Sain torstaina valmiit kuvat maanantain kuvauksesta ihanan Lumoamon kanssa. ❤❤❤ Lumoamon super ihana valokuvaaja Henriikka laittoi mulle kutsua tulla hänen valokuvattavakseen tänä keväänä. Henriikka kertoo IG-tilillään, että hänen palvelunsa on ”Voimauttava Valokuvaus” Sitä se todellakin oli! Kuvauksissa oli rento, ihanan rauhallinen ja nimenomaan voimauttava tunnelma. ❤❤

Kun sain valmiit kuvat, mua jännitti katsoa niitä. Tiesin, että kuvia ei ole siloiteltu, vaan niissä on se kauneus mitä jokaisessa meissä on. On sitten ryppyjä, selluliittiä, arpia tai ei mitään näistä. 🙂
Valmiista kuvista löytyi upeita otoksia!! Siis todella kauniita. Osa kuvista kuitenkin toi mulle sen todellisuuden silmilleni, että mä edelleen haluan peitellä mun mahaani tietyistä kulmista. Se tuli mulle yllätyksenä.

Vaikka puhun todella paljon itsensä hyväksymisestä ja kerron siitä kuinka oon oppinut hyväksymään omat arpeni ja rakastan itseäni sellaisena kuin olen, on kuitenkin päiviä ja hetkiä, kun oon edelleen kropastani epävarma. Mulle kaikkein epävarmin kohta on mun maha. Se on aina ollut sitä, siis jo ennen raskautta. Silloin kun aloittelin pt:n uraani, sain kommenttia siitä etten ole uskottava pt, koska olen ”pehmeä”, eikä rasvaprosenttini ole varmastikaan kovin alhainen.

Tottakai se vaikutti muhun. Se ei nimittäin ollut vain yksi tai kaksi kommenttia. Näitä kommentteja antoi sekä miehet, että naiset. Mietin paljon omaa kroppaani ja sitä minkälaisia kuvia voin laittaa blogiini, että näyttäisin tarpeeksi timmiltä ja uskottavalta ammattiini. Katsoin omaa kroppaani ihan vääristyneiden linssien läpi. Kun nyt katson niitä kuvia, näen todellakin timmin ja kauniin vartalon. Vaikka sixpäkki ei koskaan erottunutkaan, ei se ollut mun tarkoituskaan. En koskaan ollut fitness-valmentaja, en koskaan ole itse kisaillut myöskään. Mä valmensin ”normaaleja ihmisiä” kohti tervempää fiilistä ja energisempää minää.

Raskauden jälkeen oli pitkään vaikeeta katsoa itseään alasti peilistä. Siellä näkyi jotenkin ihan vieras kroppa. Lisäksi, kuten moni synnyttänyt nainen tietää, kroppa tuntui erilaiselta kuin ennen. Vieraalta. Samaan aikaan koko maailma oli ruusunpunaista ihanuutta pienen maailman rakkaimman vauvan kanssa, kun samalla oma kroppa ei toiminut kunnolla ja sen hallinta tuntui vaikealta.

Pikkuhiljaa raskauden jälkeen aloin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Mietin, miten ihmeessä olen voinut katsoa itseäni niin arvioivasti silloin ennen raskautta. Miten ihmeessä en ollut ihan super ylpeä toimivasta ja kauniista kropastani? Viime syksynä, kun erkauma oli vihdoin palautunut tunsin sellaisen klikin päässäni, että nyt voin toimia kuten ennenkin. Nyt vartaloni ei oo enää kipeä, eikä millekään toiminnalle ole esteitä tai rajoitteita.

Kun sain maanantain kuvauksista kuvia, jännitin niitä joissa mahani näkyy. Muistan, kuinka raskauden jälkeen päätin näyttää raskausarvet blogissa ja sen jälkeen monesti kertoa siitä, että niitä tulee aika monelle naiselle – sain kommenttia, että ”hyi minkä näköinen sun napa on” ja ”apua noita arpia, en taida haluta raskaaksi”… Voitte varmasti miettiä miltä näiden kaltaiset kommentit tuntui. Kun en vielä itsekään ollut silloin omasta peilikuvastani täysin varma ja napa oikeasti näytti ihmeelliseltä. Mutta niin se näyttää edelleen erilaiselta kuin ennen raskautta. Raskausarvet on haalentuneet todella paljon, mutta iho on löysää mahassa ja se vaikuttaa siihen napaan ja muutenkin mahan ulkonäköön.

Tämä yllä oleva kuva on yksi niistä, joiden julkaisua mietin. Mä katsoin tuossa ensin vaan tuota mun napaa. Mikä on ihan hirveä asia! Siis ei se napa, vaan se etten nähnyt ensisilmäyksellä sen navan ympärille. Nyt kun oon katsonut tuota kuvaa jo useamman kerran, näen siinä kauniin naisen. Monnan. Minun vartaloni. ❤ Mitä ihmeen väliä sillä oikeasti on, minkälainen napa on?? Ihan oikeasti! Ei hemmetti yhtään mitään!!

Se miksi mä julkaisen näitä kuvia täällä mun somekanavissa, on siksi, että haluan näyttää sen ettei sillä oikeasti ole mitään merkitystä onko sulla arpia jossain tai ei! Se ei oikeasti määrittele sua mitenkään!! Hoidatko sä työsi hyvin tai ootko ihana ystävä? Merkitseekö noihin tai yhtään mihinkään asioihin se minkälainen napa sulla on? NO SIIS EI!!! 

