Inner peace ♡
18
Iän myötä ja elämänkokemusten kautta oppii itsestään paljon. Jokainen meistä myös kasvaa henkisesti koko ajan, vuosien mittaan.
Mä mainitsinkin tuolla Tunisia osa 2 – postauksessa, että sain lomalla mietittyä paljon kaikenlaisia asioita. Yksi niistä asioista oli sisäinen rauha. 
En väitä, että olisin löytänyt täydellisen zenini vielä, mutta koko ajan opin ja hyväksyn lisää.
Nimenomaan itsessäni hyväksyn.
Mä oon aina hyväksynyt erilaisuutta, erikoisuutta ja heikkouksia. Mutta vain muissa. En itsessäni.
Mulle on ollut jopa vaikea todeta, että mähän taidankin olla aika perfektionisti. Ja vain ulkoisen minäni suhteen.
Siitä mä olen nyt opetellut pois. Samalla mä olen opetellut olemaan armollisempi itselleni, niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Olette täällä blogissakin pitkin mennyttä vuotta saaneet lukea tästä hyväksymisestä.
Nyt ehkä viimeisimpänä sinettinä sisäisen rauhan löytämiselle oli eräs viestiketju minkä kävin erään ystäväni kanssa.
Sain kuulla (taas kerran) jotain inhottavaa käytöstä tuttujeni osalta minua kohtaan. Ensin reaktio oli, että ei helvetti taas!! Enkö mä pääse näistä pahansuovista ihmisistä ikinä eroon..!!
Mutta sitten eräs toinen ystäväni sanoi muutaman viisaan sanan ja jotenkin silloin loksahti.
Sen jälkeen mulla on ollut jotenkin todella rauhallinen ja hyvä olla.
Musta tuntuu, että mä kuljenkin pikkuisen keveämmällä askeleella nyt ja sisälläni paistaa aurinko ja hymy.
Vain omat ja lähimmäisten tunteet, tarpeet ja ajatukset ovat tärkeitä mulle. Kaikki muu on tästä lähtien mulle vain tuulen huminaa. 😉 Kaikki muu on mun pinnan ulkopuolella ja pysyy siellä.
Sisäinen rauha ja pleksit päällä, mua ei enää loukata.
Eilen mä olin ekaa kertaa sormileikkauksen jälkeen tekemässä ns. oman treenin Märskyssä. (lomallahan tein jalkatreenejä ja vähän yläkroppaa + aamuaerobisia hotellin salilla)
Musta tuntui, että olisin jaksanut tehdä vaikka kolme tuntia.
Olin salilla 1,5h ja tein todella hyvän jalkatreenin. (ja vähän satutin polveanikin 😉 )
Tänään meen ennen töitä tekemään Inarin kanssa käsiä ja keskikroppaa ja voisin jopa ottaa parit treenikuvatkin pitkästä aikaa. 😀 Eiks tää ollu sellanen treeniblogi?! 😉
Salitreenin jälkeen eräs mies, joka käy paljon salilla Märskyssä tuli sanomaan mulle jotain yllättävää ja hämmentävää. Tässä keskustelu, jonka laitoinkin jo omalle fb-sivulleni eilen:
Mies: Sä varmaan teet salilla erikoisia juttuja.
Minä: Öö, ai aiis mitä?
Mies: Niin siis sä et varmaan treenaa mitään perinteisiä juttuja.
Minä: Joo kyllä mä kaikkea erilaista ja haastavaa yritän aina keksiä.
Mies: Niin no sähän olet itsekin erikoinen.
Minä hiukan hämmentyneenä: Oliko toi siis kohteliaisuus vai loukkaus?
Mies: Kohteliaisuutta yritin.
Perään mies (siis varmaan vähintään 10v. Märskyssä puntannut äijä) vielä jatkoi:
Sä olet rakentanut tarkoin ja hienosti sun temppelin. Se on erikoinen ja omalaatuinen. Pidä se temppeli pystyssä.
Oih, mikä setämies! ♡
Jotenkin aika ihana sattuma tämän mun sisäisen hyvän olon suhteen; temppeli! 🙂
Ajatella, että joku mies joka näkee mut aina vain töissäni salilla, on saanut tällaisen mielikuvan. Mä olin ihan hämmilläni. Ihana kohteliaisuus siis! 🙂
Mutta vaikka mä olenkin saavuttanut pari askelta eteenpäin sisäinen rauhani kanssa, niin en mä silti tässä mihinkää joogaretriiteille Intiaan ole lähdössä (ainakaan vielä 😉 ).
Ulkoinen minä on edelleen kaikkea muuta kuin rauhallinen! 😉 😀 Buahahahaa…!!
