2*sali, 1*tankotanssi ja 1*GoPro!
Tuukka osti meille muutama kuukausi sitten GoPro-kameran. Aina silloin tällöin otan sen treeniin mukaan. Se on ihan huippu laite.
Pieni kun mikä, helppo asettaa huomaamattomasti mihin vaan ja pistää ajastin ottamaan kuvia esim. 20sek, 30sek tai vaikkapa 1sek välein. Eli oikeesti hyvä treenikuvauskamera. Ei häiritse treenausta. Kuhan pistää poweria, ni kamera rullailee omaa tahtiaan.
(ja tää ei oo mikään yhteistyöjuttu, kunhan hehkutan koska tykkään 😉 )
GoPro on nyt laulanut tässä kolmen päivän aikana oikein olan takaa. 😀 Joten kuvia on tiedossa tässä postauksessa oikein super paljon! Hihi. Niih.
Ensin pe ja la salitreenissä ja tänään tankotanssitunnilla.
Perjantaina tein selkätreeniä salilla. Oli tosi hyvä treeni, sain jotenkin hirveesti irti itestäni.
Selkää ja pari hauisliikettä.

Lauantaina aamusta tultiin salille Tuukan kanssa jo aikaisin. Mulla alkoi eka asiakas klo 10, joten sitä ennen piti tehdä oma treeni.
Pitkästä aikaa mulla tuli oikein sellanen olo, että ihanaa kun pääsee treenaamaan tänäänkin. Tai no oikeestaan tää fiilis on nyt ollut ehkä viikon ajan. Tekee taas mieli raivata kalenterista aikaa treenaamiselle. Joulukuu oli niin hoocee, että oli treeni-intokin kadoksissa vähän aikaa. Mutta nyt se on taas back! Oujea! 😀
Lauantaina mä treenasin jalkoja. Tuukka teki omaa treeniään (rintaa) ja mä omaani. Me ei hirveen usein käydä salilla yhdessä, mutta jos käydään, niin silloinkin lähes aina tehään molemmat omaa treeniämme.
Mä oon muutenkin nyt huomannut, että saan ehkä jopa enemmän tehoja irti treenistä kun teen yksin. Mikä on ihan outoa, koska oon aina ollut sellanen yhdessätreenaaja! Tai no siis tykkään mä edelleen treenata muutaman kaverin kanssa kimpassa, varsinkin parin kaverin kanssa saan myös tehoja irti treenistä. Mutta välillä on kivaa vaihtelua treenata yksin. Kuulokkeisiin vaan hyvää musaa ja kaikki irti mikä lähtee.
Tarkkaavaisimmat voi löytää Tuukan tuolta näpyttelemästä kännykkää taustalta omien sarjojen välissä. 😉
Tein tällä kertaa askelkyykkyä etujalka bosulla, kannattaa kokeilla! Tosi hyvä!


Treenin jälkeen ihana fiilis aloittaa työpäivä! Reidet ja peppu pumpissa ja kroppa ja mieli täynnä energiaa! 🙂
Tänään oli taas tankotanssitunti.
Voi ristus mä oon rakastunu siihen lajiin! Ihan pirun vaikeeta ja oon ihan huono vielä, mutta musta tulee vielä hyvä!! Mä oon päättäny!
On niin siistiä haastaa itteään uusiin juttuihin. Ja voi perkele kun sattuu joka paikkaan, mustelmia tulee ja iho on sisäreisistä ja taipeista ihan nirhaumilla ja herkkänä. Lihakset (varsinkin yläkropan) huutaa hoosianna treenin jälkeen ja seuraavana päivänä. Mutta silti oon aina ihan onnesta soikeena kun on taas seuraava tunti alkamassa. 🙂
Jalkaani laitoin tänään eilen ostamani ihan suuuuuper makeet trikoot!! Hihi! Noi on niin hienot!
Tunnilla lämmitellään ja venytellään aina ensin. Ja vasta sitten aletaan hommiin.
Mä käyn vasta 1-tason tunneilla. Haluun oikeesti osata asioita ennen kun siirryn 2-tason tunneille. Ja junttaan noita 1-tason juttuja vaikka sata tuntia, mutta haluun osata ne ennen kuin siirryn vaikeempiin juttuihin.


