Mä sain yhdeltä instagram-seuraajaltani ihanan viestin. Se kuului näin: ”Oot minun mielestä ihan mahtava roolimalli terveelliseen ja onnelliseen elämään. Seuraan sua koska sää kerrot ettet ole täydellinen ja, että on ok olla vähän isomman kokoinen ja elää terveellisesti.”

Mä tiedän, että tällä viestillä oli puhtaasti hyvä tarkoitus ja sitä se olikin. Mulle tuli hyvä mieli ja kiitin lähettäjää. Kysyin häneltä saanko käyttää tätä pätkää hänen viestistään blogissa. Sain myöntävän vastauksen. 🙂

Mua vähän kuitenkin vähän hymyilytti tämä. ”On ok olla vähän isomman kokoinen..” Ja se pisti miettimään. Koska siis joo, en todella oo mikään mallivartaloinen xxs-typy, mutta oon kuitenkin normaalipainoinen. Käytän koon M tai 38 vaatteita. Mun mielestä tää itse asiassa kertoo tosi hyvin siitä, miten vääristynyt nykyään on kehonkuva. Enkä nyt missään tapauksessa tarkoita tätä ihanaa seuraajaani osoittaa sormella. Tämä on vain yleinen fakta. Koska some on täynnä superkapeavyötäröisiä naisia, joilla on peppu treenattu niin isoks, että hyvä jos housuja löytyy. 😀 Myös silikonit on ihan normijuttu nykyään. Plus tietysti nämä kaikenlaiset ”brasilian butt liftit”. 😉

Sitten on meitä normaalivartaloisia naikkosia, jotka ollaankin yhtäkkiä niitä isomman kokoisia naisia.

Mut pyydettiin Yveten kevään uutuusmalliston kuvauksiin malliksi. Kuvat tulee mm. Kauneus & Terveys -lehteen ja Me Naiset -lehteen. Sen lisäksi Yvette käyttää niitä omissa kanavissaan markkinoinnissa. Mä mietin kuvauksia ennen, että pitäiskö tässä tehdä äkkiä joku tiukkaakin tiukempi pikadieetti, mutta sitten mä ymmärsin, että hei mut on pyydetty näihin kuviin just tällaisena kun oon.

Kyllä mä toki katoin kriittisellä silmällä joitain kuvia, että voi perkule mitkä kylkimakkarat ja näkyykö jotain raskausarpia tms.. Ja pisti hymyilyttämään, kun kuvauspaikan omistaja kysyi multa ja maskeeraajalta, että ”teille tulee siis sitten joku malli”, vaikka olin jo kertonut se olevani. Mutta ihanien vaatteiden, taitavan kuvaajan ja taitavan meikkaajan avulla kuvista tuli tosi ihania!

Mitä te ootte mieltä tästä asiasta? Ei siis mun kropasta vaan siitä, että normaalikokoinen mielletään nykyään isompikokoiseksi somen kuvanmuokkauksien ja kaikenlaisten kauneusleikkauksien vuoksi?

Kaikki nää postauksen kuvat: Petri Mast
Meikki ja hiukset: Satu Arvo
Vaatteet: Yvette

Pst! 😉 Koodilla MONNA20 saatte Yveteltä -20% alea kaikista vaatteista!!! <3

***

Mä en oo tästä sukupuolineutraaliudesta paljoakaan puhunut blogissa. Nyt kun Emma aloittaa päiväkodin, tuli mulle taas tämä aihe mieleen ja ajattelin kirjoittaa oman mielipiteeni asiasta.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen on kritisoinut pyrkimystä hämärtää sukupuolieroja ja sitä, ettei lapsia saisi sanoa tytöiksi ja pojiksi. Sinkkonen on sanonut, että sukupuoli on luovuttamaton osa identiteettiä. Seksuaalisuus kehittyy pienestä asti ja sukupuoli on osa ruumiinkuvaa 1,5–2,5-vuotiaasta lähtien. Sinkkosen mielestä ajatus siitä, että tyttönä tai poikana oleminen häivytetään, liittyy enemmän aikuisten tasa-arvopyrkimyksiin, kuin biologiaan ja anatomiaan.

