Sain ihanalta Emililtä haasteen. 10 x te kysyitte – perheeni vastasi. Siispä pistin kyselyboxin omaan IG:hen ja kysymyksistä valitsin seuraavat 11. 

Jokaiseen kysymykseen vastaa aina kaksi mun lähintä perheenjäsentä, eli joko mun äiti, mun veli tai Tuukka.

Parasta Monnassa?

Tuukka: Ennakkoluulottomuus ja avoin mieli.

Veli: Iloisuus ja sellainen hyvän olon lähettiläisyys.

Millainen äiti Monna on, onko jotain samanlaisia piirteitä kuin hänen omassa äidissään?

Äiti: Monna on äitinä lempeä, huumorintajuinen ja hyvin rakastava. Paljon parempi äiti kuin minä aikoinani.

Tuukka: Mun mielestä Monna on enenmmän lapsenmielinen äiti, kuin anoppini. 🙂 Monna on kärsivällinen, rakastava ja turvallinen äiti Emmalle.

Millainen Monna oli lapsena?

Äiti: Monna oli helppo lapsi, hyväntuulinen.

Veli: Voi niitä aikoja. Paras leikkikaveri!

Monnan lempiherkku?

Tuukka: Irtokarkit!

Veli: Irtokarkit ja lohi!

Mikä on Monnassa erityisintä?

Tuukka: Ennakkoluulottomuus ja rohkeus tehdä asioita ja tutustua ihmisiin.

Äiti: Erityisintä on ehkä musikaalisuus, joka on vuosien mittaan jäänyt muiden juttujen alle.

Mikä tekee Monnasta surullisen?

Äiti: Surulliseksi Monna tulee epäoikeudenmukaisuuksista. Kuten minäkin.

Tuukka: Epäreilu kohtelu häntä tai hänen läheisiä kohtaan. Tai oikeastaan ketä kohtaan vain.

Onko Monna pitkävihainen?

Veli: Ei ole pitkävihainen. 🙂

Tuukka: On ja ei. Pienissä asioissa se mököttää paljon mua pidempään, mutta suuremmissa riidoissa osaa antaa anteeksi ja antaa uuden mahdollisuuden ihmisille tilanteissa, joissa mä en sitä enää antaisi.

Mikä on Monnan ärsyttävin piirre?

Tuukka: En uskalla vastata.

Veli: Joskus liian äkkipikainen.. 😀

Kiroileeko Monna?

Tuukka: Ei kiroile melkein koskaan.

Äiti: Kiroilee joskus.

Minkälainen Monna on suuttuessaan?

Tuukka: Suuttuessaan se on hiljainen ja haluaa miettiä asioita jonkin aikaa ennen kuin on valmis sopimaan.

Äiti: Monna on tunneihminen, suuttuminen on voimakasta ja lopulta alkaa itkettää.

Entä nälkäisenä?

Tuukka: Nälkäisenä kiukkuinen ja sanoo herkästi pienistä asioista.

Äiti: Kun verensokeri laskee, kärttyinen Monna tulee esiin.

***

Hahahah! 😀 Hauskoja kyssäreitä ja ihan totuudenmukaisia vastauksia antoi mun rakkaimmat ihmiset! <3

—

Monna

Olin kesällä ihanan Marian vieraana Tabutalkissa juttelemassa imetyksestä. Tuo video julkaistiin pari päivää sitten ja oon saanut jo nyt paljon viestejä ja kiitosta, että puhuttiin tästä.

Silloin vajaa kolme vuotta sitten, kun tää asia oli mulla tapetilla, kirjoitin blogissa asiasta jonkun verran. Siitä, että imetys oli kivuliasta ja vaikeaa. Hain apua neuvolasta ja imetystuesta, rintakumeista ja kaalinlehdistä. Mutta mikään ei auttanut ja 6 viikon imetyksen jälkeen päätin raskain mielin lopettaa. Imetyspettymys, se oli valtava.

Jotenkin koen edelleen, että mun täytyy selitellä tätä asiaa. Nytkin kun kirjoitan, mietin sanavalintoja ja sitä, että miten kerron tarpeeksi painokkaasti YRITTÄNEENI 150%, enkä vain luovuttaneeni.

