Hae
Monna Pursiainen

Venytellen..

Kiitos kaikille paranteluviesteistä. 🙂Eilen olo päivän mittaan paranikin ja sain syötyäkin kunnolla. Joku ihmeellinen pikamahapöpö se oli, mutta onneksi nyt tiessään.
En kuitenkaan eilen uskaltanut treenata. Joten päätin tehdä kunnon venyttelyt pitkästä aikaa. Niskatkin oli menneet ihan jumiin kun olin koko lauantaipäivän vaan nukkunut ja maannut. 🙁
Ajattelin tehdä teille sellaisen kunnon venyttelypostauksen, sellaista on joskus toivottu ja jos joku omista PT-asiakkaistanikin ehkä tämän lukisi (vink vink) ja tekisi myös vähän venyttelyjä.. 😉
(kaikista venytyksistä ei ole kuvaa, mutta laitan sitten toisenlaisen kuvan tilalle)
Kotona kun tekee ”kylmiltään” venyttelyitä, on hyvä laittaa lämmintä päälle, että lihakset saavat lämpöä niistä. Alkuun voi vähän pyöritellä käsiä ja ravistella jalkoja, jotta ne lihakset sieltä heräilee.
JALAT:
Takareisi – Takareittä voi venyttää esim. näillä kahdella alla olevalla liikkeellä. Venytyksen kesto n.1,5-3min.

Etureisi – Monta hyvää venytysliikettä, tässä yksi tavanomaisin.

Lonkankoukistaja – Tämä ihmisillä yleensä todella jumissa ja se vaikuttaa monen liikkeen tekemiseen. Lonkankoukistajaa venyttäessä pitää yrittää työntää lantiota eteenpäin, jotta venytys todella tuntuu siellä lonkankoukistajassa. Sen voi tehdä joko polvi maassa tai seisten.
KESKIVARTALO:
Pakarat – Pakaroita voi venyttää myös monella tapaa, kuten aika montaa muutakin lihasta.
 
Kyljet – Kyljet on toinen paikka ihmisen kehossa, jotka on usein todella juntturassa.
Vatsa – Tähän ei oo musta kuvaa.. 😉 Vatsaa venytellessä laitan itse aina varpaat suoriksi, mutta voi sen näinkin tehdä.
Alaselkä – Tää on yks mun lempivenytyksistä. Tuntuu aivan mielettömän hyvin alaselästä lapaluiden väliin asti.
Rintaranka – Alue, joka jää usein venyttelemättä. Mutta tärkeä venyttää.

YLÄVARTALO:
Ojentajat – Käsivarren lihakset, ojentaja ja hauis ovat avustavina lihaksina todella monessa liikkeessä mukana. Ne on siis tärkeä venyttää. 
Hauis – Rintarankaa venyttäessä saa hiukan myös hauiksiin venytystä, mutta hauis on myös erikseen hyvä venyttää. Tämän itse venytän usein myös kämmen seinää vasten, mutta myös näin hyvin venyttävä.
Olkapää – Olkapäitä venyttäessä pitää muistaa pitää hartia alhaalla, eikä korvassa kiinni.

Sellaisia venytyksiä! Lisäksi on hyvä venytellä vielä niska. Niskaa venytellessä ei kannata pistää toista kättä pään päälle ja venyttää päätä väkisin alaspäin tai kainaloa kohti.
Kaikki kuvat joissa en itse törötä on PT Studion sivuilta.
Nyt lähdenkin tästä äitini luokse aamiaiselle ja sitten ois hela dagen tiedossa töitä ja illalla tanssitreenit! Kiva päivä siis tiedossa! 
Kaunista syksyistä maanantaita myös teille kaikille!
Ja p.s. Kiitos hovikuvaajalle! 😉

Näkymä äitini ikkunasta
P.P.S. Sinä Anonyymi-lukijani, joka olit kysellyt kahvakuula-cirquiteista, niin tottakai voi tulla ilman kahvakuulakokemusta! Siellä käydään liikkeet huolellisesti läpi ja opitaan tekniikat. Ensikertalaisia siellä on lähes joka tunti. Niin, ja anteeksi, poistin vahingossa kommenttisi.. 🙁 (kun niitä tarkistelin auton ratissa.. 😉 )

8 kommenttia

  1. Devis kirjoitti:

    Ihana venyttelypostaus. Pitäis varmaan itsekin venytellä.

  2. Anna kirjoitti:

    Miulla oli eilen lepopäivä, ja kävin venyttelytunnilla 🙂 Oon oikeesti aika ylpee itestäni, koska tästä on alkanut tulla jo tapa! En siis vieläkään venyttele varmasti niin paljon kuin pitäisi/kannattaisi, mutta parannus entiseen tääkin jo on :)Onneksi siun tauti meni äkkiä pois! <3

  3. Kultahippu kirjoitti:

    Näitä täytyy kokeilla. Venyttely on jäänyt aivan liian vähäiseksi itsellä!

  4. Anonymous kirjoitti:

    Venyttelin ;))-s

Vastaa