Viikkokatsaus!
Reilu viikko sitten kerroin viikkokuulumisia projektini suhteen! 🙂 Silloin pistin eetteriin ekat vertailukuvat. Mietin, että olisin tällä viikolla tehnyt lihaskuntotestit uudestaan, mutta ajattelin kuitenkin niiden kanssa vähän vielä odottaa. Reilussa kuukaudessa ei kuitenkaan lihasvoimaan ihan huikeita muutoksia ehdi tulla! 😉
Olo tuntuu kuitenkin erilaiselta nyt kuin projektin alkaessa. Torstain salitreenin aikana tunsin sellaista samaa paloa ja intoa treeniä kohtaan, kuin joskus ennen raskautta. Oikeastaan myös ekaa kertaa uskalsin tehdä kaikenlaisia liikkeitä ja myös isoilla painoilla, ekaa kertaa tuntu siltä, että voin luottaa mun kroppaan ja varsinkin siihen keskivartaloon. 🙂

Mä huomaan pikkuhiljaa, että voimat alkaa palaamaan oikeasti ja ne sellaiset jutut mihin kroppa on pystynyt joskus aiemmin, alkaa tuntumaan taas mahdollisilta. On myös ihanaa, kun saa keskivartaloon treenissä tuntumaa.
Mua harmittaa, kun mun oikea olkapää on edelleen kipeä. Kävin hoidattamassa sitä osteopaatilla pari kertaa ja ne hoidot auttoi, mutta vaan hetkellisesti. Näyttää siltä, että siellä on nyt jotain enemmän sökönä ja vähän pelkään kiertäjäkalvosimen tulehdusta. Se voi mennä ohi esim. osteopatiahoidoilla ja särkylääke-kuurilla, mutta pahimmassa tapauksessa siihen auttaa vaan kortisoni. 🙁
Eniten mua ehkä ärsyttää tossa olkapäässä se, että en oo päässyt nyt kokeilemaan mitään akrobatiajuttuja pitkään aikaan. 🙁 Ens viikolla olis tarkoitus mennä treenaamaan niitä juttuja, mutta en tiedä pystynkö tän olkapään kanssa. Ihan super tylsä juttu!!

Tän menneen viikon aikana herkutteluhommat on pysyneet suhteellisen hyvin hallussa. 😀 Mä olin tosin siellä Ahvenanmaalla reissussa ja molempina päivinä oli jälkiruokaa tarjolla, en kieltäytynyt. 😉 Ostin myös kotiin tuliaisia karkkihyllyiltä laivan taxfreestä. 😀 Mutta nyt sitten taas lauantain jälkeen on pysynyt herkut poissa. Eli ihan suhteellisen samoissa on menty tämäkin viikko herkuttelujen suhteen.
Siihen ajatukseen ja toimintatapaan tottuu aika nopeasti, että herkut kuuluu vain viikonloppuihin. Se on tosi kiva myös huomata, miten hyvänä iho on edelleen kasvoissa pysynyt ja vatsan turvotukset aisoissa, kun oon pitänyt näistä mun hyvistä tavoistani kiinni. 🙂
Jos mä mietin jotain huippukohtia nyt menneeltä viikolta treenien ja syömisten osalta, niin ehdottomasti joko tän viikon torstain salitreeni tai viime viikon (oiskohan sekin ollu torstai) vika salitreeni. Niistä jäi huippufiilis kroppaan ja mieleen. Hyviä fiiliksiä on tuonut myös joka kerta se, kun en oo ostanut karkkia vaikka ois vähän tehnyt mieli.

