Mä hirveästi yritin tuossa toissapäivänä mennä salille ja tehdä käsivarsia.
Tein ensin vähän vatsoja TRX:llä ja muita keskivartalojuttuja.
Sitten menin käsipainojen luokse ja otin siitä kahdeksan kilon painot käsiini. Istuin alas penkille ja aloin vääntämään hauiskääntöjä. Ja ei perkele. Tein niitä varmaan yhteensä kymmenen, kunnes se pieni vähäinenkin kiinnostus liikettä kohtaan kaikkosi.

Otin mun romppeet (avain, kännykkä ja GoPro) mukaan ja painelin katsomon lämpöön, hain patjan ja rupesin kiipeilemään seinälle ja tekemään siltoja ja lisää keskivartaloa.

Mua ei kiinnosta tippaakaan vääntää perusjuttuja salilla. Jalkapäivän meinasin tehdä huomenna, mutta tiedän jo nyt, että teen vaan erilaisia askelkyykkyjä ja tasapainoliikkeitä ja ehkä ihan vähän yhden jalan prässiä persuksille.

Nyt tekee mieli vaan temppuilla! Haastaa kroppaa erilaisiin juttuihin, eikä tehdä niitä ”tylsiä” saliliikkeitä. Lauantaita pidän InBody-mittauspäivän blogin lukijoille ja omille asiakkailleni, niin meinaan ottaa itsekin mittauksen. Innolla odotankin, että näkyykö tämä nyt siellä lihasmassassa, onko se lähtenyt tippumaan kun en oo ihan perusjuttuja salilla tehnyt. Toisaalta on kiva tietää myös, että onko esim. yläkropan lihakset kuitenkin kehittyneet tankoilusta jne muista temppukoululajeista. 😀

”Mitenkähän mittauksen käy?” 😉

Mä oon nyt myös tajunnut ja hyväksynyt mun kaksi heikkoutta.
Ne on vatsalihakset ja venyvyys.
Molempia meinaan nyt ruveta treenaamaan entistä enemmän. Molemmat on myös niitä vaikeimpia. Ei siis vaikeata tehdä, mutta vaikeata aloittaa. Vatsat (ja koko keskivartalo) jää tosi usein normaalin salitreenin jälkeen tekemättä, koska sitten ei enää jaksa tai tulee kiire. Venyttely on taas ollut mun kompastuskiveni AINA!! Mulla on tulossa yksi kiva yhteistyöjuttu tässä piakkoin, josta toivon saavani apua tohon venyttelypuoleen. 🙂 Kerron siitä lisää myöhemmin.

Eilen mä olin ystävieni Inarin ja Juuson kanssa tekemässä ”akrobatia-treeniä”, tehtiin kärrynpyöriä, kuperkeikkoja, käsilläseisonnan treenaamista, kaverikuperkeikkoja, vatsoja jnejne.. Huomasin tosi monessa liikkeessä, että mulla on vahva yläkroppa, mutta keskivartalosta en saa tukea ja siksi esim. käsilläseisonta ei onnistu.

Tää oli hauska liike, otettiin käsillä mahdollisimman korkealta puolapuista kiinni ja siitä lähdettiin sitten kippaamaan peppua pois päin puolapuista.
Hahaha!! 😀 Hyvin fiksun näköistä! Harmi kun ei otettu kuvaa sivusta. Tossa siis vain käsivoimilla kiinni ja peba irti puolapuista.
Ja tätä seuraavaa liikettä varten olisi pitänyt olla voimaa lisää sekä yläkropassa, että keskivartalossa. Jalat ois saanut vielä ylemmäs. Mutta sain mä ne silti irti puolapuista. Hihi! 🙂

Ja kun Inarin kanssa ollaan liikenteessä, niin lapsenmielisyyttähän riittää molemmilla. Ja pakko oli testata kaverikuperkeikkaa. Se ei menny ihan niinku strömsössä. Eka kieppi meni ihan kivasti molemmilla, mutta kun mä lähdin tokaan ympärimenoon, niin rojahdin sitten ihan täysillä niska edellä maahan. Ai jumankauta!! Parit buranat ihan joutu ottamaan. Hahahaha… 😀 😀

Sitten siirryttiin wallclimbien pariin ja mentiin porukalla seinälle. 😀

Treeni päätettiin vielä TRX:llä hauberien ja ojentajien tekoon. Tulihan niitä hauiksiakin sitten ees vähän treenattua! 😉

Sillä lailla! 🙂 Nyt mä lähden Töölöön vetämään jumppia ja toivon, että mulla on huomenna vielä edes ripaus ääntä jäljellä. Mulla on jostain syystä ääni nyt vähän heikoilla ja Tuukka sanoikin eilen, että se ei oo varma makaako sängyssä sen vieressä oma vaimo vai Hannele Lauri.

