Hae
Monna Pursiainen

Aivoille latautumista keskellä työpäivää?

Luin Sanna Mämmin Vapaudu Huolista -kirjaa. Kirja kertoo mindfulnessista ja meditaatiosta. Oon pitkään miettinyt, että haluaisin lukea aiheesta, mutta moni kirja on tuntunut jotenkin vähän sellaiselta ”too much” -jutulta. Mutta tän kirjan alkusanoissa oli jotain, mikä kolahti.

”Mindfulness on tutkittu työkalu päänsisäisen kaaoksen hiljentämiseen. Se auttaa suhtautumaan positiivisesti itseen ja hillitsee stressiä ja ahdistuneisuutta. Läsnäolon taito luo pysyvän elämänhallinnan tunteen, jota vaikeudet eivät pysty romuttamaan.”

Mutta siis, tää postaus ei oo tuon kirjan mainospuhe. 😀 Aloitin vaan sillä, koska se sai mut miettimään tätä asiaa. Mä ymmärrän nyt, että mä kävin viime syksynä ylikierroksilla. Mun oli vaikea rauhoittua ja pysähtyä ja silti halusin ja kaipasin niitä vapaapäiviä ja rauhallisia hetkiä hulluna.

Tuossa kirjassa kirjailija sanoo, että jokaisella pitäisi olla päivän aikana lounaan jälkeen pieni lisätauko meditaatiota varten. Se voi kuulostaa alkuun aika hurjalta, mutta kun miettii sitä miten hektistä ja vaihtelevaa meiän monen työ ja arki nykyään on, ei se tekis yhtään pahaa kellekään! Aivot käy ylikierroksilla jo lounasaikaan mennessä. Pieni latautumishetki keskellä päivää, ihan vaan siinä oman työpöydän ääressä istuen tekis varmasti monelle, ellei ihan kaikille hyvää.

Me ihmiset ollaan oikeasti tosi paljon levottomampia nykyään. Työaika 8-16 on edelleen joillekin arkea, mutta monelle kuitenkaan ei. Työaika on venähtänyt ja monet tekee töitä niin aamulla kuin illalla. Kotona on aina mukana työkone, jotta voi myös viikonloppuisin vastata muutamaan meiliin. On etätöitä, avokonttoreita, kahviloissa töiden tekoa, palavereita, työmatkoja ja somea. Toki palavereita ja työmatkoja on tehty ennenkin, mutta etätyön ja avonkonttoreiden määrä on kasvanut.

Esim. mulle itselleni olis oikeasti vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta työskennellä avokonttorissa, jossa olis kymmeniä ihmisiä ympärillä hälisemässä. Jonkun puhelin soisi, toinen puhuisi puhelimassa, kolmas ja neljäs juttelis keskenään jostain työasiasta jne.. Mulla ei tulis töihin keskittymisestä mitään. Jos mä teen joskus töitä jossain kahviossa, enkä omassa työhuoneessa kotona, mulla on pakko olla vastamelukuulokkeet korvilla ja siellä joku rauhallinen musiikki (mielellään ilman laulua), jotta pystyn keskittymään töihin.

Musta tuntuu, että käsitys esim. siitä milloin sähköposteihin on vastattava on muuttunut. Moni olettaa, että vastaus tulee mihin tahansa vuorokauden aikaan n. 5 minuutissa. Jos ei vastausta kuulu vuorokauden sisään, kysellään perään. Vaikka on työsähköposti, ihmiset lähestyy työasioilla somen kautta. Työasiat muistuttaa IG:n directissä ja FB:n messengerissä. Sellainen selkeä sääntö, että työasiat hoidetaan työajalla ja vapaa-ajalla ei häiritä työasioilla, on jotenkin kadonnut.

Mua itseäni rauhottaa tosi paljon se, että pidän puhelimen aina äänettömällä iltaisin ja viikonloppuisin. Mulla on sähköpostista ilmoitukset pois päältä mun puhelimessa, joten en näe niitä ellen mee erikseen katsomaan. Instagramista on pois push-ilmoitukset, samoin Facebookista. Vaikka en vielä varsinaisesti ole mindfulnessia harrastanut tai harjoittanut, teen tietoisia stoppeja työpäivään. Ne myös rauhoittaa.

