Mitä mä luen?
Koska mä en pysty nyt kirjoittamaan mitään treenipäivityksiä (P*RKL*!!!), niin mä ajattelin tehdä tällaisen listan teille, että mitä mä pääsääntöisesti luen. Siis blogeja. 😀
Lisäsin tuohon sivupalkkiin myös VIHDOIN linkkilistan blogeista mitä luen.
Nää on niitä mitä eniten luen. Sen lisäks oisin voinu tohon listata vielä ainakin kymmenen blogia. Mutta yritin tehdä jonkun rajauksen. Haha! Vaikeeta se oli! 😉
Ja luultavasti kun tällainen reikäpää olen, niin tästäkin listasta on unohtunut pari blogia jota luen säännöllisesti…
Mutta siis tässä tulee:
Ja nää ei oo ykköstä lukuunottamatta sitten missään tärkeysjärjestyksessä, päätin listata ne tuon sivupalkin listan vastaisessa järjestyksessä. 🙂
1. Mission Stockholm – Mun rakkaan mieheni blogi! 🙂 Mutta lukisin tätä kyllä ilmankin, että kirjoittaja on mun mies. Tuukka osaa kirjoittaa tosi hyvin. Sana hallussa. Tiukkojen faktojen lisäksi rivien välissä on aina vähän huumoria ja pilkettä.
2. Eloa eläkkeellä – Myös rakas äitini kirjoittaa blogia. 🙂 Hän aloitti blogin kirjoittamisen noin puoli vuotta ennen eläkkeelle siirtymistä, kertoi vähän fiiliksiään siitä ja muusta arjesta. Ja nyt hän kirjoittelee silloin tällöin eläkkeelläolostaan. <3
3. Dancing As Fast I Can – Saijan kauniita tankotanssi- ja rengasstrapetsi-kuvia on ihana katsoa. Niistä saa itsellekin intoa ja motivaatiota omaan tankoiluharrastukseen. Saija on mulle pitänyt myös yksityistunnin tankoilussa ja tunnetaan viime kevään ExtremeRun-ajoilta. 🙂
4. Liian isot lihakset – Tiitin blogia oon lukenut jo melkein pari vuotta. Ihastuin aikonani Tiitin todella hauskaa tapaan kirjoittaa. Ja itseironiaan. Tiiti harrastaa myös tankoilua, joten mikäs sen kivempaa on kun katsoa Tiitin sixpäkkiä tangolla! 😉
5. Emmi Lehtomaa – Emmi kirjoittaa ihanalla elämäniloisella asenteella treeniblogia. Emmi on fitness-kilpailija ja myös niistä kokemuksista on kiva lukea. Mä löydän Emmin asenteesta paljon yhtäläisyyksiä omien mielipiteiden ja asenteiden kanssa. Vaikka en häntä tunne, voin kuvitella hänen olevan lämmin ja luotettava ystävä. Joka hymyilee paljon. 🙂
6. Steffit – Steffin juttuja oon lukenut myös jo varmaan pari vuotta. Aurinkoinen ja kaunis, jalat maassa. Ne on asioita mitä Steffistä ajattelen. Steffin kanssa ollaan tavattu muutaman kerran ja hän on ”irl” juuri niin ihana ja hymyilevä persoona, kuin blogissaan antaa ymmärtää. Steffin blogista löydän usein hyviä treeniliikevinkkejä, joita nytkin jo odotan että pääsisin testailemaan.. Kuhan tää sormi tästä. 😀

7. The Unbearable Lightness of Fitness – Petra kirjoittaa ihanan ”normaalia” treeniblogia. Kertoo välillä treeneistä ja välillä vähän jostain muustakin. Ettei se elämä pelkkää pilkun viilaamista oo niiden punttien kanssa. 😉 Mä tykkään lukea tällaista blogia, missä ei yritetä liikaa. Ei oo pelkkää blingiä ja järkkärillä otettuja kuvia. Petra on myös niin aurinkoinen persoona ja vaikken häntäkään tunne, voin kuvitella että hän on erittäin iloista seuraa.
p.s. Petralla on ehkä yks vaikeimmista blogin nimistä.. 😀
8. Liikuntapäiväkirja – Jaanaba kirjoittaa aivan sairaan hauskalla tyylillä! On vähän tampesterin murretta ja huumori välkkyy joka rivin välistä. Tätä blogia lukiessa nauran lähes aina ihan ääneen. Enkä siis mitenkään ilkeästi, vaan Jaanaban huumori vaan puree muhun ihan täysillä.
