Monet teistä tietävät, että olen parin viime vuoden aikana puhunut täällä blogissa paljon itsensä hyväksymisestä ja armollisuudesta itseä kohtaan, niin henkisesti kuin fyysisesti. Että omaa peilikuvaa pitäisi oppia rakastamaan oli se sitten minkälainen tahansa. Ensin pitäisi oppia rakastamaan peilikuvaansa ja vasta sen jälkeen lähteä sitä muokkaamaan, jos siinä muokkaustarpeita näkee.

Umppu kirjoitti hyvän postauksen pari päivää sitten, siitä kuinka hän rakastaa omaa vartaloaan. Rakastaa vaikka siinä olisi pari raskausarpea tai vähän jaloissa selluliittia. Rakastaa silti ihan täysillä. Luin sitä juttua ja mietin miten ihanasti sanottu. Miten ihanasti Umppu ajattelee itsestään.

Olen ollut yllättävän tiukka itselleni raskauden myötä. Tai siis sille omalle peilikuvalleni. Se on ihan yllättänyt minut itsenikin. Ennen raskautta ihan tosissani joka päivä ajattelin peilikuvaani katsoessani, että olen siihen tyytyväinen. Vaikka olikin huonompia päiviä tai turvonneita hetkiä, mutta silti en koskaan katsonut itseäni peilistä ja ajatellut, että hyi.

Nyt kehonkoostumuksen muuttuessa ja vatsan kasvaessa olenkin sitten yllättänyt itseni peilin edestä miettimästä, että voi sentään. En silti edelleenkään ole ajatellut, että hyi. Mutta kehonkuvan muuttumista on ollutkin yllättävän vaikea sulattaa.

Tiedän, että moni äiti siellä ajattelee kuinka voin sanoa näin. Tai kuinka voin ajatella näin. Kuinka itsekäs olen kun mietin vain peilikuvaani, vaikka sisälläni kasvaa uusi elämä ja kohta meidän elämämme mullistava pieni rakkauspakkaus. Mutta en itse ajattele näillä kahdella asialla olevan merkitystä toisilleen. Tai niiden mitenkään kumoavan toisiaan. Samaan aikaan kun olen ollut liian ankara omalle peilikuvalleni, olen ihan yhtä paljon odottanut tulevaa pienokaista, ihan yhtä paljon oppinut jo nyt rakastamaan sitä, kuin jos en olisi miettinyt peilikuvaani.

Tuon Umpun jutun luettuani kuitenkin jotain kliksahti päässäni. Tajusin jotenkin hyvin konkreettisesti sen, että niinpä niin – hitto vieköön minäkin rakastan vartaloani. Edelleen. Tunsin oikein sellaisen kuohun sisälläni, että jumankaude nyt minä aion nauttia tästä.

Aion olla armollisempi itselleni. En tuomitse itseäni, vaikka en palautuisikaan raskaudesta niin nopeasti kuin jotkut fitnesstähdet maailmalla. Annan itselleni aikaa palautua, haluan mennä pehmeästi ja rauhallisesti eteenpäin synnytyksen jälkeen. En kiirehdi tai aseta mitään aikatavoitteita, että tuohon ja tuohon mennessä kilojen pitää olla poissa ja vatsan taas litteä. Tiedän, että voin silti olla uskottava työssäni – vaikka vartaloni onkin käyntikorttini. Ei minun tarvitse näyttää muutama kuukausi synnytyksen jälkeen yhtä kireältä kuin viulunkieli.

Haluan valmistaa itseäni näillä ajatuksilla jo nyt siihen palautumisvaiheeseen. Vaikka ajatukset vauvan syntymän jälkeen ja varmasti myös sitä ennen heittävät häränpyllyä vielä miljoona kertaa, haluan jo nyt opettaa itseäni olemaan armollisempi itselleni.

