Hae
Monna Pursiainen

Katkesin..

Jostain syystä nyt muutaman päivän ajan mulla on keho tuntunut jotenkin vahvasti. Tai olen aistinut sen eri tavalla. Luulen, että se yrittää nyt huudella vähän kevyempää viikkoa treenien osalta ja raskaampaa viikkoa energiansaannin osalta. Tämän viikon vetelen vielä näillä suunnitelluilla treeneillä ja ohjauksilla, mutta ensi viikoksi meinaan nyt kaavailla vähän löysempää viikkoa. Katsotaan miten siinä onnistun. 😉 No kyllä meinaan onnistua. En meinaa pitää mitään totaalilepoa treeniviikosta, mutta jos vaikka parit treenit saisin karsittua pois tai vaihdettua joogaan.
Eilen kävin taas joogassa. Yritän nyt tehdä siitä jokaviikkoisen tavan. Oon käynyt nyt pari viikkoa FlowMix-tunnilla, joka on kehonhuoltoa. Hyvin pitkiä venytyksiä ja ihanaa. 🙂 
 Kaulastani löytyi joku omituinen asia?!
Aamupäivällä jooga ja sen jälkeen tanssitreenit. Reilun kuukauden kuluttua meillä on kisat. Eli ”Latin Show SM 2013”, siellä ystäväni kanssa kisataan adults duo-osuudessa. Saas nähä miten käy. Tämä viimeinen kuukausi ennen kisoja on pelkkää tekniikkaa tekniikan perään. Koreografia on jo päässä vahvasti muistissa, joten nyt on keskityttävä tekniikka-asioihin. Tuomarit kun ei katsele niinkään koreografian ”hyvyyttä” vaan meidän tanssijoiden tekniikoita vaikkapa chacha-kävelyssä, lukotuksissa, spinneissä, jnejne 
Melkein mahassa vähän kourasee kun miettii kisoja. Hui!! 🙂
Treenattiin tunnin verran tekniikkaa siis eilen. Chacha-kävelyä ja lukotuksia, foot-pressurea, botafogoja, batucadoja jne jne.
Tanssitreenien jälkeen mulla oli muutama Mäkelänrinteen FIX:n kuntosaliohjaus. Illalla kun tulin kotiin olin jotenkin ihan tosi tosi väsynyt. Ja tuntui, että jokaisella askeleella vatsalihakset tuntuivat ja keskivartalo huusi energiaa. Joten kun pääsin kotiin vetelin terveellisen iltapalan ja sen jälkeen katkesin.. Onnellisena vetelin muutaman rivin Royal-suklaalevystä. Oi nam!
Nytkin väsyttää, mutta työt odottavat. 
Tuntuuko teistä, että osaatte kuunnella kehoa ja sen tarpeita? Tunnistatteko oikean levon tarpeen laiskottelufiiliksestä? Entäpä ravinnon kanssa? Osaatteko erotella herkkuhimot oikeasta energiantarpeesta? Ei se helppoa ole. Toivottavasti teillä on vähän energisempi torstaifiilis kun mulla! 😉 Kivaa päivää joka tapauksessa!
p.s. Vastailen teidän eilisiin kommentteihin heti kun ehdin. 🙂

27 kommenttia

  1. Bobby Jean / Heidi kirjoitti:

    Oman kehon kuuntelu on kyllä semmoinen taito, että jokaisen pitäisi sitä oikeasti miettiä ja siihen perehtyä. Kun jokin tuntuu olossa poikkeavalta tai kun jokin himo ottaa vallan, se pitäisi tunnistaa ja sitä pitäisi vähän miettiä, ennen kuin ahtaa aivan vatsansa täyteen jotain, mitä se keho ei oikeasti edes kaivannut. Jossain kohtaa tuo ajatteluprosessi alkaa rullata automaattisesti ja tietää ja tunnistaa, mitä mikäkin tarkoittaa. Voisin melkein tehdä postauksen aiheesta. :)Hyvä että suunnittelet siellä lepoa, kun sille kerran tuntuu! Rötväilysiskoseni! 😉 <3

    • Anna kirjoitti:

      En kai voi taas mitään muuta kuin kompata Heidiä :)Koen, että oon oppinut tuntemaan itteeni tässä reilun puolen vuoden aikana ihan älyttömän paljon. Miun historian tuntien tiedätte, miten erityisen iso juttu se miulle on! Tuntuu, että nykyään osaan olla itelleni joka suhteessa entistä rehellisempi ja AIDOSTI kuunnella kroppaani, mieltäni ja etenkin sitä, mitä ne viestittävät 🙂 Ootte olleet tässä opettelussa ihanasti tukena, Siskot! <3

    • Monna kirjoitti:

      Voi teitä ihania siskoja! <3Kyllä se näin on, että lepo on todella se mitä kroppa välillä kaipaa ja on mahtavaa, että me osataan kuunnella myös sitä tarvetta.

  2. Jenni.S kirjoitti:

    Mä jaksotan treenit niin että treenaan neljä viikkoa ja sit pidän viikon taukoa ihan perus puntti-treenistä, teen aerobista, venyttelen ja joogailen. Nämä puntti ”vapaat” viikot ei vaan oo kovin kivoja, mutta tekee kropalle tosi hyvää.

  3. Maiju kirjoitti:

    Väittäisin etten ole mikään paras oman kehon kuuntelussa, mutta pyrin koko ajan parantamaan asiaa. Taas nähtiin, että vaikka yhden kuukauden otti rauhallisemmin niin mitään katastrofia ei tapahtunut vaan päinvastoin. Ehkä alan jaksottamaan vuoteni niin, että pimeimmän ajan joogaan vaan ja kesää kohti lisään kunnon salimeiningit ja aamuaerobiset. Nam, kuulostaa hyvälle ;)Kertoisitko joskus vähän lisää tuosta sun tanssiharrastuksesta? En oo koskaan tiennyt että lattareissa voi kisata muutenkin kuin paritanssina.

  4. Anonymous kirjoitti:

    Minä olen onnellinen siitä, että olen oppinut erottamaan juuri sen että milloin keho kertoo että nyt se tarvitsee lepoa, ja milloin taas vaan yksinkertaisesti laiskottaa lähteä liikkumaan. Näillä kahdella ”väsymyksellä” on iso ero :)-helen

  5. Anonymous kirjoitti:

    Itse huomaan sen usein siitä, että lihakset, lähinnä jalat menee hapoille tosi pienestä rasituksesta ja sitten on koko ajan nälkä. Ja vaikka miten syö, niin tuntuu että nälkä vaan on 😀 Sillon pitää vaan syödä enemmän ja lepäillä vähän. Hienoa, että osaat kuunnella kroppaasi! :)-Martsa-

  6. Anonymous kirjoitti:

    Minäkin olen tässä vimeisen parin viikon ajan miettinyt tätä kehon kuuntelua. Itsellä on vielä kovasti opettelua siinä hommassa, mutta ajattelen että asian tiedostaminen, pohtiminen ja sen pohjalta ratkaisujen ”kokeileminen” on jo edistystä. Olen huomannut, että kroppa kyllä yrittää kertoa mitä se haluaa ja mitä ei. Kun vain osaisi sitä kuunnella ja tulkita viestejä. Esimerkiksi pari viikkoa sitten ”olen tulossa sairaaksi” -olo meni ohi parilla lepopäivällä liikunnasta ja terveellisen ruuan ”tankkauksella”. Eilisen rankan jalkatreenin jälkeen kroppa kyllä hyvin selvästi ilmaisi tänä aamuna tarvitsevansa nyt kunnolla ruokaa ja sitä saatuaan olo koheni huomattavasti.On se jännä tämä oma kroppa, miten siitä voi oppia aina uutta ;D-Milly-

    • Monna kirjoitti:

      Se on huippua, että pysähtyy välillä miettimään ja kuuntelemaan. Paljon siinä tosiaan on opettelua, mutta pikku hiljaa siihen oppii.Ja aina kyllä tuntuu, että oppii jotain uutta siitä omasta kropasta ja sen toimivuudesta. 🙂

  7. Taina kirjoitti:

    Välipäiviä tai väliviikko on varmasti tarpeen. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sen tärkeämpää. Sanoo n 55 vuotiaana liikunnan aloittanut.