Ja sitten kun saan näiden alla olevien kaltaisia kommentteja, tiedän todellakin tekeväni oikein. Rohkaistun julkaisemaan lisää kuvia, jossa se napaa näyttää oudolta tai vatsa pömpöttää. Koska jos voin auttaa omalla esimerkillä edes muutamaa naista hyväksymään oman kehonsa, tiedän olevani hyvällä asialla.

”Kahden pienen lapsen äitinä kehonkuvani on todella vääristynyt ja häpeän vartaloani. Sinun julkaisujen ja kirjoitusten myötä saan kuitenkin paljon tsemppiä ja pikkuhiljaa ehkä voin hyväksyä itseni juuri sellaisena kuin olen. Onneksi on ihmisiä kuin sinä.”

”Kiitos kun julkaiset kuvia, joissa näkyy normaali, kanis naisen vartalo.Vapautat samalla meitä muita omista kehoepävarmuuksista.”

Pistäkää @lumoamo IG-tili seurantaan, koska siellä jos jossain on kauniita, upeita kuvia! Voimauttavia sellaisia! ❤❤ Ja suosittelen oikeasti Henriikan kanssa kuvauksia. Ne tekee hyvää jokaiselle naiselle!! Kuten Henriikka sanoi mulle kuvausten alussa, hänellä on aina yksi iso haave ja se on se, että kuvauksista tulisi edes yksi sellainen kuva, jonka kuvattava haluaa teettää isona tauluna oman kodin seinälle. ❤

Rakastakaa itseänne ja olkaa ylpeitä omista vartaloistanne! Kaikki, siis oikeasti ihan kaikki vartalot on kauniita!! ❤  Painakaa alla olevaa sydäntä jos ootte samaa mieltä. 🙂

—

Monna

Näin Even blogissa mielenkiintoisen postauksen, aiheena oli persoonallisuustesti. Tää oli mielenkiintoinen testi ja teinkin sen heti myös itselleni. Mikä oli mun tulos? Mä olen aktivistipersoona, joka on hyvin intuitiivinen ja ekstrovertti. Näin mm. mun persoonasta sanottiin:

Aktivistipersoona on todellinen vapaa sielu. Aktivistit ovat usein juhlien sielu, mutta siitä huolimatta he eivät ole niinkään kiinnostuneita pelkästä huvista ja hetken mielihyvästä, vaan nauttivat sosiaalisista kontakteista ja saavuttamastaan tunneyhteydestä. Nämä hurmaavat, itsenäiset, energiset ja myötätuntoiset yksilöt muodostavat 7 prosenttia väestöstä, ja heidän läsnäolonsa huomataan. He ovat enemmän kuin pelkkiä sosialisoivia miellyttäjiä. Aktivisteja luonnehtii visionäärisyys, jonka ansiosta he ovat kykeneviä lukemaan rivien välistä uteliaina ja energisinä.

Mä kyllä tunnistan tosta kaikesta itseni! 😀 Mutta silti mä pidän itseäni myös introverttinä. Mä en todellakaan jaksaisi joka päivä olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä, siis suurimmissa määrin. Mä nautin kun saan tehdä yksin töitä hiljaisessa kodissa. Mutta kyllä mä myös nautin sosiaalisista kontakteista. Sanotaan, että jatkuva muiden kanssa vuorovaikuttaminen reaalielämässä pikemminkin vie energiaa introvertiltä kuin ylläpitää sitä. Tästä mä oon ihan samaa mieltä, tuon tunnistan itsessäni tosi vahvasti!

Sanotaan, että ekstroverteillä saattaa olla vaikeuksia keskittyä esimerkiksi opintoihin, ellei opiskelu tapahdu pienessä vuorovaikuttavassa piirissä. Esimerkiksi tämän takia ekstroverttejä pidetään impulsiivisempina, koska he eivät käytä aikaa asioiden harkitsemiseen, kuten introvertit. No, siis mä oon todellakin enemmän (tai jos vaikka Tuukalta kysytään TÄYSIN) impulsiivinen, kuin harkitseva.

Erityisherkkyys välillä ehkä jopa ”sotii” ekstrovertin piirteitä vastaan. Kun tuntuu, että liian paljon sosiaalista kanssakäymistä lyhyen ajan sisällä tuo kuormaa mielelle, eikä energiaa. Mutta sitten taas toisaalta rakastan kohtaamisia ihanien ystävien kanssa ja työn kautta tutustumista uusiin ihmisiin. Jos sosiaaliset tilanteet on jotenkin rajatussa määrin, tuo ne lisäenergiaa. <3

Mun mielestä tällaiset persoonallisuustestit on tosi mielenkiintoisia. Joskus oon myös miettinyt, että olis mielenkiintoista mennä tällaisen asian puitteissa jonkun ns. ammattilaisen pakeille. En tiedä olisiko se psykologi vai mikä, mutta hirveän mielenkiintoisia nämä asiat on, joiden kautta voi tutkia itseään ja tutustua myös lisää itseensä. On mun mielestä myös mielenkiintoista oppia, että mistä minkäkinlainen käytös johtuu.

Oletteko te tehneet persoonallisuustestejä?

—

Monna