Kaikkea ei pidä uskoa..
..vaikka ammattilainen sen sanoisi. Minä jos joku sen tiedän. 😉
Mulla murtui pikkusormi toukokuun puolivälissä.
Yksityisellä lääkäriasemalla se vedettiin paikoilleen ja pistettiin sitten lastoitettuna pakettiin ja sanottiin, että kuudesta kahdeksaan viikkoa se on nyt paketissa.
Viikko pakettiin pistämisen jälkeen mulla oli kontrolliaika tällä samaisella lääkäriasemalla ja siellä se kuvattiin uudemman kerran. Luutuminen oli alkanut hienosti ja kun näin maallikkona katselin kuvaa, se näytti hienolta. Sormen nivelet oli somassa rivissä ja kaikki näytti juuri siltä miltä pitää.
Liikuntaa multa ei kielletty missään vaiheessa.
Ainoastaan sanottiin, että pitää ottaa vähän rennommin ja yrittää pitää jalat maan pinnalla eikä leijua taivaissa. Kehotettiin lukemaan Dalai Laman ajatuksia ja rauhoittumaan.
Minäpä tyttö treenasin siis samaan tahtiin kuin aiemminkin ja pikkuhiljaa uskalsin ruveta tukemaan painoa kädelle ja tekemään salilla myös yläkropan treeniä.
Kaikki muu tietysti onnistui hyvin, paitsi ihan perus haukkakäännös oli vähän hankala.
Noin kolme viikkoa tämän jälkeen eräs ihana asiakkaani sanoi, että hän voi sitoa käden uudestaan, koska side oli jo todella kuluneen näköinen. Tämä asiakkaani on töissä HYKSissä ja osaa siis asiansa. Otin avun mielelläni vastaan ja sainkin huikean sinisen siteen käteeni, sekä hieman lyhyemmän lastan. Tämä ilostutti mieltä, sillä olin vajaan viikon päästä lähdössä Jenkkeihin matkalle. Käsi sai myös vähän enemmän ranteen kohdalta liikkumatilaa.
Asiakkaani ihmetteli samalla, että miksihän lasta on laitettu niin suoraan.. Mutta ei lähtenyt muuttamaan lastan asentoa – koska lääkäri oli näin asian nähnyt parhaaksi.
Päivää ennen kun Finnair nousi ilmaan kohti New Yorkia, tämä ihana asiakkaani soitti minulle, että Monna nyt sun pitäisi mennä samantien Töölön päivystykseen tapaamaan hänen työkaveriaan – käsikirurgia.
Minä siihen, että no voi juma – mulla on töitä klo 20 asti ja aamulla lähtee lento. En pääse päivystykseen ja voi apuapapuaripuarapua..
Olin antanut tälle avuliaalle asiakkaalleni luvan, että hän ja työkaverinsa saa katsoa kuvia sormestani. Sieltä oli löytynyt ongelma – sormi on luutunut väärin.
No hämmenyksen vallatessa mieltäni lähdin kuitenkin matkalle ja sormi oli edelleen paketissa.
Matkalta tultuani suuntasin seuraavana päivänä kamalassa jetlagissa Töölön päivystykseen tapaamaan tätä kyseistä käsikirurgia. Hän avasi paketin ja huokasi syvään.
Pikkusormeni lisäksi nimetön, joka oli pakattu samaan suppuun oli surkastuneen näköinen ja kumpikaan sormista ei liikkunut.
Sormi kuvattiin taas kerran. Luutuminen oli tosiaankin tapahtunut väärin.
Tämä ystävällinen nainen katseli sormeani ja kyseli lisää ja ehdotti, että kesän yli katsotaan mihin sormen kunto menee.
Pahimmassa tapauksessa sormi jouduttaisiin murtamaan uudestaan ja leikkaamaan. Joka tarkottaisi syksyllä n.6-8 viikon sairaslomaa. Niin jaa mitä?! Sitähän ei ihan tuosta noin vaan yksityisyrittäjänä pidetä.
Sain fyssarilta jumppaohjeet ja lähdin kotiin.
Päätin jo silloin, että piru vieköön mun sormeani ei enää uudestaan murreta. Olinhan pystynyt toimimaan sen kanssa lähes täysin samalla tavalla jo tähänkin asti, paketoituna.


Tällä viikolla olen käynyt sekä fysioterapeutti Tuulialla, että osteopaatti Saralla.
Molemmat on olleet sitä mieltä, että sormea ei todellakaan tarvitse murtaa eikä leikata. Molemmat saivat hoidon aikana jo isoa muutosta aikaan ja päivitettyjen sormijumppaohjeiden kanssa aion saada sormeni täysin pelikuntoon syksyn aikana!
Näin se on.
”Sor sor sormileikki alkaa, yhdessä näin astellaan.
Sor sor sormileikki alkaa, lapset kaikki katselkaa.
Eteenpäin, taaksepäin, välillä hyppy ylöspäin.
Oikeaan, vasempaan, taisin jo sekoittaa.
Hei!”
Frends – makeimmat kuulokkeet!! *KILPAILU*
Pari kuukautta sitten sain käyttööni ehkä maailman ihanimmat ja parhaimmat kuulokkeet;
Frends-kuulokkeet.
Ne on paitsi aivan sairaan makeen näköiset, sairaan hyvät äänentoistoltaan!!
Ne blokkaa ulkopuolista ääntä myös tosi hyvin, kun pistän kuulokkeet korville ja musiikkikaan ei ole vielä päällä – olen jo omassa maailmassani. 😉
Kuten moni, varsinkin ig-seuraajani tietää, mulla on kuulokkeet aina korvilla. Tai no ei ihan aina. 😉 Mutta melkein…
Mihin tahansa meen, laitan aina kuulokkeet korville ja kuuntelen musiikkia. Salilla en varmaan osaisi edes olla ilman kuulokkeita.
Frendsin kuulokkeisiin saa myös tosi makeita vaihtokuoria ja itselläni on nyt nuo kultaiset ja niiden lisäksi nämä ybermakeet Frends Taylor Caps Oil Slick-versiot.
Tässä videossa näkyy myös muutama erilainen kuulokeversio ja miten makeet ne on!! 😀 Hahaa! Mä en voi lopettaa näiden hehkuttamista.. 😉
***
Kuulokkeiden arvo 169€-239€
Kuorien arvo 49,95€-59,95€
Jos olet haaveillut näiden ihanuuksien ostamisesta tai kenties omistat jo ihanuudet ja haluat hankkia uudet vaihtokuoret niin….
Nyt haluankin ilolla kertoa, että arvomme yhdessä yhteistyökumppanini Belistyn kanssa
kaksi (2) kappaletta lahjakortteja Belisty.fi -verkkokauppaan.
Yhden lahjakortin arvo on 50€.
Kilpailun säännöt:
* Kerro kommentissa postauksen alle:
Miten ja missä sinä kuuntelet musiikkia? Kotona kaiuttimista? Autossa auton radiosta? Salilla kuulokkeista? Vai ehkä jotenkin toisin ja toisaalla? 🙂
* Kilpailu alkaa NYT ja on voimassa aina sunnuntaihin 19.heinäkuuta klo 17 asti.
* Lahjakorttia ei voida muuttaa rahaksi eikä siitä anneta rahaa takaisin.
Käyttämätöntä lahjakorttia ei voida hyvittää.
* Lahjakortit toimitetaan sähköisessä muodossa voittajille viikon kuluttua arvonnan suorittamisesta.
***
Onnea kilpailuun!! 🙂


2