Jaanaballa on tosi makeita kuvia myös ja kaksi ihanaa karvaturria. 🙂
9. Fit you too – Katrin blogia oon seurannut enemmän ja vähemmän noin vuoden verran. Nyt ihan lähiaikoina mä oon jotenkin vielä enemmän tykännyt Katrin kirjoituksista ja löytänytkin itteni monesti ekojen postauksien joukosta lukeamasta Fit you too:ta. Katrin kirjoituksista näkyy elämänkokemus ja jotenkin sellainen maalaisjärki asioihin suhtautumisessa. Kaunista Katria on toki myös ilo katsella. 😉
10. Jonna1983 – Jonnan juttuja oon lukenut jo bloggerista asti. Tosi kauan siis. 😉 Me oltiin Jonnan kanssa itse asiassa ensimmäisten viiden joukossa, jotka siirtyi aikoinaan FF:n puolelle. Vähän perklattiinkin yhdessä, että miten sä saat tänne kuvia liitettyä, ja entäs videota ja mites linkit toimii jne.. 😀 Jonnan blogista mä löydän todella usein ihan hiton hyviä reseptejä. Oonkin kiitellyt Jonnaa niistä monesti. Myös crossfit-treenejä ja siinä edistymistä on hauska seurata.
11. Endorfiinikoukussa – Tässä on blogi, joka on säilyttänyt oman tyylinsä aina. Muistan kun joskus blogger-aikoinani luin Elinan blogia ja sitten kun Elina liittyi mun lukijaksi, niin olin ihan tohkeissani. 😀 Elinalla on myös ihania kuvia ja treeniliikevinkkejä satelee salitreenikuvista. Ihanan iloinen ja hymyilevä nainen.

12. Get fit, stay healthy – Ihana Aino! <3 Aino on sellainen tyttö, että aina kun me nähdään, mun tekee mieli halata sitä oikein hirmuisesti. Sellainen söpöläinen. 😀 Aino kirjoittaa ihanan aidosti ja häneltä saan myös paljon hyviä reseptejä blogista haalittua. Aurinkoinen ja aito söpöläinen, jonka kroppa on muuten vuodessa muuttunut ihan hitokseen. Wautsikawauwau! 😉
13. Go Sara Go – Rakkaan ystäväni blogi. Sara on suuri motivaattori monelle! Hän on niin peräksiantamaton ja tehnyt niin ison ja hienon työn. Kuukauden kuluttua hän nousee IFBB:n kisoissa lavalle ja minä olen siellä häntä kannustamassa! <3 Saran blogista jos jostain, voi hakea motivaatiota treenaamiseen. Ja silmänruokaa! 😉
14. Voimariini – Tää mimmi on kyllä niin huikee!! Hänet löysin vasta kun hän siirtyi FF:n puolelle. Mutta onneksi löysin! Juttuja on ilo lukea, huumori, ilo ja itseironia paistaa jutuista. Ja muutenkin ihanan terve suhtautuminen treenaamiseen, syömiseen ja elämään yleensä. Huikea kroppa ja mikä BärC!! <3
15. Sairaan kaunis maailma – Marissan blogia oon myöskin lukenut jo bloggerista asti. Melkeinpä kaksi vuotta. Marissa kirjoittaa välillä todella hyviä mielipidejuttuja, niitä on tosi mielenkiintoista lukea. Kuten Marissa itsekin sanoo, hän tykkää olla vastarannan kiiski. Siis nimenomaan näillä mielipidejutuillaan, että jos 90% tykkää punaisesta, niin Marissa aivan varmasti tykkää sinisestä. Ja kertoo sen. 😉 Muta ihanalla iloisella ja aidolla tyylillä. Ja kaiken lisäks on vielä söpö ku mikä! <3
16. Anna mun treenaa – Mun ”blogisisko”.. 😀 Me ollaan tutustuttu Annan kanssa bloggeri-aikoina. Jotenkin vaan heti kolahti. Anna kirjoittaa ihanalla joensuun-murteella ja asenne elämään on ihana. Annalta oon aikoinani löytänyt jumalaisen prodepannarin ohjeen ja aina tosi hyviä treeniliikevinkkejä. Ihana Anna-muru! <3
17. You either want it or you don’t.. – Mun toinen blogisisko. 😉 <3 Ihana Heidi. Me tutustuttiin oikeastaan vähän niinku triona aikoinaan, minä, Anna ja Heidi. Puitiin usein ilkeitä kommentteja facebook-viestiketjussa ja muutenkin kaikkea. Heidillä on ehkä parhaat vatsalihakset ikinä ja sen peppukin on nykyään niiiin hyvä! 😀 Heidiltä saa hyviä treenivinkkejä ja reseptejä. Ja näkökulmaa vähän muuhunkin kuin treenaamiseen.
