Treenipäiväkirjaa, sellaista multa ruokapäiväkirjan tavoin usein pyydetään.
Tässä tulee nyt siis viime viikon treenipäiväkirja. 🙂

• Ma – Dancehall Queenstyle 1,5h @ Etnofitness
• Ti – Jalkatreeni 1,5h @ Märsky
• Ke – Koko kropan HIIT 45min @ Esport Bristol
• To – lepo
• Pe – ”Takaketju”, selkä, pakarat, takareidet 1h @ Motivus Center
• La – Jooga 45min @ home <3
• Su – Käsivarret & hartiat 1h @ Märsky

Hauska viikko sinänsä, että melkein kaikki treenit eri paikassa. 🙂 Yleensä mun treenit sijoittuu Märskyyn tai Motivus Centeriin. Sillä niissä kahdessa paikassa valmennan eniten omia asiakkaitani.
Mun mielestä on kätevintä hoitaa myös omat treenit sitten joko ennen tai jälkeen asiakkaiden, koska jo valmiiksi on salilla.

Jalkatreeni on mun mielestä ehkä viikon paras treeni. Yleensä treenaan jalat kerran viikkoon, mutta esim. nyt menneellä viikolla jalat tuli tehtyä kaksi kertaa ja sen lisäksi ne treenautuivat toki maanantaina tanssitunnilla ja keskiviikon HIIT-treeneissä.

Tässä yksi liikevinkki, jota kannattaa kokeilla normilankun tilalle vaikka heti tällä viikolla! 😉

Tällä viikolla meinasin ainakin aloittaa hyvin samanlaisella kaavalla. Tänään maaantaina ihana dancehall ja huomenna tiistaina jalkatreeni ennen asiakkaita Märskyssä. Keskiviikkona treenaan selkää ja ehkä vähän päälläseisontajuttuja ystäväni kanssa ja muita treenejä en ole vielä suunnitellut.

Miten teidän viikon treenit koostuu? Onko kalenterissa jo ylhäällä koko viikon treenit? Vai menettekö kun ehditte?

Pus!! Ja energistä viikon starttia!

Hyvä treeni, parempi mieli. 😉

Energinen, iloinen, sosiaalinen, hyväntuulinen, reipas, huomioon ottava.

Ne on adjektiiveja, joilla usein olen kuullut itseäni kutsuttavan. Aina.
Niiden varaan olen myös rakentanut identiteettini.

Kaikkien kaveri.
Paljon kavereita, paljon kekkereitä ja kokkareita, taphtumasta toiseen, lounaalta kahville, kalenteri buukattu, ei omaa aikaa. Mutta silti joukkoon kuulumaton, mihinkään tiettyyn kuulumaton.
Olen jutellut erään ystäväni kanssa tästä. Tunnen kaksi samankaltaista ihmistä kuin minä. Samanlaisia on tietysti enemmänkin, mutta tunnen vain itseni ja kaksi ystävääni. Jos joltakulta minun tai näiden kahden ystäväni tuttavilta pyydettäisiin pientä analyysiä meistä, jossain välissä varmasti tulisi sanat:
sosiaalinen, iloinen ja sellainen kaikkien kaveri.

Jo pienestä pitäen mulla on ollut paljon kavereita. Sitä parasta kaveria oli lapsena vaikea löytää, ehken luottanut itseni olevan tarpeeksi hyvä kaveri kellekään. Joten pidin itseäni lähellä, mutta kuitenkin sopivan matkan päässä. Niin, että sain pidettyä kavereita ympärilläni muttei kenestäkään tullut sitä bff:ää.

Usein kuuntelen mieheni tarinoita omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Hänellä oli sama, iso kaveriporukka koko lapsuuden ja nuoruuden. Ja se on edelleen sama. Siellä ollaan toinen toisten bestmania ja parasta kaveria. Samalla porukalla käydään mökkireissut ja ulkomaanmatkat. Siinä samassa porukassa on vikitelty tyttöjä ekan kerran ja tultu kimppakämpille baarista jatkoille.
En ole kateellinen näistä tarinoista. Mutta kuuntelen niitä ihaillen.

