on sellainen, joka on monelle ärtyvästä suolesta kärsivälle paha. Joku voi syödä avokadoa ja toinen taas voi syödä sitä vain vähän. Nää on tosi hassuja juttuja, koska näihin ei oo mitään sellaista yhtä ja oikeaa keinoa. Ei siis sellaista, joka sopii kaikille pommin varmasti.

Moni ravitsemusterapeutti neuvoo, että kannattaisi laittaa hetkeksi kaikki FODMAP-hiilihydraatit pannaan ja sitten lähteä yksi kerrallaan kokeilemaan, voiko sen tuoda takaisin omaan ruokavalioon. Sanotaan myös, että kuudessa viikossa suolisto uusiutuisi.

Mulla on nykyään sellainen yksi lempparilounas, jonka tiedän voivani syödä ilman mitään oireita. Sen takia syönkin sitä tosi usein. Varsinkin keskellä työpäivää syödyt jutut on tärkeä mulle pitää ”turvallisina”, koska sitten jos keskellä päivää tulee se kamala vatsakipu, en pysty tekemään töitä. Näitä postauksen alussa kertomiani tarkoituksellisia huonoja valintoja teen usein vaan viikonloppu-iltoina, kun tiedän ettei tarvi tehdä mitään tai lähteä mihinkään. 😀

Mistä koostuu mun lempparilounas?

MONNAN LEMPPARILOUNAS – Ruokaisa salaatti, n.670kcal

• Tonnikalapurkki TAI kinkkusuikaleita n.1dl
• Kvinoa-riisi-rekoitus n.1dl
• Kirsikkatomaatteja n.10-15 kpl
• Jäävuorisalaattia (koko pussi)
• Babypinaattia pari kourallista
• Fetajuustoa
• Loraus oliiviöljyä

Koska IBS ei oo sama asia kuin ruoka-aineallergia tai vaikkapa keliakia, mä haluan välillä syödä jotain mikä ei sovi mun mahalle. Ihan vaan sen takia, että saisin pidettyä ruokavalion monipuolisena ja etten vaan tekisi suolistolleni karhunpalvelusta jättämällä jonkun raaka-aineen kokonaan pois ja saaden aikaan täyden intoleranssin.

Mä oon kirjoittanut pari vuotta sitten tämän postauksen: FODMAP – ärtyneen suolen pelastaja. Silloin en ollut vielä käynyt lääkärissä asian tiimoilta, mutta nyt oon saanut tämän IBS-diagnoosin ihan lääkäriltä. Tuon IBS:n vuoksi tosiaan mulla on myös diagnosoitu nyt vakava raudanpuute ilman anemiaa. Alhaisia ferritiiniarvoja koetin ensin saada nousuun monilla eri rautavalmisteilla, mutta kehnon suoliston vuoksi mikään niistä ei sopinut mulle. Nyt siis odottelen aikaa infuusioon.

Kyllä mä sanon, että jos saisin valita uudestaan, että mihin jonoon meen silloin kun suolistoja jaettiin, olisin mennyt siihen hyvien suolistojen jonoon. 😉 Ei mutta ihan vakavasti, tää on pirun raskasta välillä, kun ei voi vaan syödä kaikkea mitä on milloin missäkin tarjolla, eikä voi tehdä ihania monipuolisia ja värikkäitä ruokia juureksista, tai syödä ruisleipää tai syödä yhtään mitään missä on cashew-pähkinää. Avokadoakin mulla on ikävä.

Mutta näillä mennään nyt toistaiseks, katsotaan tulisko tähänkin asiaan jotain parannusta joskus. Ehkä kokeilen joku kerta sitä kuuden viikon hommaa. Mutta siihen olis hyvä saada ensin ravintoterapeutin ohjeet, eikä lähteä ihan summan mutikassa toimimaan itsekseen.

Ei muuta kun salaatin kimppuun! Taas. 😉

—

Monna

Poista sanavarastostasi sana ”yrittää”. Kun ”yrität” tehdä jotakin, se luultavasti epäonnistuu. Kun sitoudut tekemään jotakin, se todennäköisesti onnistuu.

Tällaisen lauseen luin eräästä opuksesta. Mä mietin tota hetken ja tulin siihen tulokseen, että mä en halua poistaa sanavarastostani sanaa yrittää. En myöskään halua kannustaa muita tekemään niin. 🙂 Mun mielestä pitää saada yrittää ja myös epäonnistua.

Toki monesti on myös niin, että jos haluaa oikeasti jossain asiassa onnistua, pitää sen asian suhteen heittäytyä ja sitoutua 100%. Tällaisia asioita voi olla vaikka jokin työhön liittyvä juttu tai vaikka painonpudotus. Se voi olla vaikka herkkupäivä kerran viikossa tai tupakoinnin lopettaminen. Jos miettii heti alkuun, että ”okei mä yritän lopettaa tupakanpolton..” Se voi olla, että sen turvin antaa itselleen sen pienen mahdollisuuden ja alussa epäonnistua.

Jos miettii tärkeän asian kanssa, että nyt mä teen tän ja sitoudun tähän asiaan, onnistumisen eteen näkee varmasti enemmän vaivaa. Mä ainakin tunnistan itsessäni, että jos mä koitan tehdä jotain, en oo siinä 100% mukana. Mutta jos mä päätän tehdä jotakin, on se 110% vähintään mitä sille asialle annan.

Tää on kakspiippuinen juttu tämäkin. Tavallaan mun tekis mieli kapinoida sitä ajatusta vastaan, että koko ajan on vaan tehtävä enemmän, kovempaa ja paremmin. Oikeasti välillä tuntuu, että miten tää maailma onkin niin suorituskeskeinen nykyään ja se ihan hengästyttää. Mutta sitten toisaalta, kun on joku asia josta innostun täysillä, oon ihan fiiliksissä siitä, kun voin tehdä sen asian eteen tavotteita ja suunnitelmia asian etenemisestä jne..

Tavoitteet ja haaveiden eteen ponnistelu motivoi ja tuo energiaakin! Mutta jos kaikkea on liikaa ja ihan kaikki tekeminen on vaan jotain suorittamista ja tavoite kerrallaan ”DONE” -ruksien laittamista listaan, on se aika kamalaa. Milloin niistä asioista ehtii nauttimaan, jos koko ajan on uusi tavoite mielessä?

Mitä te ootte mieltä? Onko yrittäminen tuhoontuomittu juttu ja sanavarastosta poistettava asia? Vai pitääkö voida yrittää? Vai aina kaikkeen sitoutua 100%?

—

Monna