Aurinkoista keskiviikon jatkoa ja nauttikaa olostanne! ♡
– Monna
18 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Voi Monna, sä olet niin ihana! Oon lukenut sun blogia pidemmän aikaa jo, mutta nyt vasta kommentoin ensimmäistä kertaa. Tää postaus kolahti ja kosketti mua aika lailla, kun kamppailen itsekin juuri samanlaisten asioiden kanssa. Sisäinen rauha, zen ja mitä näitä nyt oli 😉 Itse tässä koitan juuri saada aikaan elämänmuutosta sohvaperunoinnin jälkeen ja sun blogi antaa mulle todella paljon tsemppiä ja positiivisuutta projektissani ja ihan muutenkin! Keep up the good work, you awesome lady! 🙂
Kiitos kommentista Siiri! <3
Sisäinen rauha ja zen. Sieltä ne pikku hiljaa kasvavat kai jokaisen sisällä. 🙂
Minä kuulin eilen myös, että tälläinen setämies oli kommentoinut minusta, että kuinka se nainen voikaan olla niin hyväntuulinen, miten joku voi olla niin iloinen ja nauraa! Jotenkin niin nousin kävelemään kaksikymmentämetriä maanpinnalta ja aion jatkossakin olla iloinen, niin pyyteettömän onnellinen! Ja lupaan, että seuraavan kerran, kun joku kehuu, aion sanoa Kiitos!, enkä vain katsella hämilläni maahan ja potkia kengänkärkeä toisella. Kiitos Monna, että sulla on niin mahtava hymy ja osaat käyttää sitä!
Ihana setämies on susta sanonut! 🙂
Kiitos Mirtti! <3
Nyt tuntuu, että toistan edellistä kommenttia mut mäki oon lukenu sun blogia jo pidemmän aikaa mutten oo kommentoinu aiemmin. Tää postaus kyl osu ja uppos muhunki. Täälläki on tehty töitä tuon sisäisen rauhan saavuttamiseksi. Itelleni oon ollu (ja oon vielä välillä edelleenki) äärettömän armoton. En koskaan vois kuvitellakkaa olevani yhtä julma kenellekkää toiselle ihmiselle. Nyt vähitellen oon kuitenki oppinu hyväksyyn sen ettei kenenkää, ees mun, tarttekkaa olla täydellinen. Esim ikäkriisejä mulla ei ainakaa vielä oo koskaan ollu, vaikka 30v on jo paljo lähempänä ku 20v, koska ikä on yks asia, jonka on huomannu tuoneen sitä itsevarmuutta lisää. Toki vielä on matkaa siihen, että voin sanoa olevani sinut itteni kanssa mutta hyvällä mallilla tässä pikkuhiljaa aletaan jo oleen 🙂 Ja sä kyllä oot ihanan erikoinen, siks sun blogia onki kiva lukea 🙂
Voi kiitos Katja! <3
Sitä ollaan tosiaan liian monesti liian armottomia itselle. 🙁
Mutta kuten sanoit, ikä tuo varmuutta lisää ja sitä kautta sitä pikku hiljaa sisäistä rauhaa saavutetaan. 🙂
Oot aika ihana! <3
Ja todella upea vertaus! Kehon pitäisi kaikille olla temppeli, josta pidetään hyvää huolta!
Ihmisten pitäis oikeesti kehua ihmisiä paljon enemmän ja muistaa myös puhua itsestään lempeään sävyyn! Muista selän takana puhuminen vaa myrkyttää ilmapiiriä ja myös omaa psyykettä. Miten suomalaiset vaa on niin kateellista jengiä?
Haha! 😀 Kiitos Emma! <3
Mä oon samaa mieltä, että ihmisten pitäis vaan jakaa enemmän sitä positiivisuutta ja kehuja. 🙂 Siitä tulis kaikille parempi mieli. Oman itsensä arvostaminen ja kehuminenkin on positiivista. Kunhan ei mene yli. 😉
pidän tosta mustavalkoisesta hirveän paljon, kun hymy on tosi fresh, muttei liian ”ylipirteä” 🙂
No kiva. 😀
<3
<3
Kiva tuo sisäinen rauha -pohdinta, kun sitä itsekin on tullut mietiskeltyä tässä viimesen vuoden. Ja tääläkin se on aikalailla alkanut hahmottua.
Ja muiden ihmisten mielipiteet. Minusta kaikilla pitäis olla se taito olla välittämättä niistä. Kuinka monesti joku kaveri raivoaa ja pilaa päivänsä sillä, että joku oli puhunu selän takana sitä ja tätä. Siis mitä hittoja..? Ite näen asian ainakin niin, että jos jollain on oikeesti omassa elämässä niin vähän tapahtumia, että on aikaa pohtia mun elämää ja sen sisältöä niin ihan vapaasti. 🙂
Aika mystinen toi temppelisetä sattumus just tohon sopivaan hetkeen. 🙂
http://retkivanukas.blogspot.fi
Niinhän sitä pitäis tosiaan osata olla välittämättä, mutta mitä nuorempi ihminen on sitä vaikeampi on kai olla välittämättä. 🙁
Ja aika mystinen tosiaan oli toi sattumus! 😀
Vähän toi meditoiva koira oli söpö! 😀 Hyvä postaus jälleen kerran! Kaikki lähtee vahvasta sielusta!
No eikö! 😀
Kiitos Sami!
Tää on hyvä aihe. Mä oon erittäin herkkä muiden mielipiteille, vaikka oon yrittänyt opetella siitä pois. Tiedän että sillä ei pitäisi olla väliä mitä muut ajattelevat, mutta loppujen lopuiksi tilanteen sattuessa niin onpas sillä kuitenkin.. Täytyy ehkä yrittää itsekin enemmän mietiskellä rauhassa asioita, ehkä vielä selvitänkin mistä tää epävarmuuteni on peräisin! 🙂
Kyllä sitä pikku hiljaa oppii paremmin ja paremmin pois siitä.
Kun joku oikein pahasti sanoo, niin ei se siinä tilanteessa todellakaan helppoa ole olla välittämättä. 🙁
Tsemppiä Janika! <3