18. Too big to be me – Viimeisenä muttei lainkaan vähäisimpänä, jopa ehkä toisiks tärkeimpänä 😉 Anna! <3 Mun rakas ihana ystäväni. Mun kaasoni. Sydän ystävä. Anna kirjoittaa blogia tällä hetkellä raskaus-ajastaan ja treenaamisesta ja syömisestä siihen liittyen. Anna aloitti bloggaamisen pari vuotta sitten, kun päätti pudottaa silloiset raskauskilot. Anna teki aivan huikean työn!! Ja nousi myös räjähdysmäisesti yhdeksi Suomen luetuimmista treeniblogeista.
Annan ”syytä” on myös mun blogiurani aloittaminen. 😉 Anna silloin houkutteli mutkin aloittamaan blogin kirjoittamisen. Rakas olet! <3 Nyt ja aina!
Näiden listaamieni lisäksi luen myös esim. Pinkit korkokengät, How to be a Bridezilla, Ina’s lifestyle, Nana-Super fit me, Elämä on ihanaa, Hidasta elämää, Today I’m unstoppable, No home without you, Elämää Venlan silmin, jnejnejne.. 😀
Nyt huomaan, että listaamani blogit on hyvin samanlaisia.
Elämän iloisia, tervejärkisiä, huumorilla höystettyjä, kauniita, komeita ja ihania blogeja. 🙂
Noita listaamiani 18:a blogia luen eniten. Ja sitten näitä muita aina kuin vain ehdin. Ja varmasti tosiaan listasta jäi pois aika monta, mitä en nyt vain muista. 😀
Mutta ei muuta kun klikkailemaan tietä noihin blogeihin, ehkä löydätte jotain uutta luettavaa omalle lukulistallenne.
Ja kertokaa ihmeessä myös omia vinkkejänne! 🙂
Ei anneta pienen takatalven masentaa! 🙂
Nautitaan jokaisesta auringonsäteestä ja kirkkaudesta mitä lumihanki vielä tuo.
Oikein iloista ja aurinkoista viikon alkua!
pus <3
Starbucks ja kuvapaljous!
Ihanaa sunnuntaita ihmiset! 😀
Täällä alkaa sormi paranemaan oikein vauhdilla ja olokin on aikas hyvä.
Että ei muuta ku voitolla yöhön! 😉 Haha! No ei vaan.. Mutta nyt on taas tää ”normaali” Monna takaisin ja apea mieli pyyhkiytynyt alta pois. Sormi tuntuu niin hyvältä, eikä ihan koko ajan mene kaikki energia siitä huolehtimiseen tai kivun sietämiseen. Jiiiihuuu!! 🙂
Tänään on luvassa paaaljon kuvia! 😀
Perjantaina aamulla mulla oli ekat asiakkaat sairasloman jälkeen.
Ja aamuasiakkaiden jälkeen suunnistin matkani kohti keskustaa.
Starbucks oli kutsunut bloggaajia aamupalalle Helsingin keskustassa sijaitsevaan kahvilaan, Akateemisen kirjakaupan kupeseen, tutustumaan kevään uutuksiin.
Saavuimme Annan kanssa paikalle ja meidät otti vastaan iloiset ja ihanat Starbucksin naiset. 🙂
Meitä bloggaajia oli paikalla toistakymmentä ja tiedossa oli coffee tastingia, uusien espressopohjaisten juomien maistelua ja aamupalaa.
