Hae
Monna Pursiainen

Paino tippuu!

Kaksi viikkoa takana Perhe Pursiaisen Suurinta Pudottajaa! Eilen torstaina porukka jo malttamattomana pisti viestiä, että no missäs teiän torstain punnitustulos viipyy! 😀

Meidän vanha vaaka sanoi sopimuksensa irti. Ei auttanut vaihtaa patteria uuteen, se ei enää vaan pelittänyt. Siispä käytiin eilen ostamassa meille uusi vaaka ja punnitus oli tänään aamulla. Me molemmat jo ihan innoissaan odotettiin puntarille menoa. Tuukka sanoi eilen illalla, että sillä on sellainen olo, että on laihtunut. Mua taas vähän pelotti, että näkyykö viime viikkoinen Kaija Koon keikka ja siitä seuraavan päivän herkuttelut nyt puntarilla.

Mä pudotin ekalla viikolla -700g ja Tuukka -500g. Nyt Tuukka otti viikkopudotuksessa johtoaseman, sillä Tuukan viikon pudotus oli -1kg ja mun taas -700g! 🙂 Mun kokonaistiputus on nyt -1,4kg ja Tuukan -1,5kg. Aika samoissa siis mennään ja lopputuloshan lasketaan sitten prosentuaalisesti lähtöpainosta siihen kahdeksan viikon päähän startista. Eli Tuukanhan pitää siis pudottaa kilomääräisesti enemmän kuin mun, jotta voittaa.

Mulla on ihan älyttömän hyvä fiilis tästä kaikesta nyt! 🙂 On myös tosi kiva ottaa vähän omia oppeja käyttöön, joita suosittelen mun valmennukseenkin osallistuville. JA huomata, että ne toimii! 😉

Sanoin tänään mun rakkaalle ystävälleni Saralle, kun oltiin treenaamassa yhdessä, että mulla on tästä Suurimmasta Pudottajasta vähän samanlainen fiilis, kun silloin aikanaan mun elämäntapamuutoksesta. Sellainen rauhallinen ja hyvä fiilis, ei pakkopullaa, ei mitään tiettyä painokilomäärää, joka on PAKKO pudottaa X-ajassa.

Tottahan se on, että äitiyden myötä mä oon vähän laiminlyönyt mun omaa hyvinvointia. Nyt on ollut ihana, kun oon alkanut tänä vuonna sitä taas huoltamaan. 🙂 Energian määrä on kasvanut, mieli on virkistynyt, nyt Suurimman Pudottajan myötä myös kilot on vähän karisseet.

Ja oikeasti mikä on parasta, on se ettei tää oo mitään nipotusta ja nillitystä! Kerran viikossa aion syödä herkkuja, koska tahdon niin! Mikään ruoka ei oo myöskään kielletty, toki hamppareita tai pizzoja ei nyt ihan kyllä päivittäin syödä. 😉 Mutta siis ihan sitä perusruokaa, leipää ja juustoa, makaroonilaatikkoa, lohta ja perunoita jne.. Nälkä mulla ei oo ollut kertaakaan, enkä sellaista haluakaan.

Tänään mä meinaan pitää taas herkkupäivän! Siihen on hyvä fiilis, koska se ei vaikuttanut viime viikollakaan negatiivisesti. Mä en muutenkaan usko siihen, että jos elämäntapoja muuttaessa välillä haluaa ottaa vaikka lasillisen viiniä tai syödä karkkia, että sitten tarttis seuraavana päivänä olla ihan ahdistuksessa ja morkkiksissa.

Tää on kuitenkin vaan elämää! 😉 Ei mitään kitudieettiä! <3

Monna

Arki on täällä.

Arki on alkanut ihan toden teolla. Emman päiväkoti jatkuu ja meillä työt.

Mä tykkään arjesta. Mun mielestä on ihanaa loman jälkeen oikein energiaa täynnä palata rutiineihin ja töiden pariin. Mutta täytyy kyllä sanoa, että arkeen paluu on ollut samaan aikaan väsyttävä ja innostava meille kaikille kolmelle.

