Hae
Monna Pursiainen

Mitä mä luen?

Koska mä en pysty nyt kirjoittamaan mitään treenipäivityksiä (P*RKL*!!!), niin mä ajattelin tehdä tällaisen listan teille, että mitä mä pääsääntöisesti luen. Siis blogeja. 😀

Lisäsin tuohon sivupalkkiin myös VIHDOIN linkkilistan blogeista mitä luen.
Nää on niitä mitä eniten luen. Sen lisäks oisin voinu tohon listata vielä ainakin kymmenen blogia. Mutta yritin tehdä jonkun rajauksen. Haha! Vaikeeta se oli! 😉
Ja luultavasti kun tällainen reikäpää olen, niin tästäkin listasta on unohtunut pari blogia jota luen säännöllisesti…

Mutta siis tässä tulee:
Ja nää ei oo ykköstä lukuunottamatta sitten missään tärkeysjärjestyksessä, päätin listata ne tuon sivupalkin listan vastaisessa järjestyksessä. 🙂

1. Mission Stockholm – Mun rakkaan mieheni blogi! 🙂 Mutta lukisin tätä kyllä ilmankin, että kirjoittaja on mun mies. Tuukka osaa kirjoittaa tosi hyvin. Sana hallussa. Tiukkojen faktojen lisäksi rivien välissä on aina vähän huumoria ja pilkettä.

2. Eloa eläkkeellä – Myös rakas äitini kirjoittaa blogia. 🙂 Hän aloitti blogin kirjoittamisen noin puoli vuotta ennen eläkkeelle siirtymistä, kertoi vähän fiiliksiään siitä ja muusta arjesta. Ja nyt hän kirjoittelee silloin tällöin eläkkeelläolostaan. <3

3. Dancing As Fast I Can – Saijan kauniita tankotanssi- ja rengasstrapetsi-kuvia on ihana katsoa. Niistä saa itsellekin intoa ja motivaatiota omaan tankoiluharrastukseen. Saija on mulle pitänyt myös yksityistunnin tankoilussa ja tunnetaan viime kevään ExtremeRun-ajoilta. 🙂

4. Liian isot lihakset – Tiitin blogia oon lukenut jo melkein pari vuotta. Ihastuin aikonani Tiitin todella hauskaa tapaan kirjoittaa. Ja itseironiaan. Tiiti harrastaa myös tankoilua, joten mikäs sen kivempaa on kun katsoa Tiitin sixpäkkiä tangolla! 😉

5. Emmi Lehtomaa – Emmi kirjoittaa ihanalla elämäniloisella asenteella treeniblogia. Emmi on fitness-kilpailija ja myös niistä kokemuksista on kiva lukea. Mä löydän Emmin asenteesta paljon yhtäläisyyksiä omien mielipiteiden ja asenteiden kanssa. Vaikka en häntä tunne, voin kuvitella hänen olevan lämmin ja luotettava ystävä. Joka hymyilee paljon. 🙂

6. Steffit – Steffin juttuja oon lukenut myös jo varmaan pari vuotta. Aurinkoinen ja kaunis, jalat maassa. Ne on asioita mitä Steffistä ajattelen. Steffin kanssa ollaan tavattu muutaman kerran ja hän on ”irl” juuri niin ihana ja hymyilevä persoona, kuin blogissaan antaa ymmärtää. Steffin blogista löydän usein hyviä treeniliikevinkkejä, joita nytkin jo odotan että pääsisin testailemaan.. Kuhan tää sormi tästä. 😀

20140317_112101
7. The Unbearable Lightness of Fitness – Petra kirjoittaa ihanan ”normaalia” treeniblogia. Kertoo välillä treeneistä ja välillä vähän jostain muustakin. Ettei se elämä pelkkää pilkun viilaamista oo niiden punttien kanssa. 😉 Mä tykkään lukea tällaista blogia, missä ei yritetä liikaa. Ei oo pelkkää blingiä ja järkkärillä otettuja kuvia. Petra on myös niin aurinkoinen persoona ja vaikken häntäkään tunne, voin kuvitella että hän on erittäin iloista seuraa.
p.s. Petralla on ehkä yks vaikeimmista blogin nimistä.. 😀

8. Liikuntapäiväkirja – Jaanaba kirjoittaa aivan sairaan hauskalla tyylillä! On vähän tampesterin murretta ja huumori välkkyy joka rivin välistä. Tätä blogia lukiessa nauran lähes aina ihan ääneen. Enkä siis mitenkään ilkeästi, vaan Jaanaban huumori vaan puree muhun ihan täysillä.
Jaanaballa on tosi makeita kuvia myös ja kaksi ihanaa karvaturria. 🙂

