Hae
Monna Pursiainen

Kaksi reseptiä

Ihan ensiksi ISO KIITOS kaikista kommenteista, mitä eräs mies-reisi-kommentti herätti! 😳
Jotenkin pitkästä aikaa taas paasausvallan sanelemana sen kirjoitin, enkä edes ajatellut aiheen kirvoittavan noin paljon kommentteja. 😀
Mutta ihana tietää, että siellä ruudun toisella puolella on paljon samalla tavalla ajattelevia kuin minä.

Ja ihan pakko vielä nostaa erikseen esille eräs kuva minkä ihana Noora oli postannut mun Facebook-seinälle:
1454734_10202552990289891_783986867_n😀 😀 😀 Että tässä sitä reittä oikeesti on (mitä mulla ei lähimainkaan ole) ja ei taida kyllä tuolla bikinien alaosan alla olla mulkun tilalla muuta. 😉

No mutta se asia sikseen.
Tänään jaan teille kaksi ihanaa reseptiä. Pitkästä aikaa.
Toinen on voimashotti ja toinen on erilainen pizza. Molempia voi nauttia vaikkapa näin ihanan sunnuntain kunniaksi.

Aloitetaan voimashotilla.

Me ollaan mieheni kanssa nyt parin viikon ajan tehty taas enemmän näitä voimajuomia. Tuntuu, että pimeys valtaa koko Suomen ja flunssat ja muut pyörivät kaikkien ympärillä. Jotta vältyttäisiin flunssilta ja piristyttäisiin pimeydessä, niin tämä supervoimashotti on oiva!!

Ainekset:
– Alpro Soya-jugurtti (1prk)
– Banaani (1kpl)
– Vadelmia, mustikoita ja puolukoita (n.2rkl jokaista)
– Kaakaonibsejä, CocoVi (2rkl)
– Maca- ja Acai-jauhetta, CocoVi (2tl molempia)
– Spirulina- ja Lucuma-jauhetta, CocoVi (2tl molempia)
– Pirkan luomu suklaa-soijajuomaa (0,5dl)
– Oatlyn luomu kaurajuomaa (1dl)
– Paahdettu ja rouhittu pellava & mustikka-jauhetta (1rkl)
– Pellavansiemeniä (2tl)

Joo aika paljon aineksia. Ja todella ravintorikasta juomaa.
Mutta siksi sitä ei nautitakaan kuin yksi shottilasillinen kerralla! 😉
20131116_081351 20131116_081418 20131116_081837Marjoja voi löytää kaupan pakastimesta tai omasta (lue: anopin)… 😉

20131116_081653 20131116_082013Suomalaista superfoodia parhaimmillaan!! Mustikat, puolukat ja muut marjat. Ja nää meiän omat metsät niitä täynnä joka kesä. Miten se onkaan itse niin vaikeeta lähteä marjametsälle?
Koska itse olen laiska metsällemenijä, niin saan kyllä kiittää isosti ihanaa anoppiani näistäkin marjoista! <3

20131116_081555 20131116_082206 20131116_082249Kaikki nämä ainekset siis tehosekoittimeen ja sur-rur-sur-rur ja superjuoma on valmis!

20131116_082818Tätä juomaa nyt tosiaan parin viikon ajan ollaan juotu ja kun tehosekoitin on tyhjä, niin uutta satsia tulemaan.
Ja oikeesti on kyllä pirteämpi olo!!
Suosittelen kokeilemaan! Ei ole pakko juuri näillä kaikilla super-aineilla, mutta suomalaisia marjoja ja vähän superfoodia esim. CocoVi:n nettikaupasta tai luontaistuotekaupoista tai jopa K-kaupoista nykyään. Maidotonta smoothietakin kannattaa välillä kokeilla. Meillä ei nyt esim. ole ollut mitään maitotuotetta mukana smoothien seassa.

Sitten seuraavaksi erilainen pizza! (mulle tulee jostain syystä koko ajan vaan mieleen se Erilaiset ystävät-sarja kun luen ton lauseen :D)

Ainekset pizzapohjaan:
– 800g luomu naudan jauhelihaa
– 2kpl luomu kananmunia
– 0,5prk kermaviiliä
– mausteita: esim. ruususuola ja mustapippuri
IMG_4461 IMG_4462Kyllä! Luitte oikein. Pizzapohja valmistui siis pelkästään jauhelihasta, parista kananmunasta ja
puolikkaasta purkista kermaviiliä.

Päälle aineksia saa toki laittaa oman mielensä mukaan. Mutta meillä pizzan päälle tulivat:
– halloum-juustoa
– sipulia
– valkosipulia
– paprikaa
– kesäkurpitsaa
– avokadoa
– oliiveja
– pestoa
– kapriksia
– tomaatteja
Pohjan päälle ensin sipulit, kesäkurpisat ja tomaatit.

Alusta valmis. ;)

Alusta valmis. 😉

Sitten täytettiin molemmat omat puolemme pellistä.
Tuukan puolelle ei tullut avokadoa, oliiveja tai kapriksia. Ja mun puolelle ei tullut paprikaa eikä pestoa. Oisin kyllä halunnut, mutta mulla oli jo niin paljon makuja omalla puolella, että päätin jättää pari makua pois. 😀

Mun puoli..

Mun puoli..


..ja Tuukan puoli.

..ja Tuukan puoli.


Valmis uuniin..

Valmis uuniin..

Noin 20 minuuttia pizza uunissa 200c-lämmössä ja sitten eikun syömään!
IMG_4472 Päälle ripoteltiin vielä vähän rucolaa ja avot! Oli kyllä ihan parasta pizzaa mitä oon ikinä syöny!!

NamNamNam!!

NamNamNam!!

Näiden reseptien saattelemana toivottelen teille ihanaa sunnuntaipäivää!!
Huomenna luvassa postausta viikonlopun treeneistä!

Esimakua..

Esimakua..

Puspus! Nauttikaa päivästä, toisistanne ja itsestänne! 🙂

Mulkun tilalla jotain muuta?!

IMG_20131114_121952Kiitos ”dorothea” loistavasta postaus-ideasta!! 😀

Ihan ensin mun on kuitenkin kysyttävä teiltä hyvät lukijani, että miten ihmeessä selitätte miehen ja naisen eron? Siis fyysisesti. Mä en ihan ymmärrä. Olen ymmälläni.

Tai sitten en..

Minä ja miehiset reiteni tänään aamulla..

Minä ja miehiset reiteni tänään aamulla..

Omasta mielestäni mulla ei oikeesti edes ole kovin isot reidet. (mun reiden ympärys on 55cm)
Onhan ne hyvin kehittyneet juu, eikä se ole se osa kropasta mitä mun täytyy eniten kehittää.
Mutta haluan tottakai ylläpitää niiden kuntoa.
1379606_753953187954511_56011614_n
Tämän vuoksi treenaankin jalkoja suhteellisen pienillä painoilla ja pitkillä sarjoilla. Haluan ylläpitää lihasmassaa, mutten kasvattaa sitä. Haluan reidet entistä kiinteämmäksi.
Siinä nyt se minun tavoitteni reisieni suhteen. Olkaa hyvät.

Ylläpito!! Se on todella tärkeää! Ja moni treenaakin sen vuoksi. Ylläpitääksen kondiksen mikä heillä on. Ei kaikki halua aina enemmän ja parempaa ja isompaa. 😀 😉 Toi kuulosti nyt kyllä vähän kaksimieliseltäkin. 😀 Haha…

No mutta siis takaisin aiheeseen nimeltä ylläpito.
Mä muistan todella hyvin ja varmaan ikuisesti mitä Jutta Gustafsberg sanoi jossain ohjelmassaan. Tai oikeastaan ei se vastaus ollut mitenkään suuria sanoja, mutta kun asiakas sanoi hänelle, että ”sä nyt voit syödä ihan mitä sä haluut kun oot noin hyvässä kunnossa”, niin Jutta naurahti kovaan ääneen ja sanoi, että EI, EN TODELLAKAAN VOI!
Tää on siis ihan liian yleinen ajatus ja harhaluulo! Miksi ihmeessä hyvässä kunnossa oleva ihminen voisi tai edes haluaisi mättää kaksin käsin p*skaa suuhunsa jos on kerta päässyt hyvään kuntoon?

IMG_3553Missä on ihmisten pitkäjänteisyys?
Mulle tämä treenaaminen ja puhtaasti syöminen on elämäntapa. Mä nautin tästä. Mä haluan elää näin aina.
Ei se, että mä olen nyt paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten tarkoita sitä, että nyt hei jes kaikki läskiks vaan taas ja kossupullo kainaloon ja toiseen pussillinen shipsejä!

Ei, ei todellakaan.
Kun tähän kuntoon oon päässyt, haluan ylläpitää sitä ja edelleen kehittyä.
Ja ei, en tarkoita että on vain kaksi ääripäätä: joko se kossun ja shipsien valtaama tyyppi tai treenaava ja kurinalaisesti syövä tyyppi. Niiden välillä on myös olemassa jotain!
Keskitie! Ootteko kuulleet?

20130718_092100-001Keskitie ja maalaisjärki! Ne on mun kaks lempisanaa!!
Oikeesti.

Tekee ihan hirveen hyvää välillä höllätä ja lähteä kavereiden kanssa ulos. Ottaa vähän alkoholia ja syödä karkkia. Mutta ei liikaa tai liian usein. Ei ainakaan mun elämässä. Se on mun valinta.
Se on se mun keskitie.

IMG_20130924_130831
Maalaisjärjellä kulkien keskitietä mä olen päässyt näihin tuloksiin ja aion jatkaa vielä pitkän matkan samalla tiellä. Mulla on vielä monta kohtaa kropassani minkä haluan entistä paremmaksi.
Ja samoilla säännöillä jatkan tästä eteenpäinkin: Puhtaita ravintoaineita, eli normaalia perusruokaa, ei mitään ihmedieettejä. Monipuolista treeniä, ei pelkästään puntilla ähellystä.
Ja välillä vähän rennommin ystävien ja/tai perheen kanssa.

IMG_20130626_083203Taas kerran mä pyydän kaikkia keskittymään siihen omaan kroppaan ja niihin omiin tavoitteisiin.
Multa saa hakea (ja on ihanaa kun haette) vinkkejä treenaamiseen ja motivaatiobuustia! Sehän tän blogin yksi pääpointti onkin! 😀
Mutta sillä minkä kokoiset reidet mulla on ei pitäis olla vaikutusta kenenkään elämään. 😀 Haha! Tai ehkä positiivisella tavalla joo, motivaattorina!

Ja ihan jotta ei kellekään nyt jäis epäselväks, ni joo mulla on haarovälissä jotain muuta mulkun tilalla!! Tarkistin äsken.
😀 😀 😀 Aahahhahahaa!!!!