Avuton olo.
39
Ajattelin jo, että en tästä aiheesta joutuisi enää kirjoittamaan. Samasta aiheesta, kun kirjoitin viime vuoden helmikuussa. 1,5 vuotta sitten, kun Emma aloitti päiväkodin reilu vuoden ikäisenä, oli aloitus aika hurja. Normaalia toki, mutta tällaiselle herkälle äidille ja herkälle pienelle tytölle hurja. Emma itki ekat kaksi viikkoa päiväkotiin jäädessä. Itki myös päivisin päiväkodissa, eikä suostunut tekemään muuta kuin istumaan jonkun aikuisen sylissä. Emma myös päätti protestoida päiväkotia syömättömyydellä. 2 viikkoa hän oli siis täysin syömättä päiväkotipäivät, iltaisin maistui kotona senkin edestä.
Pari viikkoa meni ja sitten Emma alkoi pikkuhiljaa syömään päiväkodissa ja myös leikkimään muiden mukana. Me oltiin onnesta soikeita. <3
Meni pari kuukautta ja saatiin ilmoitus, että saadaan päiväkotipaikka ihan meidän naapurista. Tämä aiempi päiväkoti sijaitsi meiltä 15km päässä. Oltiin ison päätöksen edessä. Vaihdetaanko ja otetaan ehkä vastaan uudet kaksi viikkoa syömättömyyttä ja itkuisia aamuja ja päiviä. Vai jäädäänkö vanhaan ja tuskaillaan päiväkodin etäisyyden vuoksi joka päivä.
Otettiin riski ja vaihdettiin. Uuden päiväkodin johtaja sanoi ratkaisevat sanat: Emma on ollut vasta pari kuukautta tässä ensimmäisessä päiväkodissa, hän ei ole vielä ehtinyt luoda syviä suhteita päiväkodin hoitajiin, eikä lapsiin. Jos vaihdon teette, kannattaa se tehdä mieluummin nyt, kuin ensi syksynä. Luotettiin hänen sanaansa ja hän oli oikeassa! Uuteen päiväkotiin siirtyminen meni kuin unelma. Muistaakseni Emma ei itkenyt kertaakaan ja ruokakin maistui ekasta päivästä alkaen.
Emman päiväkoti vuoden verran oli aivan ihana!! Ihana ryhmä, ihanat hoitajat! Päiväkoti meiltä alle 5min kävelymatkan päässä. Emmalla hyviä ystäviä ja niin mieletön meininki, että päiväkotiin lähdettiin juoksujalkaa aamuisin, eikä iltapäivällä haluttu lähteä kotiin. 😀
Koti, maailman paras paikka! <3
Mutta sitten..
Kesäloman jälkeen, nyt elokuussa koitti muutos. Siirto isompien ryhmään. Sama päiväkoti, mutta uusi ryhmä. Vanhasta ryhmästä mukaan tuli pari tuttua lasta, mutta aikuiset oli uusia. Toki Emma oli nähnyt näitä hoitajia myös päiväkodin pihalla ennen, mutta ei ollut ollut heidän ryhmässä. Sen vuoksi tietysti tuntuvat alkuun uusilta. Ryhmäkoko melkein tuplaantui. Emma on porukan nuorimpia, ellei nuorin.
Ekat pari päivää kesäloman jälkeen meni ihan ok. Emma jäi päiväkotiin vähän totisena, mutta jäi kuitenkin ja söikin siellä, mutta sitten tapahtui jotain. Emma aloitti jo kotona aamuisin: ”en halua mennä päiväkotiin”. Päiväkodissa jättöhetkellä kamala itku ja takertuminen kaulaan. Itkun kanssa hoitajan syliin ja syömättömyys koko päivän. Tätä on jatkunut nyt reilun viikon.
Viime viikolla yhtenä aamuna myös minä murruin jättöhetkellä. Kyynelet tulvi silmistä, kun Emma puristi tiukasti kaulaani ja itki ettei halua jäädä. Sain peitettyä kyyneleet ja itkun niin, että Emma ei nähnyt niitä. Kamalaa se oli. Tuli vahvasti mieleen ne tunteet, joita kävin silloin 1,5 vuotta sitten kun Emma aloitti päiväkodin. Silloin itkin joka aamu parkkipaikalla autossa ja mietin, että lopetan päiväkodin ja työt, otan Emman kotiin ja yritetään selvitä jotenkin taloudellisesti.
Samat fiilikset on tullut taas. Onko mun pakko tehdä töitä, eikö me voitais pitää Emma kotona ja pärjätä vain yhden meistä tuloilla? Eikö me voitaisi voittaa lotossa? Pitäisikö vaihtaa päiväkotia tai ryhmää päiväkodin sisällä? Pitäisikö mennä perhepäivähoitajalle, viihtyisikö Emma paremmin pienemmässä porukassa?
Pilkahdus toivosta vai sittenkin huonompaan?
Viime viikon torstaina Emma oli syönyt ekaa kertaa päiväkodissa. Luin Emmalle edellisenä päivänä kirjaa Rohkeasta Rikusta, joka oli sittenkin päättänyt uskaltaa syödä päiväkodissa. Juteltiin tästä Emman kanssa ja Emma vähän totisena kuunteli, mutta sanoi ”niin kuin Emma”. Seuraavana päivänä oli Emma ollut se rohkea ja syönyt. <3 Perjantaina pidin vapaapäivän ja puuhattiin Emman kanssa koko päivä yhdessä. Halusin pienelle lyhyemmän viikon.
Sunnuntaina, eli eilen leikittiin myös koko päivä yhdessä ja tehtiin tosi kivoja juttuja.. mutta illalla nukkumaan mennessä alkoi jännitys. ”En halua mennä päiväkotiin huomenna. Voidaanko olla vaan kotona?”… Emma nukahti, mutta heräsi klo 00.00 ja kertoi haluavansa leikkiä eikä nukkua. 2,5h hän temppuili unta (ja meitä) vastaan, niin omassa sängyssä, kuin meidän välissä. 02.30 hän nukahti, mutta juuri ennen sitä sanoi ”pelottaa mennä päiväkotiin”.
***
Tuo torstain syöminen näyttäisi sen, että se on pilkahdus toivosta parempaan. Mutta sunnuntai-maanantai välinen yö taas näyttäisi, että edelleen pelottaa. 🙁
Mulla on ihan avuton olo. En tiedä mitä pitää tehdä. Pitääkö vaan odottaa ja toivoa, että kyllä tämä tästä paremmaksi muuttuu? Vai pitääkö alkaa tekemään jotain askelia muutokseen? Uusi päiväkoti, uusi ryhmä? Perhepäivähoito?