Soon moro!

Eräs ystäväni kertoi joskus, että he olivat puhuneet tuttavansa kanssa treenaamisesta ja sitä kautta treeniblogeista. Tämä ystäväni tuttava oli sanonut sitten, että tuntee sen yhen Monnan.
Ystäväni oli tähän sitten ollut, että ai ihanko tosi, no mistä sä sen tunnet? Tuttava olikin sitten sanonut, että no en mä varsinaisesti sillee tunne, mut oon lukenu sen blogia. 😀

Mä pohdin tuossa joku aika sitten sitä, että jatkanko täällä FitFashionissa bloggaamista vaiko en. Sen jälkeen oon lukenut, että moni muukin täällä bloggaaja on samaa miettinyt.
Lähes kaikilta on tullut sama mielipide tai ehkä enemmänkin pelko siitä, että blogiportaalissa bloggaaminen tekisi omasta kirjoittamisesta persoonatonta.
Sitähän mä itsekin silloin kirjoitin, (TÄÄLLÄ) että pyllyä siellä ja tissiä täällä, vilkkuu FF:n otsikoissa ja juttu toisensa jälkeen tuntuu samalta. Ja että pitääkö itsekin alkaa kirjoittamaan samoista aiheista, jotta lukijoita riittää.

Vaikka pohdinkin tätä asiaa silloin ääneen, niin oikeastaan jo silloin olin päättänyt, että ihan sama! Ihan sama vaikka ihan jokainen kirjottais vaan juttu toisensa jälkeen pepputreenistä, niin mä kirjoitan näistä omista jutuistani ja sillä selvä. Pirut mä mitään portaalia lähden vaihtamaan tai kirjoittamaan yksinäni bloggeriin takaisin. Että miksi hittossa mä en voisi täällä kirjoittaa omia mielipiteitäni ja paasata samaan malliin kuin bloggerissa.

Se, että teen työtä ihmisten parissa ja ohjaan jumppatunteja ei myöskään mun mielestä poista sitä, että mun pitäis jotenkin hyssytellä ja jeesustella vain. Ei todellakaan.
Korrekti tietysti pitää olla ja hyviä käytöstapoja voi näyttää, mutta ei se tarkoita ettäkö pitäis olla persoonaton kirjoittaja.

Kukaan ei ole ikinä täällä FF:ssä sanonut meille bloggaajille, että teidän tulee kirjoittaa siitä tai tästä ja pitää sisältö asiallisena. Vaan nimenomaan painotettu jatkamaan samaan malliin kuin ennen FF:ää. Juuri siksihän meidän blogit tänne on valittu alunperin.

Mä tykkään hirveän monesta blogista ja bloggaajasta täällä FF:ssä. Todella moni on onneksi säilyttänyt saman tatsin ja kirjoittaa samalla tyylillä kuin aina on kirjoittanut. Oon myös löytänyt monta uutta ihanaa blogia mitä lukea, enkä tiedä minkälaisia heidän kirjoitukset on olleet ennen tänne siirtymistä, mutta ainakin nyt ne on hyviä. 😀

Mä luulen, että ollaan muutenkin elämässä vähän sellaista murrosvaihetta tässä fitnesshömpässä. Osalla alkaa mennä jo ohi koko buumi ja osa jatkaa samaan malliin. Se tietysti myös näkyy näissä fitness/treeni-blogeissa. Niin lukijoissa kuin kirjoittajissakin.
Ehkä tässäkin asiassa monelle liika on liikaa. Jos joka paikassa, blogeissa ja kaiken maailman lehdissä kirjoitetaan vaan fitness sitä ja fitness tätä, niin voi olla että menee kuppi yli jossain välissä. 😀