Mulla on ens viikolla Yveten kuvaukset, kuvataan taas vähän uusia treenivaatteita. On jotenkin ihana mennä kuvauksiin, kun tietää ettei oo mikään pöhötys päällä ja jotenkin ihosta ja silmistä paistaa sellanen hyvä olo. 🙂 Niin ja tietty näiden uusien ihanien hiusten kanssa tulee kans varmaan aika ihania kuvia! 😉
Muistakaahan muuten, että edelleen koodilla MONNA20 saatte alennusta -20% kaikista Yveten normihintaisista tuotteista! 🙂 Nää housut ja toppi on myös Yveten. TÄSTÄ pääset shoppailemaan! 😉
***
Kivaa viikonloppua! <3

Maha litistyy, vai litistyykö?
Parisen viikkoa on nyt menty mun terveempi minä -projektia! 🙂 Ja voi vitsi, kun tuntuu hyvältä! Mä oon tehnyt muutamia huomioita, joita on tapahtunut tässä parin viikon aikana. Kerronpa niistä! 🙂

Energisempi olo! Mulla on kaikonnut se kamala ja uuvuttava väsymys. Mä tiedän, että iso syy siihen on sokerin vähentäminen ruokavaliosta. Sokeri monesti uuvuttaa ja tekee väsyneen olon. Sokerin vuoksi energiatasot vaihtelee niin nopeasti – ensin täysillä ylös ja sitten täysillä alas. Herkkupäivän oon pitänyt tälläkin viikolla, mutta söin karkkia vasta illalla. Näin se on toiminut parhaiten.
Littemäpi vatsa! Kyllä! On aivan ihana tunne, kun maha on pysynyt nyt hyvänä! Kertaakaan ei oo parin viikon aikana vatsa turvottanut tai ollut kipeänä! Niin ihanaa! Mä oon varma, että kun syön nyt mun vatsalle sopivia ruoka-aineita, on se myös syy tohon energisempään oloon. Kuten joku joskus on todennu: suolisto on ihmiset toiset aivot.
Hehkeämpi iho! Mä oon huomannut, että sokeri ja viljat turvottaa mun naamaa ja varsinkin se sokeri tekee näppyjä. Nyt onkin ollut ihanan raikkaan näköinen iho kasvoissa. Oon saanut myös ig:n directiin muutamiakin viestejä, että onpa sulla hehkeä ja kaunis iho! 😀

Treenit on maistunut! Nyt tän toisen viikon aikana oon treenannut enemmän kuin ekan viikon aikana. On ollut tosi hyvä boogie treenien suhteen ja ihan tosissaan tehny mieli treenaamaan. Me ollaan sovittu mun ystävien Hillan ja Lauran kanssa, että treenataan kerran kahdessa viikossa yhessä. Sen lisäksi mulla on salitreffit kerran viikossa ystäväni Inarin kanssa. Ja parin viikon päästä aloitetaan temppuilutreenitreffit kerran kahdessa viikossa ystävieni Jennin ja Merin kanssa. Mä oon huomannut, että mulle sopii ihan älyttömän hyvin tällä hetkellä nää sovitut treenitreffit! Ne motivoi ja pistää liikkeelle, näkee samalla ystäviä – eikä niitä tuu peruttua! 🙂
Ilo tehdä! Se sellainen ilo ja into tehdä itselleen hyvää, treenata ja syödä oikein – on palannut täysillä! Mulla oli pitkään kadoksissa treenimotivaatio, en tavallaan löytänyt ”syytä” miks oisin treenannut. Nyt kun oon liikkunut enemmän, on se into palannut sen myötä. Kun taas muista miten paljon energiaa se liikunta tuo päiviin ja lisää sellaista hyvää vireystilaa! 🙂 Liikunta pitääkin mun mielestä olla ilon tuoja! Ei pakkopullaa!

Treenin jälkeen hymyilyttää!
Mä kuvasin mun, Hillan ja Lauran porrastreenistä viiden liikkeen porrastreenivideon IG-tv:n puolelle. Jos haluut liikevinkkejä portaisiin, ni käy kattomassa video TÄSTÄ.
Mites teillä on sujunut treenien ja ruokahommien kanssa?
***
Iloista ja ihanaa torstaita! Pus!



3