9. Fit you too – Katrin blogia oon seurannut enemmän ja vähemmän noin vuoden verran. Nyt ihan lähiaikoina mä oon jotenkin vielä enemmän tykännyt Katrin kirjoituksista ja löytänytkin itteni monesti ekojen postauksien joukosta lukeamasta Fit you too:ta. Katrin kirjoituksista näkyy elämänkokemus ja jotenkin sellainen maalaisjärki asioihin suhtautumisessa. Kaunista Katria on toki myös ilo katsella. 😉

10. Jonna1983 – Jonnan juttuja oon lukenut jo bloggerista asti. Tosi kauan siis. 😉 Me oltiin Jonnan kanssa itse asiassa ensimmäisten viiden joukossa, jotka siirtyi aikoinaan FF:n puolelle. Vähän perklattiinkin yhdessä, että miten sä saat tänne kuvia liitettyä, ja entäs videota ja mites linkit toimii jne.. 😀 Jonnan blogista mä löydän todella usein ihan hiton hyviä reseptejä. Oonkin kiitellyt Jonnaa niistä monesti. Myös crossfit-treenejä ja siinä edistymistä on hauska seurata.

11. Endorfiinikoukussa – Tässä on blogi, joka on säilyttänyt oman tyylinsä aina. Muistan kun joskus blogger-aikoinani luin Elinan blogia ja sitten kun Elina liittyi mun lukijaksi, niin olin ihan tohkeissani. 😀 Elinalla on myös ihania kuvia ja treeniliikevinkkejä satelee salitreenikuvista. Ihanan iloinen ja hymyilevä nainen.

20140317_103046
12. Get fit, stay healthy – Ihana Aino! <3 Aino on sellainen tyttö, että aina kun me nähdään, mun tekee mieli halata sitä oikein hirmuisesti. Sellainen söpöläinen. 😀 Aino kirjoittaa ihanan aidosti ja häneltä saan myös paljon hyviä reseptejä blogista haalittua. Aurinkoinen ja aito söpöläinen, jonka kroppa on muuten vuodessa muuttunut ihan hitokseen. Wautsikawauwau! 😉

13. Go Sara Go – Rakkaan ystäväni blogi. Sara on suuri motivaattori monelle! Hän on niin peräksiantamaton ja tehnyt niin ison ja hienon työn. Kuukauden kuluttua hän nousee IFBB:n kisoissa lavalle ja minä olen siellä häntä kannustamassa! <3 Saran blogista jos jostain, voi hakea motivaatiota treenaamiseen. Ja silmänruokaa! 😉

14. Voimariini – Tää mimmi on kyllä niin huikee!! Hänet löysin vasta kun hän siirtyi FF:n puolelle. Mutta onneksi löysin! Juttuja on ilo lukea, huumori, ilo ja itseironia paistaa jutuista. Ja muutenkin ihanan terve suhtautuminen treenaamiseen, syömiseen ja elämään yleensä. Huikea kroppa ja mikä BärC!! <3

15. Sairaan kaunis maailma – Marissan blogia oon myöskin lukenut jo bloggerista asti. Melkeinpä kaksi vuotta. Marissa kirjoittaa välillä todella hyviä mielipidejuttuja, niitä on tosi mielenkiintoista lukea. Kuten Marissa itsekin sanoo, hän tykkää olla vastarannan kiiski. Siis nimenomaan näillä mielipidejutuillaan, että jos 90% tykkää punaisesta, niin Marissa aivan varmasti tykkää sinisestä. Ja kertoo sen. 😉 Muta ihanalla iloisella ja aidolla tyylillä. Ja kaiken lisäks on vielä söpö ku mikä! <3

16. Anna mun treenaa – Mun ”blogisisko”.. 😀 Me ollaan tutustuttu Annan kanssa bloggeri-aikoina. Jotenkin vaan heti kolahti. Anna kirjoittaa ihanalla joensuun-murteella ja asenne elämään on ihana. Annalta oon aikoinani löytänyt jumalaisen prodepannarin ohjeen ja aina tosi hyviä treeniliikevinkkejä. Ihana Anna-muru! <3

17. You either want it or you don’t.. – Mun toinen blogisisko. 😉 <3 Ihana Heidi. Me tutustuttiin oikeastaan vähän niinku triona aikoinaan, minä, Anna ja Heidi. Puitiin usein ilkeitä kommentteja facebook-viestiketjussa ja muutenkin kaikkea. Heidillä on ehkä parhaat vatsalihakset ikinä ja sen peppukin on nykyään niiiin hyvä! 😀 Heidiltä saa hyviä treenivinkkejä ja reseptejä. Ja näkökulmaa vähän muuhunkin kuin treenaamiseen.