Kun meidän pitää olla koko ajan valppaina kaikessa nykyään, on oikeasti tosi tärkeetä miettiä niitä keinoja, jotka on itse kullekin niitä latautumisjuttuja. Jollekin se voi olla treeni, jollekin kävely metsässä. Joku voi saada rauhan päähän vain meditaation avulla ja toinen vain sulkee mielestään työasiat vapaa-aikana. Mutta tosiaan myös työpäivän aikana olis hyvä saada edes 15min breikki aivoille. Mä ainakin huomaan, että jos pidän jonkun hengittelyhetken tms., oon sen jälkeen aina valppaampi ja skarpimpi jatkamaan työntekoa.

Onko teistä joku kokeillut meditaatiota? Tai harjoittaako joku sitä päivittäin?

Rauhallista ja tarmokasta päivää! 😉

Monna

Kuvat: Johanna Varis

 

Super rentouttava viikonloppu!

Kaupallinen yhteistyö: Naantali Spa

Perjantaina pakattiin kimpsut ja kampsut kasaan ja koko konkkaronkka suunnattiin työpäivän jälkeen kohti Naantalia. Meitä odotti Naantalin Kylpylässä ihana koirahuone koko perheelle.

Perjantaina oltiin perillä joskus klo 18. Tuukka lähti käyttämään koiria ulkona ja me jäätiin Emman kanssa piirtämään huoneeseen. 🙂 Sen jälkeen lähdettiinkin sitten syömään illallista. Käytiin Tammikellarissa syömässä itse asiassa molempina iltoina. Hyvää ja ”helppoa” ruokaa ja ruokalistalta löyty myös pikkuiselle helposti hyvää ruokaa.

Yksi viikonlopun kohokohdista ja lempipaikoista perheen nuorimmaisen mielestä oli leikkihuone. 😀 Siellä Emma olis jaksanut olla vaikka koko viikonlopun.

Kun kysyttiin Emmalta, että mitä haluaisit tehdä, niin vastaus oli koko viikonlopun ajan joko ”liukemaan” tai uimaan.

Juteltiin Tuukan kanssa paluumatkalla kotiin, että oli jotenkin tosi mukava ja rentouttava viikonloppu. Vaikka meillä on välillä sellainen meininki päällä, kun ollaan jossain reissussa, että heikompia hirvittää ja joku huutaa koko ajan.. 😀 Niin tää viikonloppu oli ihan super rentouttava ja rauhallinen.

Käytiin molemmat myös Tuukan kanssa erikseen treenaamassa just vähän aikaa sitten uusitulla kylpylän OLOFitness-kuntosalilla. Salilta löyty kyllä kaikki mahdollinen ja oli muutenkin ihan 10+ kuntosali! Me molemmat tykätään siitä, että myös lomalla pääsee treenaamaan ja valitettavan monista hotelleista löytyy vaan sellainen ihan pikkuinen parin neliön kuntosali.

Vaikka kylpylä oli ilmeisen täynnä tänä viikonloppuna, joka paikkaan mahtui jotenkin tosi hyvin. Kylpylän puolella oli koko ajan tilaa kivasti, samoin salilla. Ravintolassakaan ei tarvinnut odottaa ruokia, vaan palvelu pelas tosi hyvin ja vikkelästikin.

Meiän mielestä on hauskaa, kun tuolla Naantalin Kylpylässä on kaikenlaisia vieraita. On selkeästi työporukoita, on perheitä, on nuoria pariskuntia ja eläkeläisiä. Kaikki on jotenkin sulassa sovussa siellä. Me ollaan oltu Naantalin kylpylässä jo monta kertaa. Viimeksi viime kesänä.

Myös Naantalin ihana vanha kaupunki on kyllä niin mieltä lepuuttava ja kaunis.

Nyt on kyllä ihana fiilis aloittaa työviikko. <3 Suosittelen tuota Naantalin Kylpylää kyllä ihan satasella, oli sitten lapsiperhe, koiraperhe, eläkeläispariskunta tai vaikka ystäväporukka.

Monna

Lue myös: