Selkätreeniä ja pohdintaa lajirakkaudesta
20
Hyvää sunnuntaipäivää arvon herrasväki!
Täällä on aamupäivä alkanut yökkäreissä. Luulin jo selättäneeni vatsatautini, mutta viime yönä se näytti palaamisen merkkejä. 🙁 Ja hirveitä kramppeja kärsin koko yön.
No tämän päivän otan täysin levon kannalta ja meinaankin sen viettää ehkä kokonaan yökkäri päällä. 😉 Lukuunottamatta Geren lenkkejä..
Gerestä on tullu ihan ”iskän poika”. 😀 Tässä se odottelee, että koskahan se Tuukka oikeen herää..
Eilen mä kävin salilla tekemässä selkätreenin Inarin kanssa.
Vähän oli heikohko olo, kun puolet viikosta mennyt todella vähällä energiansaannilla kipuilun vuoksi. Mutta hyvin treeni sujui ja oli jotenkin ihana tehdä salitreeni ”pitkästä aikaa”.
Ilmeet on taas mitä parhaimpia. 😉
Tehtiin liikkeinä yhden käden kulmasoutu käsipainolla, ristikkäistaljassa vedot kylkiin (leveä selkälihas ja epäkkään alaosa), taljassa yhden käden soudut ja suoraa selkää pöydällä.
Lisäksi vähän takaolkapäitä, vatsaa ja kylkiä.
Ristikkäistaljassa tällä liikkeellä pyritään saamaan selkälihakset työhön vetämällä kyynerpäitä kylkiin. On keskityttävä tosi paljon siihen, ettei vedä kahvoja alas hauiksilla. Toki ne toimivat avustajina, mutta päätyön hoitaa selkäpuoli.
Tässä kuvassa liike ”keskivaiheilla”, eli ihan kylkiin asti pyritään saamaan kyynerpäät osumaan.
Tosi hyvä liike! 🙂
Taljassa yhdellä kädellä soutua. Monesti teen ton liikkeen niin, että kahva on taljan yläosassa ja sieltä veto alas. Mutta eilen tehtiin se niin, että kahva oli siinä keskellä.
Sitten välissä vähän takaolkapäitä. Otsa penkkiin kiinni ja käsipainoilla vipareita sivulle. On muuten pirun tehokas liike tämäkin!
Sitten siirryttiin katsomon puolelle ja siellä vielä suoraa selkää pöydällä maaten ja vatsoja päälle.
Jalkojen nostoa siis. Liike ottaa myös pakaraan aika kivasti. Hallitut jalat alas ja ylös.
Pieni videopätkä liikkeestä:
Treenin jälkeen mulla olikin sitten kaksi asiakasta.
Mä oon miettinyt tässä lähipäivinä tosi paljon kaikkia treenaamiseen liittyviä juttuja.
Esimerkiksi sitä miten jotkut jaksavat harrastaa samaa lajia vuosia.
Siinä pitää olla joku todella suuri rakkaus lajia kohtaan. Vai pitääkö?
Mitä mieltä te ootte?
Mä oon muutenkin vähän sellainen ”nopeasti kyllästyvää sorttia”. Nyt kun olen reilun vuoden jyllännyt tuolla salimaailmassa, niin meinaa ruveta jo kyllästyttämään. 😀 Vaikka juuri eilen olikin ihan huippu treeni. Mutta silti.
Tanssi on mulle tähän asti ollut ainoa laji johon en oo kyllästynyt ikinä. Mun piti tänä syksynä aloittaa uusi laji Lyrical Hiphop, mutta ajanpuutteen vuoksi se jäi. Mikä harmittaa. Muutenkaan en oo ehtinyt tanssimaan ollenkaan. Moneen kuukauteen. 🙁
Tuolla Mäkelänrinteen Uintikeskuksessa kun olen lähes päivittäin työni vuoksi, niin siellä mä tätä juttua itse asiassa aloin ajattelemaan. Kun katsoin taas kerran uimahyppääjiä treeneissään ja uimareita polskimassa sitä samaa altaanpituutta ees taas omissa harjoituksissaan.