Mä oon aikalailla samoilla linjoilla Sinkkosen kanssa! Mä oon ehdottomasti tasa-arvon kannattaja! Mun mielestä se on tärkeä asia oppia jo pienestä pitäen – kaikki on samanarvoisia. Mun mielestä tää sukupuolineutraalius jotenkin jopa sotii tasa-arvoa vastaan. Mitä jos joku poika haluaa olla ihan tositositosi poika ja tyttö haluaa olla ihan prinsessana pikkuisesta asti, onko se oikein sanoa heille ettei se käy, kun nykyään ollaan vaan lapsia ja kaikkien pitää olla samanlaisia.

Mulle tulee mieleen tästä asiasta aina tv-sarja Ex-onnelliset. Siinä oli yksi perhe, joka opetti tytölleen sukupuolineutraaliutta. Tyttö oli ihan hämennyksissään monesta asiasta. Se oli samaan aikaan huvittavaa, fiktiostahan sarjassa oli kyse. Mutta samaan aikaan tuli kuitenkin mieleen, että niinpä.. moni lapsi voi olla tosi hämillään vanhempiensa ääripää-ajatteluista tai toimintatavoista.

Mun mielestä on tosi ok, että pienille opetetaan tasa-arvoa. Sitä, että on sitten poika, tyttö tai jotain siltä väliltä – on ihan just tasan tarkkaan samanarvoinen kuin se toinenkin. Mutta mä ainakin itse haluan kutsua Emmaa tytöksi. Mulle on ihan yks lysti haluaako hän leikkiä legoilla, nukeilla, autoilla vai millä. Kunhan on onnellinen. On tosi hauskaa nähdä, että esim. Emman taaperokaveri Selma tykkää jo nyt kovasti nukeista, kun taas Emmaa ne ei oikein kiinnosta. Mutta on nää taaperot silti mulle molemmat tyttöjä.

Voi olla, että mä oon jonkun mielestä kapeakatseinen tän asian vuoks. Mä itse ajattelen niin, että on laajakatseisempaa nähdä kaikki mahdollisuudet. Tää on vähän sama kuin joskus kirjoitin (ehkä vähän kärkkään) postauksen lasten vegaaniudesta. Että mun mielestä on tosi tärkeetä antaa lapselle kaikki mahdollisuudet valita. Näin pienenä hän ei tietenkään vielä osaa itse, mutta just sen vuoksi näyttää mitä kaikkea on.

Kertoa, että on erilaisia tyttöjä ja on erilaisia poikia, mutta kaikki on samanarvoisia. Kertoa, että on riitoja ja on hauskoja hetkiä. Antaa mahdollisuus maistaa porkkanaa tai jauhelihaa. Kertoa, että on olemassa ihmisiä, jotka kuuluu kirkkoon ja sitten on niitä jotka ei kuulu. Antaa mahdollisuus leikkiä pallolla tai nukella. Kertoa, että toiset tykkää pojista ja toiset tykkää tytöistä ja toiset tykkää molemmista.

En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä haen takaa.. 😀 Mutta jotenkin mun mielestä asiassa kuin asiassa sellainen tosi tiukka ehdottomuus on jotenkin aina vähän hassua. Maailma on täynnä kaikenlaisia asioita laidasta laitaan, miksi pitäisi lokeroida kaikkia asioita johonkin tiettyyn lokeroon? Miksei voi olla tyttö-lokero, poika-lokero ja lapsi-lokero ja ne kaikki kolme lokeroa sulassa sovussa yhden ison lokeron sisällä? Ja vielä parempi, jos sen ison lokeron sisältä ottais ne pienet lokerot pois ja kaikki ois vaan sikinsokin just sitä mitä on. <3

***

Rauhaa ja rakkautta! 😉 <3 Taas kerran!