Me tietysti puhutaan Tuukan kanssa kotona Emmalle päiväkodista pelkkää hyvää. Aina kannustetaan syömään päiväkodissa ja kerrotaan kuinka kivaa siellä on ja tänään teette sitä ja tätä ja tuota jne.. Mutta jotenkin tuntuu, että se ei riitä vakuuttamaan Emmaa tällä hetkellä. Ollaan myös puhuttu asiasta päiväkodissa hoitajien kanssa, joten he ovat kyllä tietoisia Emman tunteista. Mutta silti tuntuu, että onko tää väärin? Pitäisikö meidän tehdä jotain enemmän?
Onko teillä jotain neuvoja?
—
Monna
39 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Moikka Monna!
Luulenpa, että monessakin perheessä käydään läpi näitä samoja juttuja nyt kun arki on alkanut kesälomien jälkeen.
Muistelen itsekin, että meillä meni samoin, kun piti ryhmää vaihtaa. Itsekin olen herkkä ja lapsi myös.
Eihän tuolla uudessa ryhmässä ole sattunut mitään ikävää? Kiusaamista tai jokin pienempi juttu? Kannattaa kysäistä hoitajilta. Emma on niin pieni, ettei sitä osaa omin sanoin kertoa. Toisaalta elämässä aina tulee näitä hankalampia vaiheita, jotka sitten onneksi menevät ohi ajan kanssa. Et ole Monna yksin <3
Tsemppiä sinne ja aurinkoista syksyä!
Mä luulen myös, että tää on tosi normaalia monessa perheessä. Valitettavasti. 😉 <3
Kun me ei ainakaan olla saatu kuulla mistään kiusaamisesta tms. Ollaan kyllä kysytty. Eihän hoitajat pimittäisi sellaista tietoa? Toivottavasti eivät siis!
Kiitos tosi paljon ! <3
Meillä tuo sama edessä ensi viikolla. Opiskelujeni takia meillä oli pitkä kesäloma pienemmän kanssa. Ollaan jo käyty moikkaamassa hoitajia päiväkodissa, ryhmä ja hoitajat on onneksi samat. Silti Siiri tuli ihan kiinni muhun päiväkodin eteisessä. Luulen, että itku tulee kun ekana päivänä sinne jää, mutta helpottaa kyllä ajan kanssa. Tää on meille kuitenkin jo kolmas lapsi niin nää kuviot on tuttuja. Oon aika varma, että Emmakin tottuu nopeasti taas, joillakin menee enemmän aikaa kuin toisilla. Itse kannattaa vaan olla sinnikäs ja jatkaa päiväkodista puhumista myös kotona, ei varmaan mene kauan kun Emma itse alkaa kertomaan päivän kuulumisia päiväkodista ? Tsemppiä teille!
Tsemppiä tosi paljon ensi viikkoon siis! <3
Kyllä mäkin sisimmissäni tiedän ja luotan siihen, että Emma tottuu. Näköjään siihen menee nyt vähän aikaa, mutta ajan kanssa. <3
Hei Monna,
Ootteko kysynyt Emmalta miksi hän ei halua mennä päiväkotiin tai onko päiväkodissa käynyt jotain. Olen itse kahden pojan äiti ja nyt juuri syksyllä pojat aloittivat esikoulun. Molemmat nukkuivat katkonaisia öitä ja heräsivät itkien että jännittää. Asiasta keskusteltiin iltaisin ja käytiin läpi päivän asioita ja tulevia tapahtumia. Myöhemmin selvisi että heitä jännitti se, että ovat isoimpia ja esimerkkinä muille.
Silloin kun pojat olivat 2 vuotiaita (ovat siis kaksoset), he seisoivat päiväkodin pihalla ja tuijottivat toisiaan juurikin 2 viikkoa. Hoitajan mennessä juttelemaan tuli itku. Tunsin silloin myös itse suurta turhautumista ja surua, mutta se oli heidän tapa käsitellä asiaa silloin. Lopulta kaikki on mennyt hyvin vaikka joka syksy unet häiriintyvät jännityksestä.
Lapset joutuvat valitettavan usein menemään myös epämukavuusalueelle niin kuin me aikuisetkin. Kuulostaa että Emma nauttisi pienemmässä ryhmässä olemisesta ja siksi sopeutuminen isompaan ryhmään voi viedä aikaa. Saman huomasin omista lapsistani ja vain aika ja rohkaisu auttoi asiaan. Lapset ovat uskomattomia kuuntelemaan ja ymmärtämään asioita jo nuorenakin ja siksi asioita on helpompi käsitellä esim leikin avulla. Herkkänä äitinä ymmärrän täysin sun ajatukset. Toivon ja uskon, että pienin askelin pääsette kuitenkin hyvään lopputulokseen ja Emma vielä nauttii päiväkodissa olosta.
Lämpöä ja rakkautta syksyyn <3
Ollaan kysytty, mutta ei osaa oikein vastata. Jonain päivänä saattaa sanoa, että siellä on tyhmää. Toisena se saattaa sanoa, että ei pidä siitä tai tuosta henkilöstä. Toisena päivänä se leikkii innoissaan juuri kyseisen henkilön kanssa. 😀
Mä luulen myös, että Emma nauttisi enemmän jos ryhmä olis vähän pienempi.
Kiitos kun laitoit kommenttia! <3 Lämpöä ja rakkautta sunkin syksyyn!
Tuttu tunne ja se tunne on kamala. Lukiessani tekstiäsi kyyneleet nousi itsellekin silmiin. Meillä oli samanlaista ja kamppailin myös samasta, ”juoksenko hakemaan tytön pois tarhasta ja mennään kotiin”. Sitkeästi hammasta purren vein joka päivä lapsen hoitoon ja itkin autossa sen jälkeen. Mies vei välillä, jotta en tuntenut joka päivä sitä ahdistusta (vaikka takaraivossa se kokoajan oli). Välillä tuli hyviä päiviä ja sitten taas monta huonoa. Pyysin juttelu hetkeä tytön oman hoitajan ja johtajan kanssa, sain purettua heille ahdistuksen ja kerrottua tytön pahasta olosta päiväkotiin tulosta. Ja jotain tapahtui tämän juttelun myötä, helpotti omaa oloa ja hoitajat ottivat eri lähestymistavan tyttöön. Ja siitä alkoi parempi päiväkoti arki.