Haluan kulkea peilin ohi niin nyt kuin tulevaisuudessakin ylpeänä. Katsomaan itseäni yhtä hyväksyvästi ja rakastavasti kuin ennenkin. Olkoon rasvaprosentti suurempi tai pienempi ja vaikka vatsa löllyisi hetken kuin tyhjä kengurun pussi. Haluan aina muistaa sen, että ulkokuori on vain ulkokuori. Sisällä on se itsevarmuus. En halua ikinä olla se äiti, joka katsoo itseään peilistä ilkkuen ja halveksuvasti, samalla kun pieni tytär katsoo vierestä ja ottaa mallia. Haluan opettaa lapselleni alusta asti rakkauden ja hyväksynnän itseään kohtaan.

Toivepostaus

”Miten olet syönyt raskausaikana? Mitä ruoka-aineita välttelet ja mitä olet ottanut lisää? Mitä tekisi mieli, mutta ei voi syödä raskausaikana ja oletko lisännyt ruokamääriä?”

Itse asiassa olen syönyt raskausaikana hyvin samalla tapaa kuin ennenkin. Suurin ero päivittäisessä ruokailussa oli silloin viikolta 7 viikolle 14 kun pahoinvointi oli pahinta. Silloin en oikeastaan miettinyt mitään lautasmalleja tai muitakaan, vaan söin mitä pystyin. Esimerkiksi mehukeitot olivat mukana ruokavaliossani sinä aikana, niistä sain kuitenkin jotain energiaa koneeseeni. Hedelmiä meni myös tuolloin paljon. Sokeriherkut taasen ei houkutelleet yhtään, eikä myöskään mikään kovin rasvainen tai tuhti ruoka. Lihaakin oli vaikea syödä, joten otin hetkellisesti rautalisän käyttöön.

Oikeastaan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen syöminen on palautunut hyvin normaaliksi, hyvin samanlaiseksi, kuin ennen raskauttakin. Syön samoja raaka-aineita, hedelmiä, kalaa, kanaa, paljon salaatteja lounaaksi. Teen lähes kaikki ruuat itse, ellen käy jossain lounaalla. Eineksiä en osta ikinä, en nyt raskauden aikana enkä ennen sitä.

Syön samoja ruokia kuin ennenkin, mutta nyt huomaan ettei entinen ”kolmen tunnin välein energiaa koneeseen” riitä. Parin tunnin välein on otettava joku, edes pieni välipala, jotta nälkä pysyisi hallinnassa, eikä pahaolo ottaisi valtaa.

Suosituksia olen seurannut ja toki välttelen niitä, mitä pitää. Mutta monen raaka-aineen kanssa olen kuitenkin mennyt maalaisjärjellä. Esimerkiksi salmiakkia olen syönyt jonkin verran, myös metwurstia olen joskus laittanut leivän päälle.

Superfoodeista osan olen jättänyt pois, koska kaikista ei ole selkeää tutkittua tietoa raskausaikaan. Mutta osaa olen käyttänyt edelleen, en ihan päivittäin mutta silloin tällöin. (kirjoitan superfoodeista erikseen toisen postauksen)

Tässä on alla esimerkki normipäiväni syömisistä.

RUOKAPÄIVÄKIRJA

klo 8.00 aamupala

• 2 dl alpro soya maustamaton jugurtti
• 1 banaani
• 1 rkl maustamaton hera
• mustikoita
• kahvia kupillinen ja vettä muutama lasi

klo 11.00 välipala

• 1 kauraleipäviipale
• 1 viipale kalkkunaleikettä
• 1 viipale juustoa
• puolikas tomaatti
• vettä

klo 13.00 lounas

• salaatti
• lohta / tonnikalaa / kanaa
• fetaa
• tomaattia
• 0,5l vichy / tai vesi

klo 15.00 välipala

• 1 banaani
• 1 iso lasi vettä

klo 17.00 päivällinen

• 3 perunaa
• jauhelihakastiketta (itse tekemä)
• 1 iso lasi vettä

klo 19.30 iltapala

• proteiinilettu, sis:
• 2 kananmunaa + 2 valkuaista
• 1 banaani
• 1 rkl maustamatonta heraa
• päälle mustikoita
• 1 iso lasi vettä

Mutta olen minä nyt toisella kolmanneksella herkutellut enemmän. Ekan kolmen kuukauden aikana ei herkkuja tehnyt pahoinvoinnin vuoksi mieli. Mutta nyt kun olo on suht normaali on herkut maistuneet enemmän. Varsinkin kesälomalla on tullut syötyä melkein päivittäin herkkuja.

Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään myös herkuttelun jossain rajoissa, koska ei ole sellaista asiaa mielestäni, että ”nyt minä voin herkutella, koska maha kasvaa muutenkin”. Ne kaikki ylimääräiset sokerit ja kalorit, mitä vauva ei kehittyäkseen tarvitse on ihan yhtä ”turhia” kuin ihan normaalistikin liika sokeri ja herkuttelu ihmiskeholle.

Toki olen ottanut vähän rennommin herkkujen kanssa nyt, mutta toisaalta en itse asiassa normaalistikaan ihan hulluna nipota herkuttelusta. Kyllä minä olen herkutellut melkeinpä joka viikonloppu jos siltä on tuntunut, siis jo ennen raskautta.

Normaalia ruokaa en ole määrällisesti syönyt kovin paljoa enempää, siis kerrallaan. Mutta tosiaan jotain ravintoa pitää koneeseen saada hieman useammin. Joten varmasti päiväkalorimääräni on suurempi, kuin normaalisti. Haluan pitää huolen, että vauva saa tarpeeksi energiaa ja minä myös. Kyllähän sikiö ottaa tarvitsemansa, mutta jos äiti syö liian vähän pitääkseen kilot kurissa raskausaikana, on sillä väistämättä jotain vaikutuksia ainakin äidin hyvinvointiin ja jaksamiseen raskauden aikana.

Olen vältellyt makeutusaineita, maksaa, vakuumipakattua lihaa ja kalaa. Näitä ei ole ollut edes hankala vältellä. Ainoa mikä on tuottanut välillä tuskaa on lakritsin ja salmiakin välttäminen. 😀 Niinä herkkuhetkinäni on kyllä välillä tehnyt niin maan pirusti mieli salmiakkia, mutta kun sitä ei nykyään suositella syötävän juuri lainkaan raskausaikana.

Olen sitten miettinyt, että toisaalta tämä on vain lyhyt aika jolloin muutamat asiat on kiellettyjen listalla, niin kestän sen. Tottakai, että en tarkoituksellisesti tee hallaa sikiölle. Kyllä sitä sitten ehtii taas syömään turkinpippureita ja muita ”ei sallittuja” juttuja raskauden jälkeen.

Paino minulla on nyt noussut 9 kiloa koko raskauden aikana. Ja nyt on käynnissä 26:s viikko. Olen pohtinut tuota painonnousuasiaa sen jälkeen kun kirjoitin siitä muutama viikko sitten. Silloin pauhasin, että olen iloinen kun kiloja on kertynyt vain niin ja niin vähän. Sain kommenttia puolesta ja vastaan ja monia erilaisia kokemuksia painonnoususta. Olin varmasti vähän liian jyrkkä silloin asian kanssa ja olenkin nyt ajatellut, että se on tullakseen mikä tulee. Ja tosiaan, varsinkin loppuraskaudesta kiloja voi kertyä hormonien vuoksi roppakaupalla, vaikka kuinka söisi terveellisesti.

Kuitenkin haluan yrittää pitää terveellisistä ruokailutavoista kiinni raskauden loppuun asti. Herkuttelun aion vähentää siihen kerta viikkoon -tahtiin nyt taas loman jälkeen. Mielummin syön sitä normaaliruokaa enemmän ja pidän niin kehostani kuin sikiön tarpeista huolta parhaalla osaamallani tavalla, kuin että mättäisin roskaruokaa ja karkkia päivittäin nassuuni.