Valivali…
7
Minä, positiivisuuden perikuva. ”Aina lähes kaikesta löytyy jotain positiivista.” ”Ei asiat valittamalla parane.” jne…
Jo pienenä tyttönä sanoin äidilleni, isälleni ja veljelleni, että ”iloa virneeseen”. Sanoin sen aina jos joku oli allapäin. Se tarkoitti sitä, että hei ei murehdita turhista, vaan hymyillään ja mennään eteenpäin. Jo pienenä ajattelin, että kyllä positiivisella asenteella selviää melkein mistä vain.
Nyt huomaan, että raskaus on muuttanut minua tässä(kin) asiassa. Kuljen usein suu mutrussa ja valitan jostain. Ihan turhista asioista. Huokailen ja stressaan. Se ahdistaa. En ole sellainen, en halua olla sellainen. Mutta väsymys sen kai tekee. Tai huoli jostain, mistä en edes tiedä.
Laita ranteeseesi kuminauha ja yritä olla valittamatta 21 päivän ajan. Jos valitat, sinun täytyy siirtää nauha toiseen ranteeseesi ja aloittaa haaste alusta. Jatka näin niin kauan, että 21 päivää on täynnä.
Oletteko kuulleet tuosta haasteesta? 21 päivää valittamatta. Haaste perustuu amerikkalaisen pastorin ja selfhelp-gurun Will Bowenin kirjaan A Complaint Free World. Bowenin mukaan sanat luovat todellisuutta. Kun valittaa, maailma myös näyttää sen mukaiselta. Kun kaikenlaisen valittamisen ja vikisemisen lopettaa, elämä muuttuukin paremmaksi. Tavoite ei täyty viikossa, eikä välttämättä kuukaudessakaan. Mutta kun tarpeeksi kauan jaksaa yrittää, se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämään ja henkiseen hyvinvointiin.
Mä kyllä uskon tähän. En ole kokeillut tuota haastetta ja voisin melkein sanoa, että olisin siinä aiemmin onnistunut helposti. Mutta entä nyt?
Haasteen ensimmäiseksi vaikeudeksi on kuulemma monilla tullut se, että valituksen sävyttämää tekstiä tulee suollettua todella helposti ja vähän jopa huomaamatta.
”Hitto, miten kylmä, kauhea ruuhka, hirveä nälkä. jne”
Haasteen aikana voi sanoa ”on kylmä”, koska se on fakta ja pelkkä toteamus, ”hitto, miten kylmä” taasen on sitä valittamista.
Kevyt ballerina! 😉
Ajattelen oikeasti, että asiat ei valittamalla parane. Jos ulkona on kylmä, pitää pukea tarpeeksi päälle ettei palele. Jos on kauhea ruuhka, voi miettiä pystyykö ruuhkia välttämään jotenkin. Jos ulkona sataa, ei se sade valittamalla lopu. Mutta toki tulee niitä hetkiä, kun oikein tekee mieli vinkua ja vonkua.. kieriskellä siellä omassa kurjuudessaan, vaikka oikeasti juuri mikään asia ei ole huonosti. Jos on nälkä, ei muuta kun ruokaa tekemään.
Huomaan ainakin omalla kohdallani, että valittaminen vain kurjentaa oloa. Kun istun sohvalla ja märisen Tuukalle, että sattuu sinne ja tänne ja eikö tämä vauva synny ikinä, tulee vain kurjempi mieli. Mutta jos vain mennä posotan ja ajattelen, että nyt kolottaa ja on huono olo, mutta ei se kestä ikuisuutta, mielikin pysyy paljon virkeämpänä.
Onko joku teistä kokeillut tuota 21 päivän haastetta? Jos on, oliko se helppoa vai vaikeeta?
Lähtisikö joku teistä mun kanssa tähän haasteeseen mukaan? Mun pitää kyllä aloittaa se vasta synnytyksen jälkeen.. 😉 En ehkä voi nimittäin synnytyksessä olla valittamatta.. 😀 😀 😀
ps. Tässä alla linkki mun synnytyspelkohaastikseen Iltalehden sivuille. Vaikkakin pelot on ihanasti jo kaikonneet tuon haastiksen jälkeen. 🙂
http://www.iltalehti.fi/tosielamaa/2016101422461004_ir.shtml
7 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Kyllä tuo olo varmasti valituttaa. Ja kova odotus on jo päällä. Kovin väsyneeltä näytät nyt, koita vielä levätä jos pystyt, tsemppiä loppurutistukseen! 🙂
En ole tuollaisesta haasteesta kuullutkaan. Muutamalle tyypille voisin tota ehdottaa 😀 Ja miks ei itsekkin kokeilla.