Mulla itellä ei oo koskaan oikein ollut mitään suurta hinkua tai himoa fitness-lavoille. Mun kaksi ihanaa ystävää mua yritti viime vuonna vähän houkutella mukaan, koska heillä itsellään on/oli tavoitteena lavalle nouseminen. Kokeilin mä toisen ystäväni harjoitusbikinejäkin ja yritin työntää pyllyä niin taakse kun sain ja notkistaa alaselkää. 😀 Mutta ei, ei se oo mun juttu.
Joillekin se sopii ja jokainen joka kisoihin ja sinne lavalle asti pääsee, on ihan huippusuorittaja. Kunhan pysyy se polla kasassa kisojen ja diettien jälkeenkin. Mutta ei siitä sen enempää, en tällä kertaa lähde ruotimaan sitä asiaa.

Palatakseni vielä tuohon ihan ensimmäiseen kappaleeseen.
On yht’aikaa hauskaa ja vähän pelottavaa ajatella, että ihmiset ajattelee tuntevansa mut vaikkei ole koskaan nähnyt.
Toki kerron aika paljon blogissa mun vapaa-ajastakin ja milloin kuvissa vilkkuu Geren turpa ja milloin ystäväni ja perheeni.
Kuitenkin kerron täällä ehkä vain n.40% siitä mitä teen.
Kerron työstäni, treeneistäni, vähän vapaa-ajastani. Paasaamalla asioista ja ottamalla kantaa päivän polttaviin puheenaiheisiin, olen tuonut omaa persoonaani esiin. Moni teistä tietää, että puolustan homojen oikeuksia, rakastan ystäviäni ja perhettäni ja vähemmän pidän ihmisistä joilla on kauhean suppea näkökenttä ja negatiiviset mielipiteet liian moneen asiaan.

Mutta silti ei kovin moni lukija mua oikeasti tunne.
Mä mietin tänään ajaessani vähän pidemmältä asiakkaani luota kotiin, että kuka mut oikeesti tuntee. Tunteeko kaikki mun lähimmät ystävät mua?
Mä päädyin siihen tulokseen, että päästän ihan lähellä itse asiassa hyvin harvan ihmisen.
Mulla on paljon kavereita ja olen hyvin sosiaalinen. Jopa ylisosiaalinen välillä. Mutta kuinka moni näistä mun kavereista tietää mitä mulle oikeasti kuuluu. Mähän kirjoitin pari päivää sitten, että puolitutuille vastaan usein vaan, että ”no ihan hyvää mulle kuuluu, sitä perushuttua”. Ja siihen se jää itse asiassa myös monen mun kaverin kanssa.

Mä olen todella hyvä kuuntelija. Kysyn myös aina kaikilta mitä heille kuuluu ja mulle myös avaudutaan aika paljon. Ja kerrotaan salaisuuksia.
Mutta itse en omista jutuistani kerro mielelläni. En halua, että ihmiset tietävät liikaa mun henkilökohtaisia asioita.

Ja tänään myös mietin, että miksi mä näin teen. Miksi kovin moni ei oikeasti mua tunne kuin pintapuolisesti? Mä tulin siihen tulokseen, että kun olen joutunut menettämään kuolemalle harmillisen paljon ihmisiä ympäriltäni (rakkaimpana oman isäni) olen rakentanut itselleni jonkinlaisen suojamuurin. En halua, että lähes kukaan tietää musta kaikkea. Koska mitä jos päästänkin jonkun niin lähelle ja sitten taas menetän?

On helpompi vain olla tämä Monna, iloinen ja sosiaalinen. Mikä on osa mua ja täysin totta, ei mitään feikkiä. Mutta vain osa mua.

Kiitos teille, jotka jaksoitte lukea tänne asti.
Postaus ilman yhtään kuvaa ja paljon mielipiteitä. Sekä vähän sitä omaa persoonaa.
Näin tää homma tulee jatkumaan. Omalla persoonalla, FitFashionin puolella, ilman fitnesshömpää, paljon kuvia ja paljon paasaamista. Mutta silti vain osa musta.

pus <3