Kodin pitäis olla ihmisille turvapaikka ja sellainen paikka, jossa pystyy lataamaan akut täyteen töiden ja muiden juttujen jälkeen. Kun astuu ulko-ovesta sisään, tulis sellainen hyvä olo. Tää on mun koti, ihan sama onko täällä kasoja tai pölypalloja. Tää on mun koti ja täällä oon turvassa muulta maailmalta. Täällä mä saan ladattua akkuja, olla vaan ja levätä. 

Oon törmännyt somessa nyt pariin otteeseen sanaan ”kotihäpeä”. Mun mielestä se on tavallaan aika kamalaa, jos joutuu kokemaan sellaista tunnetta omasta kodista. Johtuuko se ehkä siitä riittämättömyyden tunteesta, josta kirjoitin eilen? Vai mistä?

Mulle koti on turvapaikka ja latautumispaikka. Mulle riittää, että perusasiat on kunnossa ja astiat tiskipöydältä tiskikoneessa, sitten ne muut kasat voi olla vaan hetken jos niitä ei just sillä sekunnilla ehdi siivoamaan. Mä oon ymmärtänyt jotenkin sen, että ei sillä oo mitään merkitystä miltä meidän kodissa näyttää ulospäin. Sillä on merkitystä, että me itse perheenä viihdytään siellä ja kaikilla meistä on hyvä ja turvallinen olla täällä.

Joskus mä mietin, että pitäisikö sisustaa eri tavalla tai jotenkin hillitymmin. Mutta sekä minä, että Tuukka pidetään väreistä ja siitä, että meillä on erilaisia materiaaleja ja värejä ihan yhden saman huoneen sisällä. 🙂 En tunne kotihäpeää siitä, että meillä on joku juttu ostettu tuolta ja toinen täältä, piano ostettu Tori.fi:n kautta ja muutenkin sisustus on hyvin lompakkoystävällistä. Mä en häpeä sitä, että meillä ei oo jotain kalliita tietyn brändin valaisimia tms. Toki nekin voi olla todella upeita, mutta mulle aina on merkannut enemmänkin asian ulkonäkö, ei se minkä merkkinen se on.

Mä joskus mietin iltaisin, kun ollaan täällä kotona kaikki, että täällä me ollaan jotenkin ihan omassa kolossa. Tänne ei kukaan tule, jollei oo kutsuttu. 😀 (tai no postimies silloin tällöin käy ovella) Täällä on ihan meidän omat säännöt ja systeemit. Mulla on hyvä olla täällä, on ihanan rauhallista ja hiljaista. (tai no ei aina.. 😉 😀 ) Emmalla on hyvä olla täällä, se tykkää tosi paljon olla kotona. Samoin koirilla ja Tuukalla. Tuukkahan sanoikin meidän edellisessä podcast-jaksossa, että hän ei lähtis mielellään kotoa mihinkään juuri koskaan.

Jos elää ruuhkavuosia tai muuten vaan hektistä arkea, on tosi tärkeetä tehdä siitä omasta kodista sellainen paikka jossa itse viihtyy. Ei sillä ole merkitystä minkälaisia kuvia voit sieltä ottaa instagramiin tai että onko sulla uusimmat teema-astiastot tai mitkä lie, kun ihmisiä tulee kylään. Kun meillä on katto pään päällä ja turvallinen ja rauhallinen olo kotona, on se se tärkein asia. Ainakin mun mielestä.

Vai mitä te ootte mieltä? Onko teidän koti latautumispaikka? Vai koetteko te kotihäpeää?

—

Monna

Kirjoitin eilen instagramiin pienen pätkän riittämättömyyden tunteesta.

Riittämättömyyden tunne. Onko se tuttua sulle? SoMe sysää jatkuvasti infoa siitä, kuinka paljon ihmiset tekee asioita. Kuinka kiire kaikilla on. Kuinka hyviä äitejä ja isejä ihmiset on. Kuka palautuu synnytyksestä nopeiten ja kellä on pienimmät silmäpussit taaperon kanssa eläessä. 
Mä haluaisin muistuttaa, että on ihan ok olla vaan. ? On tosi ok, että ei sänteile paikasta toiseen koko ajan. On hyvin hyvin ok, että kiire ei ole alati päällä. 
Me kaikki jaksetaan asioita eri tavalla. Meiän pitäis muistaa katsoa omaa jaksamista ja tekemistä, ei verrata muihin. ? Me ollaan nimittäin ihan jokainen riittäviä just tällaisenaan. Silmäpusseilla tai ilman.

