Dieettikuulumisia.
Kun elokuun 3.pvä aloitin dieettikokeiluni lupasin päivittää teille aina silloin tällöin fiiliksiäni, sekä edistymistä.
Nyt on takana viisi täyttä viikkoa ja käynnissä kuudes. Kolme täyttä viikkoa on vielä jäljellä ja lokakuun alussa (5.pvä alkava vko) meinaan vielä olla osittain ruokavaliolla. Muutenkaan en aio tehdä mitään täyskäännöstä heti kun 9 viikkoa on takana, vaan aion jatkaa edelleen normaaleja ruokatapojani joskin ehkä hieman sisältöä vaihtaen ja monipuolistaen. 🙂
Ensin kerron vielä kertaalleen miksi tähän ryhdyin.
En ole eläessäni ollut dieetillä. Olen aina hieman ollut jopa vastaan tiukkoja ruokavalioita. Myös ammattini puolesta. Silti kuitenkin olen asiakkailleni laskenut erinäisiä kaloritarpeita ja tehnyt ruokavalioita. Painonpudottajalle kuitenkin alkuun paras tapa lähteä elämäntapamuutokseen on säännölliset ruokahommat – ihan kokonaisuutena. Sen vuoksi ruokavalio on hyvä tapa päästä käyntiin.
Yksi syy tähän lähtemiseen oli siis täysin ammatillinen. Halusin oppia tuntemaan ne asiat, joiden kanssa omat valmennettavani painivat. Ja nähdä onko niistä mahdollista jatkaa ilman repsahduksia. Oppia myös hieman lisää ravinnosta ja ruokavalioiden rakentamisesta.
Toinen syy tähän lähtemiseen oli fyysinen. Halusin nähdä miten vartaloni voi muuttua jos syön täysin oikein. Niin, että yhdellä aterialla ei tule kaikkia mahdollisia rasvanlähteitä vaan ne on jaoteltu pitkin päivää. Niin, että energiaa tulee tarpeeksi muttei liikaa. Ja voiko kroppani muuttaa muotoaan entisestään.
Ensimmäiset kaksi viikkoa oli helpoimmat. Silloin vain nauratti ja hymyilytti, kilo tippui viikossa ja kesälomapöhöt hävisi sen siliän tien. Uutuudenviehätys oli korkea ja jopa ruokien punnitseminen oli kivaa puuhaa. Iltaisin odotin jo innolla, että aamusta sitten taas punnailemaan aamupalaa. Olo oli virkeä ja kun kahdessa viikossa tippui kaksi kiloa oli myös fyysinen olo virkeä ja kevyt.
Kolmas viikko alkoi yhtä kivasti, mutta kohti viikonloppua tuntui menevän vaikeammaksi. Perjantaina oli löysempi päivä töistä ja otin aamupäivällä päikkärit kotona. Kun niiltä sitten heräsin oli maailma kääntynyt ylösalaisin. Olin valmis siltä istumalta marssimaan Filmtowniin ostamaan karkkia. En kuitenkaan sitä tehnyt. Vaikka sillä hetkellä en keksinytkään yhtään hyvää syytä miksi jatkaisin dieettiä, en halunnut sitä heittää kuusenkaan.
Oikeastaan siitä päivästä lähtien fiilis dieettiä kohtaan on ollut ristiriitainen. Suurin osa päivistä on niitä, jolloin muistan miksi tätä dieettiä nyt kokeilen ja miksi tähän olen ryhtynyt. Tunnen myös sen hyvän fiiliksen ja näen sen peilissä. Silti niitä päiviä tulee tasaisesti, jolloin mietin miksi tätä teen. Silloin en muista sitä, että tämähän oli ammatillinen kokeilu.
Kun mietin omaa syömistäni ja herkkuperseilyäni, haluan säilyttää dieetistä oppimiani asioita myös tulevaisuudessa. Jos tähän asti (ennen dieettiä) olen syönyt pääsääntöisesti su-pe terveellisesti ja lauantaisin herkutellut, aion jatkaa samalla kaavalla dieetin jälkeen. Mutta, säännöllisyys arkisyömiseen tulee olemaan parempi. Nyt kroppani on tottunut siihen, että 3h välein se saa energiaa ja sillä sipuli. Vaikka jo ennen dieettiä olenkin syönyt tasaisin väliajoin päivän aikana, on silti ollut päiviä jolloin ruokailuväli on venynyt. Ja sitä en aio päästää takaisin lipsumaan. On ollut myös päiviä jolloin energiansaanti on jäänyt aivan liian alhaiseksi. Sitäkään en aio päästää takaisin lipsumaan.
Kuitenkin se, että olen nyt syönyt viisi viikkoa täysin samoja ruokia ja vielä neljä viikkoa jäljellä, on sellainen asia mitä ei jää ikävä. Vaikka ateriat on olleetkin maittavia, en silti jaksa loppuelämääni syödä aina lounaaksi samaa ruokaa.
Joka tapauksessa fiilis on hyvä. Kropassa tuntuu hyvältä ja keskivaiheessa dieettiä ollut väsymys on tiessään. Näen kropassani myös paljon muutosta vaikka samoissa kilomäärissä pyöritäänkin kuin vaikkapa alkuvuodesta. Mutta rasvamassa on tippunut ja lihasmassa kasvanut, josta kirjoittelinkin eilen.
