Hae
Monna Pursiainen

Gagailua!

Nää vai nää?
Pitsisukkareista kumpainenkaan ei päätynyt jalkoihini. Pienen ahdistuspaniikin päätteeksi löysin kivaa päällepantavaa ja sitten kohti stadia ja treffaamaan ihana Erica ! ♥ Ennen Gagan keikkaa päätettiin käydä drinkeillä! Niin harvoin (liian harvoin) käydään Erican kanssa yhdessä, siis ihan kaksistaan enää ulkona, niin ajateltiin kohottaa yhdet maljat toisillemme ja ystävyydellemme. 🙂
Kuvaus-sessioiden kautta Sling-In:iin. Sieltä saa ”kauniita” drinkkejä. Ja sellaiset me nimenomaan haluttiin!
Yhdet drinkit siinä tosiaan vain ja sitten kohti Hartwall Areenaa.
Hartwallilla törmättiin myös ystävääni Kapaan. ♥ Muita tuttuja ei nähty, vaikka siellä ois niitä ollutkin. 🙂 Meillä oli ”piippuhyllypaikat”, Erican siskon mies oli saanut tällaiset yrityslahjapaikat joltain kaveriltaan ja me sitten päästiin nauttimaan Gagasta Erican kanssa! 🙂
En kyllä valitettavasti suosittele noita piippuhyllypaikkoja kellekään. Siellä meinaa tulla korkeanpaikankammo ja sit toiseks ei nää hirveesti.. 😀 Show alkoi päräyttävästi kun Gaga tuli lavalle mustan todella ison hevosen selässä. Kokonaisuudessaan show oli todella psykoottinen ja luulen ainakin, että pikkuisimmille faneille myös hiukan pelottava.
Ja nythän täytyy siis tunnustaa, että me lähdettiin kesken keikan pois!! 😀 Katottiin kyllä suurin osa, mutta lähettiin pois ennen pahinta rysistä. Mä luulen, että jos meillä ois ollu paikat siellä alempana missä oli kova meininki porukalla, niin oltais oltu loppuun asti! 🙂
Lady saapui lavalle.
No hyvä näin. Nyt ei oo väsymystä, päästiin mun mieheni kyydillä molemmat kotiin ja ajoissa nukkumaan. 🙂
Nyt on tiedossa taas muutama tunti töitä tässä päätteen ääressä ja sitten treenaamaan. Ajattelin tänään mennä salille.  
Mitäs te meinasitte?

Viilenevät illat ♥

Tiedäettekö mikä on ihanaa syksyn viilenevissä illoissa? No niissä on toki monta hyvää asiaa, mutta yks parhaimmista on tee ja kynttilät. ♥ Mun mielestä syksyilloissa on romantiikkaa ja ne on jotenkin suopeita, leppoisia ja ihania. 🙂
Ostin ihanan peltipurkin johon voin laittaa teepusseja. Tykkään tosi paljon vihreestä teestä, en oikeestaan enää ollenkaan juo ns. normaalia ”mustaa teetä”. Toki joskus sitäkin.

Eiliset tanssitreenit oli ihan upeat! Viime maanantainahan kerroinkin, ettei niin hyvältä tuntunut tokat treenit ja jäi jotenkin tylsä fiilis vaikka ekat treenit olikin huiput. No nyt eilen oli taas huiput! 😀
Show-Salsaa tosiaan vedettiin ja harjoteltiin vartalon käyttöä. Hiki lensi ja tuntui, että joka puolelta kroppaa kumposi hikipisaroita. Kaloreita kului reilut 500kcal ja aivan mahti fiilis jäi! Uujee! 😉 Vaikkei niillä kaloreilla mulle ookkaan merkitystä tanssitreeneissä, välillä on ihan hauska vaan tietää mitä siellä viuhottaessa kuluttaa.
Uudet tanssipökät vaan viuhui kun tahti oli niin kova. 😀 Ja tässä teille ihana ”ennen ja jälkeen”-kuva. HYI!!! Näytän ihan pyllystä revityltä tossa jälkeen-kuvassa!!
Eilen meiltä oli loppunut Bulgarian jugurtit yllättäen ja jouduin tekemään mun välipalan ”kuivaan” maitorahkaan. Ja voin kertoa, että ei kyllä ollu yhtään niin hyvää!! 😀 Tai oikeestaan se maku oli ihan jees, mutta koostumus oli ihan liisteriä eikä mennyt kyllä alas.
Tänään on sitten se Lady Gagan keikka ja sinne Erican kanssa jee!!! 🙂 Eilinen keikka oli kuulemma loistava, innolla odotan että tänään tulee yhtä hyvä show, ellei jopa parempi! ;D
Nyt vielä vähän jauhelihakeittoa napaan ja muutamia työjuttuja. 
P.S. Meinaatteko te katsoa tänään BB:tä? Vai onko jollain jo 24/7 ja eilisestä asti nenä ruudussa?!
Mä en tiedä pystynkö enää tänä vuonna sitä kattomaan, aiemmin oon kyllä jääny jopa koukkuun.. Mutta nyt mua rupes jotenki jo suututtaa kun luin Iltalehdestä näiden ”pimujen” juttuja, että ”ON SIISTII ÄRSYTTÄÄ MUITA IHMISIÄ!” Apua!! Kääk!! Eiii!! Meinaa verenpaine kohota jo nyt!…