Olen saanut kevään aikana blogiin aina silloin tällöin tämäntyylisiä kommentteja:

”Ihanaa, kun kirjoitit tämän postauksen vanhalla omalla tyylilläsi. Mitään selittelemättä tai pahoittelematta.”

”On tylsää, kun kirjoitustesi tyyli on muuttunut kevään aikana, etkä enää kirjoita niin spontaanisti ja räväkästi omia mielipiteitäsi kuin ennen.”

”Kirjoituksistasi paistaa, että pelkäät kertoa omia mielipiteitäsi ilkeiden kommenttien pelossa.”

***

Kyllä, myönnän. Harkitsen nykyään valitettavan usein, että voinko kirjoittaa näin tai noin. Toki edelleen kirjoitan rehellisesti, mutta jätän myös asioita sanomatta. Niin sitä vaan ihminen toimii. Jos tarpeeksi monta kertaa koira hyökkää kimppuun, niin varmasti sitä koiraa alkaa pelkäämään. Eikö?

Nyt hyökkäävä koira on ollut lukijani. Ei missään nimessä kaikki, mutta kuitenkin niin moni, että olen alkanut varoa sanomisiani. Tällä hetkellä elämä tuntuu olevan sen verran väsyttävää, että en todella jaksa käsitellä siihen päälle enää mitään idioottien v*ttuiluja. Sen vuoksi, suojellakseni itseäni, joudun harkitsemaan mitä kirjoitan.

Myönnän myös sen, että olen muuttunut ihmisenä puolen vuoden aikana. Huomaan, että moni sellainen asia joka on ennen ollut tärkeää tai merkityksellistä, ei enää välttämättä ole. Prioriteetit ja merkitykselliset asiat ovat muuttuneet. Ennen en voinut oikeasti lähteä kauppaan, jos minulla ei ollut kulmakarvoja laitettuna tai edes vähän aurinkopuuteria. Nyt sillä ei ole väliä. Haluan toki edelleen pukeutua hyvin ja olla siisti. Haluan laittautua välillä ja lakata kynteni. Mutta ehkä jonkinlainen pieni kärki turhamaisuudeltani on tipahtanut pois.

Vertaistuki ja mustavalkoisuus

Blogin kirjoittaminen on kuitenkin minulle edelleen tärkeää, se on harrastukseni ja työni. Teen sitä mielelläni ja usein. Haluan kirjoittaa aiheista, joista ei välttämättä niin paljon puhuta. Koska tiedän saavuttavani kirjoituksillani monien kymmenien tuhansien silmät, haluan tuoda arkojakin aiheita esille. Jotta ehkä edes yksi ihminen saisi vertaistukea omille tilanteilleen.

En ehkä myöskään ole enää niin kärkäs mielipiteissäni. Tai, no siis vahvat mielipiteet edelleen minulta löytyy. Mutta ehkä en halua enää huutaa niitä omiani niin kovaan ääneen. Haluan omilla kirjoituksillani myös tehdä näkyväksi sitä, että asioilla on aina kaksi puolta. Mikään ei ole mustavalkoista. Siksi joku kirjoitus saattaa tuntua jonkun vanhan lukijan silmiin selittelyltä, joka on tottunut lukemaan minun paasauksiani. Ehkä? En tiedä.

Riehumaakari

Äitiys on pehmentänyt minua. Niin henkisesti, kuin fyysisesti. 😉 Haha.. Ei, mutta näin se on. Haluan nostaa tärkeitä aiheita esille blogissani, kirjoittaa aroistakin asioista. Olen edelleen sitä mieltä, että jokainen äiti ja isä on hyvä omalle lapselleen omalla tyylillään. Olen edelleen sitä mieltä, että homoilla kuuluu olla samat oikeudet kuin heteroilla. Olen edelleen sitä mieltä, että ihmisille pitäisi opettaa käytöstapoja enemmän. Edelleenkin minulla nousee savua korvista joka kerta, kun näen vapaana juoksevan koiran. En vieläkään ymmärrä, miten jotkut ihmiset voivat ja haluavat satuttaa toisia henkisesti tai fyysisesti. Olen edelleen sitä mieltä, että tunteilleen pitää antaa tilaa ja niiden pitää antaa loistaa. En vieläkään ole mikään seinäruusu, en tyyliltäni enkä läsnäololtani. Tykkään edelleen ripsipidennyksistä ja huulipunasta. Haluan vielä joku päivä humaltua oikein kunnolla, vaikka en enää mikään männävuosien bileprinsessa olekaan. Haluan edelleen harjoitella käsilläseisontaa ja temppuilua, kunhan keskivartaloni siihen luvan antaa. Niin ja sitä pyöreää pakaraa.. 😉

