Hae
Monna Pursiainen

Kaksi puolta minussa.

Perjantai oli loistava esimerkki siitä, että musta löytyy kaksi puolta. Mä uskon, että aika monesta ihmisestä löytyy, kunhan vaan jaksaa ja ehtii kuuntelemaan omia reaktioita, fiiliksiä ja olotiloja.

Mä oon tosi pitkään ajatellut, että mä oon todella sosiaalinen ihminen. Mun kanssa on helppo olla ja muhun on helppo tutustua. Mä tykkään, jopa rakastan sosiaalisia tilanteita! Kun ihmisiä on paljon ympärillä, mä jollain tapaa oikein puhkean kukkaan ja hersyn energiaa ja iloa. Se tulee täysin luonnostaan, en osaisi varmasti edes sellaista feikata.

Mutta sitten mussa on myös toinen puoli, joka myös tulee täysin luonnostaan ja pakottamatta. Se on se puoli, joka rakastaa istua hiljaa ja tuijottaa ikkunasta ulos. Se, joka tarvii omaa aikaa säännöllisesti pysyäkseen järjissään. Se, joka ei tykkää puhua puhelimessa, vaan mieluummin aina hoitaa asiat viesteillä tai sähköpostilla.

Meillä oli perjantaina Vaikuttajatapahtumien järjestämä Jungle Juice Barin kesäkauden avajaiset. Normaalisti ollaan Johannan kanssa aina yhdessä vetämässä tapahtumat läpi, mutta tällä kertaa Johannalla oli toinen palaveri, johon hänen täytyi aamun valmistelun jälkeen rynnätä.

Kun tapahtuma käynnistyi ja kutsuvieraita alkoi saapua paikalle olin energisenä ja hymyilevänä vastassa. Itse asiassa jostain syystä oikein erikoisesti perjantaina moni sanoi mulle tullessaan, että ”vitsi miten energinen ja pirteä sä olet”. Mulla oli tosi hyvä fiilis ja langat käsissä. Vaikuttajatapahtumien assistentti Janina oli paikalla hoitamassa valokuvausta, aamiainen oli katettuna valmiiksi, kaikki oli valmista ja merkkasin vain yksi kerrallaan saapuvia vieraita listaan. Kaikki paikalla.

Inspiroitumista, uutta infoa, onnistunutta tapahtumaa

Tapahtuman sisällön juonsi / veti JJB:n henkilökunta, minä vähän niin kuin houstasin ja autoin JJB:n väkeä. Pidin huolta, että kaikilla on kaikki hyvin. Tapahtuman jälkeen jäätiin siivoamaan tilasta omat romppeet pois ja hyvällä fiiliksellä onnistuneesta tapahtumasta kaarsin seuraavaksi Stockmannin 8.kerrokseen lounaalle. Tiedossa oli lounaspalaveri/tapaaminen Fit-lehden kanssa.

Palaverissa käytiin läpi hakukoneoptimointia, sisältösuunnittelua, Youtube-kanavan herättelyä ja vaikka mitä. 2 tuntia puhuttiin tiiviisti ja suunniteltiin tulevaa. Opin uusia asioita ja tietomäärä oli valtava. Kirjoitin ylös asioita, että en unohda kaikkea. Inspiroiduin suunnattomasti siitä kaikesta mitä käytiin läpi, oli huikeeta huomata miten ihmiset löytää mun blogiin ja jotenkin taas sisäistää se, että tämä ja tuo on sitä mitä te, mun lukijat eniten janoatte.

Herkäksi syntynyt

Prinsessa Märtha Louise ja Elisabeth Nordeng julkaisi kirjan Herkäksi syntynyt tämän vuoden alussa. Oon lukenut kirjan ilolla ja nyökytellen. Oon tunnistanut itseni varsinkin Märthan ajatuksista ja olotiloista. Hän mm. kertoo kirjassaan siitä, kun kymmenien ihmisten tapaaminen saman työpäivän aikana on yhtäaikaa ihanaa ja super uuvuttavaa.

Mä olin perjantaina iltapäivällä aivan poikki. Kun klo 15.30 avasin kotioven ja lähdin vielä koirien kanssa ulos ennen kuin lähdin hakemaan Emmaa päiväkodista, olin ihan katki. Ihmettelin, että miten voin olla näin väsynyt. Mutta sitten ymmärsin, että mun normaali työpäivä on sitä, että kirjoitan yksin. Teen asioita yksin. Mun hermoston ei tarvi ottaa vastaan mitään muuta kuin omat tunteet ja ajatukset. Tällaisen super sosiaalisen työpäivän jälkeen erityisherkkä minä oli väsynyt.

Kaikki ei ymmärrä, eikä pidäkään.

Tiedän jo nyt kirjoittaessani, että tähän postaukseen tulee ainakin yksi kommentti ”no onpas tosi raskasta työtä jutella ihmisten kanssa”… Mutta kuten jokainen fiksu ymmärtää, ei tapahtuman tuottaminen ja organisointi ole vain sitä. Ja kuten jokainen erityisherkkä ymmärtää, tällainen päivä on uuvuttava.

Kaikki ei ymmärrä, eikä pidäkään. Tärkeintä on se, että mä ymmärrän itse. Vaikka mä oon ehdottomasti ekstrovertti, oon myös erityisherkkä ja siksi tarvin säännöllisesti hiljaisuutta ja yksinoloa. Vaikka rakastan ihmisiä ja on ihan parasta työtä järjestää tapahtumia, on myös ihan parasta istua yksin hiljaa oman työpöydän ääressä ja vain kirjoittaa.

Jo nuorena mä olin sellainen, että jonkun tapahtumarikkaan päivän/illan jälkeen mä halusin olla ihan vain yksin. Laitoin silloin puhelimen kiinni ja pysyin omassa yksiössäni sen päivän. Olin vaan hiljaa, luin lehtiä ja katsoin leffoja. En todellakaan halunnut puida edellisen päivän tapahtumia tai mitään muutakaan kenenkään kanssa puhelimessa. Yhden hiljaisuus-päivän jälkeen halusin taas olla sosiaalinen. Näin se on nykyäänkin.

Monna

4 kommenttia

  1. fitfat kirjoitti:

    Huh, oot fit-lehden bloggaaja tuolla pehmeällä massalla?

  2. Jenni kirjoitti:

    Ihana Monna ?
    Itse rakastan myös omaa rauhaa. Hyvin harvoin jaksan pälättää puhelimessa.

Vastaa