Suosittelen teillekin juttelua rauhassa hoitajien kanssa, he ovat ammattitaitoisia ja löytävät varmasti keinot, jotta Emmalla olisi siellä parempi olla ja myös teillä vanhemmilla. Se on kamalaa tehdä töitä siinä ahdistuksen kourissa. Ja itse huomasin myös sen, että kun en pitänyt niitä vapaapäiviä välissä keskellä viikkoa, auttoi myös. Mielummin vaikka lyhyempää päivää hoidossa, mutta ei vapaita. Näin Emmakin oppii, että viisi päivää hoidossa ja sitten on viikonloppu, jolloin ollaan vapaalla.
Uskon, että varmasti tulee se hetki, että Emma jää iloisena vilkuttamaan ja on vielä iloisempana kun menette häntä hakemaan. Se päivä tulee vielä, usko pois!
Emma on niin ihana suloinen neiti, jonka juttuja on Monna ihana seurata. Piristää niin arkea <3 Kiitos, että jaatte ne myös meidän seuraajien kanssa.
Ihanaa syksyä teidän perheelle!
Voi eih! <3 Mullakin nousi kyynelet silmiin, kun kirjoitin tekstiä.
Tuo juttelutuokio meidän pitää kyllä varata nyt heti tälle viikolle. Mä uskon, että se auttaisi!
Kiitos hirmu paljon! <3
Ihanaa syksyä myös teidän perheelle!
Onpa harmillista, mutta niin kovin tavallista. Ei se paljon omassa tilanteessa lohduta, mutta suuri halaus teille vaikeassa tilanteessa. Lapsen on aivan normaalia jännittää uutta, jännitämmehän aikuisetkin esim. uutta työpaikkaa tai koulun alkua. Auttaisiko jos lähtisi miettimään mitä työkaluja lapsi nyt tarvitsisi, että selättää tunteen? Yksi tärkeä pointti on se, että tunteeseen auttaa vain empatia <3 Emman tunteiden sanoittaminen auttaa tunnetta laantumaan jne. Onko nämä teille tuttuja? Mutta sanoittamisen lisäksi voi lapsen kanssa yhdessä miettiä mitä hän voi tehdä jos tuntuu että jännitys ja pelko päivän aikana lyö yli? Välillä on myös tarpeen sanoa lapselle että on ok jännittää, ettei yritä myöskään liikaa hehkuttaa päiväkotia hyvänä paikkana, koska se ei lapsesta juuri nyt tunnu siltä. Onko työntekijöiden toiminnassa erotilanteessa jotain semmoista mitä haluaisit että tehtäisiin toisin? Tuntuuko että auttaisi, että Emma rauhoittuisi sun kanssa ennen sun lähtöä, vai että he vievät Emman muualle. Miten työntekijät suhtautuvat Emman jännittämiseen? Ovatko empaattisia vai yrittävätkö hämätä Emmaa lähdön hetkellä.
Voin kuvitella, että on ahdistavaa kun toinen ei ole oma itsensä, mutta ajan kanssa Emma tottuu ja myös sopeutuu asiaan. Kävittekö tutustumassa ryhmään yhdessä ennen alkua? Mielestäni liian vähän puhutaan tutustumisen tärkeydestä ryhmää vaihtaessa…mutta ihan yhtälailla siinä on tosi monta uutta juttua lapselle. Kun itsestään jo pitkän loman jälkeen päiväkotiin palaaminen on hankalaa monelle. Auttaisiko jos olisitte yhdessä jonkun päivän Emman kanssa että hän voisi turvallisen tuntuisena tutustua uuteen? Tiedän ettei se ole yleensä päiväkodeissa tapana kun homma on jo lähtenyt käyntiin, mutta mielestäni lapsen etu edelle olisi tarkoitus toimia viis aikuisten tavoista. Voit laittaa spostia vielä asiasta lisää jos haluat, esim. vinkkejä miten ottaa asia työntekijöiden kanssa puheeksi. On kokemusta asiasta sekä työntekijänä että äitinä ja kirjallisuuteenkin lapsen näkökulmasta olen perehtynyt. Tsemppiä kaikille ahdistavaa tilanteeseen <3
Voi miten ikävä lukea kuinka murheissasi olet.
Itse päiväkodin tätinä työskennelleenä, suosittelisin sua pyytämään ylimääräistä juttutuokiota ryhmän aikuisen kanssa. Vienti ja hakutilanteissa kun ei kannata Emman kuullen asioita käydä läpi, niin kuin tietty tiesitkin kun kirjoitit että puhutte vain positiivisesti päiväkodista Emmalle. Keskustelussa saisit purkaa tuntojasi henkilökunnan kanssa ja kysyä onko siellä tapahtunut jotain erityistä, jonkun aikuisen tai kaverin kanssa vaikka. Saat ainakin mielenrauhan sen suhteen. Jos mitään erityistä ei ole käynyt niin pieni vaan kerta kaikkiaan tarvitsee aikaa tottua uuteen porukkaan. Henkilökunnan pitäisi sitten asia huomioida ja toimia päikyssä pienryhmissä ja miettiä miten Emman olisi helpoin olla, siirtymät ja muut puuhat kun menisi vähän pienemmissä porukoissa vaikka. Pienen pitää nyt yhtäkkiä olla niin iso isossa ryhmässä ja pärjätä ja olla omatoimisempi. Kirjoitin kauheen romaanin näköjään, hups. Kannustaisin juttelemaan ja vaan löytämään sen sisun itsestäsi että jaksat jatkaa vaan ja antaa totuttelulle aikaa, sitä on mennyt kuitenkin tosi vähän vasta. Kuukauden päästä voi olla ihan eri tilanne jo. Jos nyt aletaan muuttamaan ryhmiä tai päikkyä niin tyttö voi olla entistä enemmän sekaisin. Tsemppiä <3
Joo, tällainen juttutuokio meidän pitää nyt varmasti varata. <3
Siirtymät on Emmalle tällä hetkellä se vaikein tilanne päivän aikana. Niissä saattaa se itku tulla. 🙁 Ja sitten tietysti ne jättöhetket.
Ei haittaa romaanista! <3 KIITOS!!
Hei Monna!
