Milloin musta tuli keski-ikäinen?

Milloin se tapahtui? Tapahtuiko se jo ennen kuin itse tajusin? 😀 Vai oonko edes sitä? Mitä jos vaan kuvittelen? Ja kuka tästä oikein päätti?

Olikohan se silloin, kun palautuminen ei enää hoitunut “yksillä hyvillä yöunilla”?
Vai silloin, kun tajusin suunnittelevani treenit sen mukaan, milloin jaksan – en sen mukaan, milloin pitäisi?
Vai ehkä silloin, kun huomasin keskivartaloon kertyvän kiloja vaikka kuinka söin samalla tavalla terveellisesti kuin ennen?

En muista. Ja väliäkö sillä toisaalta! 🙂
Mutta jossain kohtaa mä tajusin: tää keho ja mieli ei muuten enää toimi samalla logiikalla kuin ennen.
Eikä se ole huono asia. Se on vain… totta. 😉

Keski-ikä tuli huomaamatta – MUTTA on jo opettanut hyvällä

Keski-ikä ei tullu kriisinä. (ehkä) Se tuli arjen keskellä, hiljaa ja yllättäen. 😀

Mä oon huomannut sen mm. lisääntyneenä tarpeena palautua. Olla yksin ja saada omaa aikaa.
Ehkä vähän syvempänä väsymyksenä, joka ei ratkea tahdonvoimalla.
Ja samalla kummallisena vahvuutena: tiedän kuka olen, mitä haluan ja mihin en enää lähde mukaan.

Oon mieleltäni vahvempi kuin koskaan, enkä enää rajaton. 🩷

Vanhat keinot EI enää toimi (eikä niiden kuulukaan)

Jossain vaiheessa mun oli pakko myöntää:
ne keinot, joilla ennen “pärjäsi”, ei enää kanna.

Keski-iässä ei voi enää:

• vetää viikkoja vajailla unilla

• treenata kovaa ilman lepopäiviä

• syödä miten sattuu ja ihmetellä miksi olo on sumuinen ja kiloja kertyy

Keski-ikä vaatii uudenlaista otetta:
vähemmän repimistä, enemmän ymmärrystä.
Vähemmän ääripäitä, enemmän jatkuvuutta. Ja se jatkuvuus on se juttu, mistä mä puhun myös mun asiakkaiden kanssa.

Ja tässä välissä on mun on pakko sanoa, että mä en oikeasti tykkää sanasta keski-ikä ja silti oon kirjoittanut sen tässä postauksessa jo varmaan 20 kertaa.. 😀

Lempeys ei ole luovuttamista

Tää on ehkä tärkein asia, jonka oon itse oppinut:
lempeys ei tarkoita, ettei tavoitteita olisi.

Voi treenata tavoitteellisesti ja silti kuunnella kehoa.
Voi tehdä muutoksia ilman, että elää jatkuvassa suorittamisen tilassa.
Voi haluta kehittyä – ilman että koko elämä pyörii sen ympärillä.

Tästä ajatuksesta on syntynyt myös mun uus valmennus.

MINÄ – takaisin itseeni

Mä halusin tehdä jotain vähän erilaista. Juttelin paljon mun nykyisten asiakkaiden kanssa ja somessa mun seuraajien kanssa.

“En jaksa enää aloittaa alusta.”
“Haluan voida paremmin, mutta en hinnalla millä hyvänsä.”
“Tarvitsen selkeyttä, en lisää vaatimuksia.”

Tällaisia ajatuksia monilta tuli.

Keski-ikä ei oo oikeasti mikään loppusuora!! Parhaassa tapauksessa se voi olla hetki, jolloin alat tehdä asioita oikeasti itseäsi varten. Ja siitä sä päätät itse.

***

Jos tää blogiteksti herätti sussa hymyn, nyökkäyksen tai ajatuksen “tää kuulostaa tutulta” – et ole yksin.

Ja jos kaipaat rinnalle ohjausta tähän elämänvaiheeseen, tiedät mistä mut löydät 💛➡️ @monnapursiainen