Alkuun meille kerrottiin vähän mistä on kyse ja sitten alettiinkin coffee tastingeihin. Aivan mahtava ja positiivinen Jukka valmisti meille kahvia jos toista. Saatiin maistaa erilaisilla menetelmillä valmistettuja kahveja.
Ja Jukka myös opetti miten kahvista saa erilaisia aromeja esiin.
Ensin kahviakin haisteltiin, vähän niinkun viinejä. 😀 (mä en oo kyllä koskaan ollut missään viinimaistajaisissa, mutta mitä telkkarista on nähny 😉 )
Sitten vedettiin suu täyteen ilmaan ja ryystettiin kahvia, kuin mummot konsanaan.
Ja kyllä! Siis maku oli aivan erilainen. Oli hauska huomata miten eri kahveista tuli eri tavalla vaikkapa pähkinäinen maku ja vaikkapa suodatinmenetelmällä valmistettu maistui muun suuhun ”kevyemmältä” jnejne..
Sitten istuttiin pöytiin ja saatiin aamupalaa.
Kahvimaistelut jatkui ja saatiin pöytään aina pikkuisia kahvikuppeja täynnä eri kahvimakuja tai laatuja.
Me ei kummatkaan Annan kanssa juoda kahvia ikinä mustana. 😀 Joten oli oikeesti hauska maistella miltä ”oikea” kahvi maistuu ilman lusikallista makeutusainetta tai puolta desiä maitoa.

Suolasten syömisten jälkeen päästiin maistamaan Starbucksin aivan sika hyviä herkkuja.
Oli Double Chocolate muffinia, Nougat creme muffinia ja Caramel pecan pastrya. Ihan jokainen noista oli aivan älyttömän hyvää!! <3
Näiden kanssa saatiin maistella vielä parit erilaiset latet ja jottei nyt liian vähäisillä kaloreilla (hahahaha.. 😀 ) oltais poistuttu Starbucksista, niin saatiin maistella vielä kolmet erilaiset macchiatot. Ja voi ristus, että suli suussa!!
Saatiin maistaa Vanilla, Hazelnut ja Caramel Macchiatoja. Mun suosiksi nousi Caramel, mutta myös Vanilla oli tosi hyvää! Ja niin kyllä oli Hazelnutkin.. 😀 Haha. Mutta ehkä parasta Caramel.
Saatiin mukaamme pienet lahjapussit. Siellä oli kaksi erilaista kahvipakettia ja Starbucksin reusable-mukit. Sellaiset joita saa ostaa myös Starbuckseista 1,50€ hinnalla.
Itse ostin vielä toisen kupin, niin oli jotain kotiinviemistäkin. 😉
Starbucksista on nykyään myös mahdollisuus ostaa kahvipapuja mukaan ja jauhaa ne siellä paikan päällä.

Ja mehän Annan kanssa jauhatutetiin meiän lahjapavut heti Jukalla. 😀

Mahat täynnä ja iloisilla mielin lähdettiin Annan kanssa sitten vielä vähän kiertelemään kauppoihin.
Kiitos vielä Starbucksille hyvästä aamiaisesta! <3
Perjantaina illalla mulla oli tiedossa juhlat.
Olin odottanut näitä juhlia, ja että pääsisin vähän tuulettumaan. Mutta antibiootit vetivät sellaista showta taas mun päässä, että en voinut kuin käväistä juhlissa. 🙁
Mutta sainpahan laittautua kauniiksi ja laittaa uudet korkkarit jalkaan.
Tosiaan nää antibiootit mitä syön sormen vuoksi on aika vahvoja ja aina lääkkeen ottamisen yhteydessä ja sen jälkeen pari tuntia on päässä tosi tyhmä olo ja muutenkin heikottaa. Noh, onneksi nää on kohta syöty ja sormi ehompi ku ennestään nopeemmin kun huomaankaan. 😉
Eipä muuta kun ihanaa sunnuntaipäivän jatkoa vaan kaikille! <3
Nyt on vastattu taas kaikkiin kommentteihin.
Kiitos kaikista tsempeistä sormen suhteen! Olette tärkeitä ja ihania hymyntuojia!! <3


44

