Hae
Monna Pursiainen

Porkkanasmoothie & proteiinilettu

Tehtiin tänään aamupalaksi porkkanasmoothieta ja proteiinilettuja. Helppo, nopea ja ravitseva aamupala. Näitä molempia voi nauttia myös välipalaksi tai iltapalaksi. 🙂
IMG_5120

Tässä ensin Tuukan proteiiniletun ohje:

– 2 banaania
– 1 dl heraproteiinia
– 2 kananmunaa
– 2 kananmunan valkuaista
– 1 dl maito/kaurajuoma

Ilman mitään superfoodeja näin… Mutta me lisäsimme mukaan vielä:

– 2 tl lucumaa
– 1 rkl psyllium-jauhetta
– 1 rkl chia-siemeniä

Kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sitten ei muuta kuin paistamaan. Paistamiseen käytettiin kookosöljyä. Lettua pitää paistaa vähän pidempään kuin tavallista lettua. Levyä kannattaa pitää kolmosella tai nelosella, mutta ei täydellä höökiksellä. Muuten letun pinta palaa.
Proteiinilettu on meillä nykyään tosi usein tehty välipala, iltapala tai aamupala. 🙂

IMG_5123

Päälle ripottelin pensasmustikoita, sekä pienen lorauksen veljeni tekemää puolukkasurvosta. (pakastepuolukoita pussillinen tehosekoittimeen ja 1tl sokeria perään)

***

Porkkanasmoothien ohje sitten seuraavaksi:

– 4 porkkanaa
– 2 banaania
– 2 appelsiinia
– 3-5 dl vettä oman maun mukaan

Ensin kuoret porkkanoista pois, sitten porkkanat vähän pienempiin palasiin. Kuoret appelsiineista pois, sekä banaaneista. 😉 Kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surrur.
Vettä voi tosiaan itse lisätä mielensä mukaan, kuinka mehumaista smoothiesta haluaa.

IMG_5106

Helppoa, nopeeta ja hyvää! Namnam! 🙂
Ja jos kahvihammasta kolottaa, niin rinnalle voi tehdä vielä ihanan herkkukahvin.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille! ♥

Täällä vietetään vikaa joululomapäivää, huomenna paluu töihin! 🙂
pus ♥

Suut makiaksi ♥ Jouluinen jälkiruokakahvi

Mahat alkaa olemaan jo aikas pulloillaan jouluherkkuja, ainakin täällä osoitteessa. 😉
Silti vähän vielä tekee mieli herkutella ja maistella jouluisia makuja.

IMG_5084

Kuinka moni teistä tykkää, että kahvi voi olla hyvä jälkiruoka? Kuinka monelle kahvi on tarpeeksi? Mä tykkään ja mulle se on tarpeeksi.
Mä tykkään tosi paljon kahvista. Monesti vaikkapa ravintolassa syödessäni, pääruuan jälkeen on maha jo niin täynnä ettei mikään suklaakakku tai muukaan kovin massiivinen jälkiruoka enää houkuta. Tällöin tilaan usein maitokahvin jollakin makusiirapilla.

IMG_5063 IMG_5068

Nyt mun kahviamaailma on kokenut ihastumisen. Taas kerran. ♥
Tämän joulun yksi ehdoton lempparilahja Nespresson Inissia-kahvikone onkin nyt saatellut mut taas ihan uudelle levelille kahvin kanssa.
ÄN AA ÄM = NAM!!!!

Nespresson kahvikoneeseen saa eri makuisia kahvikapseleita, mun yhdeksi suosikiksi on nyt kohonnut nyt Hazelnut Dessert. Kuten tämänkin nimi kertoo; jälkiruoka. ♥ Tein tänään siitä vielä astetta tuunatumman version = Jouluisen kahvin.
IMG_5091-001

IMG_5070

Laitoin Hazelnut Dessert-kapselin koneeseen ja kupin alle.
Samaan aikaan laitoin maidonvaahdottimeen kauramaitoa lämpenemään. (kauramaito ei vaahtoudu)
Kun kahvi oli tippunut ja kauramaito lämmennyt, kaadoin maidon kahvin sekaan. Kauramaidolla saa kahviin ”pituutta” lisää, vähän lattemaisen lopputuloksen. Tämän jälkeen pistin vaahdottimeen vielä pienen määrän täysmaitoa vaahdottumaan. Kun vaahto oli valmis, lusikoin sen kuppiin kahvin päälle.
Ja viimeisenä silauksena ripottelin vaahdon päälle piparkakkumaustetta.

***

Jälkiruokani oli valmis! ♥

IMG_5077

♥♥♥

Voin kertoa, että oon juonut kahvia nyt joululoman aikana varmaan enemmän kuin yleensä. Näistä tulee vaan niin hyviä ja tosiaan, ne toimii pienenä ”herkkuna” mulle.

Ei muuta kun suut makiaksi! 😉

Pus ♥

IMG_5083

*Koneet saatu yhteistyössä Nespresson kanssa.