Emmallahan alkoi nyt uusi ryhmä. Sama päiväkoti kyllä, mutta pienten ryhmästä siirryttiin nyt isojen ryhmään. Uudet hoitajat ja iso osa lapsista uusia naamoja. Ryhmäkoko myös kasvoi. Isojen ryhmässä täytyy osata tehdä jo aika paljon enemmän itse, joten niille pikkuisille, jotka siirtyy pienten ryhmästä – on totuttelua siihen, että koko ajan ei ehdi joku laittaa kenkiä jalkaan jne.

Jotenkin ihan suru puserossa oon nyt vienyt Emmaa päiväkotiin. Ei siinä, että siellä olis jotain huonosti. Ihanat hoitajat ja muutenkin tietysti ihanaa, kun päivän aikana pihalla näkee tuttuja lapsia ja hoitajia edellisestä ryhmästä. Mutta jotenkin tuntuu, että Emma on ihan pikkuinen vielä. Pienten ryhmässä se oli reipas ja menevä, nyt isojen ryhmässä se onkin se pienin ja (ainakin näin alkuun) hiljaisin.

Äiti, jäädään kotiin vaan!

Kun nyt aamulla Emma sanoo kirkkailla silmillä hymy huulilla hienon idean: Äiti, ei mennä tänään päiväkotiin. Ollaan ihan vaan täällä meidän kotona. Niin kyllä siinä on äidillä itkussa pitelemistä. Mä tiedän, että Emma tottuu. Pari viikkoa ja se on siellä ihan oma itsensä ja juoksee ja hilluu entiseen malliin. Nyt totuttelu vaan vie vähän aikaa. Eikä sitä tietysti helpota se, että kuukausi ollaan vietetty ihanasti yhdessä.

Emma on selkeästi väsyneempi nyt päiväkotipäivien jälkeen. Eilen se sanoi klo 18.30, että voidaanko mennä nukkumaan. <3 Ei ihan vielä silloin menty, mutta tänään kyllä mennään aiemmin nukkumaan, koska unta riittää pidempään kuin klo 21-07 välille. Tosin viime yönä Emma halusi meiän väliin nukkumaan. <3

Tuukalla alkoi tiistaina taas iltapäiväkerhon hommat koululla ja lisäksi tietysti omat pt-asiakkaat ja verkkovalmennukset jne.. Mulla on alkamassa mun Energisempi äiti -valmennus vajaan parin viikon päästä ja sitä varten on hommia aika paljon vielä. Joten vaikka kuinka haluttais olla ihan vaan täällä meidän kotona Emman kanssa päivät pitkät, ei siihen oo nyt mahdollisuutta.

Koiratkin on olleet ihmeissään. 😀

Väsymys iltaisin on BACK! Ainakin hetkellisesti.

Nyt huomaa, että iltaisin on aika väsynyt. Se on tietysti vain väliaikaista, ennen kuin kroppa ja mieli taas tottuu tähän arkirytmiin. Mutta mä ainakin huomaan, että hetkellisesti on aika väsy olo siinä alkuillasta.

Aamulla ja päivällä mulla on energiaa, kuin pienessä pupussa. 😀 Oon oikeesti tosi fiiliksissäni tulevasta syksystä!! On ihan huippuja juttuja tiedossa, niin työrintamalla kuin vapaalla. 🙂 Oon myös tosi fiilikissäni tuosta mun valmennuksesta!!

Muuten hei, siihen liittyen! Nyt olis sunnuntaihin (12.8) asti aikaa ostaa valmennus hintaan 49€!! Sen jälkeen sen hinta on 54,90€. TÄSTÄ pääset klikkaamaan ostoksille ja lukemaan vielä lisää, jos on jäänyt jotain mietityttävää. Voit myös aina kysyä, jos tulee jotain kyssäreitä mieleen?

Mites siellä on arki alkanut rullaamaan?

Monna