Jostain syystä en ole itse ikinä kuulunut mihinkään joukkoon.
Käpylässä oli nuoruudessani eräs kahvila, johon joukko nuoria kokoontui arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Muistan kun kävin siellä ensimmäistä kertaa. Oikein jännitti. Siellä heitettiin yläfemmoja ja pelattiin bilistä. Porukalla oli omat meininkinsä. Olin tervetullut ja kukaan ei katsonut pitkin nenänvarttaan, että miksi Monna tuli tänne. Silti en tuntenut olevani tarpeeksi tervetullut tai sopiva siihen porukkaan.
Samalla porukalla hengattiin pari kesää todella tiiviisti. Mutta en edelleenkään tuntenut kuuluvani siihen joukkoon. Se sama kaveriporukka pitää edelleen yhteyttä ja myös minut kutsutaan aina paikalle. Käyn, mutta lähden pois. En kuulu vieläkään heihin.

Ensimmäisessä kimppakämpässä meillä oli kolmen kopla.
Minä ja kaksi ystävääni. Jotenkin tässäkin kävi niin, että jäin ulkopuolelle. Nämä kaksi ystävääni sulautuivat yhteen ja en tuntenut mahtuvani mukaan. Jatkoin taas matkaani. Asuin kimppakämpässä ja olin hyvä kaveri ja kämppäkaverini pitivät myös minua hyvänä kaverinaan. Mutta silti en tuntenut kuuluvani joukkoon.

Vuosien varrella eteen on tullut erinäisiä työporukoita, kaveriporukoita, uimariporukoita, ties mitä porukoita. Koskaan en ole löytänyt sitä tunnetta, että tähän porukkaan minä kuulun.
Sitä on vaikea selittää, koska se ei näy ulospäin. Varmasti 98% ihmisistä, jotka tuntevat minut ajattelevat minun olevan se kaikkien kaveri. Ja niin olenkin. Kaikkien kaveri, mutta silti irrallinen.

Edelleenkään ei ole mitään kaveriporukkaa johon kuuluisin, edelleen on vaikea löytää sitä bff:ää. Sellaista ihmistä kenelle kertoisin ihan kaiken. Luottaisin ja olisin kokonaisena. Hetkittäin se tuntuu löytyvän, mutta sitten kuitenkin otan taas etäisyyttä. Olen taas lähellä ja paljon, mutta en kuitenkaan ihan 100%.
Joskus mietin niitä ystävyksiä, jotka jakavat ihan kaiken. Sellaisia ystävävyksiä, jotka voivat sanoa tuntevansa toisensa ihan täysin. Että olisi sellainen ystävä, joka voisi kertoa muille tietävänsä minun lempikukkani, lempivärini, tietäsi minkälaisista miehistä olen pitänyt, mitä piirteitä arvostan ihmisissä, mikä minua pelottaa, milloin itken ja että kuka on ollut ensi-ihastukseni.

Tiedän paljon ystävistäni, voisin sanoa monen lempivärin ja tiedän milloin he ovat itkeneet viimeksi. Olen pitänyt huolta ja ollut reipas. Hymyillyt ja vastaanottanut muiden taakkoja. Ottanut muut huomioon. Ollut ystävällinen, en ilkeä ikinä.

En ikinä halua olla kenellekään ilkeä. En halua, että kukaan koskaan tuntisi oloaan pahaksi minun vuokseni. En koskaan tarkoituksella satuta ketään. 

Teenkö itse itsestäni joukkoon kuulumattoman ja irrallisen, vai onko se jokin piirre minussa miksi en loppujen lopuksi ole sitten 100% tervetullut mihinkään, vaikka olenkin tykättyä seuraa?

Iloinen, sosiaalinen, reipas. Ja kaikkien kaveri.