Hae
Monna Pursiainen

Koko elämän ajan miellyttäjä? Ei enää.

Tää on vaikea aihe ja tosi henkilökohtainen. Mutta tiedän, että siellä ruudun takana on muitakin, jotka on kokenut näin. Sen takia haluan kirjoittaa tästä.

Viime viikonloppuna ollessani ihanassa Woima-viikonlopussa, mun mieleeni pulpahteli muistoja ja reiki-hoidossa mä käsitin yhden ison asian mun elämässäni. Mä olen aina halunnut saada sellaisen henkilön hyväksynnän, joka ei oo mua syystä tai toisesta hyväksynyt. 

Multa pääsi viikonloppuna iso itku, kun ymmärsin sen etten oo keskittynyt niihin ihmisiin, jotka on jo mun elämässä ja haluaa olla mun ystäviä. Oon keskittynyt saamaan hyväksynnän joltain ihan random-tyypeiltä, jotka on ignoorannut mut. Oon oikein janonnut sitä, että ne ”leikkis mun kaa”. Ja kun tämän asian tajusin, tajusin tehneeni tätä jo pikkulapsena.

Mä muistan edelleen, että meidän talossa asui sellainen tyttö kenen ystävä olisin halunnut olla ihan 150%. Hän saattoi silloin tällöin leikkiä mun kanssa, mutta jos oli tarjolla ”parempia kavereita” hän ei ollut mun kanssa. Ei edes katsonut päin. Halusin hirveästi, että tuo tyttö olis mut hyväksynyt ja pyytänyt mukaan siihen sen bestis-rinkiin.

Tämä sama kaava toistui ala-asteella ja lukiossa. Yläasteella sitä ei tapahtunut, koska seurustelin silloin hyvin intensiivisesti erään pojan kanssa. Mutta lukiossa taas tein saman. Mulla oli vaikka kuinka sellaisia ystäviä, keiden kanssa vietin aikaa ja ketkä aidosti halusi olla mun kanssa. Mutta oli yksi tyttö, joka oli vähän sellainen kylmänviileä mua kohtaan. Halusin ihan kuumeisesti olla sen tytön kaveri.

Tämä sama on toistunut koko elämän ajan. Oon halunnut miellyttää kaikkia, mutta varsinkin niitä jotka ei oo mieltyneet musta. Bloggaajan roolissa oon törmännyt monesti myös siihen, että joku on voinut olla hyvää pataa mun kanssa kun muita tai ”parempia” (lue: suuremmilla seuraajamäärillä IG:ssä) ei oo paikalla, mutta toisessa tilaisuudessa ja suurempien vaikuttajien läsnäollessa ignoorannut ja jättänyt moikkaamatta.

Mä oon halunnut kovasti, että myös nämä ignooraajat hyväksyisi mut ja yhtä lailla kuin pienenä tyttönä toivonut, että ne ”leikkis mun kaa”. Oon puhunut paljon siitä, että oon ollut sellainen miellyttäjä ja halunnut että kaikki tykkää musta. Oon pyrkinyt siitä eroon ja osittain päässytkin. Enää en oo epävarma, enkä janoa sitä hyväksyntää niin kovaa. Mutta viime viikonloppuna tajusin sen, että kuitenkin oon edelleen halunnut tiettyjen tyyppien hyväksynnän.

Nyt vihdoin mä pääsin jotenkin sulkemaan tän oven. Jätin sinne oven taakse sen tarpeen saada hyväksyntä niiltä, jotka ei musta tykkää. Ymmärsin jotenkin todella konkreettisesti, että niillä ihmisillä ei oo tilaa mun elämässä. Niillä ei oo tarvetta olla mun elämässä ja viemässä multa energiaa.

Mun hyvä ystävä sanoi mulle tänään, että hän luki eräästä kirjasta hyvän vinkin: Mieti elämäsi 10 tärkeintä ihmistä, sellaista joiden kanssa haluat olla ja keiden kanssa sulla on hyvä olla. Jätä kaikki muut toissijaisiksi. Tää oli mun mielestä niin hyvä jatkumo niille ajatuksille, joita viikonloppuna ymmärsin. Mulla on tosi rauhallinen olo nyt. Tiedän mikä on tärkeää ja ketkä ihmiset on mulle tärkeitä. Ketkä myös pitää mua heille tärkeänä.


Ihanaa viikonloppua rakkaat lukijat. <3 Mä toivon kovasti, että näiden mun pohdintojen kautta tekin saisitte ahaa-elämyksiä ja vertaistukea tällaisiin asioihin.

Monna

Miten jaksaa väsymyksen kanssa?

