Monipuolisuus!
Mä pyrin pitämään treenaamisen monipuolisena.
En halua pelkästään nostaa punttia salia, vaan haluan tehdä myös toiminallisia treenejä oman kehon painolla. Treenejä kahvakuulalla, TRX:llä, jumppapallolla jne..
Salilla on ruvennut kiinnostamaan myös ns. perus painonnostoliikkeet, kuten rinnalleveto+työntö.
Ja tän lisäksi meinaan tutustua piakkoin crossfittiin lisää. Ihastuin siihen lajiin Tampereella vierallessani Polte-salilla.
Nyt myös lähiaikoina on kutkutellut mielessä, että olisi kiva mennä pitkästä aikaa altaaseen ja kattoa muistanko enää mitään mistään uintitekniikoista.
Tänään treeniä tehdessäni myös tajusin, että haluan tosi paljon haastaa itseäni. Teki mieli vääntää itteni ihan tuhannen solmulle ja sitä kautta kärrynpyörään ja käsilläseisontaan. 😀 Siis oikeesti haastaa kroppaa erilaisiin juttuihin.
Lauantaina pakattiin mieheni kanssa kimpsut ja kampsut laukkuun ja lähdettiin salille.
Ois tehnyt ihan saakelin paljon mieli karkkia, mutta salille tiemme vei ja karkkihimot häipyivät treenatessa.
Harjoittelin salilla rinnalleveto-työntöä. Se on mulla ihan alkutekijöissään, mutta kehityn.
Tekniikka ei oo vielä lainkaan kunnossa, enkä sen vuoksi tätä liikettä käytä asiakkaitteni treeneissä ennen kuin sen itse handlaan täysin.
Mieheni osaa onneksi tämän liikkeen ja opasti mua pitkillä hermoillaan. 😉
Ensin kuitenkin lämpöä vähän kahvakuulalla ja TRX:llä.
Hyvin huomaa muuten kameroiden erot. Kaksi ylintä otettu kännykällä ja alin GoProlla. Ai että. 😉
Sitten salin puolelle.
Ensin liikkeen tekniikkaa pelkällä tangolla.
Sitten vähän painoa päihin ja toistoja.

Näin ikkäästi. Mutta juu. Paljon on vielä tekemistä tekniikassa, mutta on siinä myös paljon hyvääkin jo. Mä tykkään tehdä jotain mitä en täysin vielä osaa. On kiva haastaa kroppaa ja astua sinne epämukavauusalueelle. Ei kaikkea tarvi osata heti. 🙂
Salilla tein myös rintaa ja ojentajaa.
Ristikkäistaljaa…
Ja ojentajalle taljassa köyden kanssa vääntöjä..
Ja dippejä kuminauha-avustuksella.
Näiden lisäksi tein myös vinopenkkiä rinnalle ja ojentajalle ojentajapunnerruksia.
Ja sitten toki vielä keskivartaloa vähän. 🙂