Silti taidan olla vähän pehmompi nykyään kuin ennen. Ja olkoon se niin. Rakastan olla pehmo. Rakastan sitä, että minusta on tullut äiti. Rakastan sitä, että minulla on tällainen kanava, jossa voin monista asioista kirjoittaa. Rakastan teitä lukijani. Ilman teitä, ei olisi tätä blogia. Pehmoillen tai kovistellen. 😉

Kaupallinen yhteistyö: Bio-Oil

Siitä on nyt tasan kuukausi, kun tulin ”ulos kaapista” raskausarpieni kanssa. 😉 Sen jälkeen (ja pari viikkoa jo sitä ennen) olen käyttänyt päivittäin Bio-Oilia vatsaani. Ja ihan hurjaa on se, että nyt jo näkyy tuloksia! Voin sanoa ihan rehellisesti, että jopa itse vähän epäilin voiko tässä käydä näin hyvin. 😀

Kahdeksan kuukautta sitten heiluin ison mahani kanssa pitkin Töölön katuja. Viimeiset päivät ja viikot oli raskaita, en jaksanut oikein edes kävellä kunnolla, koska mahani oli niin valtava. Vatsanahkani oli ”revennyt” ihan viimeisillä viikoilla ja arpia oli paljon. Synnytyksen jälkeen meni varmasti pari kuukautta, että en edes ajatellut vatsani ulkonäköä. En edes jaksanut.

Muistan, että ennen raskauden loppumetrejä mietin, kuinka olen jo maaliskuussa takaisin Taitoliikuntakeskuksella tekemässä päälläseisontoja ja vatsani on takaisin ”oma itsensä”. En myöskään ajatellut, että minulle tulee raskausarpia. Säästyin niiltä niin pitkälle raskautta, että tuulettelin jo itsekseni ettei niitä edes tule. No, vähänpä tiesin.

Kuva viimeisiltä päiviltä ennen synnytystä ja noin viikko synnytyksen jälkeen.

Kun reilu kuukausi sitten sain Bio-Oil -purkin käteeni, mietin hiljaa mielessäni ”mitähän tämäkin muka oikeasti auttaa”. Taas kerran saan sanoa, vähänpä tiesin. On uskomatonta, että ihon rasvaaminen oikeasti auttaa arpien haalistumiseen. Ja kun Bio-Oilista sanotaan, että paras tulos tulee noin kolmen kuukauden käytön jälkeen, niin voin kyllä sanoa odottavani innolla ja luottavaisin mielin! 🙂

29.5 / 29.6

Voihan nekku! 😀 Vaikka kirjoitinkin teille silloin toukokuun lopussa tässä postauksessa, että arvet kertoo elämästä ja niitä ei todellakaan tarvitse hävetä – niin kyllä minä myönnän, että olen tietysti iloinen tähän tulokseen! Mutta tottakai olen edelleen sitä mieltä, että arvet kertoo elämästä eikä niitä tarvitse hävetä! Mahani ei tietysti vielä ole mikään siloisita siloisin, mutta kyllä nuo arvet on ainakin minuun silmään haalistuneet!

Vai mitä olette mieltä?

Olen muutenkin pitänyt Bio-Oilia nyt mukana laukussa, koska se rauhoittaa myös kivasti jos iho pääsee kärtsähtämään auringossa. Ja vaikkei tämä alkukesä olekaan mikään hurjan kuuma ja aurinkoinen ollut, niin olen minä pari kertaa saanut punoittavat olkapäät ja dekolteen. Vaikka aurinkorasva on ollut käytössä. Näihin kohtiin olen sitten sipaissut Bio-Oilia.

Tiestittekö te myös sen, että Bio-Oilia voi tosiaan käyttää raskausarpien rasvaamisen lisäksi moneen muuhun?

• Muiden ihonsävyn epätasaisuuksien häivyttäminen
• Kuivan ja kuivuneen ihon kosteutus
• Sopii hoitamaan auringonpolttamaa ihoa tai kuivunutta talvi-ihoa
• Sopii lositavasti kylpyöljyksi

Voit lukea vielä lisää Bio-Oilista TÄÄLTÄ. Ja kyllä minä tosiaan ihan käsi sydämellä voin omien kokemusteni perusteella tätä tuotetta suositella! <3

***