Mietin, että miten ne jaksaa. Joka aamu ja joka iltapäivä, vielä kahdet treenit päivässä ja lauantaisinkin päälle. Kai siinä vaan pitää oikeasti rakastaa lajiaan tai sitten olla siinä tosi hyvä ja tietää, että voi menestyä siinä.
Toki on ihan eri verrata jotain mun hauiskääntöjä hikisillä saleilla ammattiurheilijoiden treeneihin. Mutta hallilla se vaan konkretisoituu aika hyvin.
Ja tästä taas pääsen siihen ajatukseen, että onko suurelle osalle (ainakin mä oon tätä joukkoa) treenaaminen pitkäjänteisesti helpompaa kun on valmentaja joka tekee treenien sisällöstä johonkin tähtäävää?
Eilen vietin illan ihanassa seurassa. Meillä oli Inarin luona tyttöjen ilta. Hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja paljon naurua. 🙂 Mä olin autolla liikkeellä ja tulin jo aikaisin kotiin kun maha alkoi ryttyilemään. Ihanaa silti oli. <3 Kiitos muru emännöinnistä! <3 <3
Sain yhdeltä lukijaltani kommentin yhteistyökumppaneihin liittyen.
Haluankin teitä varoittaa kaikkia, että nyt iloveme-messujen lähestyessä näitä yhteistyöjuttuja tulee vähän enemmän. Koska olen yksi messujen virallisista bloggaajista, autan näytteilleasettajia tuomaan omia tuotteitaan mahdollisimman suurelle yleisölle tunnetuksi. 🙂
Muutenkin nämä yhteistyökumppanien määrät on nyt olleet kasvussa, mutta kirjoittelenhan minä onneksi vähän muustakin. 😉
Kaikki yhteistyökumppanini saan valitan itse. Voin sanoa ei, jos koen ettei tuote tai asia ole minun näköiseni. Ja sanonkin. En halua testata mitään mistä en oikeasti tykkäisi ja sitten valehdella suut ja korvat täyteen täällä, kuinka ihana oli se ja tämä.
Kaunista sunnuntaipäivää ihanat lukijani! <3
Tänään on päättynyt iloveme-messujen lippuarvonta, ilmoitan huomenna onnelliset voittajat! 🙂
Kertokaa mielipiteitänne lajirakkaudesta. 🙂 On hauskaa kuulla mitä ihmiset ovat mieltä tästä aiheesta.
Tässä mukava aate vielä päiväänne.
20 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Onkohan tuo sun mekko Hennesiltä…? Mulla taitaa olla samanlainen beigenä ja se on aivan ihana! <3 Ajattelin aina, että juoksu olis itelle harrastus, johon en koskaan kyllästy, mutta nyt reippaan vuoden sisällä oon juossut tosi vähän…ei oo vaan napannut! Ehkä se taas toivottavasti joskus nappaa! 😉 Hyvä aihe!
Joo on! 🙂 Joskus keväällä muistaakseni ostettu.
Ehkä ne lajikiinnostukset vaihtelee, välillä nappaa ja välillä ei. 😀
ps. Mä yritän joku päivä ehtii vastata sun haasteeseen! Se oli niin mielenkiintoinen!!
Oon ollut voimistelusalilla ihan jo noin kolmevuotiaasta asti ja jaksan siellä käydä edelleen kun täytän ensi viikolla 17. Lopetin itse voimistelun vähän aikaa sitten sillä taidot eivät vain riitä noin vaikeaan lajiin sillä asun niin pienellä paikkakunnalla että valmennusmahd. ja olosuhteet on aina ollut huonot. Ohjaan kyllä edelleen voimistelua ja olenkin salilla melkein joka päivä, sillä siihen ei vain kyllästy, rakastan sitä niin hirveästi. Kyllä lajiin pitää mielestäni olla rakastunut että sitä jaksaa tehdä, muutenhan siitä menee kokonaan maku. Telinevoimistelussa on se hyvä puoli että ikinä ei voi osata kaikkea, aina on uutta opittavaa, vaikka olisi maailmanmestari. Ihan eri asia, kuin esimerkiksi harrastaisi rintauintia. Rintauintiliike rintauintiliikkeen jälkeen. Toki joku voisi nyt sanoa että tehdäänhän uinnissa muitakin harjoituksia vaikka kilpaillessa tekisi vain rintauintia, mutta voimistelun monipuolisuus on ihan eri luokkaa.
