Kirjoitin pari päivää sitten blogin Facebook-sivulle, että antakaa mulle ideoita mitä kaikkea voisin tehdä, että en tylsisty kuoliaaksi täällä odotellessa.. 😀 Sain super hyviä ideoita ja niistä jo pari olenkin toteuttanut.

Yksi niistä oli, että tee jonkinlainen raskauskollaasi. Se olikin ollut meillä tarkoituksena, tehdä jonkinlainen kuvakirja raskauden vaiheista. Eilen tilasin sitten sellaisen kirjan, keräsin kuvia pitkin raskautta ja mietin miten mikäkin hetki oli mennyt.
Ajattelin myös tänne tehdä koosteen. 🙂

Tämä oli ihan sitä alkuvaihetta. Muistan, kuinka käytin jo löysiä paitoja, koska olin ihan varma pienen pömppömahan jo näkyvän ulospäin. Mutta raskaus oli vasta niin alussa, että en halunnut siitä vielä kertoa julkisesti. Nyt kun katson kuvia, niin eihän mun mahaa olis kukaan huomannut. 😀

Vappuna olin jo ihan varma, että nyt näkyy. Muistan, kuinka itse ajattelin masun olevan jo aika iso. Ihmettelin ja naureskelin, kun vappupäivällisellä eräässä ravintolassa tarjoilija kysyi tuleeko minullekin viiniä. 😀 No, eipä se vieläkään kovasti näkynyt. Ne, jotka tiesivät näkivät.

Pikkuhiljaa alkoi masu näyttäytymään jo muillekin. 🙂 Muistan ihan selkeästi tuon salikuvan. Mietin, että voi vitsi miten iso pallo se jo on. Tässä vaiheessa treeni teki hyvää, virkisti ja vei pahoinvointia pois.

Kesällä uskalsin vielä tehdä päälläseisontatreeniä. Näissä kuvissa oli menossa toinen kolmannes ja silloin oli oikeastaan raskauden ihanin vaihe. Maha oli jo selkeästi raskausmasu, pahoinvointi oli poissa. Myös väsymys oli poissa ja mieli oli muutenkin tosi virkeä. Voin sanoa, että jos koko raskaus olisi ollut noin helppoa ja ihanaa, haluaisin varmasti heti perään uudestaan raskaaksi.. 😉

Oi vitsit, tässähän tulee melkein ikävä kesää. Mutta toisaalta, sitten varsinkin loppukesää kohden kun masu kasvoi entisestään, oli viileämmät sadepäivät niitä parhaita. 😀 Mikä on ihan järjetöntä, koska oon aina rakastanut kuumia kesäpäiviä. Mutta raskauden edetessä ja mahan kasvaessa olo tukaloitui ja oli siis IHAN KOKO AJAN aivan järjetön hiki!!! 😀 😀

Hassua, kun katsoo näitä kahta kuvaa ei vatsan koossa näytä olevan mitenkään hirveän suurta eroa. Mutta kyllä siinä kuitenkin on. Ja kiloissakin.
Musta tuntuu, että mulla on mennyt raskauden kanssa varmaan kaikki asiat just toisin päin mitä oon ajatellut ensin. Yksi niistä asioista on raskauskilot. Toinen juttu on raskausarvet. Tuossa vielä kolme viikkoa sitten otetussa kuvassa masu on ihan sileä, eikä yhtään arpea missään. Nyt niitä on kuitenkin ilmestynyt tuonne alavatsaan. Vaikka olenkin ahkerasti rasvannut. 🙂

Treeni maistui aika pitkälle ja se tosiaan toi lisäenergiaa ja virtaa. Joka kerta kun jaksoin salille, oli olo sen jälkeen parempi. Niin henkisesti kuin fyysisesti.
Mutta sitten joskus siinä viimeisen kolmanneksen alkuvaiheessa alkoi väsymys taas painamaan ja voimat ei riittänyt töiden lisäksi melkein mihinkään. Silloin päätin, että en enää koita treenata mitenkään säännöllisesti. Päätin, että käyn treenaamassa jos siltä tuntuu, mutta en yritä ainakaan ottaa siitä mitään pakkoa.

