Olin kirjoittanut eilen maanantaina tän otsikon blogiin. Mietin, että tänään tiistaina kirjoitan siitä. Maanantaina silmiini osui Hannan teksti Uupumus – salakavala ja vaarallinen seuralainen. Olin lauantaina sivusilmällä katsonut samaa ohjelmaa kuin Hannakin: Nina Rahkolan ja Kirsi Alm-Siiran Studiota. Siinä aiheena oli uupumus.

Oon puhunut paljon siitä täällä blogissa, että kun kaikki tekeminen on kivaa – on tosi vaikea pysähtyä! Se on! On myös pirun vaikea myöntää, että nyt joku juttu pitäis jättää pois, koska en jaksa kohta enää.

Sanotaan, että uupumuksesta kärsivällä ihmisellä ei uni tule, vaikka väsymys tuntuu kaikennielevältä. Mä samaistun tähän. Oon aina ollut ”hyvä nukkuja”. Nyt kuitenkin jos herään aamuyöllä Emman ääniin tai äiti-huutoihin, palatessani sänkyyn ei uni tuu takaisin, vaan työasiat alkaa pyörimään saman tien päässä. Mietin myös usein nykyään, että pitäisköhän vaan herätä ja nukkua sitten päikkärit jos väsyttää. Tän viikon aloitin juurikin näin. Heräsin maanantaina 04.30 Emman äiti-huutoon, kävin peittelemässä tytön, mutta omaan sänkyyn palattuani ei uni enää tullut. Nousin ylös ja aloin tekemään töitä. Lounaan jälkeen ajattelin, että nukun nyt pienet päikkärit. Uni ei kuitenkaan meinannut tulla, vaikka väsytti ihan älyttömän paljon. Olin jotenkin hermostuneen oloinen tai siis mun vartalo oli. Hengitin syvään ja mietin jotain rauhoittumisharjoituksia päässäni. Sitten uni oli tullut onneksi.

Uupumuksen merkkejä on myös ruokavalion heikentyminen. Tai siis se, että ei jaksa kiinnittää huomiota siihen mitä syö. Mä allekirjoitan täysin. Uupumuksen merkkejä on myös liikkumisen väheneminen. Siis se, että ei jaksa treenata. Allekirjoitan tänkin. Juuri viime viikolla kirjoitin teille tästä liikkumis-asiasta. Keho ja mieli on yhtä, kun mieli on väsynyt eikä ymmärrä pysähtyä, keho tekee omat ratkaisunsa. Mä en oo varmaan ikinä ollut näin paljon kipeenä, kuin viimeiset puol vuotta. Taas on flunssa päällä. 🙁

Mulla on vakava raudanpuute, joka vie energiat alas ja muistin huonoksi. Lisäksi mä oon erityisherkkä, jonka vuoksi kuormitun helposti ja kaipaan lepoa, taukoja ja hiljaisuutta tasaisin väliajoin. Sitten vielä päälle uupumusko? Se tunuu sellaiselta diagnoosilta, jota en halua. En halua saada jotain sellaista määritettä itselleni, että mun on pakko pysähtyä. Vaikka samalla tajuan, että se ois varmaan tarpeen. Samaan aikaan suunnittelen ja teen intoa puhkuen asioita ja toisaalta mietin, onko joku juttu jonka voisin jättää tekemättä.

Mua ärsyttää, että miksi mä en jaksa kuten muut! Mä haluaisin olla yhtä reipas ja energinen kuin moni muu. Mä en todellakaan halua olla se, joka joutuu skippaamaan upeita työjuttuja sen takia, että on pakko levätä. Se on tosi vaikea juttu. Se on vaikeaa mielelle ja se on vaikeaa yrittäjän kukkarolle. Mä en todellakaan oo missään tapauksessa hyväksynyt vielä sitä asiaa, että saattaisin olla uupunut. Pistän tän nyt sen varastoraudan piikkiin! Kun saan infuusion, mulla on taas energiaa kuin pienessä kylässä! Eikä mun tartte skipata mitään tai pakkolevätä.

Onko uupumuksen yksi merkki se, että haluaa kieltää sen itseltään?

—

Monna

Mä oon ollut nuoresta asti sellainen, että tarvin omaa aikaa. Sellaista rauhoittumis-aikaa. Muistan, kun joskus yksin asuessani reilu parikymppisenä saatoin laittaa välillä vapaapäivänä äidille ja veljelle viestiä, että pidän tänään kännykän kiinni. Silloin ei ollu vielä somea, eikä kännyköissä nettiä tms. Silloin puhelin oli viestejä ja soittamista varten. 😀