Multa kysellään usein, että miten sen väsymyksen kanssa jaksaa ja mitä vinkkejä mulla olis sen selättämiseen. Väsymys on vähän sellainen monitasoinen juttu, eikä siihen oo valitettavasti mitään tee näin ja olet pirteä – neuvoja. Mä oon kuitenkin itse kamppaillut viimeisen vuoden ajan väsymyksen kanssa enemmän ja vähemmän, joten jotain vinkkivitosia mulla voi olla takataskussa.

Mä tiedän myös sen, että se tuntuu ihan älyttömältä, kun joku sanoo: ”koitapa nukkua vähän pidempiä yöunia”… Mulla itselläni väsymys on ollut monen teon summa, mutta yksi niistä oli pitkään jatkuneet katkeilevat yöunet. Mä nukkuisin 10h reippaasti, jos mua ei mikään ulkoinen tekijä herättäisi. Pienen lapsen kanssa kuitenkin on sellainen fakta, kuin yöheräilyt. Toiset nukkuu vauvasta asti 12h putkeen, toiset ei.

Katkeilevien yöunien lisäksi mulla todettiin viime syksynä raudanpuute, eli alhaiset ferritiiniarvot. Sen yksi pahin oire on jumalaton väsymys. Se väsymys on erilaista kuin se, että tulipas nyt nukuttua vähän huonosti. Se on sellaista, kun istuu alkuillasta taaperon kanssa lattialla leikkimässä ja tuntuu, että nukahtaa kohta istualleen. Sellaista, että on vaikeaa jaksaa hakea nenäliinaa alakerrasta, kun on jo kivunnut yläkertaan.

Mutta silti on ollut muutamia juttuja, jotka on mua auttaneet väsymyksen kanssa. Toki nyt näyttäisi siltä, että rautainfuusio olisi auttanut ja vireystila paranemassa!! Kerron kuitenkin muutamia juttuja, jotka on mua henkilökohtaisesti auttanut pahimmassa väsymyksessä.

  1. Se on ok olla väsynyt. On pakko myöntää itselleen, että se on ihan ok olla väsynyt. Ei aina tarvi jaksaa ja olla pirteä. Sillä ei ole mitään väliä, jos silloin väsyneimpänä päivänä pyykit jää koneeseen tai tiskipöydällä on likaisia astioita. Sillä ei vaan ole mitään merkitystä. Mutta sillä on, jos aivan rättiväsyneenä raahautuu ripustamaan pyykkejä ja meinaa itku päästä kun ei tahtoisi jaksaa tehdä sitä.
  2. Lepää silloin kun voit. On tärkeää oppia ottamaan lepotaukoja ja olla potematta huonoa omatuntoa niistä. Kun arki on yhtä härdelliä, kannattaa yrittää löytää edes 15min breikki päivän aikana. Jos vaan pystyy, silloin tekee jotain sellaista mikä ei liity mihinkään velvollisuuksiin, ei työhön tai kodin/lasten tms. hoitoon. Lukee kirjaa, lehteä, tuijottaa ikkunasta ulos tms. Tai vaan on ja hengittelee hetken.
  3. Syö hyvin. Kun väsymys painaa päälle päivittäin, on super tärkeetä pitää elimistö jaksavana. Jos bensaa ei ole koneessa, ei se jaksa pysyä käynnissä. Jos kaiken muun väsymyksen päälle jättää vielä energiatasot alhaisiksi, se ei todellakaan auta tilannetta. On hyvä muistaa syödä riittävästi ja tasaiseen tahtiin päivän aikana. Vaikka herkut houkuttaa, sokeri nostaa nopeasti energiatasot ylös, mutta sen jälkeen lasku alaspäin on vielä kovempi. Ajattele, että syömällä rikkaasti saat myös lisää voimaa jaksaa väsymyksen keskellä.
  4. Liiku jaksamisen mukaan. Älä ota stressiä treenaamisesta. Raitis ulkoilma tekee terää, rauhallinen kävelylenkki voi piristää. Jooga voi auttaa väsynyttä kroppaa. Joku kevyt kehonpainotreeni voi saada olon virkeämmäksi. Silloin kun väsyttää eniten, ei kannata lähteä pakolla tekemään kovaa salitreeniä tai pitkää juoksulenkkiä, mutta joku kevyt treeni usein saattaa piristää vaikkei lähteminen ole helppoa.

Toivottavasti näistä vinkeistä on jotain hyötyä teille. Mulle ainakin on ollut. Ajattelin myös väsyneimpinä hetkinä sitä, että tämä ei voi olla pysyvä olotila, se menee ohi ja pian on virkeämpi fiilis. Se auttoi.

Auringosta saa myös energiaa ja kesää kohti ollaan menossa! 🙂 Se on ihana juttu!

Monna

* Kuvien college-asu Yvette By Monna -mallistosta. Tulossa myyntiin kesäkuussa. <3