Tiiättekö kun mulla on sellainen juttu, että mä en oikein osaa olla hillitty!
En siis mitenkään.
En vaatetukseltani, enkä persoonaltani.

Mä olin eilen taas oikein kunnon FB-pommittaja.
Ja illalla kun kirjoitin taas päivityksen jumalattomalla energialla ja vielä suuremmalla endorfiiniryöpyllä, niin mietinkin että innostuuko normaalit ihmiset asioista näin paljon kuin mä? 😀 Siis, että tunneskaalat menee jostain nollasta sataan ehkä jotain tuhat kertaa päivässä. Ja kun innostun tai harmistun jostain x100, niin en osaa olla jakamatta sitä fiilistä.
VARSINKIN jos on jotain ihanaa tapahtunut tai älyttömän hyvä fiilis jostain. EN VAAN KERTAKAIKKIAAN OSAA OLLA HILJAA JA HILLITTY SILLOIN!! 😀 Mun tekis mieli vaan huutaa, että hei apua onko kaikilla näin siistiä?!
Jos mä vaan kehtaisin, niin mä päivittäisin Facebookkia varmaan kaks kertaa enemmän kuin nyt. Mutta mä luulen, että mulla ei ois sit enää yhtään FB-kaveria. Saatika muitakaan. 😀 Haha!

Joka kerta kun mä testaan salilla jotain makeeta uutta liikettä, tai saan jonkun ihanan meilin tai kommentin tai onnistun jossain tai muuten vaan vaikka aurinko paistaa ja hymyilyttää, ni tekis mieli jakaa se fiilis!!

Ja voi ristus notta on muuten hyvä juttu, että mulla on tää blogi! Tännehän mä voin paapattaa just niin paljon näitä mun vouhotuksiani ja innostuksiani kun haluan.
Siitä negatiivisuudesta sen verran, että sitä en halua jakaa. Jos sattuu jotain ikävää ja on paskoja päiviä ja hetkiä, ni ei se mun oma olo eikä kenenkään muunkaan olo siitä piristy tai helpotu jos mä laitan FB:hen tai tänne blogiin jotain, että ”v*ttu s**tana p**kele ku kaikki on p*skaa ja juma**uta! Tiiäättekö mitä meinaan?

Se ei tietenkään tarkoita sitä, että mulla ei olis huonoja hetkiä tai paskoja juttuja tapahtuis. Vähän liikaakin välillä niitä on, mutta ehkä siks juuri mä iloitsen ja innostun niin sata lasissa positiivisista jutuista ja haluan jakaa sen hyvänmielen muillekin.
Tiedän, että monia ärsyttää se positiivisuus, mutta mä en itse asiassa välitä siitä pätkääkään, koska tiedän myös että tosi moni saa hymyn huulille siitä.
Just yksi päivä FB:ssä FitTimesistakin monelle tuttu Janina kommentoi mun riemupäivitystä näin:
Mun pitää vielä tulla tänne takas kertomaan kuinka mua alko eilen hymyilyttämään tää postaus. Mun mielestä on törkeän kivaa lukea näitä sun onnellisia hetkiäs!

Kuinka ihana?! <3

Ja nyt tällä kertaa mä jaan teille sellaisen jutun, että mulla on ihan hitokseen energiaa ja se johtuu siitä, että mulla oli eilen ihan huippu jumppaohjaus-päivä takana. Vähän jopa jännäsin miten jaksan, koska oli kuus ohjausta putkeen. Kaikki ei kuitenkaan ollut 60min pituisia tunteja onneks.
Hyvin meni ja kaloreitakin paloi siinä työn ohella ihan näppärästi.
Endorfiinia pärähti kehoon niin paljon, että oisin voinu ohjausten jälkeen juosta vielä vaikka puolikkaan maratonin, vaikka juoksemisesta en tykkääkään. 😀

Ja nyt mä lähden käymään stadissa eli tsadissa vähän shoppailureissulla, sillä ens viikolla onkin yks gaala mihin pitäis vähän miettiä asua.. Tsihihi.. 😉

puspus! <3

P.s. Muistakaapas käydä osallistumassa Iberon lahjapakettien arvontaan TÄÄLLÄ!
Sunnuntaina kilpailu päättyy ja sitten paljastan myös oman Ibero-kassini sisällön. 🙂

Iän myötä ja elämänkokemusten kautta oppii itsestään paljon. Jokainen meistä myös kasvaa henkisesti koko ajan, vuosien mittaan.

Mä mainitsinkin tuolla Tunisia osa 2 – postauksessa, että sain lomalla mietittyä paljon kaikenlaisia asioita. Yksi niistä asioista oli sisäinen rauha.
En väitä, että olisin löytänyt täydellisen zenini vielä, mutta koko ajan opin ja hyväksyn lisää.
Nimenomaan itsessäni hyväksyn.
Mä oon aina hyväksynyt erilaisuutta, erikoisuutta ja heikkouksia. Mutta vain muissa. En itsessäni.
Mulle on ollut jopa vaikea todeta, että mähän taidankin olla aika perfektionisti. Ja vain ulkoisen minäni suhteen.

Siitä mä olen nyt opetellut pois. Samalla mä olen opetellut olemaan armollisempi itselleni, niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Olette täällä blogissakin pitkin mennyttä vuotta saaneet lukea tästä hyväksymisestä.

Nyt ehkä viimeisimpänä sinettinä sisäisen rauhan löytämiselle oli eräs viestiketju minkä kävin erään ystäväni kanssa.
Sain kuulla (taas kerran) jotain inhottavaa käytöstä tuttujeni osalta minua kohtaan. Ensin reaktio oli, että ei helvetti taas!! Enkö mä pääse näistä pahansuovista ihmisistä ikinä eroon..!!
Mutta sitten eräs toinen ystäväni sanoi muutaman viisaan sanan ja jotenkin silloin loksahti.

Sen jälkeen mulla on ollut jotenkin todella rauhallinen ja hyvä olla.
Musta tuntuu, että mä kuljenkin pikkuisen keveämmällä askeleella nyt ja sisälläni paistaa aurinko ja hymy.
Vain omat ja lähimmäisten tunteet, tarpeet ja ajatukset ovat tärkeitä mulle. Kaikki muu on tästä lähtien mulle vain tuulen huminaa. 😉 Kaikki muu on mun pinnan ulkopuolella ja pysyy siellä.
Sisäinen rauha ja pleksit päällä, mua ei enää loukata.

Eilen mä olin ekaa kertaa sormileikkauksen jälkeen tekemässä ns. oman treenin Märskyssä. (lomallahan tein jalkatreenejä ja vähän yläkroppaa + aamuaerobisia hotellin salilla)
Musta tuntui, että olisin jaksanut tehdä vaikka kolme tuntia.
Olin salilla 1,5h ja tein todella hyvän jalkatreenin. (ja vähän satutin polveanikin 😉 )
Tänään meen ennen töitä tekemään Inarin kanssa käsiä ja keskikroppaa ja voisin jopa ottaa parit treenikuvatkin pitkästä aikaa. 😀 Eiks tää ollu sellanen treeniblogi?! 😉

Salitreenin jälkeen eräs mies, joka käy paljon salilla Märskyssä tuli sanomaan mulle jotain yllättävää ja hämmentävää. Tässä keskustelu, jonka laitoinkin jo omalle fb-sivulleni eilen: