Hae
Monna Pursiainen

Reiskoja reiskoja..

Eilen aamulla tein asiakkaalleni niin hyvän jalkatreenin, että oli ihan jäätävä itsellenikin se tekemään. 😀
Tein myös toisen erikoisen hyvän treenin toiselle asiakkaalle, ulkotreenin kiipeilytelineissä ja mäkijuoksuja jne.. Sitäkin haluan mennä lähipäivinä testaamaan. 🙂

Juttelin yhden asiakkaani kanssa eilen siitä miten ajattelen, että mun on työssäni tärkeää olla koko ajan kiinnostunut esim. tutkimaan uusia ja erilaisia liikkeitä. Miten voi tehdä vatsoja, miten jalkoja, hartioita jne.. Oma liikepankki päässäni on aika laaja, mutta tehokkaiden uusien liikkeiden löytäminen on mielenkiintoista ja mielestäni pidän siinä yllä myös ammattitaitoani.
En vaan junttaa joka kerta asiakkaille samaa perusrutistusta suorille vatsalihaksille, vaan välillä on uusia liikkeitäkin.
Se on yksi syy miksi itekin lueskelen paljon treeniblogeja.

Treenaamaan! :)

Treenaamaan! 🙂

Oma jalkatreenini eilen kulki tähän tyyliin:

Hoplaa!

Hoplaa!

Ensin lämmittelin jalat ilman mitään lisäpainoja luistelukyykyllä ja liikkuvalla askelkyykyllä.

Ees..

Ees..


..ja taas.

..ja taas.

Luistelukyykyn tein tällä kertaa kädet maassa. Saa vielä paremmin tuntumaan, kun tekee ilman painoja.
DCIM100GOPRO DCIM100GOPRO
Luistelukyykkyjen jälkeen siirryin TRX:lle ja tein pistoolikyykkyjä.
DCIM100GOPRO
Mä tykkään tehdä jaloille tosi paljon oman kehon painolla tai TRX:llä. Tai sitten pienillä lisäpainoilla.
Kun kerran jos toisenkin multa ollaan kysytty, että onko mun tarkoituksena kasvattaa reisilihaksia vielä entuudestaan, niin ei ole. Tämän vuoksi ilman painoja tehtävät pitkät sarjat onkin vain kiinteyttävää ja ylläpitävää treeniä.
Saan kyllä aina todella hyvin polttelemaan ja lihakset maitohapoille. Ja yleensä jalkapäivää seuraavana päivänä lihaksissa myös tuntuu.
Pakaroihin haluan koko ajan lisää muotoa, ne on onneksi sitä jo vähän saaneet, mutta työ jatkuu! 😉

DCIM100GOPRO DCIM100GOPRO DCIM100GOPRO DCIM100GOPROVälissä vähän kehonhallintaa ja keskivartalotreeniä.
Ja sitten koira pissaa-liikkeitä. 😀

Polvi koukussa ylöspäin..

Polvi koukussa ylöspäin..


polvi suorana ylöspäin..

polvi suorana ylöspäin..


Ja sivupotkuilla.

Ja sivupotkuilla.

Sitten takaisin TRX:lle ja askelkyykkyjä siinä.
DCIM100GOPRO DCIM100GOPROSeuraavaksi menin salin puolella ja tein siellä takapotkuja taljassa, normikyykkyjä, lantion nostoja levytangon kanssa, sekä etureiskoja ja reiden loitontajia.

DCIM100GOPRO DCIM100GOPROSitten vielä takaisin katsomoon ja siellä askellusta boxille ja vatsoja loppuun.

DCIM100GOPRO DCIM100GOPRO DCIM100GOPRO DCIM100GOPROTosi hyvä vatsaliike, ota lisäpaino rinnalle mukaan ja vie jalat ja yläkroppa ruttuun ja suorista. Ylävartaloa takakenoon ja jalat lähes maahan asti, mutta ei lattiaan.
Tee pienillä kierroilla, eli joka toinen suoristus toiseen ”kulmaan”.

DCIM100GOPRO DCIM100GOPRO
Treenin jälkeen oli taas pikkupikku hiksa ja reidet pumpissa ja peppu kans! 😉
20131127_091903 20131127_092100 20131127_092217
Tämän jälkeen pidin ne mainitsemani ulkotreenit asiakkaalle ja menin kotiin syömään lounasta.
20131127_094717 IMG_20131127_094515Lounaaksi avocadoa, quinoaa, eri värisiä minitomaatteja, kurkkua ja kanaa.
20131127_120805
Ja nyt mä suunnistan ystäväni kanssa lounaalle! Namnam!! 🙂

Mitäs ootte muuten mieltä? Saako nykyään pipoa pitää sisällä kun se on ns. asuste?
IMG_20131128_101726

Neulaa naamaan ja hilettä kynsiin!

Olen saanut alkuviikosta nauttia kahdesta ihanasta hoidosta kauneushoitola Aika Ihanassa.
Aika Ihana on yhteistyökumppanini ja tämä postaus kertoo kahdesta hoidosta yhteistyönä tehtynä.

20131125_144149Maanantaina astelin Aika Ihanan tilohin. Mulle oli varattu mikroneulaus-aika.
Tiedättekö mikä se on? Mä en ollut aiemmin kuullut, koska kuten ennenkin oon kertonut, oon todella huono ja laiska ihoni hoitaja. 😀
Mikroneulaus on siis ihan loisto hoitomuoto esim. aknearpiin, raskausarpiin, leikkausarpiin, iän tuomiin juonteisiin, epäpuhtaiksiin jne.. TÄSTÄ voit lukea vielä lisää siitä.
Mulla itselläni on kuulemma hyvin säilynyt iho (hih, kiitos Heidi), joten kovasti mitään juonteita ei esimerkiksi löytynyt. En ole myöskään kärsinyt aknesta koskaan. Mutta epäpuhtautta mulla naamassa on, varsinkin leukaperissä. Ja se johtuu tästä ainaisesta treeanaamisesta. 😀

1. Ennen-hoitoaEnnen hoitoa, tyytyväinen asiakas. 🙂

Aika Ihanan ihana Heidi otti minut hoitoonsa ja aloitti käsittelyn ihon puhdistuksella.
2. Alkupuhdistus
Puhdistuksen jälkeen Heidi laittoi iholleni pintapuudutus-aineen.
Aine siveltiin kasvoille, jonka jälkeen sen piti vaikuttaa 15min. Kelmun alla! 😀

3. Puudute 4. Kelmutus
Kelmu otettiin pois viidentoista minuutin päästä ja sitten alkoi itse mikroneulaus.
Nyt ensimmäisellä kerralla käytettiin 0,2mm-neulaa. Ja kun mulla ei niitä ikäjuonteita tai mitään arpia ole, niin ei ollut tarvetta laittaa pidempää neulausta.
Ainoastaan leuan alue tehtiin 0,5mm-neulalla.

7. Neulausta-1Neulaus aloitettiin otsasta. Sitten posket, ohimot, nenä ja viimeisenä leuka.
Puudute oli hyvä ja neulaus ei sattunut. Joissain kohdissa ihan himpun verran tuntui enemmän kuin toisessa.
Esim. nenän iho on sen verran ohutta, että neulaus vähän niinkuin kutitti. 😀 Tuntui, että ei helvata mä aivastan ihan just!! 😀 Onneks en aivastanut!

8. Neulausta-2
Neulaksen jälkeen iho oli todella punainen. Tottakai. Sitähän oltiin just pistelty neulalla ympärämpär. 😉
Sitten Heidi levitti iholleni naamion, joka rauhoitti ihoa.
Naamio päässä makoilin paikallani vielä n.10minuuttia.

11. Loppunaamio
Tämän jälkeen lähdin kotiin pää punaisena. 😀 Onneksi oli pimeetä jo siinä vaiheessa ja mulla oli iso huppu takissa. 😉
Vielä eilen aamulla naama oli punainen ja musta tuntuu, että se on vielä nytkin punaisempi kuin yleensä.