Ilmeet on ihan huippuja näissä kuvissa. Ja vauhtiakin on niin paljon, ettei oo kamera ehtiny tarkentaa kaikkia. Mutta koittakaa kestää. 😉
Niin ja nää ei oo mitään teknillisesti puhtaita juttuja, että koittakaa sekin kestää. 😀
Kun aloittaa nollasta niin nousu on huimaa! 😉 Hihi! Niitä kuvia sitten odotellessa..
Pyörähdysten jälkeen aloitettiin tangolla seisomis-harjoitukset. Pitkät housut pois jalasta ja nirhaumia hankkimaan.
Jumankauta, että saa puristaa kovaa sisäreisiä yhteen, että tossa pysyy. Lantiota pitää työntää tankoa vasten ja huh ja puh! Käsivoimia tulee käytettyä ihan liikaa vielä, mutta pikku hiljaa pikku hiljaa.. 😉

Mitä pidemmälle tunti menee, sen vaikeampia juttuja tulee. Myös mitä pidemmälle tunti menee, sitä väsyneemmät alkaa lihakset olemaan ja koko ajan joutuu pyyhkimään tankoa, että kitka säilyisi eikä luisuisi hikisen ihon alla.

Nyt mä olen aivan puhki ja väsynyt näistä kolmesta hyvästä treenistä.
Taidanpa painella sohvalle makoilemaan Tuukan ja Geren viereen ja kattoa vaikka jonkun leffan.
pus! <3
14 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


14




Sä näytät kyllä jotenkin niin karismaattisen kauniille tuossa tangolla keikkuessa. Ihan mahtavaa lukea miten edistyt tässä uudessa lajissa. Tsemppiä tosi paljon 🙂
Oi ihanaa! 🙂 Kiitos! Mä niin odotan, että musta tulee super hyvä! 😀
Pakko kysyä heti noista trikoista kun on niin sikasiistit, mistä noita saa?
Ne on KappAhlista! 🙂
AUUU! Näinkö oikein,sulla on ihan järkyttävän kipeen näkönen mustelma reidessä? :O Tai sitte on joku varjo. Mutta upee oot ja sovit tohon tangolle ku nenä päähän 😉 Myöhästyneet uudet vuodet ♡
Voih, ei onneks taida olla mustelma! Etureidessä on musta sulkatatuointi, ehkä tarkoitat sitä? Tai sitten jos jotain muuta niin varmaan varjo. 🙂
Mustelmia kyllä on tullut, mut ei mitään hirmu isoja tai pahoja.
Ja kiitos! <3
Inspiroiva blogi, kiito siitä! Tosi hienolta näyttää tuo sun tankotassi jo nyt. Olisi mukava, jos voisit hieman valaista noita treenipainoja, kun kerrot salitreeneistäsi. Tiedän, että suoraan ei voi itseään verrata toisiin ja laitteet ja kaikki vaihtelee, mutta silti olisi mukava, jos voisit!
Kiitos Sissi! 🙂
Voin joo joskus laittaa treenipainoja! Kiitos toiveesta. 🙂
Noi reidet… Olen kateellinen. 🙂 Tsemppiä tän vuoden treeneihin! 🙂
Haha! 😀 Kiitos Rinri! Ja tsemppiä sullekin!
Mä myös oon innostunut tuosta GoProsta! Näppärä kaveri salikuviin ja kun yksin treenailee, niin voi ottaa videookin, näkee samalla vähän omaa tekniikkaakin. Oon lopettanut peiliin tuijottamisen, kun tuntuu, että menee treenit vaan siihen että kyttää tekniikkaa. Ja treenin jälkeen saa myös hyvät naurut, kun katsoo kuvat läpi, puolet on jotain ihan ihme venkoilukuvia 😀
Joo ihan huippu tuote!! Ja ilmeet on kyllä niin älyttömiä välillä noissa videoissa tai sitten jos ottaa tosi lyhyellä ajastuksella niitä still-kuvia! 😀
Moimoi Monna! Ekaa kertaa taidan kommentoida vaikka olenkin blogiasi lukenut jonkin aikaa 🙂 Olen menossa maanantaina ekalle tankotanssitunnilleni, joten sain kivasti esimakua tasta postauksestasi. Vaikuttaa tosi hauskalta ja samalla haastavalta lajilta, innolla odotan!
Itsellani on myos tuo GoPro 3 Silver -malli. Kuvaan yleensa pyorareissujani mutta taidanpa ottaa sen tankotanssitunnille myos 😀 oletko kayttanyt erilaisia kiinnityksia tuon kameran kanssa vai laitatko sen aina jonkun poydan/laitteen paalle kuvauksen ajaksi?
Moikka! 🙂
Hauskaa, että tankotanssinalkaa sinullakin. 🙂 Mihin menet?
Mulla on siinä se GoPron oma ”teline”, sellainen pikkuinen, niin sitä oon käyttänyt. Saa säädettyä vähän kameran suuntaa. 🙂