Jos saisin yhden asian sanoa kaikille naisille..
10
..ja miksei miehillekin – se olisi se, että yritä oppia katsomaan itseäsi jonkun toisen silmin.
Nyt raskauden myötä olen oppinut katsomaan ”aikasempaa itseäni” toisin silmin. Huomaan, että vaikka olen luullut olleeni silloin armollinen itselleni, olenkin ollut aika ankara.
Tämä yllä oleva kuva on otettu aika tarkalleen vuosi sitten. Muistan, että silloin mietin voinko julkaista tätä kuvaa. Näyttääkö peppu siinä tarpeeksi hyvältä ja entä reidet tai vatsa. Muistan myös, että kuvaushetkellä mietin kehtaanko olla vain lyhyet shortsit jalassa ”ihmisten ilmoilla”.
Nyt kun katson kuvaa, mietin miksi ihmeessä en ollut itseeni ihan 150% tyytyväinen tuolloin? Olen ollut äärimmäisen hyvässä kunnossa. Silti aloitin silloin elämäni ensimmäisen dieetin. Koska halusin olla 35-vuotis synttäreilläni elämäni kunnossa. Ihan kuin tuo tuonhetkinen kunto ei jo olisi sitä ollut? Enhän kuitenkaan ollut menossa mihinkään fitnesskisoihin?! Ja olinhan aina puhunut ja kirjoittanut itsensä hyväksymisestä ja siitä, että rasvaton vartalo ei ole naiselle ns. normaalitila. Eikä se ole sitä edes fitnesskisailijoille kuin sen muutaman päivän ajan.
Jos nyt voisin sanoa tuolloiselle minälleni muutaman valitun sanan, sanoisin:
Katso peiliin uudestaan. Katso tarkkaan ja mieti mitä näet, mikä asia ei muka ole kunnossa? Miksi et voisi olla itseesi ihan satasella tyytyväinen, vaikka joku selluliittimuhkura reidestä löytyisikin? Mihin se vaikuttaa? Olet terve, fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa ja olet myös monelle esikuva. Miksi ihmeessä siis mietit tuollaisia, näyttääkö peppu hyvältä jokaisesta kuvakulmasta? Katso itseäsi jonkun toisen silmin ja mieti mitä hän näkisi sinussa? Tai mieti, jos näkisit sinun näköisen ja kokoisen ystävän, mitä ajattelisit hänen ulkonäöstään?
Välillä on oikeasti hyvä hypätä ulos siitä omasta pienestä pääkopasta ja katsoa itseään ulkopuolisin silmin. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Koska itsensä näkee AINA kriittisemmin.
Oliko tämä kunto tosiaan dieettiä vailla?
Kyllä minä olin tyytyväinen itseeni viime kesänä. Ihan todella tyytyväinen olinkin. Mutta silti se heikko itsetunto, joka vuosia minua vaivasi – niin kovin vahvana edelleenkin nosti päätään. Niin vahvana, että näin itsessäni parantamisen varaa fyysisesti. Oikeasti parantamista olisi ollut korvien välissä, siinä itseensä uskomisessa.
***
Vahvan itsetunnon rakentamiseen menee vuosia. Ja silti on hetkiä, jolloin vahvakin itseluottamus horjahtelee. Voi kunpa silloin aina muistaisi katsoa peiliin oikein tarkasti ja miettiä mikä oikeastaan edes on huonosti? Koska monesti siihen kuitenkin loppupeleissä voi vastata, että ei mikään. Ei niin mikään.
10 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Niin hyvä ja tärkeä kirjoitus!! 🙂
Kiitos! 🙂
harvoin kommentoin blogeihin, mutta tämä teksti kolahti. tämän kun muistaisi aina, valitettavasti näin ei ole.. ilmaisit asian jotenkin niin hyvin, että itsellekin tuli oikein ”välähdys” efekti: niiin totta jokainen sana!! kun mietin, että näkisin jonkun ystäväni samassa kunnossa kuin itseni, ajattelisin juurikin noin että ompa sporttisen ja hyvinvoivan näköinen nainen. miksi, miksi en ajattele niin itsestäni?? hullua.. : /
Joo, se on valitettavaa ettei tätä aina todellakaan muista! Mutta se on samalla tavalla ”treenattava” asia kuin kroppakin. Omaa mieltään ja itsekunnioitusta pystyy myös treenaamaan. 🙂
Siis pystyn niin samaistumaan! Mulla on kohta 11kk ikäinen tyttö ja 4 v poika. Pojan raskauden jälkeen aloitin aktiivisen punttitreenin ja jonkin ajan päästä siirryin painonnoston pariin. Olin jatkuvasti tyytymätön johonkin maailman pienimpään asiaan kuten normaaliin alavatsapömppöön joka joka naisella on, ei ollut tarpeeks pyöreä pylly, ei tarpeeks isot reidet jne. Tässä yks päivä selasin vanhoja kuvia koneelta ja huhheijaa kun näin kuvan musta bikinit päällä ennen tätä viimeisintä raskautta! Katoin et miten jäätävän hyvässä ja lihaksikkaassa kunnossa olin, oli oikeen vatsapalikat ja muutenkin yleisolemus tosi sporttinen. En todellakaan sillon sisäistänyt sitä kuntoa… Tuntuu jotenki pahalta, että sitä on itelleen niin kamalan ankara :/ Tällä hetkellä siitä kunnosta ei oo tietoakaan 😀 Kiloja ei oo jäänyt mutta kehonkoostumus on hiukan erilainen, vatsanahka tuskin enää palautuu mutta eipä se tiukka keskivartalo mua sen onnellisemmaks sillon aiemminkaan tehnyt. Rakastin sitä, että tein uusia ennätyksiä kyykyissä, painonnostossa ja kaikessa yleensä, kaikki muu oli plussaa. Siihen on pyrkimys nytkin, jo 2 viikkoa taas aktiivista punttia takana! Jee!
Sulla on Monna aivan mahtava blogi ja vaikutat niin sydämelliseltä ja aidolta ihmiseltä! Onnea ja tsemppiä loppuraskauteen 🙂
Kiitos! 🙂
Vanhat kuvat on kyllä erittäin hyvä ja konkreettinen tapa katsoa minkälaisessa kunnossa sitä milloinkin on ollut.
Ja siis nimenomaan, kun ei se tiukka vatsa ketään oikeasti onnelliseksi tee. Toki hyvä kunto lisää usein tyytyväisyyttä itseensä ja energiaa päiviin. Mutta kyllä se itsekunnioitus ja tyytyväisyys itseensä lähtee kuitenkin vain sieltä korvien välistä. <3
Ihana postaus Monna! Tuli tippu linssiin, kolahti niin kovasti!
Voi kiitos! <3
Ihana ja rehellinen teksti! Armollisuus itseään kohtaan on maailman vaikeinta… Sen opettelu vie aikaa. 🙂
T: Kiti
http://www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin/terveellisyys-noloa
Se on juurikin näin. <3