Meillä on ollut esikoisen kohdalla samanlaisia hankaluuksia.
Ja ne alkoivat kun siirryttiin isompien ryhmään.
Kamalaa oli viedä lasta hoitoon, kun tuntui, että toinen ei halua sielä olla.
Mä suosittelisin sitä keskustelua päiväkodin aikuisten kanssa.
Myös vapaapäivät ma ja pe on ehkä lapselle hankalat hahmottamaan arkiviikkoa.
Kannataa yrittää lyhkäsempiä päiviä. Esim. Välipalan jälkeen haku.
Tai jos lapsi selkeästi kuormittuu päivistä, niin vapaapäivä esim keskiviikkosin.
Mä itse laitoin lapseni yksityiseen päivähoitoon, kun jatkuva henkilökunnan vaihtuminen (jopa se vuosittainen) alkoi enemmän painamaan mua kun lapsia 😀
Tsemppiä teille ?
Heippa
Näin päiväkoti lastenohjaajan näkökulmasta ja omasta kokemuksesta niin ryhmään/päiväkodin vaihtaminen saattaa pahentaa tilannetta entisestään kun joutuu aloittamaan alusta tutustumisen ja löytää uudestaan (ystäviä) ja sen turvan ryhmän aikuisista. Yrittäkää esim tehdä leikki treffejä muiden ryhmän lasten kanssa jotta ryhmässä missä on monta lasta niin löytyisi edes yksi tai pari kaveria joita voi nähdä päiväkodin jälkeen tai muina päivinä kun ei ole päiväkotia. Mennä leikkimään päiväkodinpihalle. Yrittäkää pitää aika sama rutiini kotona kuin päiväkodissa eli syökää samaan aikaan, levolle samaan aikaan jne jne.
Ja juuri jutella päiväkodin juuri sen Emman ryhmän aikusten kanssa että jos sieltä löytyisi se edes yksi aikuinen joka olisi alussa Emman kanssa.
Tehkää aamuista myös rutiineja sopikaa esim että Emma menee aikuisen kanssa aina esim ikkunaan (tai mikä on teille sopiva tapa sanoa hyvästi! Ja muisttutaa että äiti tai iskä tulee sitten esim välipalan jälkeen hakemaan että ei ole kauaan niin nähdään kohta) vilkuttamaan jonka jälkeen Emma saisi tehdä jotain mielyttävää tekemistä piirtää, muovailla tai katsoa kuvia missä löytyy kaikki Emmalle rakkaat ja tärkeät ihmiset, jotta saataisin muutta ajateltavaa.
Ja se että menee läpi koko päivän ruutiint lapsen kanssa ja sanoitta ja kuvilla havainolistaa sen mitä päiväkodissa tehdään. Esim: aamulla on aamupala, siten ulkoilua ja sisällä leikkejä, lounas jonka jälkeen on lepohetki, leikkiä ja välipala jonka jälkeen vanhemmat tulevat jo hakemaan.
Toivottavasti ymmärrät mitä yrittän selittä 😉 ja tsemppiä ette ole yksin tämän kanssa.
Oma 2,5vuotias on myös ruvenut sanomaan että ei uskalla mennä tarhaan tai ei halua ja se on (myös itse herkälle) äidille todella kova ja kamalaa kunnella kun oma lapsi sanoo ettei uskalla halua mennä tarhaan. Mutta kun sinne on päästy ja olen poistunnut niin päivä on mennyt mainiosti 🙂
Joo, noi leikkitreffit meillä oli käytössä edellisen ryhmän kanssa. <3 Sieltä Emmalle muodostuikin yksi hyvä ystävä jo. Harmi, että häntä ei siirretty Emman kanssa samaan isompien ryhmään. 🙁
Mutta täytyy ottaa uudet leikkitreffit käyttöön ja vähän kysellä vanhempien yhteystietoja. 😀
Noi rutiinit on tärkeitä! <3 Voitaisiinkin ottaa tuo vilkutusjuttu taas rutiiniksi. Sekin meillä oli käytössä pienempien ryhmässä.
Kiitos tosi paljon hyvistä vinkeistä! <3 Ja tsemppiä myös oman pikkuisen kanssa!
Voi että, näitä on varhaiskasvatusalan ammattilaisena kauhea lukea. Nimenomaan näitä tilanteita pystyttäisiin välttämään, jos ryhmäkoot olisivat järkeviä ja kasvattajat hyvin koulutettuja. Suosittelisin, että pyytäisit ryhmän varhaiskasvatuksen opettajaa pitämään sinun ja Tuukan kanssa keskustelun, jossa saisitte rauhassa puida asiaa ja luoda suunnitelman sekä varhaiskasvatukseen ja kotiin, jolla tilanne rauhoittuisi. Kuulostaa, että lapsi kaipaisi päiväkodissa enemmän rauhallista kasvattajien ja lasten yhdessäoloa (huom. pienryhmässä). Tämmöisissä tilanteissa myös kirjat voivat auttaa hyvin. Voitte lukea kirjoja liittyen päiväkotiin. Onko Emmalla jonkin ”voimalelu” jonka voisi joka päivä ottaa mukaan päiväkotiin? Tai perhekuva, jota hän voisi katsella päiväkodissa tarvittaessa? Suosittelen ehdottomasti ottamaan asian puheeksi ryhmän kasvattajien kanssa. Tilanne helpottuu varmasti, kun päiväkodin rutiinit ja arki pääsee rullaamaan normaalisti. ? Tsemppistä! ?
Olis niin hienoa, jos ryhmäkoot olis pienemmät!! <3 Jotenkin tuntuu hurjalta, että ensin ollaan 12 lapsen kesken ja 4 aikuista ja sitten yhtäkkiä 22 lasta ja saman verran aikuisia. 🙁 Mutta eihän sille voi mitään, kun on hoitajapulaa ja varmasti tilapulaa ja palkkakin on aivan liian matala tuolla alalla. 🙁 🙁
Joo, tuota keskustelua meidän pitää kyllä nyt pyytää. <3
Emmalla on mukana aina sen lempipupu, joka kulkee sitten mukana myös päiväunille jne. <3
Kiitos tosi paljon! <3
Sanoisin että Emma kannattaa pitää uudessa ryhmässä ja jatkaa. Se oma kurja fiilis ei lähde vuosienkaan päästä itseltä jos lapsella on huono aamu kun pitäisi hoitoon viedä ja toinen sanoo ”en halua hoitoon”, ei siihen totu.