Tietty tavoite auttaa tietysti, mutta sekin riippuu lajista. Esim. voimistelussa tiettyjen liikkeiden harjoittelu vie vuosia ja joitain ei opita ikinä. Halun oppia ja kärsivällisyyden tulee siis olla todella kova.Toisaalta, joka harjoituksissa voi voimistelussa oppia jotain uutta ja parantaa vanhoja opittuja liikkeitä.
Moikka! Taas hyviä vinkkejä uusiin liikkeisiin, testiin menee tuo ”otsa kiinni penkissä”-liike 🙂
Harrastin nuorempana kilpahiihtoa ja treenaaminen oli toki suht monipuolista, koskaan ei tuntunut tylsältä vaikka edessä olisi ollut sama 2 tunnin lenkki kuin eilenkin. Kaksi kertaa päivässä kuutena päivänä viikossa vaati itsekuria, yksin sitä ei olisi voinut tehdä. Valmentaja ja hänen rustaama ohjelma ja seurannat tekivät hommasta jämptiä.
Olen sen verran tylsä tyyppi, että minua ei kiinnosta kokeilla mitään uusia ja erikoisia lajeja. Kun olen jonkun hyväksi havainnut niin sillä mennään 😀
Joo se on ihan mun yks suosikkiliikkeitä takaolkapäille! 🙂
Ja hei se on ihan totta tuokin, että jos on kokenut jonkun hyväksi niin miksipä sitä etsimään jotain muuta? 🙂
Juurikin näin. 🙂 Rakkaus lajiin ja vielä uudet haasteet mitä telinevoimistelu tosiaan tarjoaa varmasti ikuisesti. 😉
Kyllä mäkin koen, että pitää ”olla rakastunut” siihen lajiin. Aluksi voi riittää se, että se muokkaa kehoa, on kivaa, on ”in” jne.. Mutta ei se kanna kovin pitkälle. Oon harrastanut vaikka ja mitä mutta sali ja voimanostotavoitteet on ainoat mitä rakastan edelleen monen vuoden jälkeenkin. Mietin melkein joka ilta seuraavan päivän treenejä. 😀 Välillä en saa unta, ku oon niin innoissani. Ei mulla mitään tavoitetta vielä ainakaan ole, mutta kehitystähän tulee joka lajissa ja sekin ajaa eteenpäin.
Ajatuksena ne vanhat lajit ois ihan hauskoja ja mielenkiintoisia lämmittää uudelleen, mutta tuskin siitä mitään tulis. Jokaiselle on se oikea, ja sen kun löytää niin haluaa pitää kiinni.<3 Laji siis…;)
Näinpä juuri. Mä luulen kanssa, että jos ei oo kyse kilpaurheilusta tai oikeesti tavoitteelisesta treenaamisesta, niin tosi moni kyllästyy hyvinkin pian. 🙂
Mutta sitten esim. juuri sinä olet hyvä esimerkki siitä, että voi olla todella innostunut ja motivoitunut vaikkei varsinaisesti mitään vaikkapa kilpailuja ehkä tiedossa.
Kehitys ajaa eteenpäin!