Mulla tuli yks hyvä juttu tähän liittyen mieleen. Kun kaverin kanssa mentiin yks talvi Thaimaaseen. Eli Suomen kylmyydestä ihanaan lämpöön. (tää on ehkä vähän sama kun monet valittaa kesällä on liian kuuma ja talvella liian kylmä jne.). Niin kun oltiin siellä ja käveltiin rinkat selässä monia kilometrejä ja oli todella kuuma, niin siinähän meinas alkaa se ”hitto tääl on kuuma!”-meininki, niin päätettiin kaverin kanssa että mehän ei valiteta! Kun kerran tänne ollaan päästy. Todettiin sit vaan aina kun alko olee vähän tuskanen olo et ”onpas ihanan lämmin” ja naurettiin päälle 😀
Nykyään en siis edes valittais, tykkään kyllä lämmöstä ja jos jossain reissussa oon niin todellakin vaan nautin siitä 🙂
Olen itse tällä hetkellä työssä, joka ei tuota iloa. Jotenkin se tylsistyminen seuraa kotiin asti ja kotona valitan mitä kaikkea p*skaa töissä onkaan sattunut. Eilen viimeksi vannoin poikaystävälle, että kun saan uuden työn, niin lopetan valittamisen. Koska tiedän, että en ole oikeasti tällainen ihminen, vaan olen iloinen ja positiivinen.
Mutta… Miksen voisi aloittaa positiivisuutta jo tänään? Ei se totta puhuen paranna oloa, että märehdin kotona niitä samoja asioita mitä päivällä töissäkin.
Tsemppiä loppuraskauteen!
Itse olen perusluonteeltani negatiivinen,olisi varmaan aika ajatella hieman valoisammin ja lopettaa valittaminen:)
Kannattaa muuten kokeilla vyöhyketerapiaa kun viikot on ns.täynnä eli vauva on täysiaikainen. Kokeilin yhden lapsen kohdalla ja synnytys oli helpompi,nopeampi ja ennen kaikkea kivuttomampi. En tiiä loppu pelissä oliko siinä taika vai just tää synnytys oli vain helpompi. Neljä muksua on tullut tehtyä ja tää kolmas oli isoin ja pisin,synnytys helpoin. Mutta kaikkeahan voi kokeilla:)
Tässä mä haluan olla mukana ja suosittelisin mielelläni myös parille kanssa eläjälle jos uskaltaisin.. 😀 mutta ainakin omaa asennetta voi aina muuttaa enkä jaksa valittamista, itseltäänkin se on rasittavaa. Pää pystyssä ja hymys suin saa enemmän aikaan, valittaminen syö turhaa energiaa kaikelta muulta hauskemmalta.
Mä aloitan haasteen välittömästi. Oon kärsinyt burn outista jo jonkin aikaa, ja mulla on kaikki taäänssit ja työkalut nyt levätä ja hoitaa itseni kuntoon mutta silti mä vasn stressaan ja valitan. Puoliso on aivan loppu kans tähän. Nyt saa riittää.
Elämänilo takaisin!
Ei kannata ihan heti synnytyksen jälkeen aloittaa kun ekat viikot menee hormonipöhössä vauvaa nuuhkutellen. Itse olen paljonkin viime aikoina miettinyt positiiviseen voimaa varsinkin tilanteessa kun näen lasten kiusaamista ja kaikenlaista ei-niin-positiivista. Just esikoinen äsken paiskas kaukosäätimen lattiaan kun kielsin pelaamisen, muutama kirosanakin pääsi…. Rajojen asettaminen, miten se voi olla niin vaikeaa joskus….
Mä odotin esikoista kans etuajassa, kuulemma neuvolan mukaan oli otollinen tilanne. Tuli sitten 41+5 ja vieläpä avustettuna eli ei meinannut millään lähteä käyntiin vaikka vedettiin meni. Valitettavasti aika usein ekan kohdalla venyy ja muutenkin menee hitaasti kun kropalle eka kerta. Periaatteessahan laskettua päivää ei ole ”olemassa” se vaihtelee jopa ihmisrodusta riippuen, käytännössä 38-42 on ne suositusviikot vaan menee joillakin niidenkin yli. Toivottavasti kuitenkin saat babyn pian syliisi, odotan minäkin täällä jo innolla tietoa ja käyn sun snäppejä katsomassa säännöllisesti. <3