Ryhmän aikuiset ovat sitä varten että ottavat lapsen syliin ja ottavat sen erohetken harmituksen vastaan. Vaikka lapseni onkin jäänyt itkevänä hoitoon tai jouduttu irrottamaan minusta niin tiedän että heidän on hyvä jäädä päiväkotiin, sylipaikka on tiedossa.
Kahden lapsen äitinä olen saanut jutella vastuukasvattajan kanssa aina kun siltä on tuntunut, saanut avattua miten kotona menee tai sovittua että aamuisin vaan lapsi irrotetaan hoitajan syliin jos ei muu auta.
Tsemppiä teille vanhemmille nyt ❤️
Tää on ihan totta. Jotenkin sitä hätäpäissään koittaa keksiä ratkaisua sieltä ja täältä, että olisiko parempi toisessa ryhmässä tms.. Mutta kun itse ryhmässä tai aikuisissa ei ”oo mitään vikaan”, niin tuskin ryhmän vaihtaminen auttaisi.
Kiitos tosi paljon! <3
Samojen asioiden kanssa painitaan täälläkin. Meillä poika samaa ikäluokkaa kuin Emma ja aloitti hoidon ryhmiksessä ollessaan 1v.2kk. Sinne jääminen aina yhtä hankalaa vaikka itse olis miten yrittänyt tsempata. Kyyneleet silmissä sai lähteä töihin ajamaan. Puoli vuotta poikamme ehti olla ryhmiksessä,jonka jälkeen se lakkautettiin. Kesä välissä ja siirtyminen perhepäivähoitoon. Tutustumassa kävimme muutamia kertoja ja kaikki oli ok. Aloitus taas hankalaa. Hoitaja ihana,samalla aaltopituudella kuin me vanhemmat,mutta poika ns. hitaasti lämpenevä,arka ja herkkä. Asioista aina puhuttu avoimesti ja yritetty niin hoitajan kuin pojan kanssa selvitellä mikä milloinkin on tuntunut haastavalta. Esimerkkeinä nukkuminen hämärässä huoneessa,toisen lapsen ”leijona-leikki”, hoitajan mies, potta sekä vessanpönttö,varahoitaja, aamuvelli, leikkipuisto,jossa paljon muita lapsia, jumppa missä sielläkin paljon muita ja monia muita uusia /jännittäviä asoita. Monesta haasteesta olemme päässeet yli pelkällä puhumisella,avoimuudella. Hoitajamme on kiitellyt siitä,että otamme asiat herkästi esille,koska hän ei välttämättä näe haasteita hoitopäivän aikana.
On hyvä,että tekin puhutte asioista,jatkakaa sitä ja hoidossa kannattaa todella puhua hoitajan kanssa tilanteesta,uudestaan ja uudestaan mikäli tarvetta. Olisiko heillä tarjota keinoja Emman tilanteeseen? Olisiko kuitenkin pienempi ryhmä Emmalle vielä parempi vaihtoehto? Vaikeita kysymyksiä,vaikeita päätöksiä. Lapset ovat sopeutuvaisia,mutta ei sen pienenkään tarvitse kaikkea jaksaa. Te tunnette lapsenne parhaiten ja ne ratkaisut mitä ikinä teettekin,ovat teidän perheen ratkaisuja ja juuri niitä oikeita teille!
Uskon,että teilläkin tilanne menee ajan kanssa paremmaksi. Voimia arkeen koko perheelle ❤️
Kiitos kun laitoit kommenttia! <3 Vaikka se on kamalaa, on se samalla ihana tietää ettei tässä ole yksin.
Emma on myös tuollainen hitaasti lämpenevä. 😉 Tutussa porukassa aivan jumalaton älämölö ja riehuminen, mutta yksikin tuntemattomampi joukossa ja Emma vetäytyy äidin tai isän luokse syliin.
Mutta toi puhuminen ja avoimuus on ainoa keino kyllä! Meidän pitää vielä puhua vähän enemmän luultavasti ryhmän hoitajien kanssa. <3
Kiitos kovasti ja voimia arkeen myös teillekin!! <3
Voi Monna, tiedän nuo tunteet. Minun keskimmäinen lapseni joutui menemään päiväkotiin jo 11kk iässä ja vielä viimeisenä esikouluaamunakin hän itki. Eli yhteensä 6v. Ei auttanut veikö isi vai äiti tai mentiinkö kukon laulun aikaan vai vasta myöhemmin aamupäivällä. Hänelle eron hetket ja lähteminen oli vain todella vaikeaa. Ja edelleenkin ( 10v ) kouluaamut on hankalia. Ja äidille tämä kaikki on yhtä tuskaa, kun mikään kokeilemamme asia ei vaan tepsi. Onneksi hän sentään oli aina hyvällä tuulella, kun hänet haki sieltä päiväkodista ja koulustakin hän tulee hyvällä tuulella.
Mutta sitten päiväkodin tätinä itsekin ohjeistan puhumaan henkilökunnan kanssa.
*Sovitte yhdessä juurikin nämä missä kohdin halataan vielä äitiä ja siirrytään hoitotätin syliin vilkuttamaan.
*Saisiko alkuun Emmalle tärkeät puput olla mukana touhuissa.
*Voisiko Emma käydä vaikka välillä vierailemassa vanhassa ryhmässä, jossa tutut hoitajat.
*Oletteko huomanneet, että onko Tuukan kanssa jääminen helpompaa? Auttaisiko se, että isi veisi vaikka nyt alkuun.
*Ja ehdottomasti yrittäisin ”udella” Emmaltansekä ryhmästä, että mikä siellä pelottaa.
Itkuinen lapsen jättäminen on sydäntä raastavaa ja toivoisin, että kukaan ei sitä joutuisi kokemaan, mutta siitä selviää. Äiti sekä lapsi <3 Tsemppiä arkeen!
Kiitos tosi paljon!! <3 <3
Aikamoisen hurjaa, että ootte joutuneet 6 vuotta viemään itkuisen lapsen. 🙁 Mutta vaikka se onkin siinä lähdön hetkellä aivan raastavan kamalaa, helpottaa se tieto, että päivän aikana kuitenkin edes jotenkin viihdytään, koska ollaan hyvillä mielin kotiin lähtiessä.
Kiitos näistä vinkeistä myös!