Kyllä jotain hulluutta ja rakkautta lajia kohtaan täytyy olla kun on kyseessä tietty laji. Itse olen uinut 16 vuotta muiden ihmetellessä kuinka joka päivä jaksan raahautua laskemaan kaakeleita. (kertaakaan en ole silti kaakeleita laskenut ). Monilla pienillä seikoilla on myös oma tärkeytensä lajin mielenkiinnon ylläpitämiseen, sillä esimerkiksi: porukka missä treenataan, kuka valmentaa/miten valmentaa , harjoitusajat, harjoituspaikan sijainti , harrastuksen hinta yms yms vaikuttaa suuresti siihen miten motivaation saa pidettyä yllä. Itselläni on sattunut pääsääntöisesti huipputyyppejä treenikavereiksi (toki muutama urpå aina matkan varrelle mahtuu eikä kaikista voi eikä tarvitsekkaan pitää), huiput valmentajat (poikkeuksiakin löytyy) ja esimerkiksi hallin sijainti oli todella lähellä ja nämä kaikki ovat tukeneet omaa harrastusta.
En myöskään ole kokenut olevani tiimipelaaja, siro, ketterä tms, joten uinti valikoitu inopeasti omaksi lajiksi. ”yksilönä ryhmässä” sounds great. ja sitä se on. Omalla kohdalla vammat koituivat kohtaloksi ja täysillä kilpatasolla treenaamisesta oli luovuttava. Nyt olen viiden vuoden tauon jälkeen liittynyt uudestaan seuraan ja uin muutamia kertoja viikossa olkapäiden ehdoilla ja valmennettavana. VOin kertoa, että fiilis on mahtava!
Eli haha vastaus kysymykseen on : valmennus ja toistuvat harjoitusajat ja pienehkö ryhmänpaine ajavat minua ”laskemaan kaakeleita” yhä edelleen. Rakkaus lajiin ei häviä koskaan, vieläkin tiedän tämän hetken suomen ja maailmanennätykset ulkoa, tunnistan hartioista uimarit ja rakastan kloorin hajua.
ps. blogisi on mahtava.
Ihana! ”Hulluutta ja rakkautta” 😀 Niinpä niin!
Ja hei mahtavaa, että juurikin joku uimari kommentoi tähän. 🙂
Tunnen siis monia uimareita ja kunnioitan myös heidän lajiuskollisuutta ja sitä treenaamisen määrää.
Ihana toi vika kappale, uimarien hartiat! 😉
Kilpaurheilu on ihan oma maailmansa. Jos on kilpailuviettiä, on löytänyt oman lajinsa ja pystyy kehittymään, niin enemmän ihmetyttää ne, jotka pystyy sen harjoittelun ja kilpailemisen lopettamaan. Mulla loppui kilpailut loukkaantumiseen, eikä kaipuu kilpakentille hävinny ikinä. Pakko oli palata ja ottaa selvää, että mihin omat rahkeet riittää. Ehkä takana on myös ajatus siitä, että en oikein osaa tehdä muutakaan. Omaa treenaamistaan ja kilpailemistaan ei osaa kyseenalaistaa millään tavalla, kun se on ollut osa elämää lapsesta asti. Hiljattain urheilun aloittaneella kuntoilijalla lähtökohdat on lopulta aika erilaiset.. vaikka liikkumisesta oliskin tullut tärkeä osa elämää, niin se ei ehkä kuitenkaan oo samaan tapaan itsestäänselvyys, kuin kilpaurheilijalle.. se itsestäänselvyys on se, joka saa raahautumaan treeneihin kerta toisensa jälkeen. Ja toki rakkaus lajiin.
Joo siis juurikin näin, jos joku laji on ollut elämässä mukana ihan lapsesta asti niin se on tosiaan ihan eri juttu.
Itselläni on juurikin tuo tanssi (mitä olet pienestä tytöstä asti harrastanut) ainoa laji mitä jaksan edelleen. 🙂 Vaikkei se kilpaurheilua ollutkaan.
Sä olit Tuukan kanssa mun unessa viime yönä! 😀 Olitte Seinäjoella meidän läheisellä kentällä pitääs jotain isoa treenitapahtumaa jollekin työyhteisölle. Kun huomasin ohikulkiessani teidät, niin kävin esittäytymässä ja sitten jo saikin ulkopuoliset osallistua treeniin ja mä tietty tulin mukaan. Hyvä treeni oli! 😀 Harmi, ettei tänä aamuna tunnu lihaksissa. 😉
Mäkin oon nopea kyllästymään, mutta toistaiseksi on ny uutta lajia menny kaksi vuotta ja uskon, että menee vielä vuosia. Monipuolisuus, tavoitteet, treenikaverit, valmennus ja treenaamisen helppous (juoksemaan ja pyöräilemään pystyy lähteä kotiovelta) ovat varmaan mulle ne avainsanat. 🙂
Hahaha! 😀 Aika hyvä!