Aion ehdottomasti viedä tämän jutun loppuun. Miksi en veisi? Kyseessä on kuitenkin vain 9 viikkoa elämästäni.
Sen voin nyt myös sanoa, että jos asiakkaani tulee kertomaan mulle fiiliksiään omasta ruokavaliosta ja ettei siinä meinaa pysyä tai ettei ole ehtinyt syömään, voin kertoa että kyllä siinä pysyy ja syömäänkin ehtii kunhan ennakoi ja suunnittelee.
Ymmärrän nyt myös tällaisessa tilanteessa, että se ei ole aina helppoa.
Mutta pystyn seisomaan sen takana, että se on mahdollista.
-Monna <3
Kuntosalille aikovan aloitusopas!
Syksy ja alkutalvi on monesti niitä aikoja, kun kuntosalit täyttyvät uusista innostuneista kansalaisista.
Ehkä myös hieman epävarmoista salikävijöistä ja ensikertalaisista.
Yleensä on kaksi starttia; vuoden alku – tammikuu, sekä syksyn alku – syyskuu. Ne on ne milloin ihmiset haluavat eniten muutosta omaan treenimaailmaansa ja varsinkin syksyisin tulee uusien harrastusten halu.
Miten sinne salille sitten uskaltaisi lähteä ensimmäistä kertaa? Mitä pitäisi tietää tai pitäisikö jo kenties osata jotain? Minäpä kerron muutaman vinkin.
- Tutustu kotiseutusi kuntosalitarjontaan. Vertaile hintoja ja erinäisiä asiakassopimuksia. Mieti myös, että mitä haluat paikalta. Haluatko vain kuntosalin vai kaipaatko silloin tällöin myös ryhmäliikuntatunteja? Haluatko, että salilla on aina henkilökuntaa paikalla vai riittääkö avainkortilla toimiva sali ilman henkilökuntaa?
- Lähde rohkeasti. Kukaan ei ole mestari syntyessään. Tämä pätee myös salitreeniin. Sinun ei tarvitse tietää ensimmäistä kertaa salille mennessäsi, että miten jokainen vipstaakkeli siellä toimii ja mitkä kuusi liikettä Arnold Schwarzenegger suosittelee tehtäväksi.
Kuitenkin suosittelen, että ota ensimmäiselle kerralle mukaan kaveri joka osaa opastaa sinua mukaan kuntosalin saloihin TAI ehkä vielä parempi vaihtoehto; pyydä ammattilaiselta apua. Monilla saleilla saa ns. ”kaupan päälle” opastetun salikerran, kun ostaa jonkinlaisen kausi- tai sarjakortin. Ammattilainen opastaa laitteiden käyttöä ja suunnittelee sinulle ensimmäisen saliohjelman. Myös personal trainerit toki tekevät uusien asiakkaidensa kanssa salille tutustumista.
- Salihistoriaa on, mutta siitä on 10 vuotta. Jos tiedät jo mitä salilla pitäisi tehdä, älä arkaile. Salille mennessä ei tarvitse olla tietyn kokoinen tai tietyssä kunnossa. Kukaan, ihan oikeasti ja rehellisesti kukaan ei ehdi katsella onko jollain vähän liikakiloja vai onko joku puolestaan aivan tikissä. Tai jos joku ehtii, niin sitten ehkä hän on vääristä syistä salilla. 😉
- Kun sitten olet jo salilla. Mieti mitä osaa vartalosta olet menossa treenaamaan ja lämmittele sen mukaisesti. Esimerkiksi jos sinulla on tiedossa vain ylävartaloon kohdistuvia liikkeitä, ei ehkä hyödytä polkea pyörällä alkulämpöä. Tällöin voit ottaa lämmön vaikkapa crosstrainerilla tai soutulaitteella. Jos taasen treenisi kohdistuu vain jalkoihin, voit lämmön ottaa juoksumatolla, pyörällä tai crosstrainerilla.
- Mieti mikä lihas harjoittelee. Tee liikkeet sen mukaan, että tiedät jokaisessa liikkeessä millä lihaksella työ pitäisi tehdä. Monissa salilaitteissa on pieni kuva, joka kertoo laitteessa harjoittavan päälihasryhmän suorittajat. Älä turhaan lähde alussa kikkailemaan mitä erikoisemmilla liikevariaatiolla. Lähde perusteista liikkeelle ja lisää eristäviä liikkeitä mukaan vasta kun salitreeni on jo hieman tuttua sekä mielellesi, että lihaksillesi. Perusliikkeinä hyviä ja helppoja laiteliikkeitä ovat mm. vaakajalkaprässi, rintaprässi, vaakasoutulaite, sekä taljassa tehtävät ojentajatyönnöt ja hauiskäännöt.
- Kaikki muu oheissälä. Ensimmäistä kertaa salille mennessä sinulla ei tarvitse olla kädessäsi latausjuomaa sheikkerissä ja uusimpia ja kalleimpia treenivaatteita ylläsi. Tärkeintä on se, että olet ottanut askeleen kohti lihaskuntoharjoittelua. Kaikenlaiset buusterit, latarit ja palarit on sitten vasta se seuraava askel. Ja siitä kerronkin seuraavassa vinkkipostauksessa. 🙂


4