Samalla kuin kirjoitin tuota kuvatekstiä teille, kirjoitin sitä myös itselleni. Tän asian kanssa nimittäin minäkin taistelen. On todellakin ok olla vain ja ei koko ajan tarvi olla kiire ja häsä päällä. Itse asiassa mä jotenkin nyt jopa nautin siitä, että voin sanoa mulla olevan tylsää. Kuvan alle tuli paljon kommentteja, että kiitos tästä ja riittämättömyyden tunne on todellakin tuttu juttu. Yksi kommentti sanoi myös hyvin, että esim. lasten on hyvä tylsistyä välillä. Vastasinkin kommenttiin, että myös aikuisten on!

Riittämättömyyden tunne voi olla lähtöisin jo lapsuudesta. Meiän 80- ja 90-luvun lapsien äidit on varmaan aika monet saattaneet kuulua Painonvartijoihin tai muuten vaan tarkkailla itseään tiukoin sanakääntein peilin edessä. Me pienet lapsoset ollaan katsottu äitejämme, että voi kun mun mielestä sä olet vaan maailman kaunein ja ihanin. Riittämättömyyden tunne voi olla perua koulukiusaamisesta, yksinäisyydestä, työpaikkakiusaamisesta, nettikiusaamisesta. Mä uskon, että SoMe ei ainakaan varmaan vähennä sitä tunnetta.

Vaikka SoMe on ihana paikka ja siellä on paljon hyvää, on sen myötä tullut myös paljon ”ei niin hyviä” asioita. Yksi on ehdottomasti se, että koko ajan vertaillaan kenellä on paras sitä ja tätä ja kuka tekee parhaiten tämän ja tuon. Pari vuotta sitten vertailtiin, että kenellä on pyörein pylly (treenattu sellainen). Nyt paljon puhuttaa se, kuka palautuu raskaudesta ja synnytyksestä nopeimmin. Vanhemmuutta vertaillaan ja arvostellaan. Koulutustasoja vertaillaan. Titteleitä vertaillaan. Autoja vertaillaan. Koteja vertaillaan. Vaatteita vertaillaan.

Kun sitten väsymyksen keskellä, ehkä hieman huonompana päivänä selaa jotain SoMe-kanavaa ja näkee vain täydellisiä vartaloita, täydellisiä koteja, upeita autoja, täydellistä kierrätystä, parhaiten pienennettyä hiiljalanjälkeä, supermutseja ja superfaijoja, vaaleita silmänalusia ja selluliitittömiä reisiä – voi tulla riittämätön olo. 

Mutta! On kaksi asiaa, jotka voi helpottaa tätä tunnetta.

1. Kuka määrittelee täydellisyyden? Onko oikeasti olemassa supermutseja ja superfaijoja? Tai minkälaisia ne sitten muka on? Mikä on täydellinen vartalo tai täydellinen koti? Eihän sellaista ole! Joku toinen tykkää tummasta ja joku toinen vaaleasta, kolmas siltä väliltä ja neljäs molemmista. Riittämättömyyden tunteen vallatessa kannattaa miettiä mitkä on niitä oman onnen tuojia. Ei kaikilla tarvitse olla skandinaavisesti sisustettua vaaleaa kotia, ei kaikilla tarvitse olla täydellistä sixpackia tai pyöreintä peppua. Onnea tuo kuitenkin oikeasti ne jotkut ihan muut seikat.
2. SoMe ei kerro totuutta kaikesta. On siloteltua ihoa ja kavennettuja vyötäröitä. Niiden upeiden kattausten vieressä saattaa olla isot vaatekasat ja lasten leluvuoret. Vaikka kuvat oon kauniita ja ihania, kannattaa muistaa, että ne on usein lavastettuja hetkiä. Kuvanmuokkaus on valitettavan yleistä ja oikeasti ihan niillä asennoillakin saa niin paljon vaikutettua siihen illuusioon mikä välittyy seuraajille.

Onhan se myös niin, että me itse taidetaan olla itsemme kovimpia jyrääjiä ja tuomareita. Me itse voidaan vaikuttaa siihen antaako se SoMe meille hyvää vai luoko se paineita. Ainakin itse oon tehnyt sen, että haluan seurata vain sellaisia ihmisiä joiden kuvista ja päivityksistä välittyy ilo ja niistä tulee hyvä mieli. Toki voi olla huonoja päiviä jne.. mutta tärkeintä mulle on, että mä en seuraa tilejä, jotka aiheuttaa mulle sitä riittämättömyyden tunnetta.

Toisaalta, joskus on myös hyvä katsoa peiliin ja miettiä miksi vaikkapa tuo julkaisu saa itsessäni fiiliksen, että tuo henkilö on riittävämpi tai jaksavampi tai jollain tapaa muka parempi kun minä. Tällaiset tunteet ja fiilikset on ihan täysin inhimillisiä, mutta niitä kannattaa tarkkailla. Me ollaan kuitenkin ihan jokainen meistä riittäviä just näin, kun ollaan.

—

Monna