  8. Joan kirjoitti:

    Ainoo tapa miten mä tunnistan herkkuhimon oikeesta energiantarpeesta on se, että mietin miten ja kuinka usein oon sen päivän aikana syönyt, kuinka kauan on aikaa edellisestä. Melkein jokaisella kerralla on kyse vaan ihan oikeen ruuan puutteesta :)Mulla on ollut aikas rankka viikko tän SD:n kanssa. Oon tällä hetkellä vakuuttunut, että näitä kahta vikaa viikkoa ei oo suunniteltu tän painoselle tai tän verta kuluttavalle ihmiselle. Tänä aamuna piti herätä aamulenkille yksin, no ei onnistunut. Sit siirsin kelloa ja piti herätä aamuaerobiselle koiran kaa, no ei onnistunut. Nälkä oli herätessä jo niin kaamee että oli pakko vaan mennä tekeen aamupalaa. Sit aamupalan jälkeen pakkasin treenikamat, että nyt heitän koiran pienellä lenkillä ja sit meen salille. No ei onnistunut. Lenkin ja tunailun jälkeen oli jälleen fiilis että vois vaikka syödä pian jotain, eikä yhtään auttanut se tieto, ettei ”saa” syödä edes banaania ennen treeniä ja että treenijuomassakaan ei enää ole mehua. Että näin täällä.. Räpiköin tän 2 vkoa nyt jotenkin näillä ruokaohjeilla, ja treenien suhteen päätin että teen joka toinen päivä treenin (3krt/vko tai 4krt/vko) ja en ota stressiä siitä jos en saa aamuaerobista (4krt/vko) samalle päivälle treenin kaa. Noi treenimäärät yritän kyllä tehdä mutta saas nyt nähdä sit. Tän päivän treeni siirtyi siis illemmalle, jos näistä ruuista sais sen verta energiaa kehoon että kykenisi.Sen siis oon jo oppinut tunnistaan että millon on kyse laiskuudesta ja millon on kyse siitä että ihan oikeesti ei ole energiaa, kun ei sitä saa tarpeeksi ruuasta tai jos on nukkunut liian vähän. Mutta kyl tää SD on toivonmukaan opettanut sitä mun hakemaa kohtuutta, arjen ja juhlan erottamista toisistaan, herkuttelun aisoihin laittamista, ruoan ja nautintojen arvostamista ja sellasta hyödyllistä noin loppuelämän painonhallintaa ajatellen 🙂 Mut mieli on mennyt kyllä siihen suuntaan, että mun mielestä treenien toisto- ja kierrosmäärät ei voi kasvaa joka toinen viikko samalla kun joka viikko vähenee ruokamäärät 😀 Ihan pimeetä. Tai sit mä en vaan tosiaan kuulu siihen ihmisryhmään, joiden mielestä on ok mennä hämärän rajamailla (onks sellasia?!), olla pyörtymisen ja oksentamisen partaalla tai jopa tulla nuo treeneissä, ja sitten että vielä ihan oikeesti aivot toimis niin että pystyy tekeen ajatusta vaativaa työtä 😀 Noh mutta 🙂 Näillä mennään nyt ja vähän toisella tavalla sit kun tää loppuu. Sitä mieltä vaan oon että laihduttaa tai ei, niin ruoasta on saatava energiaa sen verran, että pystyy liikkumaan niin paljon kun haluaa 🙂 Mut joo, kyllähän mä tiiän että ei tää oo personoitu ohjelma, mutta en nyt tässä vaiheessa lähde kuitenkaan tekeen muutoksia. Muokkaan tästä omanlaiseni sitten kun tää virallinen aika on takana.Pian on viikonloppu, sit säkin saat rentoutua eks ni!? 🙂 Kivaa torstaita ja viikonloppua! <3

    • Monna kirjoitti:

      Se on kyllä hieno taito osata tunnistaa laiskuus ja oikea väsymys toisistaan.Ja herkkuhimon tunnistamiseen toi sun keino on myös mitä mainioin!! :)Ihanaa viikonloppua myös sulle ! <3

  9. Anonymous kirjoitti:

    Mulla treeniväsymys ilmenee siten, että tekisi mieli lähteä lenkille, mutta kroppa ei jaksa. Ja laiskotusväsymys on juuri toisin päin.Ja mitä ruokaan tulee, niin olen itselle antanut luvan ’herkutella’ rankan treenin jälkeen juustolla. En tiedä, miten terveellistä se on, mutta kai se aina karkin voittaa, eikö? :-)-Kaisa-

  10. Kerttu Koitila kirjoitti:

    Oman kropan kuuntelu, sen tärkeyttä ei voi korostaa! <3 Mikä tuo ihanuus paita? 🙂

  11. LauraR. kirjoitti:

    Mulla kyllä kroppa ilmottaa koska on aika hiljentää. Kun vaan muistaa kuunnella ja ottaa sen huomioon. Mulla tossa pari viikkoa sitten treenit tuntu tosi tukkosilta ja tuntui ettei pääse palautumaan kunnolla ennen seuraavaa treeniä. Siihen sitten vähän lisää lisäravinteita (magnesiumia), vähän kevyempi viikko liikunnoista ja vähän vapaampaa syömistä. Nyt onkin sitten taas energiaa kuin pienessä kylässä ja päätin yhtäkkiä vaihtaa lounaalta hiilarit kokonaan kasviksiin ja katsoa saisiko tälläsellä taas vauhtia painonpudotukseen 🙂

  12. Heidi kirjoitti:

    näytät hyvältä! 🙂

  13. Nella-Maria Hiltunen kirjoitti:

    Ihana jos kirjoittaisit tanssista niinkuin joku muukin kommentissaan toivoi! Ja saisitkohan jonkun kuvaamaan teidän vedon sieltä kisoista? Ois tosi mielenkiintoista nähä teidän duo-koreografia. Toisaalta ymmärrän kyllä jos et halua enää yhtään lisää paineita kisoihin, jännittää varmasti muutenkin jo aika paljon 😀

Vastaa