Meiän ehkä kannattaa varata sellainen joku keskustelu ryhmän varhaisopettajan kanssa.
Puput Emmalla on mukana ja ne saa siellä kuulemma ollakin. <3
Toi oli tosi hyvä idea, että jos Emma saiskin käydä vanhassa ryhmässä välillä vierailemassa. Se ryhmä on kuitenkin viereinen tila päiväkodissa.
Tuukan kanssa jää helpommin joo! Onneks Tuukka onkin nyt pystynyt viemään enemmän ja sovittelemaan työaikataulunsa niin. <3 Varsinkin alkuviikko on Emmalle hankilin, viikonlopun jälkeen olis ihana vaan jäädä kotiin hänen mielestään. <3
KIITOS!
Tässä onkin tullut jo tosi hyviä neuvoja ja kokemuksia.
Itekin entisenä päiväkodin tätinä ja nyk. lasten sairaanhoitajana sanoisin että pidätte vaan kiinni tuosta ryhmästä ja mahdollisimman samanlaisena toistuvasta arjesta (esim. päiväkotiviikon pituuden pitäminen sellaisena kuin sen on tarkoituskin olla jatkossakin). Voi hyvin mennä esim. kuukausi ennen kuin lapsi tottuu, ja toiset oireilee muutoksia enemmän ja kauemmin kuin toiset. Viikko on vielä tosi lyhyt aika, vaikka sydäntä varmasti valtavasti raastaakin toisen kurja olo. Niin kun joku tuolla jo hyvin sanokin niin lastenkin elämässä epämukavuusalueelle joutuu valitettavasti menemään jo pienestä pitäen.
Toisaalta tässä opetetaan lapselle jo nuorena että kaikesta kurjastakin tunteesta ja tilanteesta selviää usein puhumalla ja yrittämällä, te vanhemmat olette aina tukena ja teihin voi luottaa, alku on usein hankalaa mutta sitten tilanne voitetaan jne. Mitä aikasemmin lapsi oppii nää asiat sitä paremmin hän yleensä hallitsee vaikeammat tilanteet myöhemmin, kun niitä väkisinkin elämässä tulee. Ootte musta tehneet upeasti kun ootte lukeneet ja puhuneet Emmalle rohkeudesta ja päiväkodista positiiviseen tyyliin ja pysyneet itse jämpteinä mutta lempeinä. Emmaa vois ehkä auttaa myös omista tai toisten samantyylisistä kokemuksista puhuminen? ”Äidilläkin oli sillon ja sillon todella jännää kun *joku uusi tilanne* eikä saanut oikein nukutuksikaan, mutta hiljalleen se helpotti ja äiti oli tosi ylpeä kun tilanne meni ohi ja äiti pysyi rohkeana” tmv, lapsen tasoisesti tietysti.
Ja kannattaa ehdottomasti pyytää tuota keskustelua pk:n hoitajien kanssa jos vain siltä tuntuu ja tilanne vielä jatkuu, siellä voitte kysyä esim Emman hyvistä ja mukavista hetkistä päivän aikana (ja sitten muistella ja vahvistaa niitä kotona lapsen kanssa), saada paremman kokonaiskuvan lapsen päivistä, kysyä neuvoa ja mielipidettä jne. Varmastikin järjestävät tällaiswn mielellään. 🙂
Frida
Kiitos valtavan paljon! <3
Ihan todella ihanaa saada näitä viestejä teiltä!! Oon oikeasti tosi otettu, kun näin moni äiti tai päiväkodin hoitaja haluaa antaa vinkkejään!! <3
Kiitos!
Me pyydetään varmaankin jo tälle viikolle tuollainen keskustelu! <3
Moikka Monna!
En olekaan aiemmin kommentoinut tänne mitään, mutta nyt ajattelin pari sanaa kirjoittaa. Blogiasi olen lukenut jo pitkään, vaikkei aiheet aina omaa elämää tällaisena 19-vuotiaana tyttönä kosketakaan 🙂
Mutta siis, muistan itsekin olleeni lapsena todella ujo päiväkotiin mennessä ja siellä ollessa. Itketti aina päiväkotiin jääminen enkä koskaan puhunut hoitajille mitään, vain kysyttäessä vastasin. Sain sieltä onneksi kuitenkin ystäviä, joiden kanssa leikkiä. Lisäksi oma äitini oli töissä saman päiväkodin eri ryhmässä, joten ulkoiluajat vietin usein hänessä kiinni roikkuen.. Ei sinne päiväkotiin jääminen ikinä mitenkään hauskaa ollut, mutta kyllä siihenkin tottui 🙂
Ja minunkin vinkkinä on sama, mitä täällä on monet ehdotelleet, eli kannattaa jutella henkilökunnan (ja Emman) kanssa asiasta sekä jatkaa vielä samassa ryhmässä. Eiköhän se ajan kanssa helpota. Monesti myös se päiväkotiin jääminen on kaikista vaikein hetki, vaikka päivä menisikin hyvin 🙂
Itse olen viime talvesta asti työskennellyt päiväkodissa ja täytyy myös sanoa, että olisihan se mukava jos olisi pienemmät ryhmäkoot. Harmi, että se on lakisääteinen juttu, että yhdellä hoitajalla saa olla vastuullaan 8 yli 3-vuotiasta lasta tai 4 alle 3-vuotiasta tai erityistä tukea tarvitsevaa lasta. Ryhmäkokojen ollessa pienemmät olisi eri tavalla aikaa lasten yksilöllistä kohtaamista varten, mutta näillä mennään mitä on. Yllättävän paljon ainakin itseltäni löytyy päivien varrelta aikaa kaikkien huomiointiin 🙂
Paljon tsemppiä teille! Kyllä se siitä vielä helpottaa. Ja kiitos aivan ihanasta blogista 🙂
Meidän esikoinen aloitti perhepäivähoitajalla vuosi (puolitoista vuotiaana) sitten ja toki alkuun viennit olivat raastavia niin äidille kuin pojalle,mutta tosi pian helpotti. Ja tällä hetkellä perhepäivähoitajan luokse mennään kuin toiseen kotiin,mikä on ihanaa. Toki joskus poika pyytää,että saisi jäädä kotiin,mutta onhan koti aina koti.
Ihanaa on kuitenkin se,että pojalla on läheinen,rakastava ja mikä tärkeintä,pysyvä ja turvallinen aikuinen joka päivä läsnä. Ja ne rakkaat kaverit,jotka kasvaa vierellä. Eli näin pitkästi sanottuna,me ollaan oltu perhepäivähoitoon enemmän kuin tyytyväisiä.
