Ihanimmat asiakkaat ja ihanin työ! ♥
24Mulla ei oo teille tänään mitään treenijuttuja kerrottavana. Koska mun vasen polvi on kipee ja oikea olkapää, niin en voinut mennä salille tänään. 🙁 Itku! Mutta lyhyet tanssitreenit oli ja kolme jumppaohjausta, että eiköhän se tämäkin ”välipäivä” ihan treenistä käy.. ;D
Ajattelin kertoa teille muutaman sanan mun ihanasta työstä ja ihanista asiakkaista. 🙂
Niin kuin teistä jo moni varmasti on ymmärtänyt, mä rakastani työtäni ja olen todella onnellinen siitä, että saan tehdä näin ihanaa työtä. On myös ihan mahtavaa, että (vihdoin 32-vuotiaana) oon löytänyt sen mun oman jutun. Tää on se mun unelma-ammatti. Miks mä en oo tätä aiemmin tajunnut?! ;D
 |
| Tämän päivän aamupeilailuja |
Palaute työstä on aina tärkeää. Eihän sitä muuten tietäis miten onnistuu missäkin. Omat luulot ja ajatukset voi olla ihan eri leveliltä, mitä ne todellisuudessa on.
Mulle palautteen antaa asiakkaat, koska mulla ei ole esimiestä (buahahah). Ryhmäliikuntatunneilla hiestämärät ja punanaamaiset läähättäjät kertoo, että tunti on ollut tiukka ja treeni on mennyt perille. Nää samat ulkoisesti nähtävät asiat on tietysti myös toimiva palaute omilta pt-asiakkailta. 😉 Kun mun vakkariryhmäliikuntatunneille tulee viikosta toiseen samoja naamoja, niin sekin on palautetta. Vaikkei asiakkaat sitä suoranaisesti niin ajattele. Mutta jos he eivät tulisi, tietäisin että ohjaus on ollut huono.
 |
| Tämän päivän spinningiä ja muita ohjauksia vetämään. |
Sitten kun mä olen omien pt-asiakkaiden kanssa, niin mä annan itsestäni ehkä vielä vähän enemmän kuin ryhmäliikuntatunneilla. Mä keskityn asiakkaaseen 100% ja asiakkaan kunnosta sekä tavoitteista riippuen pyrin tekemään mahdollisimman rasittavia, erilaisia, haastavia, tavoitteellisia treenejä. Välillä tapaaminen voi olla pelkkää jutteluakin. Ruoka-asioista tai motivaatioasioista. Silloin mä kuuntelen mitä asiakkaalla on sanottavana ja yritän kaivaa motivaation takaisin tai antaa uusia ideoita/virikkeitä esim. ravintopuolella.
 |
| Tanssitreeneihin |
Välillä tottakai mietin, että olenko onnistunut työssäni ja jääkö asiakkaille hyvä fiilis treenien jälkeen ja saavathan he varmasti kaiken sen mitä tarvitsevat jne…
Sitten saan pitkän päivän jälkeen yhdeltä asiakkaaltani tällaisen tekstiviestin:
”Kiitos taas tästä euforisesta tilasta – ihanaa kun luottaa ja arvostaa toista niin paljon että voi vaan keskittyä 110prosenttisesti treeniin ja tekemiseen, kiitos Monna!”
Voiko parempaa palautetta saada?!
Tai se, että yksi asiakkaani on yhtä tapaamista vaille ”valmis” minun kanssani ja pari viikkoa sitten puntarissa kilahti se kilolukema mikä oli tavoitteena puolen vuoden rutistuksella. Sekin on mulle aivan suunnattoman ihanaa palautetta. Tiedän onnistuneeni tsemppaamaan, motivoimaan, ja rääkkäämään oikealla tavalla. Silti tietysti asiakas on tehnyt isoimman työn, mutta sitoutuminen tavoitteisiin ja mun ohjeiden noudattamiseen on tuottanut toivotun tuloksen, niin tottahan toki se on palautetta mulle.
Yksi asiakkaistani on alkanut kirjoittamaan blogia, jossa hän tänään kirjoitti aivan mieletöntä palautetta minulle. Vaikka ei tämäkään ollut suoranaista palautetta mulle, mutta kyllähän tuon tekstin luettua voin taas huokaista, että kyllä mä oikeasti taidan jotenkin osata tän mun duunin… 😉
Blogikirjoituksen voi lukea TÄÄLTÄ.
On myös ihanaa kun asiakkaat tulevat välillä vähän huonolla fiiliksellä tapaamisiin, on jomotusta, särkyä, väsymystä jne.. Mutta 100% joka kerta kun treenit on ohi asiakas lähtee hymyillen pois ja kiittää treenistä. Liikunnan ilon jakaminen ja sen tuottaman euforian ja endorfiiniryöpyn aikaansaaminen asiakkailleni on ihan mahtavaa. Työpäivien jälkeen kun istun autossa tai bussissa kohti kotia, monesti hymyilen. Yksinäni. ;D Jotkut varmasti katsoo, että mikä helvetin hullu tossa yksinään hymyilee, mutta ne ei tiedä sitä että mä rakastan työtäni ja hymyilen siksi, että mulla on ihan maailman ihanimpia asiakkaita. ♥
Tällä kaikella hehkutuksella (mikä on 100% aitoa) yritän ehkä teillekin rakkaat lukijani viestittää sitä, että välillä riskin ottaminen kannattaa ja tyhjän päälle jääminen. Mä lähdin 1,5 vuotta sitten työpaikasta, jossa itkin päivittäin koska siellä oli niin hirveetä. Lähdin pois vaikkei mulla ollut mitään uutta työtä tiedossa. Kaksi kuukautta elelin tyhjän päällä ja annoin itselleni aikaa miettiä, että mitä työtä mä oikeasti haluan tehdä. En rynnännyt saman tien vaan johonkin seuraavaan työpaikkaan vaan tosissani mietin. Ja se kannatti. Nyt mä olen yksityisyrittäjä, vaikka siihen ryhtymisestä monet mua pelotteli. Mutta mä halusin ottaa riskin ja se kannatti. Ehkei se leipä tule niin ”helposti” pöytään kuin jollain muulla, eikä Suomessa yksityisyrittäjänä pääse rikastumaan, mutta ainakin mä olen perkele SATAKYMMENENPROSENTTISESTI ONNELLINEN TYÖSSÄNI!!!! ♥ ♥ ♥
Ja se varmasti heijastuu tähän mun muuhunkin elämääni.
Hymyä riittää ja niitä kierosilmäkuvia tulee yleisön pyynnöstä taas joku päivä lisää! ;D
pus! ♥
p.s. Sporttipäivälle on luotu nyt Facebook-event.
Käykää klikkailemassa OSALLISTUN-nappia siellä! 😉
Sinne pääsee TÄSTÄ!
P*ska haisee ja banjot soi!
Varoitus: Teksti sisältää voimasanojen käyttöä suuressa määrin.
.JPG)
.JPG)
Aamulla kävin Märskyssä vetämässä asiakkaalle treenit, naama näytti kuvassa perseenreiältä, ni siks on toi paljon hienompi naama siinä päällä. Asiakastreenien jälkeen tulin vaihtamaan lenkkiromppeet päälle ja lähdin painelemaan kohti Pirkkolaa.
Kyllä nyt oli siis niin perkeleen paskin lenkki kun ikinä!! Juoksu ei kulkenut yhtään, ei sitten yhtään. Syke ei pomppinut kun jossain 120:n tienoilla (maksimi taisi olla 126), mutta energiaa ei ollut yhtään.
Naaman vääntelyä ennen lenkille lähtöä..
Nyt tuli kyllä taas todistettua niin hyvin se, että pitäis itekin osata toteuttaa niitä ohjeita vähän paremmin mitä jakelee asiakkailleen. ;D Ihan hävettää sanoa, mutta olin siis syönyt ennen lenkkiä (koko aamupäivän aikana) pelkästään yhden banaanin ja proteiinipatukan.
Eihän mulla jalat meinannut kantaa ollenkaan, pohkeissa ja säärissä tuntui heti ihan helvetin tukkoiselta ja jalat ei nousseet maasta. Siis sillee kivan lennokkaasti ja kepeästi ei kulkenut, vaan jalat laahas maata. Puolen tunnin päästä päätin kääntyä takas kotiin ja mennä syömään.
Lenkin toki kruunasi vielä ihanat kevään tuoksut, eli koiran paska ja muta.
Naaman vääntelyä lenkillä..
Tässä siis oiva esimerkki siitä, että liikkumista varten keho tarvii energiaa ja hiilihydraatteja!! Ilman energiaa suoritus on perseestä ja se tuntuu hankalalta.
Kotona odotti kattilassa valmiina mieheni tekemää couscous-jauheliha-porkkana-kesäkurpitsa-pataa. Nam!
Noniin, nyt mä pistän taas lenkkarit kassiin ja lähden vetämään asiakkaille loppuillaksi treenejä Märskyyn. Soronoo! Alla vielä kuvat eilisestä iltapalasta.
Molemmille omat rahkat ja sekaan oman mielen mukaan mustikoita, banaania, verigreippiä, viinirypäleitä ja saksanpähkinöitä. Mun annos näytti tältä:
p.s. Ootteko muuten huomanneet (ette luultavasti, koska miks ihmeessä joku jaksais sellaiseen kiinnittää huomiota) , että mä en enää lisää rahkan sekaan hunajaa? Jos maustamaton maitorahka hedelmien ja marjojen kera maistuu mun mielestä nykyään ihan helvetin hyvältä, ni oonkohan tulossa hulluks? 😀
.JPG)
Going insane?!