6 tuntia hoidon jälkeen on ne ns. kriittisimmät vaiheet. Silloin ei saa koskea naamaan sormilla, eikä tietenkään millään muullakaan mielellään. 😀 Kuuden tunnin jälkeen voi vähän levittää lisää kosteusvoidetta. Ja 12h pitää olla hikoilematta.

N.kuukauden päästä meen toiseen hoitoon ja sitten vielä kolmanteen. Parhaimmat tulokset saadaan tässäkin hoitomuodossa, kun hoitoja tehdään muutama kerta ”sarjana”.
Jännityksellä odotan! 🙂

Suosittelen tätä hoitoa kyllä ihan kaikille! Se lisää oman ihon kollageenin tuottoa ja saa naaman näyttämään nuoremmalta! 😉 Hehe! Tai sitten niitä raskausarpia, jos jollain on. Niihin kuulemma tehoaa todella hyvin ja moni asiakas hoidattaa/siloittaa niitä Aika Ihanassa.PhotoGrid_1385448293507No eilen aamupäivällä sain astella Aika Ihanaan toistamiseen vuorokauden sisällä.
Aamulla kävin ensin asiakkaan kanssa lenkillä Keskuspuistossa ja sieltä kaarsin kohti Aika Ihanaa.

Siellä mua odotti tällä kertaa taas ihana Isabella. 🙂
Oli vuoro pistää mun More is more-kynnet uuteen uskoon!
IMG_20131126_134812Eilen oli pirun kalseen tuntuinen ilma ja onneksi sain jalkaani noi ihanat töppöset kynsihoidon ajaksi. (mä haluun tollaset kotiinkin!!)

Ensin aloitetiin hommat taas sillä, että kuorittiin vanhat geelilakat pois.
Ei muuta kun tupot sormen päihin ja ufokynnet valmiiksi! 😉
FoliotTupot sormissa istuskelin 15minuuttia ja Isabella keitti sumpit välissä. Lämmin kahvi ja ihanat kynnet taas tulossa. Eikä kiire mihinkään.

Se muuten on sellainen juttu näissä kauneushoidoissa, että silloin sitä omaa aikaa on.
Siitäkin tuossa taannoin eräässä postauksessa kirjoitin, että mistä asoista en tingi ja koska sitä omaa aikaa on.
Siinä kun makoilin maanantaina naama kelmun alla ja tiistaina sormet tupotettuna, niin eipä voinut oikeesti muuta kuin olla ja nauttia olostaan. Ei voinut käydä vähän vilkaisemassa työmeilejä tai päivittämässä instaan jotain helkutin tärkeitä kuvia. 😀

Tällä kertaa olin pyytänyt lakkausta Isabellalta samalla tyylillä kuin viime kerrallakin, eli More is more.
Toinen toive oli, että se toteutettaisiin tällä kertaa kahdella värillä. Blue Yonder ja White Lily valikoitui väreiksi.
Happy-XmasJa näin SUPER ihanat niistä tuli!!!
Jouluhenkisyyttä myös kynsissä siis. Hihi.

Ote2Kuinka ihanat?!?! Ihan super ihanat!!

Aika Ihanassa on nyt vielä tarjouksessa yksivärilakkaus 25€!
Joten oikeasti suosittelen menemään ja hankkimaan itselle super makeet pikkujoulukynnet!
Geelilakkaukseen on nyt saatavilla myös geelilakkaussarjakortti; joka 6. käynti ilmainen yksivärilakkaus. Kalliimmassa lakkauksessa hyvitetään loppusummasta yksivärilakkauksen hinta.

TÄSTÄ linkistä pääsee varaamaan aikoja sekä geelikynsiin, että mikroneulaukseen.
Toki heiltä löytyy paljon myös muita hyviä hoitoja, kuten urheiluhierontaa, kuumakivihierontaa, sokerointia, ripsiä jne.. 🙂

Aika Ihanaan voi hankkia myös lahjakortin. Jos haluaa ilahduttaa ystävää tai kumppania.
1459660_556725981076703_323323516_nKuvassa lahjakortin kera hierojat Santtu ja Vesku jouluisissa tunnelmissa! 😀

KIITOS vielä super paljon Isabella ja Heidi!! <3
Ote