Hae
Monna Pursiainen

Super rentouttava viikonloppu!

Kaupallinen yhteistyö: Naantali Spa

Perjantaina pakattiin kimpsut ja kampsut kasaan ja koko konkkaronkka suunnattiin työpäivän jälkeen kohti Naantalia. Meitä odotti Naantalin Kylpylässä ihana koirahuone koko perheelle.

Perjantaina oltiin perillä joskus klo 18. Tuukka lähti käyttämään koiria ulkona ja me jäätiin Emman kanssa piirtämään huoneeseen. 🙂 Sen jälkeen lähdettiinkin sitten syömään illallista. Käytiin Tammikellarissa syömässä itse asiassa molempina iltoina. Hyvää ja ”helppoa” ruokaa ja ruokalistalta löyty myös pikkuiselle helposti hyvää ruokaa.

Yksi viikonlopun kohokohdista ja lempipaikoista perheen nuorimmaisen mielestä oli leikkihuone. 😀 Siellä Emma olis jaksanut olla vaikka koko viikonlopun.

Kun kysyttiin Emmalta, että mitä haluaisit tehdä, niin vastaus oli koko viikonlopun ajan joko ”liukemaan” tai uimaan.

Juteltiin Tuukan kanssa paluumatkalla kotiin, että oli jotenkin tosi mukava ja rentouttava viikonloppu. Vaikka meillä on välillä sellainen meininki päällä, kun ollaan jossain reissussa, että heikompia hirvittää ja joku huutaa koko ajan.. 😀 Niin tää viikonloppu oli ihan super rentouttava ja rauhallinen.

Käytiin molemmat myös Tuukan kanssa erikseen treenaamassa just vähän aikaa sitten uusitulla kylpylän OLOFitness-kuntosalilla. Salilta löyty kyllä kaikki mahdollinen ja oli muutenkin ihan 10+ kuntosali! Me molemmat tykätään siitä, että myös lomalla pääsee treenaamaan ja valitettavan monista hotelleista löytyy vaan sellainen ihan pikkuinen parin neliön kuntosali.

Vaikka kylpylä oli ilmeisen täynnä tänä viikonloppuna, joka paikkaan mahtui jotenkin tosi hyvin. Kylpylän puolella oli koko ajan tilaa kivasti, samoin salilla. Ravintolassakaan ei tarvinnut odottaa ruokia, vaan palvelu pelas tosi hyvin ja vikkelästikin.

Meiän mielestä on hauskaa, kun tuolla Naantalin Kylpylässä on kaikenlaisia vieraita. On selkeästi työporukoita, on perheitä, on nuoria pariskuntia ja eläkeläisiä. Kaikki on jotenkin sulassa sovussa siellä. Me ollaan oltu Naantalin kylpylässä jo monta kertaa. Viimeksi viime kesänä.

Myös Naantalin ihana vanha kaupunki on kyllä niin mieltä lepuuttava ja kaunis.

Nyt on kyllä ihana fiilis aloittaa työviikko. <3 Suosittelen tuota Naantalin Kylpylää kyllä ihan satasella, oli sitten lapsiperhe, koiraperhe, eläkeläispariskunta tai vaikka ystäväporukka.

Monna

Lue myös:

 

Energisiä tunnelmia!

Mä en tiedä johtuuko tämä mun hyvä fiilis ja energian määrä nyt auringosta vai rautainfuusiosta!! Mutta eipä sen niin väliä! 😀 Joka tapauksessa nyt musta on tuntunut pari päivää, että hitsi vie mähän taidan herätä eloon taas! 🙂

Tällä viikolla oon käynyt treenamassa pari kertaa salilla ja yhden kehonpainotreenin. Joogaa en oo ”ehtinyt” tekemään. Viikonloppuna on myös tarkoitus tehdä vielä yksi salitreeni. 🙂

Tällä viikolla oon syönyt karkkia vähän miten sattuu. 😀 Eli nyt on lipsuttu yhdestä herkkupäivästä! Mutta ei sen niin väliä, koska olo on tosi hyvä ja päätin etten edelleenkään halua stressata mistään tän #kohtiterveempääminää -projektin suhteen. Tällä viikolla meni vähän enempi herkkuja, mutta ens viikolla otan taas sen yhden päivän käyttöön!

Alkuviikosta olin vähän väsynyt, se johtui lauantain synttärijuhlista. 😀 Kuten joku olikin kirjoittanut Jodelissa, että me mammabloggaajat ollaan niin raskaita, kun aina jos käydään kerran puolessa vuodessa baarissa, ni joko A) kerrotaan siitä, että meillä oli koko illan ikävä meidän pieniä mussukoita tai B) meiän krapulat kestää kaks viikkoa ja valitetaan niistä myös sen koko ajan. 😀 Hahahahahah!!! Muhun toi kohta A ei enää päde, silloin joskus kun Emma oli pienempi, niin se kyllä päti. Mutta  ton kohdan B mä allekirjoitan. Toki kaks viikkoa mulla kääntyi kolmeksi päiväksi, mutta eihän se oo niin justiinsa.. 😉

Samaan aikaan nyt kun maidoton ja gluteeniton ruokavalio on toiminut, auringon valo on lisääntynyt ja infuusio on luultavasti alkanut vaikuttamaan, on vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin – mutta kaiken kaikkiaan on parempi fiilis kropassa. Ei turvotusta, ei näppylöitä otsa täys, ei kipuilevaa mahaa, eikä ihan niin mustia silmänalusia. 😉

Vaa’alla en oo nyt käynyt, eikä se mua niin kiinnostakaan. Edelleen paras juttu on se, että ei oo maha kipee turvotuksesta ja on sellanen keyvempi olo, mistä kirjoitin viime viikolla.

Kuten haasteen alkaessa kuukausi sitten lupasin, jaan haasteeseen osallistuvien kesken (eli #kohtiterveempääminää -hashtagin kuviin lisänneiden kesken) 50€ lahjakortin Foodinin nettikauppaan kerran kuussa! 🙂

Nyt on aika julkaista ensimmäinen voittaja!! 🙂 Hän on @susanna.lilja ja hänen kuvansa on ottanut @studiomimietnode
ONNEKSI OLKOON Susanna!! <3 Olethan muhun yhteydessä!!

Haasteeseen voi lähteä koska tahansa mukaan! 🙂 Haaste ei ole mikään painonpudotushaaste, mutta se voi olla sitä jos niin joku haluaa. Jokainen määrittelee oman terveemmän minänsä.

IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!!

Monna

Tämän kuun voittaja! <3