Hyvinvointiviikonloppu Fit + Monna
JEE!! 🙂 Lokakuussa järkätään Fit-lehden lukijoille ja teille mun rakkaille seuraajilleni hyvinvointiviikonloppu.
11.-13.10.2019 järkätään tuo tapahtuma, jonka aikana treenataan, kokoonnutaan workshoppeihin ja kuullaan hyvinvointiluentoja. Mä vastaan viikonlopun treeneistä ja kehonhuollosta. Viikonlopun aikana kuullaan myös luento mm. Tempurilta nukkumisergonomiasta ja palautumisesta. Lisäksi Fit-lehden päätoimittaja Päivi Ekola puhuu siitä, että kiireisessä arjessa voi tehdä monia liikunnallisia valintoja, vaikkei salille ehtisikään. Viikonlopun aikana puhutaan myös ravinnosta ja sen merkityksestä hyvinvointiin.
Tapahtuma alkaa perjantaina alkuillasta sisäänkirjautumisella hotelliin ja päättyy sunnuntaina puoliltapäivin hotellista uloskirjautumisen yhteydessä. Hyvinvointiviikonloppu sisältää ohjelman ja majoituksen lisäksi puolihoidon; eli aamiaiset, illalliset sekä lounaan lauantaina. Fit järjestää tapahtuman yhteistyössä Hotelli Sveitsin ja Tempurin kanssa. Tarkempi ohjelma julkaistaan vielä lähempänä tapahtumaa. 🙂
Hotel Sveitsi on mulle tuttu paikka, oon ollut siellä parikin kertaa! Se on aivan ihana kokonaisuus ja super kivaa, että tää hyvinvointiviikonloppu on juuri siellä!! Siellä on ihanat huoneet ja super hyvä ruoka! Ja muutenkin kyllä puitteet niin kohillaan että!

Hyvinvointiviikonlopun hinta on 165€ / henkilö jaetussa kahden hengen huoneessa. Mikäli osallistuja haluaa kahden hengen huoneen yhdelle, hinta on 250€. Huomioithan, että ilmoittautuminen on sitova ja paikkoja on rajoitettu määrä. Fokus Media Finland laskuttaa osallistumisen, kun ilmoittautuminen on vastaanotettu.
TÄSTÄ pääsee ilmoittautumaan! 🙂 Mukaan mahtuu 30 ja nyt on myyty 20 paikkaa. Eli jos haluaa mukaan, kannattaa ilmoittautua ASAP! 😉

Kuva: Petri Mast
***
Jee!! Mä oon kyllä ihan jo innoissani tosta viikonlopusta!! On tosi huikeeta päästä tekemään tällainen hyvinvointiviikonloppu ekaa kertaa!! <3 <3
Toivottavasti nähdään siellä! 😉
—
Monna
4 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


4


Voi vitsit. Täää olis niin huippu. En valitettavasti pääse mukaan kun vkl oli jo varattu. Toiv näitä tulisi lisää ?
Eiköhän näitä järjestetä uudestaankin, kun heti ensimmäinen vetänyt porukkaa näin hyvin! <3 🙂
Tulossa ollaan ?
Tulee tosi hyvää saumaan omaa elämää ajatellen… Syyskuussa alkaa uusi arki kun palaan melkein kolmen vuoden kotiäityiden jälkeen töihin ja on hyvä hetki pohtia omaa hyvinvointia tarkemmin….
Ihanaa! <3 Tosi kiva kuulla! 🙂 Nähdään siis lokakuussa!