Joka tapauksessa jo silloin tarvin sellaisia puhelittomia päiviä aika ajoin. Ilmoitin niistä äidille ja veljelle, koska en halunnut huolestuttaa heitä. Mutta sitten laitoin power-nappulasta puhelimen kiinni ja puuhasin jotain omia juttuja koko päivän yksinäni. Kun odotettiin Emmaa, pidettiin kesälomalla Turun saaristossa pari päivää molemmat sometaukoa. Ai että se teki silloin hyvää. Lomilla muutenkin halutaan olla vähemmän kännykät kädessä ja olla vaan läsnä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Mä uskon, että tää on aina liittynyt mun erityisherkkyyteen. Mulla vaan ”täyttyy malja” välillä. Erityisherkkyyshän tarkoittaa sitä, että ihmisen hermosto on erityisen herkkä syntymästä asti. Sanotaan, että erityisherkkä tarvitsee muita enemmän omaa tilaa. Erityisherkkä ihminen stressaantuu liiallisesta aistimus- tai tietomäärästä.

Nykyään, kun some on mun työ on mun pakko irtaantua siitä tasaisin väliajoin. Lauantait on aina olleet mulle sellaisia vähäsomeisia päiviä. Mutta nyt menneenä viikonloppuna laitoin puhelimen pois n. 9.30 ja otin sen esiin vasta klo 21.30. Pidin koko päivän puhelinta äänettömällä (kuten yleensäkin kotona ollessani), enkä käynyt IG:ssä, FB:ssä tai missään puhelimella. En edes halunnut kattoa säätietoja siitä, vaikka Tuukka kysyi minkälaista säätä on luvattu sunnuntaille. 🙂 Yhden kuvan otin kännykällä, koska Emma oli niin söpö.

Sain kutsun lähteä mukaan Suomen Mielenterveysseuran HolyMobile-kampanjaan, jossa haastetaan olemaan päivä ilman puhelinta. Mietin, että tää on ihana kampanja. Itselleni se tarkoitti päivän lepoa ja hengähdystä somesta. Oon muutenkin nyt kiinnittänyt huomiota siihen, että kuinka kauan päivän aikana tulee pyörittyä vaikka siellä IG:ssä.

Tuolla Suomen Mielenterveysseuran sivuilla oli hyvä kysymyspatteri siitä, että miten voi tarkastella omaa puhelimen käyttöä. Mä vastaan näihin kysymyksiin nyt tässä teidän silmien alla.

• Miten käytät puhelinta lasten seurassa? Pyrin rajoittamaan sitä. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin haluan leikkiä ja olla Emman kanssa ilman puhelinta. Toki välillä saatan kuvata 15sek pituisen videon stroyyn, mutta niitäkin haluan tehdä vain silloin tällöin. En koskaan oo halunnut, että kun Emma yrittää sanoa mulle jotain, en kuulisi sitä koska tuijotan puhelinta.
• Voisitko rajata käyttöä myöhään illalla/heti aamusta? Voisin! Ennen mulla oli käytössä aamuisin sellainen sääntö, että ensin on noustava sängystä, pistettävä kahvi tippumaan ja hieraista silmiä pari kertaa. Vasta sitten kännykkä esiin. Iltaisin voisin myös useammin tehdä sen, että jätän puhelimen yöpöydälle ja luen vain kirjaa, enkä selaa somea.
• Näpräätkö puhelintasi jatkuvasti silloin, kun tapaat ystäviäsi? En. Tätä en tee. Silloin kun nään ystäviäni, en halua olla puhelin kädessä. Toki jos otetaan joku yhteiskuva tms, se on eri juttu. Mutta haluan kuunnella mitä ystävä mulle puhuu. En myöskään arvosta sitä, että jos itse yritän puhua jollekin, ei se kuule koska katsoo kännykkää.
• Onko puhelin välttämätön seuralaisesi perheen yhteisillä aterioilla? Ei. Välillä saatetaan syödessä selata molemmat omia puhelimia, jos Emma katsoo jotain piirrettyä. Enemmänkin se on seuralainen silloin, kun syön yksin.
• Voisitko laittaa hälytysääneet pois päältä? Kyllä! Tätä teen lähes aina! Mulla on melkein aina puhelimen äänettömällä iltaisin ja viikonloppuisin. 🙂
• Täytyykö kaikkiin viesteihin vastata heti? Kaatuuko maailma, jos et vastaa? Ei todellakaan täydy, eikä kaadu. Kun pidän puhelinta äänettömällä, en tietystikään oo lukemassa niitä saapuvia viestejä koko ajan. Mun mielestä mikään asia ei oo sellainen, joka tarvii vastauksen sekunnissa.
• Ovatko kaikki työpalaverissa mobiililla hoidettavat asiat välttämätöntä tehdä sen aikana? Ei oo. Toisaalta, ei mulla oo mitään palavereita. 😀 Haha. No ei, mutta silloin kun palaveraan niin pidän kyllä aina puhelimen visusti äänettömällä ja mielellään myös laukussa.

Pidättekö te säännöllisesti puhelittomia päiviä? Tai ootteko edes ajatelleet sellaista? <3

—

Monna