18. Too big to be me – Viimeisenä muttei lainkaan vähäisimpänä, jopa ehkä toisiks tärkeimpänä 😉 Anna! <3 Mun rakas ihana ystäväni. Mun kaasoni. Sydän ystävä. Anna kirjoittaa blogia tällä hetkellä raskaus-ajastaan ja treenaamisesta ja syömisestä siihen liittyen. Anna aloitti bloggaamisen pari vuotta sitten, kun päätti pudottaa silloiset raskauskilot. Anna teki aivan huikean työn!! Ja nousi myös räjähdysmäisesti yhdeksi Suomen luetuimmista treeniblogeista.
Annan ”syytä” on myös mun blogiurani aloittaminen. 😉 Anna silloin houkutteli mutkin aloittamaan blogin kirjoittamisen. Rakas olet! <3 Nyt ja aina!

Näiden listaamieni lisäksi luen myös esim. Pinkit korkokengät, How to be a Bridezilla, Ina’s lifestyle, Nana-Super fit me, Elämä on ihanaa, Hidasta elämää, Today I’m unstoppable, No home without you, Elämää Venlan silmin, jnejnejne.. 😀

Nyt huomaan, että listaamani blogit on hyvin samanlaisia.
Elämän iloisia, tervejärkisiä, huumorilla höystettyjä, kauniita, komeita ja ihania blogeja. 🙂
Noita listaamiani 18:a blogia luen eniten. Ja sitten näitä muita aina kuin vain ehdin. Ja varmasti tosiaan listasta jäi pois aika monta, mitä en nyt vain muista. 😀

Mutta ei muuta kun klikkailemaan tietä noihin blogeihin, ehkä löydätte jotain uutta luettavaa omalle lukulistallenne.
Ja kertokaa ihmeessä myös omia vinkkejänne! 🙂
IMG_20140317_114301Ei anneta pienen takatalven masentaa! 🙂
Nautitaan jokaisesta auringonsäteestä ja kirkkaudesta mitä lumihanki vielä tuo.
Oikein iloista ja aurinkoista viikon alkua!
pus <3

44 kommenttia

  1. Marilii kirjoitti:

    Nää Mitä mä luen? -postaukset on aina ihan mahtavia. Saattaa bongata omalle lukulistalleenkin uusia suosikkeja.. vaikka aika samoja blogeja sitä tulee näköjään itsekin luettua 😉 <3

    palanenonnea.fitfashion.fi

  2. Stefanie Hagelstam kirjoitti:

    Voi Kiitos Monna, maanantaipiristys! (: Ihanaa viikkoa ja tervetuloa tiimiin!

    x Steffi

  3. Aada kirjoitti:

    Seuraan jo suurinta osaa sun listalta löytyvistä blogeista mutta aion ehdottomasti tsekata nuo mulle ennestään tuntemattomat, mun tulee nimittäin luettua muita kuin FF:n blogeja valitettavan vähän ja siitä syystä moni hieno blogi on varmasti jäänyt löytymättä.

  4. Heidi kirjoitti:

    Monia samoja blogeja on omallakin lukulistalla. Plus sun blogi kanssa! 😉
    Hehee, muistatko kun joskus oli puhetta sanoista, joista et tykkää ja kerroin mitä sanaa mä en voi sietää? 😀 Repesin nauramaan, kun kutsuit tuossa mua sillä sanalla. 😀 Hihii. Mutta sä oot kyllä ainoa, kun saa silleen tehdä! :’) <3
    Me ollaan Voimariinin kanssa kehitetty vastine tuolle blogisisko -sanalle ja ollaan toistemme onteloelukkaisia. :'DD

  5. fityoutoo kirjoitti:

    Kiitos kaunis! 🙂 Oot huikee likka!!!

  6. tiiti kirjoitti:

    Hihii, kiitokset 🙂 Määkin tykkään sun blogista!
    (Repesin tolle sixpäkille, kun eka mielikuva oli, että käytän sitä mun tankoa (kalja-)sixpäkin kantotelineenä :D)

  7. Kata kirjoitti:

    Paljon samoja blogeja mitä mäkin luen. Omaan blogilistaan oon kyllä lisänny enemmän sellasia tuntemattomampia että me pienemmätki blogit saatais lukijoita, mutta kirjanmerkit on sit täys blogeja 😀

    http://millonsiitatuli.blogspot.fi

    • Monna kirjoitti:

      Joo, mun mielestä on just ihanaa, että pienemmätkin blogit sais lukijoita. Siks mäkin listasin tohon muutaman sellaisen mukaan. 🙂 Ja tietysti siis tykkään niitä (teitä 😉 ) myös itse lukea.

