On hienoa, että elämässä on tavoitteita ja unelmia joita kohti pyrkiä. Kuten minäkin olen täällä useita useita kertoja kirjoittanut; unelmiin pitää uskoa ja niiden eteen pitää tehdä töitä. Eteenpäin mennään ja koko ajan kehitytään. Ei jäädä laakereille lepäämään. Mutta milloin on tarpeeksi? Koska saa pysähtyä ja olla tyytyväinen?

”Eteenpäin elävän mieli”

Mietin tässä yksi päivä sitä, kuinka pysähtyminen tuntuu olevan nykypäivänä pahe. Tyytyväisyys nykyiseen elämäntilanteeseen tai vaikkapa siihen omaan vartaloon on laiskuutta. Että aina pitäisi vähän pystyä kehittymään ja mennä eteenpäin. Ai miksi?! Miksei voi olla tyytyväinen siihen mitä on jo saavuttanut elämässään ja nauttia siitä mitä nyt on?

”Tärkeämpää on saavuttaa oma päämäärä kuin tavoittaa edellä kulkeva”. Tiedättekö, sekä otsikko, tuon kuvan kuvateksti, että tämä tässä on vanhoja suomalaisia sananlaskuja. Niissä piilee kaikissa totuutta. Mutta varsinkin tämä viimeinen tässä. <3 Jos eteenpäin pyrkii vain siksi, että haluaa olla yhtä hyvä tai parempi kuin muut, ei eteneminen tule koskaan olemaan onnentekijä. Jos oma unelma on kaksi lasta, koira, farmariauto ja punainen mökki perunamaalla, sen saavuttaessaan saa olla onnellinen ja pitäisi voida pysähtyä nauttimaan tyytyväisenä siitä. Miksi sen jälkeen pitäisi kehittää väkisin seuraava kohde, mitä päin kulkea? Miksei voi vaan pysähtyä?

Ei kaikki halua samaa. Ei kaikkien elämä ole sitä, että pitäisi edetä urallaan porras portaalta ja vihdoin saavuttaa taivas. Jonkun mielestä työ on toissijainen asia elämässä ja se kaikki muu tekee onnelliseksi. Joku osaa olla erittäin tyytyväinen omaan elämäänsä, eikä tarvitse kuuta taivaalta. Jollekin riittää, että on katto päänpäällä, rahaa ruokaan ja laskuihin, eikä tarvitse sen kummempia virstanpylväitä saavuttaakseen onnen. Joku tulee äärettömän onnelliseksi siitä, että on laihtunut 20kg ja pystyy taas nauttimaan liikunnasta ja syömään herkkujakin välillä, eikä tarvitse sixpackia ja herkutonta loppuelämää onnellisuuden saavuttamiseksi. Joillain on isoja unelmia ja tavoitteita, jotka saavuttaessaan tulevat onnelliseksi.

Mutta missä vaiheessa voisi olla tyytyväinen nykyhetkeen? Nykytilaan omassa vartalossa – ilman iänikuisia laihdutuskuureja, omaan kumppaniinsa – hakematta vihreämpää ruohoa aidan takaa, omien lastensa suorituksiin – ilman paremmuutta luokkatovereista, omaan työhönsä, kotiinsa?
Onko niin, että nyky-yhteiskunta on tehnyt tämän meille? Kaikkea on saatavilla nurkan takana? Eikö me vain osata nauttia siitä mitä meillä jo on? Koska joka tuutista näytetäään, miten asiat voisivat olla? Halutaan olla parempia kuin muut? Halutaan näyttää, että kyllä minäkin osaan ja pystyn.

Kun katson omaa elämääni nyt, olen tyytyväinen. Haluan oppia huomaamaan vielä lisää onnentekijöitä elämässäni. Koska niitä on paljon. Jatkuvasti eteenpäin pyrkien jää varmasti iso osa niistä onnentekijöistä huomaamatta. Haluan pysähtyä ja huomata ne kaikki asiat, jotka on jo hyvin. <3

Yhteistyö. Se hirveä sana. Jos minkä vaan blogin postaus alkaa sanoilla ”kaupallinen yhteistyö”, moni vakkarilukijakin skippaa postauksen kokonaan.  Olen puhunut aiheesta monien bloggaajakollegoideni kanssa ja me kaikki olemme huomanneet, että se näkyy postausten lukumäärissä, se näkyy kommenttikentissä ja ainakin itse olen saanut myös lukijoilta palautetta, että ”yhteistyöpostaukset jätän aina suosiolla välistä”.