Nyt viimeinen kuukausi on mennyt täysin ilman treeniä. Eikä se oikeastaan yhtään haittaa. Välillä tulee tuntemuksia, että olispa ihana tehdä joku oikein kunnon treeni. Mutta se tunne ei liity tähän hetkeen, vaan enemmänkin sitten tulevaisuuteen.

On tää raskaus ollut kyllä aikamoinen matka. Niin omaan itseensä, meiän parisuhteeseen kuin tietysti siihen tulevaan – pieneen vauvaan. <3 Opettavainen matka.

Kyllä aika on vaan ihmeellinen. Välillä tuntuu, että raskaus on kestänyt jo pari vuotta. Välillä tuntuu, että aika on mennyt ihan älyttömän nopeesti. Ihan kohta on jo joulukin! <3 Ja silloin en olekaan enää raskaana, silloin meillä on pieni vauva mukana joulun vietossa. Ensimmäistä kertaa.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille! <3

Lauantaina iltapäivällä olin ihan varma, että nyt se synnytys käynnistyy.

Meillä oli viime lauantaina pieni ”situation” päällä, koska sekä äitini, että veljeni ja appivanhempani olivat kaikki poissa Helsingistä la-su. Mietittiin jo etukäteen Tuukan kanssa, että mitä ihmettä sitten tehdään jos synnytys alkaa juuri silloin. Mihin me laitetaan koirat?! Meitä molempia vihastutti ja suretti hetkellisesti se, että täällä ei olisi kukaan paikalla.

Lauantai menikin vähän jännissä merkeissä. Aamusella oltiin ihan rauhassa kotona, siivoiltiin ja heitettiin tavaraa pois. Tehtiin tilaa vauvan tarvikkeille yhteen kaappiin ja olla möllötettiin. Tuukka lähti käymään salilla ja minä aloin tehdä meille lounasta.

Sitten jotenkin varmaan kroppa reagoi siihen pieneen jännitykseen, että mitä jos se tapahtuu tänään.. Ja niin minulla supistelikin koko lauantain iltapäivän ja alkuillan. Supistelut eivät olleet kivuliaita, vaan luultavasti niitä ennakoivia. Tai jotain, mitä niitä nyt on. Vatsan kovettumista ja ihmeellistä möngerrystä tuntui pitkin päivää.

Sanoin Tuukalle illansuussa, että se voi olla ettei synnytys ole enää kaukana.
Sunnuntaina aamu kuitenkin koitti ilman synnytyksen käynnistymistä. Se on jännä kuinka sitä synnytystä odottaa joka ilta, että mitä jos ensi yönä…

Se, että olen itse ajatellut vauvan syntyvän ennen laskettua aikaa ja että pari eri lääkäriä ja myös neuvolantäti on näin arvellut, vaikuttaa toki paljon siihen odottamiseen. Se vaikuttaa siihen niin, että mietin joka päivä josko nyt?! Vaikka samalla tiedostankin sen, että vauva saattaa olla tuolla masussa vielä pari viikkoakin. Että nyt vaikka sitä on oltu raskaana jo 269 päivää, silti vielä odotetaan.

Jo raskaana, helmikuussa 2016.

Eräs hyvä ystäväni, joka on nyt raskauden alkumetreillä laittoi minulle yksi päivä viestiä, johon hän kirjoitti:
Miten kirjaimellinen onkaan sana ”odotus” : 40 viikkoa!!! 😀
Ja niinhän se on. Vaikka nyt itse olenkin jo niin loppumetreillä, muistan hyvin sen alkuajan fiiliksen, että kuinka pitkältä se tuleva aika tuntuikaan. Ja silti, vaikka näin pitkällä jo olen, tuntuu se odottaminen silti odottamiselta edelleen.