Imetys on vaikea ja tulenarka asia. Yleisesti kehutaan äitejä, jotka täys-imettää 6kk ja 12kk ja vähän syytetään äitejä, jotka ei pysty syystä tai toisesta siihen. Mä tiedän, että äidinmaito on parasta ravintoa vastasyntyneelle ja toki kannustan äitejä imettämään, mutta mä tiedän myös ettei korvike ole suoraan s**tanasta ja silläkin kasvaa oikein terveitä ja ihania lapsukaisia.

Mä olen itse vauvana juonut vain korviketta, mulle ei rinta ”kelvannut”. Synnyin keskosena, jonka vuoksi imetys ei päässyt käyntiin syntymän jälkeen. Olin keskoskaapissa reilun viikon, jonka jälkeen äitini yritti kyllä imetystä, mutta olin jo niin tottunut pulloon, etten enää oppinut rinnalle. Emma söi sen n.6 viikkoa rintamaitoa, mutta sen jälkeen korviketta. Me kumpikaan ei kärsitä mistään kroonisista sairauksista tai allergioista. Eikä itse asiassa kumpikaan sairastella kovin paljon muutenkaan. Eli ainakin kumotaan se väite, että ”korvikevauvat on sairaampia kuin rintamaidolla kasvaneet”.

Imetyspettymys

Kun Maria kysyi mulla Tabutalkissa, että koinko mä imetyspettymyksen, niin vastasin kyllä. Jotenkin tavallaan vieläkin ajoittain koen sitä. Mietin, että olisiko mun kuitenkin vaan pitänyt yrittää pidempään. Mä jollain tapaa myös ihan vähän poden sellaista imetys-kateutta sellaisten ihmisten edessä, jotka pystyy siihen.

Mutta kuitenkin pääosin en ajattele enää epäonnistuneeni. Mä tapasin puolisentoista vuotta sitten ihanan kätilön ja imetystukihenkilön, jonka kanssa keskustelin imetyksestä ja mun taipaleesta sen parissa. Tää kätilö muutti mun ajatustapaani tosi paljon. Hän painotti mulle, että mä en ikinä enää saa ajatella epäonnistuneeni imetyksessä tai, että imetin VAIN 6 viikkoa. Hän sanoi, että mä olen yrittänyt kaikkeni ja antanut sitä hienoa ravintoa Emmalle JOPA 6 viikkoa. <3

Ja voi kyllä! Läheisyyttä meillä oli tuttipullon kanssakin! Mä pidin aina Emmaa sylissä kun syötettiin ja samoin teki Tuukka. Mä uskon, että musta tuli ”parempi äiti”, kun uskalsin tehdä sen päätöksen etten enää imetä.

Se oli kamalaa, kun aina syöttöhetkellä mulla nousi jo valmiiksi pala kurkkuun ja aloin pelkämään, että kuinka paljon sattuu tällä kertaa ja tuleeko taas verta. Syöttöhetkiä vastasyntyneen vauvan kanssa (kuten kaikki äidit tietää) on aika tiheään tahtiin vuorokauden aikana. Joten se stressi ja ahdistus, mikä kasvoi imetystä kohtaan oli ainoastaan huono asia.

Kun pääsin sitten siitä irti, olin rennompi ja pystyin nauttimaan niistä syöttöhetkistä.

Vaikka imetyksen lopettaminen olikin mulle iso pala ja itkin monta kertaa sitä, oli se mun kohdalla paras ratkaisu. Mä haluan kannustaa kaikki äitejä luottamaan siihen omaan tuntemukseen asioista. On sitten kyse imetyksestä, tuteista, vaipoista, nukuttamistyylistä tai sormiruokailuista. Jokainen äiti ja isä tietää kyllä mikä toimii siinä omassa perheessä ja juuri sen oman lapsen kohdalla.

Tästä alta voit katsoa tuon mun ja Marian jakson imetyksestä. <3

Onko imetyspettymys sulle tuttu juttu?

—

Monna