Itse en tätä ihan ymmärrä. Muutamastakaan seikasta johtuen.

Bloggaaminen on monille työtä. Ja työstä pitää saada palkkaa, ellei se ole vapaaehtoistyötä. Kun tekee jonkin yrityksen kanssa yhteistyötä, mainostaen heidän tuotettaan – saadaan siitä tottakai korvaus. Eihän lehdet tai tv-kanavatkaan ota mainoksia ihan vaan ilosta, vaan rahasta. Bloggaajille korvaus voi olla joko rahallinen tai mainostettava tuote käyttöön.

Kuitenkin sanoisin, että 99% meistä työkseen bloggaavista (ja varmasti myös harrastuksena blogia pitävät) tekee yhteistyötä vain niiden tuotteiden ja brändien kanssa, jotka sopivat heidän blogiinsa ja joista he aidosti pitävät. Niin teen itsekin. Olen kieltäytynyt monista yhteistyö-ideoista kauniisti kiittäen, mutta kertonut ettei tämä tuote, tapahtuma tai asia sovi blogini sisällöksi, eikä se ole sellainen mistä voisin aidosti sanoa pitäväni. Kaksi hyvää esimerkkiä monien ”Kiitos, mutta ei kiitos”- yhteistöiden joukosta on omalla kohdallani ollut seksilelujen mainostaminen ja tatuoinnin poisto.

En halua tuoda tietynlaista sisältöä blogiini, koska näen ettei se vain sovi tänne. Enkä myöskään halua lähteä hehkuttamaan jotakin asiaa maasta taivaisiin vain rahan vuoksi. Se ei sopisi omaan ajatusmaailmaani, eikä se kantaisi kovin pitkälle. Tiedän, että lukijat näkevät helposti jos teksti ei tule aidosti.

Moni yritys tietää tämän myös. Sen vuoksi he tekevät kovasti taustatyötä, että mikä/mitkä blogit olisivat juuri oikeita edustamaan heidän brändiään. Blogiportaaleissa on suuri joukko ihmisiä töissä, jotka etsivät yrityksille niitä sopivia blogeja. PR-toimistoissa on näitä henkilöitä, jotka tutkivat ja lukevat paljon blogeja, jotta osaisivat suositella edustamalleen brändille oikeanlaista blogia.

Se näkyy myös siinä, että nykyään ei anneta enää valmiita lauseita yhteistyöpostauksiin. Bloggaajille annetaan vapaat kädet kertoa tuotteista. Moni yhteistyö saattaa olla myös sisällöltään ihan muuta kuin itse tuotteesta kertomista. Eräs kivennäisvesi-firma teki reilu vuosi sitten erittäin hyvän yhteistyökampanjan muutaman bloggaajan kanssa, jossa tuote ei ollut postauksissa mukana oikeastaan ollenkaan. Sisältö oli muuta ja erittäin mukaansatempaavaa. Tämäntyylisiä yhteistöitä on ollut enenevissä määrin.

Kun bloggaaja ottaa yhteistyön vastaan, harkittuaan sopiiko se hänelle ja hänen blogiinsa. Hän käyttää aikaa miettin postauksen sisältöä. Ihan samalla tavalla kuin mitä voin postausta kirjoittaessa. Hän haluaa tarjota lukijoille parasta ja tässä tapauksessa myös yhteistyökumppanilleen parasta. Yhteistyöpostaukset ovatkin monesti vielä astetta paremmin tehty ja mietitty. Sen vuoksi on mielestäni kamalaa tuhlausta, että niin moni skippaa nämä postaukset kokonaan.

Minua ei kiinnosta lukeeko postauksen alussa kaupallinen yhteistyö tai sisältää mainoslinkkejä. Jos tuote on kiinnostava, bloggaaja omien suosikkieni joukossa, aihe kiinnostava – klikkaan ehdottomasti juttuun sisään.
Mutta kertokaahan te lukijat, mikä niissä yhteistyöpostauksissa sitten on niin kamalan ärsyttävää? <3