Imetyspettymys?
6
Olin kesällä ihanan Marian vieraana Tabutalkissa juttelemassa imetyksestä. Tuo video julkaistiin pari päivää sitten ja oon saanut jo nyt paljon viestejä ja kiitosta, että puhuttiin tästä.
Silloin vajaa kolme vuotta sitten, kun tää asia oli mulla tapetilla, kirjoitin blogissa asiasta jonkun verran. Siitä, että imetys oli kivuliasta ja vaikeaa. Hain apua neuvolasta ja imetystuesta, rintakumeista ja kaalinlehdistä. Mutta mikään ei auttanut ja 6 viikon imetyksen jälkeen päätin raskain mielin lopettaa. Imetyspettymys, se oli valtava.
Jotenkin koen edelleen, että mun täytyy selitellä tätä asiaa. Nytkin kun kirjoitan, mietin sanavalintoja ja sitä, että miten kerron tarpeeksi painokkaasti YRITTÄNEENI 150%, enkä vain luovuttaneeni.
Imetys on vaikea ja tulenarka asia. Yleisesti kehutaan äitejä, jotka täys-imettää 6kk ja 12kk ja vähän syytetään äitejä, jotka ei pysty syystä tai toisesta siihen. Mä tiedän, että äidinmaito on parasta ravintoa vastasyntyneelle ja toki kannustan äitejä imettämään, mutta mä tiedän myös ettei korvike ole suoraan s**tanasta ja silläkin kasvaa oikein terveitä ja ihania lapsukaisia.
Mä olen itse vauvana juonut vain korviketta, mulle ei rinta ”kelvannut”. Synnyin keskosena, jonka vuoksi imetys ei päässyt käyntiin syntymän jälkeen. Olin keskoskaapissa reilun viikon, jonka jälkeen äitini yritti kyllä imetystä, mutta olin jo niin tottunut pulloon, etten enää oppinut rinnalle. Emma söi sen n.6 viikkoa rintamaitoa, mutta sen jälkeen korviketta. Me kumpikaan ei kärsitä mistään kroonisista sairauksista tai allergioista. Eikä itse asiassa kumpikaan sairastella kovin paljon muutenkaan. Eli ainakin kumotaan se väite, että ”korvikevauvat on sairaampia kuin rintamaidolla kasvaneet”.
Imetyspettymys
Kun Maria kysyi mulla Tabutalkissa, että koinko mä imetyspettymyksen, niin vastasin kyllä. Jotenkin tavallaan vieläkin ajoittain koen sitä. Mietin, että olisiko mun kuitenkin vaan pitänyt yrittää pidempään. Mä jollain tapaa myös ihan vähän poden sellaista imetys-kateutta sellaisten ihmisten edessä, jotka pystyy siihen.
Mutta kuitenkin pääosin en ajattele enää epäonnistuneeni. Mä tapasin puolisentoista vuotta sitten ihanan kätilön ja imetystukihenkilön, jonka kanssa keskustelin imetyksestä ja mun taipaleesta sen parissa. Tää kätilö muutti mun ajatustapaani tosi paljon. Hän painotti mulle, että mä en ikinä enää saa ajatella epäonnistuneeni imetyksessä tai, että imetin VAIN 6 viikkoa. Hän sanoi, että mä olen yrittänyt kaikkeni ja antanut sitä hienoa ravintoa Emmalle JOPA 6 viikkoa. <3
Ja voi kyllä! Läheisyyttä meillä oli tuttipullon kanssakin! Mä pidin aina Emmaa sylissä kun syötettiin ja samoin teki Tuukka. Mä uskon, että musta tuli ”parempi äiti”, kun uskalsin tehdä sen päätöksen etten enää imetä.
Se oli kamalaa, kun aina syöttöhetkellä mulla nousi jo valmiiksi pala kurkkuun ja aloin pelkämään, että kuinka paljon sattuu tällä kertaa ja tuleeko taas verta. Syöttöhetkiä vastasyntyneen vauvan kanssa (kuten kaikki äidit tietää) on aika tiheään tahtiin vuorokauden aikana. Joten se stressi ja ahdistus, mikä kasvoi imetystä kohtaan oli ainoastaan huono asia.
Kun pääsin sitten siitä irti, olin rennompi ja pystyin nauttimaan niistä syöttöhetkistä.
Vaikka imetyksen lopettaminen olikin mulle iso pala ja itkin monta kertaa sitä, oli se mun kohdalla paras ratkaisu. Mä haluan kannustaa kaikki äitejä luottamaan siihen omaan tuntemukseen asioista. On sitten kyse imetyksestä, tuteista, vaipoista, nukuttamistyylistä tai sormiruokailuista. Jokainen äiti ja isä tietää kyllä mikä toimii siinä omassa perheessä ja juuri sen oman lapsen kohdalla.
Tästä alta voit katsoa tuon mun ja Marian jakson imetyksestä. <3
Onko imetyspettymys sulle tuttu juttu?
—
Monna
6 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Tässä minun imetystarinani:
Minulle on tehty rintojen korjausleikkaus epäsymmetrian vuoksi, mutta silloin ollessani 18-vuotias lääkärit ei maininneet mitään, mikä liittyisi imetyksen onnistumiseen.
Sain esikoiseni 3 kuukautta sitten ja sairaalassa selvisikin, että epäsymmetrian lisäksi rintani ovat sellaiset, joissa on synnynnäisesti vähän maitorauhasia (näinköhän se oli :D) Noh, oletus siis oli, että en välttämättä pysty imettämään ollenkaan tai vaan sillä rinnalla mikä on aina ollut kehittyneempi.
