Hae
Monna Pursiainen

Koiramme Pimu

Sain jokunen aika sitten haasteen, nimittäin koirahaasteen Healthy style of living-blogin Susannalta. En aina oikein ehdi ottamaan kaikkia haasteita vastaan, mutta tää oli niin kiva että halusin siihen tarttua. 🙂
Sain Susannalta siis viisi kysymystä, johon nyt vastaan.

IMG_20141211_1426431) Onko koirasi onnellinen?
Uskon vahavasti, että Pimu on onnellinen. Me hellitään ja lellitään sitä niin paljon. 😀 Se saa nyt tosi paljon huomiota, kun Gere ei ole täällä häärimässä ja määräämässä rytmistä.
Pimu joutuu olemaan yksin kotona myös tosi vähän, uskon senkin tekevän siitä onnellisen koiran kun ei joudu olemaan yksin niin paljoa. Yritetään aina sumplia aikatauluja niin ettei sen tarvitse olla yksin kuin maksimissaan kolme tuntia päivässä.

bty
2) Teetkö asioita koirasi hyvinvoinnin kannalta?
Jos totta puhutaan, niin me tehdään lähes kaikki asiat Pimun hyvinvoinnin kannalta. Se voi tuntua varmasti jollekin oudolta. Mutta me molemmat Tuukan kanssa halutaan, että Pimulla on hyvä olla ja se saa elää kivaa elämää. Koirat ymmärtää yllättävän paljon asioista ja me halutaan ottaa Pimu mukaan kaikkeen mihin koirat voi ottaa.
Myös tuo, että yritetään minimoida Pimun yksinoloa on asia sen hyvinvoinnin kannalta. 🙂

3) Mikä on oudointa mitä koirasi on tehnyt?
Pimu tekee paljon hassuja juttuja. En tiedä onko ne outoja, mutta erilaisia kuin vaikkapa Gerem puuhat. Pimu piilottelee paljon luitaan ja lelujaan. Se tulee aina herättyään varovaisesti hiipien pään viereen ja kierähtää siihen kyljelleen ihan poski poskia vasten. Pimu rakastaa citykaneja, niitä se haluais aina jahdata. Meidän kodin lähellä, Väiskin kentän kupeessa se käy aina aamulenkille haistelemassa pukukopin alle jänisten kotikoloon. Ja sitten häntä vispaa kun se se näkee siellä niitä pikkupupuja. 😀

Jäniksiä moikkaamassa.

Jäniksiä moikkaamassa.

Herätys.. :)

Herätys.. 🙂

4) Onko koirasi kaikkiruokainen vai onko jokin ruoka sellainen mitä ei suostu syömään?
Pimu on tosi nirso ruuan suhteen. Siihen meinas olla vaikea tottua, koska Gere taas mätti turpaansa ihan mitä tahansa sen eteen laittoi. 🙂 <3
Mutta kyllä me onneksi aina saadaan sille ruokaa napaan.

5) Mikä asia koirassasi saa sinut iloiseksi?
Monikin asia. Pimu on aika helppo koira. Se tykkää leikkiä omilla leluillaan yksin, eikä aina tarvi jompaa kumpaa meistä heittelemään leluja. Toki sitäkin välillä. Pimun kanssa on kiva myös käydä ulkona, se on sielläkin jotenkin niin helppo.
Pimu tykkää olla aika lähellä ja on sellainen läheisyydenkaipuinen koira, niin sekin on kyllä asia mikä tekee iloiseksi. 🙂

Sylikoiramme Pimu

Sylikoiramme Pimu

Sylikoiramme Pimu - osa 2

Sylikoiramme Pimu – osa 2

Pimu täyttää itse asiassa nyt 17.elokuuta yhden vuoden. <3
Se on ihan hassua, että siitä on jo niin pitkä aika kun se tuli meille. Paljon on tuonut iloa ja kaikkea hyvää tämä pieni karvainen tyttö meille.  Eikä oikeastaan mitään huonoa. 🙂

pikkupimu

Pimu muutaman viikon ikäisenä. <3 <3

gee&pee gerejapimu pimu pimucanon

8 kommenttia

  1. Iinu kirjoitti:

    Ihana Pimu <3

  2. Salla kirjoitti:

    Voi ei miten suloinen Pimu on tuossa, missä se on kahen viikon ikäinen. Tuo kieli ja toinen puoliksi auki oleva silmä!! En kestä <3

  3. saraaa kirjoitti:

    Mitä rotua tämä ihana neiti edustaa?? Ja todella kiva blogi, nyt vasta eksyin lukijaksi!:D

Vastaa