Viskariin tai eskariin siirtyy sitten isompaan ryhmään,mutta nyt pieni ryhmäkoko ja pysyvyys ollut ihan parasta.
Ei kaikkia ole luotu toimimaan isoissa ryhmissä. Kovasti tsemppiä ja jos tuntuu,ettei Emman vointi parane,niin peukku täältä perhepäivähoidolle!
Kuulostaisi siltä että Emma ei ole vielä ollut valmis vaihtamaan isojen ryhmään. Pienten ryhmässä kuitenkin tahti ja tekeminen on hitaampaa ja rauhallisempaa ja tietysti kaverit pienempiä.
Mun vauva (1v 8 kk ?) kans aloitti nyt päiväkodin ja itkuksi ne aamut on menneet. Sain nyt itsellekin näistä kommenteista vertaistukea. Tsemppiä meille ❤ eiköhän tää kohta helpota.
Heippa.
Mun 12/16 pojalla oli samainen ongelma kun siirtyi ns. Isojen ryhmään. 4 vkoa kesti itkua ja parkua kunnes selvisi että yksi vanhempi tyttö töni, vei leluja ja pilkkasi mun poikaa pitkin päivää. Kun hoitajat sitten pitivät huolen, että tätä ei enää jatku alkoi poika jäädä päiväkotiin hyvillä mielin. Kannattaa siis kysyä, onko siellä hoidossa tapahtunut jotain minkä takia Emmaakin pelottaa sinne mennä. Hoitajilla ei ole silmiä selässä, ja lapset osaa tehdä tälläisiä asioita salassa.
Sympatiat sinne! Meillä on lapset 2.5v ja 5.5v eskarilainen. Esikoisen eskarin aloittaminen ja veljestä eroon joutuminen on ollut molemmille kova paikka. Ensimmäistä kertaa he ok eri paikoissa eivätkä näe toisiaan päivän aikana. Ensimmäiset viikot molemmat jäi aamuisin itkemään ja huutamaan äitiä. Se on itselle tosi raskasta ja mä itkin joka aamu autossa. Ymmärrän tunteesi ja nuo ajatukset mitä se herättää, itse mietin samoja asioita. Nyt onneksi helpottaa ja kumpikin jää iloisena huiskuttamaan. Meillä on pienemmällä auttanut se että hoidossa aikuiset ottaa aamulla tilanteen haltuun ja tarjoaa heti syliä. Se helpotti varsinkin sitä et pienempi ei takertunut muhun ja lähtötilanne oli kaikille helpompi. Toki tämän on mahdollistanut se että hoidossa on (1-5v) lapsia 12 ja hoitajia 3, joten yhdellä on mahdollisuus olla sylinä.
Ootteko selvittäny tai tietoisia mistä pelko päiväkotia kohtaan johtuu, onko siellä tapahtunut jotain vai onko ikävää vanhempia kohtaan? Keskustelutuokio johtajan/hoitajan kans olisi varmasti hyvä ensimmäinen askel. Yhdessä vois miettiä heidän kanssaan et miten Emmalle tulis turvallisempi olo aamuisin ja sitä kautta itku helpottaisi päivänkin aikana.
Hei!
Meillä on päiväkodissa tapana tehdä kotikäynti perheen luo, kun ryhmään tulee uusi lapsi. Siellä lapsen oman hoitajan on mahdollista tutustua lapseen ja lapselle tärkeisiin asioihin ja leluihin tutussa ympäristössä kaikessa rauhassa. Monet kerrat olen huomannut, miten itkuista lasta on lohduttanut vanhemman lähdettyä kun on ottanut puheeksi jotain tuttua sieltä kotoa. Olisikohan Emman uudesta ryhmästä mahdollista saada kasvattajaa käymään kotona? ? Hoitaja on myös lapselle ikään kuin tutumpi, kun hän on juuri se joka kävi teillä kylässä ?
Hän on niin pieni vielä, ei välttämättä ole valmis olemaan erossa vanhemmistaan noin paljon. ? Itse päiväkodissa työskennelleenä en suosittele ketään laittamaan lapsiaan sinne, pienet tarvitsee sitä tukea ja turvaa mitä päiväkodissa ei pysty kaikille lapsille antamaan.
Meidän 1,8kk esikoinen aloitti perhepäivähoitajalla 2vkoa sitten, eikä ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Menee sinne riemulla ja lähtee iloisesti myös pois. Kertaakaan ei ole ollut itkuja tai syömättömyyttä tms. Tämähän oli hirveä helpotus meille vanhemmille. Meillä kävi myös hyvä tuuri, sillä perhepäivähoitaja on aivan tosi ihana. Voisko Emmallekin sopia perhepäivähoito, jossa olisi yksi tuttu aikuinen ja vähemmän lapsia? Minusta ainakin tuntuu, et jos meidän tyttö olisi mennyt päiväkotiin niin aloitus ei olisi ollut näin mallikas, sillä hän vähän jänistää muita lapsia.
Hei ihana Monna ja erityisesti Emma. ❤️ Olen kolmannen, eli viimeisen, vuoden varhaiskasvatuksen opettajaopiskelija. Oon nähnyt päiväkodin aloittamista, ryhmästä toiseen siirtymistä jne useaan otteeseen. Hyvä et ootte puhunu kotona positiiviseen sävyyn päiväkodista ja erityisesti että ootte ottanu asian esille avoimesti myös siellä. Lapsen hoitoon jääminen on vaikeaa just näissä tietyissä murrosvaiheissa. Ne kestää sen hetken, tuntuu kropan joka osassa ja saattaa ahdistaa niin lapsia kuin vanhempia. ??♀️ On sydäntä särkevää seurata vierestä, kun oma lapsi kärsii. Mun kasvatusintuitio sanoo tässä vaiheessa kuitenkin, että antakaa tälle tilanteelle vielä aikaa. Mun apukeino olisi teille jokin koru, jota Emma voi pitää kaulassaan/kädessään. Jokin yhdessä valittu esim. hopeakoru, jota hän voi pitää kaulassa ja koskettaa kun tulee ikävä/pelottava tilanne(korun voi päiväunien ajaksi jättää pois tai kiinnittää unileluun kiinni ettei mitään vaarallista tapahdu). Konkreettinen asia joka muistuttaa, että hei äiti ja isi rakastaa minua ja minä pärjään kyllä. Tästä voi varhaiskasvattajille mainita ja esittää toiveen, että asiasta muistutetaan kun tulee tiukka hetki. Varhaiskasvattajat tekevät työtä intohimosta ja rakkaudesta ”lajiin”, heillä on aivan yhtälailla huoli Emmasta kuin teilläkin. Tärkeää on sanoa ääneen kuinka paljon rakastaa lasta ja kuinka tärkeä hän on. Lisäksi minun kokemuksen mukaan sekin voi auttaa, että aamuisin/päiväkotiin jäämistilanteessa voi suukolle ”varastoon”/taskuun ylimääräisiä suukkoja ja lapsi voi niitä ”ottaa” taskusta kun alkaa tuntua sille. Paljon tsemppaamista, rakastamista ja riipaisevia tunteita… mutta kaikki järjestyy aina jotenkin. AINA. Tsemppihalit sinne. ❤️❤️❤️❤️
Heippa!
