Kohteliaisuus päivässä!
Kuinka usein kehut ystävääsi? Tai kumppaniasi? Tai jotain läheistä ihmistä?
Tuleeko kehu lausuttua parin neuvoantavan jälkeen, vai onko helppo kertoa kohteilaisuus toiselle ihan vaan mehun jäljiltä?
Sain tänään ihanan yllätyksen, kun Lorna Jane Finlandin omistaja Asta oli tägännyt mut tähän ylläolevaan kuvaan Facebookissa.
Se tuntui kivalta! <3Yritin heti tägätä puhelimellani kuvaan muutaman ystäväni, joille olisin halunnut sanoa nämä samat asiat. Mutten onnistunut, koska kuvaan oli tägätty jo niin monta ihmistä. 🙂 Hyvä oli pistetty siis kiertämään nopeasti.
Oltiin ystäväni kanssa tässä vähän aikaa sitten yhdessä salilla ja puhuttiin siitä, että missä voisi sanoa olevansa hyvä. Joskus se voi tuntua hankalalta sanoa itselleen jotain hyvää. Kiittää itseään. Mutta sitäkin olisi hyvä tehdä päivittäin. Kuulen silloin tällöin kohteliaisuuksia teiltä lukijoiltani. Se on joka kerta sydäntälämmittävää. Hymy tulee huulille ja sydämeen. <3 Mutta harvemmin kuulee kohteliaisuuksia loppujen lopuksi ystäviltä. Onko se vähän sama kuin ”mä rakastan sua”- sanotaan aina vaan harvemmin mitä pidempi parisuhde on? 😉
Tän meidän yhteisen salitreenin jälkeen mä ajelin kotiin ja mietin sitä mun ystävääni, mulla tuli monta asiaa mieleen mitä halusin vielä sanoa hänelle. Laitoin sitten kotona viestiä hänelle, että ”Hei tiedätkö mitä, sä olet sinnikäs.” Ihan kaikessa mihin hän lähtee, hänellä on tahtotasoa ihan kadehdittavan paljon. Sinnikkyyttä löytyy kuin pienestä pitäjästä ja sillä tavalla söpösti kuitenkin, vähän niinkuin Pikku Myyltä. 🙂 Ystäväni vastasi viestiin ja kiitti kovasti. Hän pisti perään viestin mulle, siinä luki: ”Monna, sä olet erittäin rohkea.”
Mulle tuli tosi hyvä fiilis siitä viestistä. Ajatella, että mun paras ystäväni ajattelee mun olevan rohkea. Se tuntui jotenkin hirveen hyvältä, mulle tuli ylpeä olo itsestäni.
Ajatelkaa, tällaisilla pienillä asioilla sitä saa toisen hymyilemään ja tuntemaan itsensä jossain hyväksi.
Kerro sinä tänään jollekin ystävällesi tai tärkeälle ihmiselle kohteliaisuus. Laita vaikka tekstiviestillä tai whatsappia käyttäen jos et ehdi kasvotusten kertomaan. Kiitä myös itseäsi ja sano jokin kohteliaisuus itsellesi. <3 Tai aloita huominen päivä katsomalla itseäsi peilistä ja sanomalla kiitos, peilistä katsoo takaisin kuitenkin sun elämäsi suurin sankari – sinä itse!
Mä sanoin eilen itselleni näin:
Selkä-hauis-hartia @ Motivus Ruoholahti
Eilen pääsin taas pienen treenitauon jälkeen salille. Pepputatska on parantunut huimaa vauhtia, kiitos kookosöljyn. 😉 Joten eilen uskalsin mennä salille pumppailemaan ennen päivän asiakkaita.
Mä käyn valmentamassa asiakkaitani pääosin Motivuksissa tai Mäkelänrinteen Fixin salilla. Eilen mulla oli asiakkaat sovittu Ruoholahden Motivukselle, siispä pääsin tekemään treenin taas siellä. Mun mielestä Ruoholahden Motivuksen sali on ihan yks parhaista. Sieltä löytyy esim. smith sekä avustettu leuanvetolaite. Ne on sellaiset mitä tykkään aina käyttää jos ne salilta löytyy. Ja jos siis treenini sillä kertaa kohdentuu johonkin lihasryhmään mitä niillä voi treenata. 😉
Eilen tein selkä-hauis-hartia-treenin.
Alkuun lämpö crosstrainerilla ja sitten ristikkäistaljaan. Ekat liikkeet oli pullover köydellä ja ristikkäistaljassa vedot kylkiin, en muista jälkimmäisen liikkeen nimeä..
Jälkimmäisessä vedetään siis kyynärpäät kylkiin, ei tehdä hauiksilla kääntöä korviin.
Taljalta siirryin leuanvetolaitteelle. Multa kysytään monesti, että monta leukaa saan vedettyä – en yhtään. Joskus ajattelin, että treenaisin sitä enemmänkin kumpparin kanssa ja sitten voisin sanoa vetäväni niin ja niin monta leukaa.. Mutta sitten mun mielenkiintoni kyseistä liikettä kohtaan hiipui, koska en näe mitään syytä miksi mun pitäisi pystyä vetämään jokin tietty määrä leukoja. 😀
Leuanvedoista siirryin käsipainojen luokse ja siinä tein yhden käden kulmasoudun. Samalla viimeisen liikkeen selälle.
Kulmasoudun jälkeen oli hauiksien vuoro. Ensin tein tangolla kääntöjä ja sitten vielä taljassa köydellä, keskitettyä hauiskääntöä.
Hauberien jälkeen oli vuorossa hartiat, hartioille tein tällä kertaa pystypunnerruksen tangolla sekä takaolkapäät laitteessa.
Kun muu treeni oli valmis, tein vielä vatsat perään. Ja ilveilin kameralle.
Vatsoille tein kolme liikettä pallolla. Ensin pallo jalkojen väliin ja jalkojen kallistelua puolelta toiselle, tosi hitaasti. Toiseksi tein lankun palloa hyödyntäen, kyynerpäät pallolle ja jalat kauas. Kolmanneksi tein perusrutistuksen käsien taakseviennillä. Jos tuohon kolmanteen haluaa lisää haastetta, niin käsipaino käsiin. Ja erittäin hidas ja hallittu alasmeno.
Kokonaistreeni oli siis:
– Pullover 3 x 10
– Veto kylkiin ristikkäistaljassa 3 x 10
– Avustettu leuanveto 3 x maksimi
– Yhden käden kulmasoutu 3 x 8
– Hauis tangolla 3 x 10
– Hauis taljassa 3 x maksimi
– Pystypunnerrus tangolla 3 x 10
– Takaolkapäät laitteessa 3 x 8
– & kolme vatsaliikettä
Tosi hyvä treeni oli ja kun vikan asiakkaan kanssa tehtiin foamrollausta, niin mulla oli yläkroppa niin tulessa etten meinannut pystyä näyttämään rullailuliikkeitä. 😉 😀
Puspus ja kivaa päivän jatkoa! <3