Ystäväni Anna
19
Elämä kuljettaa ja välillä mennään kovaakin, mutta on ihana tietää ystävien olevan siellä jossain. Aito ja syvä ystävyys ei katoa mihinkään, vaikka ei joka viikko näkisikään. Sen tietää, että toinen on siellä olemassa.
Mulla on muutama tällainen ystävä. Että jos pitäisi lähteä autiolle saarelle ja ottaa kymmenen ihmistä mukaan, niin nää ystävät olisi ehdottomasti siinä kymmennessä mukana. Nämä muutamat ystävät on mulle todella rakkaita ja haluan heidän tietävän mun olevan aina täällä olemassa.
Näistä ystävistä yksi pitkäaikaisimmista ja erittäin rakkaista mulle on Anna.
Tänään kurvasin puolen päivän aikoihin Annan luokse viettämään aikaa yhdessä. Pari tuntia hurahti liian nopeasti. Juttua olisi ollut vaikka kuinka. Taas kerran. Mutta on ihanaa, kun ei tarvitse aloittaa alusta vaikka olisi vierähtänytkin tovi edellisestä tapaamisesta. Voi olla vain ja kuin edellisestä kerrasta ei olisi kuin päivä tai pari. On ihanaa, kun voi olla toisen kanssa kuin kotonaan.
Tehtiin yhdessä lounassalaatit, Anna lämmitti takan, juotiin kahvit, syötiin suklaata ja puhuttiin.
Anna kysyy aina multa, että miten mulla menee. Ja jos aikaa vaan olisi enemmän, mä avautuisin Annalle mielen syövereihin asti. Annaan luotan. Se on tärkeää ystävyydessä. Myös minä kysyn tietysti Annalta, mitä hänelle kuuluu. Ja kuuntelen kun hän vastaa.
Me ollaan itketty monet itkut yhdessä, me ollaan myös molemmat oltu toisillemme olkapäänä kun toinen on sitä tarvinnut.
Kun sitten ajelin muutaman tunnin myöhemmin kohti Mäkelänrinnettä, hymyilin koko matkan. Tuli niin älyttömän hyvä olo ja mieli Annan tapaamisesta. Märskyssä sainkin nauttia vielä toisen hyvän ystäväni seurasta, sillä meillä oli Jennin kanssa venyttelytreenit.
Kyllä mulla tänään oli hymy herkässä kun astelin työpäivän jälkeen kotiin.
Onneksi on ihania ihmisiä elämässä. <3 Se on rikkaus. Se on suuri kunnia.
Ystävät on äärimmäisen tärkeitä. Ja kuten joskus olen aiemminkin sanonut, ei se määrä vaan se laatu. <3
19 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Onko itserakkaudella rajaa? Otsikko viittaa ystävään ja taas useita kuvia itsestä. =D
Hyvä Jaakko!! You got the point! Hienoa tulkintaa.
(ei yhtään kuvaa ystävästäni Annasta, ei yhtään yhteiskuvaa, ainoastaan kuvia MINUSTA)
Ai ei vai? Kyllä ainakin itse huomasin.
Sun hiukset ❤
Kiitos Anni. <3
Ihana postaus! <3 Henkilökohtaisemmat rakkauslätinät ystävyydestä laitoinkin jo mesessä 😀
<3 <3 <3
Hihi pakko tulla kommentoimaan!
Klikkasin jutun auki vain etusivun kuvaa katsoen (yleensä kiinnitän kyllä huomion myös blogin nimeen.. 😀 ) ja aloin lukemaan kirjoitustasi. Skrollailin alaspäin ja jäin hetkeksi ihmettelemään, kun oikealta sivupalkista alkoi ilmestyä Monnan pää – tajusinkin lukevasi sinun enkä Sara Liimatan blogia 😀 Yhdennäköisyys teillä on vaan nyt sun hiusmuutoksen jälkeen aika suuri, varsinkin tuossa ekassa mustavalkokuvassa 🙂
Ihana blogi ja hyvä kirjoitus, oon ihan sun (ja Sarankin :DD ) vakkarilukija 🙂 Kaikkea hyvää ja tunnelmallista talven odotusta! <3
Haha! 😀 Joo, tätä ollaan Saran kanssa kuultu usempaan otteeseen. 🙂
Kiitos, ihanaa ja tunnelmallista talven odotusta myös sinne!
Hih, samaa mieltä kuin ylläoleva. Vielä kun alat käymään puntilla, niin oot pian kuin ilmetty Sara. 🙂
Hauska sattuma…
Juu, meitä on luultu monesti siskoksiksi. Ja siis salillahan mäkin käyn. 😀 😀
Oikein säteilet näissä kuvissa Monna! 🙂 <3
Voi kiitos Jenna! <3
Toi niin totta. Että ystävyys pysyy vaikkei joka viikko näe. Mullakin muutama Tälläinen ystävä.
Näinpä! 🙂 Eikä näitä ystäviä tarvitsekaan kuin muutaman. Tai vaikka vain yhden hyvän. <3
Ystävät on <3
Ne todella on! <3
Ihana kirjoitus ♡
Kiitos Outi! <3