  8. outi kirjoitti:

    Uusia blogivinkkejä on aina kiva saada 🙂 ja kirjoittelit niistä pienet kuvaukset.
    Ja voih, toivottavasti sormen saat nopsaan kuntoon!

    outinfitness.fitfashion.fi

  9. Jaanaba kirjoitti:

    Kiitos. Ja kiitos myös uusista blogivinkeistä. Ainakin Steffit-blogi tulee mun omalle lukulistalle, oon siihen joskus satunnaisesti törmännyt, mutta en sen kummemmin lukenut. Nyt luen.

    Mää oon sun blogia lukenut siittä asti kun sen löysin milloin lie oli en muista. Kun lukee sun treenejä ja muitakin kuulumisia niin saan ihan älyttömästi virtaa ja tsemppiä itteeni imettyä niistä. =)

    Tarttee varmaan ittekin lisätä lista ainakin osasta blogeja joita luen. Kaikkee ei voi kyllä laittaa kun sivupalkki täyttyis aika nopsaan.

    Paranemisia keskisormelle. Mua myös kiinnostaa mitä koiran opasuralle kuuluu ja kauanko se teillä vielä on vai mitä tulee tapahtumaan?

    • Monna kirjoitti:

      Olkaatten hyvät! 🙂

      Ihana kuulla, että saat tsemppiä näistä höpötyksistä! 🙂

      Ja ei tosiaan kaikkia voinu laittaa.. 😀 Ois sivupalkki ollu ihan täys. 😉

      Gerelle kuuluu hyvää, opaskoiratestit on elokuussa. Ne kestää n.kuukauden ja niistä sitten selviää tuleeko siitä opaskoira vai ei. :/

  10. Jonna kirjoitti:

    Oih, ihana Monna! Tossa listassa olikin pari blogia jotka täytyy tsekata 😉

    Ja mihin tiimiin Steffin kans!? Snif, haistan jotain jännittävää 😉

  11. nana kirjoitti:

    Ihana Monna 🙂 Itsekin sain tästä kirjoituksesta vinkkejä, harmittaa vaan kun nykyään ei enää ehdi blogeja lukemaan niin paljon kuin haluisi! Puhumattakaan kommentoinnista. Mullakin on tietyt blogit jäänyt lukulistalle jo bloggerista, nyt vaan unohtanut tietyt blogit jotka ei siirtynyt FitFashioniin, kuten Heidin. Täytyypä käydä kurkkaamassa mitä typylle nykyään kuuluu 🙂

    Ja tsemppiä sinne sormen paranteluun <3

  12. Petra kirjoitti:

    Voi apua, Monna! Ihana sinä! 🙂 Kauniita sanoja, kiitos <3 Mä olin vähän hämmentynyt, kun löysin itseni tältä listaltasi 😀 Ja tiedätkö, mä oon yhden, jos pari (ehkä useemminkin) miettinyt, ettei toi mun blogin nimi taida olla ihan lukijaystävällisin 😀

    PS. Mä en ymmärrä vieläkään, miten Gere on jo noin iso! Niin ne "pikkuiset" kasvaa… 🙂

  13. sisublogi kirjoitti:

    Sinun blogiasi olen seurannut vasta ihan vähän aikaa, ja vastikään olen löytänyt monta muutakin blogia, jotka ovat uusia minulle. Suurin osa lukemistani blogeista löytyy tuosta sinun listasta, lisäksi seuraan muutamia pienempiä. Saran ja Annan blogeja olen seurannut alusta saakka <3

    Saako tässä mainostaa omaa blogia? 🙂 Olen kirjoitellut sitä vasta pari viikkoa.

    http://www.sisublogg.blogspot.fi

  14. anna kirjoitti:

    Thanks, sis! <3 Kuten jo monta kertaa oon maininnutkin, niin ilman siuta ja siun ekaa blogia ei ois Anna mun treenaakaan pystyssä 😉 Olet ihana!

    annamuntreenaa.fitfashion.fi

  15. Kati kirjoitti:

    Tsekkaa myös Silfvernagel-blogi täältä FF:ltä! Siinä on loistava blogi myös!

  16. Maiju kirjoitti:

    Kiitos ihana Monna, että mäkin pääsin sun listalle 😉

  17. marissa kirjoitti:

    Voi Monna muru! <3 Oon vähän vastarannankiiski. Hihi, sorii 😉 Aika samanlainen on sun lukulistasi. Tai siis oikeastaan melkein ihan sama 😀

    Ihana Monna!

  18. Ina kirjoitti:

    Oi olit laittanu meikäläisenkin tänne listalle! AWWW! Super iso ja nöyrä kiitos. <3 Olet aivan valloittavan ihana. Toivottavasti taas joskus nähdään! 🙂

  19. endorfiinikoukussa kirjoitti:

    Kiitos Monna! <3 Enpä olisi arvannut, että SÄ tulet iloiseksi siitä, että mä seuraan sua, kun se piti mennä just toisinpäin. 😀

Vastaa