Tässä vaiheessa koin kauheaa epäonnistumista, tai oikeastaan paniikkia siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat, jos en imetä ollenkaan. Mietin jo valmiiksi selityksiä kaikille.
Sairaalassa oli aivan mahtavat imetysohjaajat ja sain kaiken tuen ja vinkit miten voisin edes yrittää osittaisimetystä. Sain ohjeen, että tsemppaa 6 viikkoa ja sitten voit hyvillä mielin lopettaa, jos siltä tuntuu. Sain saman kommentin silloin, että olet JOPA 6 viikkoa antanut vauvalle maitoasi.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa korvikkeen määrä kasvaa ja imetykset vähenee, koska maitoni ei vaan riitä poikamme ravinnoksi, mutta pidän aina mielessä sen, että olen monesti jo ylittänyt 6 viikon tavoitteeni. Ja olen kyllä ylpeä ”saavutuksestani”.
Mutta mikä siinä onkin, että sitä silti kokee itsensä huonommaksi ja tuntuu, että monet täysimettävät arvostelevat, että mikset imetä enemmän ja pumppaa niin maitoa tulee enemmän. En edes jaksa enää selittää, että nuo ei vaan kaikilla toimi.
Tulipas pitkä kommentti. 🙂 Mutta sä olet Monna niin inspiroiva ja voisinpa olla yhtä energinen ja rakastava äiti lapselleni, kuin sinä vaikutat olevan Emmalle. Ihanaa syksyn jatkoa teille kaikille <3
Mun olo on niin erilainen tän asian suhteen että niitä äitejä ketkä imettää tulee joku kehumaan, ei mun kohdalla ainakaan kukaan ole kehunut tai oikeastaan mitään muutakaan reaktiota ole saanut, enkä siis ole kaivannutkaan.
Välillä vaan mietin että tässä asiassa välillä (en väitä että sinä) syyllistytään ilman että kukaan sinänsä syyttää?
Hyvä ja tärkeä kirjoitus! Minusta tuntuu välillä, että koko äitiydestä on tehty joku ihme kilpailu tai suorite eikä enää nautita siitä tärkeimmästä eli vauvasta (ja itsestäkin!). Kuka imettää pisimpään, kuka nukuttaa parhaimmalla tavalla ja kuka osaa huomioida parhaiten että mikä jänne suussa aiheuttaa kaikki vauvan oireet.
Ei imettäminen tee kenestäkään parempaa äitiä. Toki hyvä jos sujuu niin silloin suosii mieluusti imettämistö. Mutta se on vain yksi pieni asia elämässä. Isompiakin juttuja on. 🙂
Myönnän, että oon ihan superkyllästynyt lukemaan oikeastaan ihan kaikkia vauvablogeja. Mennyt ihme kilpavarusteluksi.
Joka puolella hehkutetaan kuinka ihanaa ja helppoa imetys on.Jopa sairaalassa oli taulu missä luki,että imetyksen ei kuulu sattua.Miksei esim. siitä puhuta miten se imetys todellakin sattuu alkuun toisilla pidempään kuin toisilla.6vko:n ikäinen vauvani meinaa yöaikaan tukehtua maitooni vaikka kaikki sirkustemput on tehty tämän välttämiseksi.Nyt pumppaan ja imetän pullosta yöt noin 1,5- 2h sykleissä.Julkinen imetys on myös edelleen tabu enkä silti kuuluu niihin ihmisiin jotka lyö tissit tiskiin ja alkaa imettämään missä vaan,vaikka se on normaalia!Puhumattakaan siitä kun olet vaikka 5h pois vauvan vierestä niin se maidon kertyminen rintoihinki on hieman kivuliasta.Nämä on vain hlö.kohtaisia mielipiteitä, että ei se imetys mielestäni niin upeaa ole mitä annetaan joka paikassa ymmärtää ?
Kuten toinenkin kommentoija myös minä ihmettelen että miten erilaisesta ympäristössä ( kuitenkin myös pääkaupunkiseudulla) minä olen äitiyttä elänyt. Puhun paljon ystävien kanssa äitiydestä ja imetyksestäkin aikoinaan, mutta en taida tietää yhdenkään ystäväni osalta miten pitkään ovat imettänyt. Ei kukaan tästä ole tehnyt numeroa tai ainakaan arvostellut toisia. Toivotaan että tämä on yleinen suunta suhtautumisessa tähän sinällään tärkeään asiaan.
Moi, hirveän tärkeä aihe ja hyvä keskustelunavaus. 🙂 Yksi kohta tekstissä kuitenkin pisti silmään:”Me kumpikaan ei kärsitä mistään kroonisista sairauksista tai allergioista. Eikä itse asiassa kumpikaan sairastella kovin paljon muutenkaan. Eli ainakin kumotaan se väite, että ”korvikevauvat on sairaampia kuin rintamaidolla kasvaneet”.”
Vaikka kahdella henkilöllä ei omakohtaisen kokemuksen myötä ole tullut ongelmia, niin se ei millään kumoa tutkittua tieteellistä tilastotietoa. Eli voi puhua vain omakohtaisesta kokemuksesta. Ja sitä varmaan ihan tarkoititkin, toivon kuitenkin huomiota sanavalintoihin ettei tulisi väärinymmärryksiä, koska nykypäivänä monet pitävät blogeja tietolähteenään ja lähdekritiikki ei tule kaikille sujuvasti. 🙂