Onpa ikävä kuulla, että tilanne on tämä. Olen huomannut, että lapset joilla on sisaruksia ovat ”itsenäisempiä” kuin ne ainokaiset. Johtunee ihan vain siitä, että saavat jakamattoman huomion kotona. Sen vuoksi suurentunut ryhmä voi tuntua vaikealta nyt alkuun ja kuten itsekin totesit, että pidnempi ryhmäkoko auttaisi eli tällöin Emma saisi enemmän huomiota henkilökunnalta. Emman käynnistymisvaikeudet tanssiryhmässä myös kertonevat tästä? Toki voi antaa kehuja tästä vanhemmille, että jaksatte todella keskittyä emmaan ja touhuta sen kanssa. Ikävä kyllä, siitä voi toisinaan ”seurata” vaikeuksia irrottautumista vanhemmista vertaisryhmään. Mutta uskon, että tämä on parempi käydä läpi nyt varhaiskasvatusvaiheessa ennemmin kuin koulun aloituksessa. Silloin kun ryhmä on se 20lasta ja 1ope niin tilanne muuttuu edelleen, sillä varhaiskasvatuksessa ryhmässä on oltava väh. pari opea ja yksi hoitaja. Tsemppiä syksyyn ja kyllä se siitä! Ajattele, että nämä kipuilut on kuin rahaa laittaisi pankkiin emmalle.
Ajattelin tätä myös! Kun te olette aina todella intensiivisesti läsnä Emman leikeissä ja leikitätte häntä. Marja Hintikkahan sanoi tossa vähän aikaa sitten että paras oppi lapselle on opettaa että joskus on tylsää! Eli itse pitää kehitellä leikki ja itse leikkiä. Kun ei vanhemmat oo sitä varten että he leikkii koko ajan. Samalla oppisi myös itsenäistymistä ja sitä että on ihan turvassa vaikka olisikin omissa oloissa ja äiti ja isä ei katoa mihinkään. Uniongelmathan voi myös tälle olla jatkumoa ja ne jatkuu pitkälle kouluikään jos ei tavallaan raaski sitä lapselle opettaa. Aika raastavaahan se on. Oletko huomannu normiarjessa sitä että emman olisi vaikea touhuta yksin vai vaatiiko sen tutun vanhemman viereen leikkimään/pelleilemään aina? Myös Sinkkosella on asiasta hyvää tekstiä mitä se pahimmillaan lapselle aiheuttaa niin tätäki kannattaa miettiä jos se siis on teillä ongelmana! Nythän tämä on vain arvailua 🙂
Meillä tyttö on ollut aika samanlainen, päiväkotiin totuttelu vei aikaa, samoin kuin ryhmästä toiseen vaihtaminen, erityisesti juuri tuossa 3 ikävuoden korvilla tullut isompien ryhmään siirtyminen. Erona tosin se, että tyttö ei _ikinä_ itkenyt päiväkodissa, ei edes aamulla sinne jätettäessä, koska hänellä on ollut aivan pienestä saakka voimakas tarve olla reipas ja täten myös olla itkemättä päiväkodissa…
Isompien ryhmään siirtyminen oli haastavaa, mutta keskustelemalla sekä lapsen että ryhmän aikuisten kanssa löysimme yhdessä rutiinin, joka oli tytölle mieleen ja helpotti aamuja valtavasti. Toiset lapset haluavat vilkuttaa ikkunalla, ja sitä päiväkodinkin väki ehdotti, mutta minun tyttäreni vastusti sitä aina, koska siitä kuulemma tuli vain pahempi mieli. (Hän on ollut aina verbaalisesti todella lahjakas, ja osasi jo silloin sanoittaa tunteitaan; helpotti asian selvittämistä aika tavalla!) Ja lopulta lapsi itse, silloin vähän vajaa 3-vuotiaana osasi sanoa, että hänelle parasta olisi, jos saisi mennä ryhmän aikuisen syliin aamulla ensimmäisenä, ja siirtyä siitä sitten vähitellen leikkimään tai aamiaiselle. Tämän rutiinin muodostumisen jälkeen päiväkotiin vieminen alkoi sujua mallikkaasti, kun sekä lapsi itse että myös ryhmän aikuiset tiesivät, mikä juuri meidän lapsellemme oli sopiva tapa päästä yli siitä eroamishetken mielipahasta!
Toivottavasti löydätte Emman ja päiväkodin väen kanssa juuri Emmalle sopivan tavan aloittaa hoitopäivä!
Voisitko kontaktoida tai laminoida Emmalle teidän perhekuvan minkä saisi päiväkotiin mukaan. Meidän päiväkodissa on käytetty tällaista ideaa osan lasten kanssa. Kuva on voinut olla lokerossa ja ikävän iskiessä sen on saanut sieltä hakea. Osa lapsista on pitänyt kuvaa aamupalalla tai esim päiväunilla mukana niin ikävä on helpottanut kun on saanut kuvan mukaan.
Näin vinkin yhdessä ryhmässä jossa äiti oli tehnyt vihon mihin oli laittanut kuvia perheenjäsenistä tai kuva jossa lapsi ja äiti, isi ja lapsi, serkusta, tädeistä jne ja kirjoittanut aina sivuilla kuka on kuka ja laittanut hienoja tarroja jota lapsi oli sitten katsonut päiväkodissa ja itkut oli loppunut siihen. Voisiko tälläisestä olla apua? 🙂