Siinä se mun opastaja istuu. 🙂
Sunnuntaina piti myös mennä salille, mutta mä söin liikaa spelttileipää ja mulla meni maha ihan kipeeks.. 😀 Ahneella on p*skanen loppu… Vai miten se meni! 😉
Tänään kävin tekemässä keskivartalon treeniä ja vähän kehonhallintajuttuja.
Tässä muutamista kuvat.
Tein siis yhteensä tunnin keskivartalotreenin. En oo ikinä tehnyt niin pitkää! 😀
Vuorotellen jalka ylös ja yksi kerrallaan alas. Keskivartalosta tiukka tuki ja jalan nosto suoraksi ylös aina vatsojen avulla. Tuki kahvakuulasta..
Tuki taas kahvakuulasta ja jalat kohti kattoa. Napa selkärankaan kiinni ja hallittu kääntö lantiolla toiseen suuntaan. Palautus keskelle ja toiselle puolelle sama.
Aloitusasento. Tiukka pito taas keskivartalossa, lantio ei saa tippua alas eikä nousta liian ylös.
Vuorojalkoja hallitusti ylös taakse ”vaakatasoon” ja siitä avaus sivulle.
Vuorojalkoja kohti kattoa ja sieltä tiukka veto rintaan, niin että polvi osuu rintaan ja vatsalihakset rutistuu. Yläasennossa käsistä painallus alaspäin, rintaa taaksepäin ja alaspäin.
Näin on täällä viikko startannut taas oikeinkin rattoisasti!
Nyt mä menen nukkumaan, että jaksan aamusta herätä treenailemaan Sara-murun kanssa. <3
Kaksi reseptiä
Ihan ensiksi ISO KIITOS kaikista kommenteista, mitä eräs mies-reisi-kommentti herätti! 😳
Jotenkin pitkästä aikaa taas paasausvallan sanelemana sen kirjoitin, enkä edes ajatellut aiheen kirvoittavan noin paljon kommentteja. 😀
Mutta ihana tietää, että siellä ruudun toisella puolella on paljon samalla tavalla ajattelevia kuin minä.
Ja ihan pakko vielä nostaa erikseen esille eräs kuva minkä ihana Noora oli postannut mun Facebook-seinälle:
😀 😀 😀 Että tässä sitä reittä oikeesti on (mitä mulla ei lähimainkaan ole) ja ei taida kyllä tuolla bikinien alaosan alla olla mulkun tilalla muuta. 😉
No mutta se asia sikseen.
Tänään jaan teille kaksi ihanaa reseptiä. Pitkästä aikaa.
Toinen on voimashotti ja toinen on erilainen pizza. Molempia voi nauttia vaikkapa näin ihanan sunnuntain kunniaksi.
Aloitetaan voimashotilla.
Me ollaan mieheni kanssa nyt parin viikon ajan tehty taas enemmän näitä voimajuomia. Tuntuu, että pimeys valtaa koko Suomen ja flunssat ja muut pyörivät kaikkien ympärillä. Jotta vältyttäisiin flunssilta ja piristyttäisiin pimeydessä, niin tämä supervoimashotti on oiva!!
Ainekset:
– Alpro Soya-jugurtti (1prk)
– Banaani (1kpl)
– Vadelmia, mustikoita ja puolukoita (n.2rkl jokaista)
– Kaakaonibsejä, CocoVi (2rkl)
– Maca- ja Acai-jauhetta, CocoVi (2tl molempia)
– Spirulina- ja Lucuma-jauhetta, CocoVi (2tl molempia)
– Pirkan luomu suklaa-soijajuomaa (0,5dl)
– Oatlyn luomu kaurajuomaa (1dl)
– Paahdettu ja rouhittu pellava & mustikka-jauhetta (1rkl)
– Pellavansiemeniä (2tl)
Joo aika paljon aineksia. Ja todella ravintorikasta juomaa.
Mutta siksi sitä ei nautitakaan kuin yksi shottilasillinen kerralla! 😉
Marjoja voi löytää kaupan pakastimesta tai omasta (lue: anopin)… 😉
Suomalaista superfoodia parhaimmillaan!! Mustikat, puolukat ja muut marjat. Ja nää meiän omat metsät niitä täynnä joka kesä. Miten se onkaan itse niin vaikeeta lähteä marjametsälle?
Koska itse olen laiska metsällemenijä, niin saan kyllä kiittää isosti ihanaa anoppiani näistäkin marjoista! <3
Kaikki nämä ainekset siis tehosekoittimeen ja sur-rur-sur-rur ja superjuoma on valmis!
Tätä juomaa nyt tosiaan parin viikon ajan ollaan juotu ja kun tehosekoitin on tyhjä, niin uutta satsia tulemaan.
Ja oikeesti on kyllä pirteämpi olo!!
Suosittelen kokeilemaan! Ei ole pakko juuri näillä kaikilla super-aineilla, mutta suomalaisia marjoja ja vähän superfoodia esim. CocoVi:n nettikaupasta tai luontaistuotekaupoista tai jopa K-kaupoista nykyään. Maidotonta smoothietakin kannattaa välillä kokeilla. Meillä ei nyt esim. ole ollut mitään maitotuotetta mukana smoothien seassa.
Sitten seuraavaksi erilainen pizza! (mulle tulee jostain syystä koko ajan vaan mieleen se Erilaiset ystävät-sarja kun luen ton lauseen :D)
Ainekset pizzapohjaan:
– 800g luomu naudan jauhelihaa
– 2kpl luomu kananmunia
– 0,5prk kermaviiliä
– mausteita: esim. ruususuola ja mustapippuri
Kyllä! Luitte oikein. Pizzapohja valmistui siis pelkästään jauhelihasta, parista kananmunasta ja
puolikkaasta purkista kermaviiliä.
Päälle aineksia saa toki laittaa oman mielensä mukaan. Mutta meillä pizzan päälle tulivat:
– halloum-juustoa
– sipulia
– valkosipulia
– paprikaa
– kesäkurpitsaa
– avokadoa
– oliiveja
– pestoa
– kapriksia
– tomaatteja
Pohjan päälle ensin sipulit, kesäkurpisat ja tomaatit.
Sitten täytettiin molemmat omat puolemme pellistä.
Tuukan puolelle ei tullut avokadoa, oliiveja tai kapriksia. Ja mun puolelle ei tullut paprikaa eikä pestoa. Oisin kyllä halunnut, mutta mulla oli jo niin paljon makuja omalla puolella, että päätin jättää pari makua pois. 😀
Noin 20 minuuttia pizza uunissa 200c-lämmössä ja sitten eikun syömään!
Päälle ripoteltiin vielä vähän rucolaa ja avot! Oli kyllä ihan parasta pizzaa mitä oon ikinä syöny!!
Näiden reseptien saattelemana toivottelen teille ihanaa sunnuntaipäivää!!
Huomenna luvassa postausta viikonlopun treeneistä!
Puspus! Nauttikaa päivästä, toisistanne ja itsestänne! 🙂


10