Ja tosi hyviä on sun avainsanat, noista itsekin allekirjoitan monta. 🙂
Pyytäisin Monna treenivinkkejä trx ”härvelille”. Mulla on se kotona mutta nyt pitäis päästä myös tekemään sillä mahdollisimman monipuolisesti kaikkea. Joten voisitko tehdä postauksen siitä?
Olkaatten hyvä Mari, toiveesesi on vastattu 🙂
Pistä salitreenit kuukaudeksi jäihin ja mene crossfitin alkeiskurssille! 🙂 Takuuvarmaa vaihtelua rutiineihin ja myös hyviä ideoita salin puolelle! Jo se ei ole sun juttu, voit aina palata salitreeneihin inspiroituneena cf-treenistä.
Itse tein näin elokuussa ja jäinkin sitten ihan koukkuun! Ekat kaksi viikkoa olin ihan valmis lopettamaan koko kurssin kesken, mutta sitten tapahtui pääkopassa ”jotain” mikä sai lopettamaan 10 vuoden salijäsenyyden ja siirtymään kokonaan cf-salille. Voin sanoa, että jo kahden kuukauden cf-treenien jälkeen nähnyt ihan huikeaa edistystä – tällaisia tuloksia en ole koskaan saanut salilla, vaikka suht kovaa ja tavoitteellisesti olen treenanutkin! Crossfti-treeneissä ei kuulemma tule toista samanlaista treeniä vastaan 500 päivän sisään, joten ihan heti ei luulisi kyllästyvänkään 😀
Toi on muuten tosi hyvä idea!!
Voisinkin tähän jopa ryhtyä! 🙂
Lajirakkaus, mikä ihana asia. Itse lienen jonkinlainen kummajainen, sillä alotin oman lajini paria kuukautta vajaa 18-vuotiaana ilman oikeastaan minkäänlaista urheilutaustaa edes pikkulapsena. Tää oli ehtymätöntä rakkautta aivan ensi silmäyksellä. Nopeutta, ketteryyttä, voimaa, kestävyyttä, räjähtävyyttä, tasapainoa, liikkuvuutta, rohkeutta, itseluottamusta, uusia ihmisiä, jatkuvia uusia haasteita ja itsensä ylittämistä. Mitä muuta sitä vois ihminen yhdeltä lajilta edes toivoa?
Se tajuton fiilis kun taistelet ittelles pisteen tai voiton toisesta. Teet liikkeen ja se onnistuu niin just eikä melkein kun ikinä voi. Sinä, vastustaja ja tuomarin pillin vihellys – maailmassa ei sillon oo mitään muuta. Kyllähän se omanlaista hulluuttaan vaatii viettää joka ilta kaks tuntia samalla salilla samojen naamojen kanssa samaa tekniikkaa vääntäen, vahtia painoja kisoihin, vetää aamutreenejä, asettaa treenit ja tulevien treenien ajattelu monien muiden asioiden ja ajanvietteiden edelle. Joskus hajottaakin, mut luoja, on se kyllä kaiken sen arvosta. Lajiurheilu kilpalajissa ja siihen panostaminen vaatii tahtoa, sitoutumista ja helvetin kovaa päätä. Kyllä mä vielä seison siellä palkintokorokkeella se kultamitali kaulassa, odottakaa vaan !
Opiskelu ja työt on asioita mitä haluan elämässäni tehdä, mutta paini määrittelee kuka mä olen.
Ai että. Puhdasta rakkautta 🙂
Hahaa! Ihana! Puhdasta rakkautta <3
Loistava kommentti ja ihanaa sinnikkyyttä ja sitoutumista sulta! Hatun nosto sinulle! 🙂