Kun me muutimme Haagasta lähemmäs keskustaa ajattelin, että koirien määrä vähenee. Mutta toisin kävi.
Täällä melkein joka toisella vastaantulijalla on jonkinlainen hurtta narunpäässä.
No sehän on vain mukavaa. Paitsi jos omassa kädessä narunpäässä on yli-innokas nuori labradoriuros..

***

Opaskoirakokelas Gere on äärettömän energinen ja sosiaalinen koira. Yksikään koira ei pääse meidän ohi niin ettei Gere sitä huomaisi. Eikä se jää vain huomaamiseen, vaan innokkaaseen ja holtittomaan säntäilyyn ja hyppäilyyn kohti ohikulkevaa koiraa.
”Jeeee!!! Tuolla on joku koira, mennään moikkaamaan!!” Näin varmasti Geren päässä pyörii näillä ohitushetkillä. Eikä siinä mitään jos tämä tapahtuisi kerran lenkin aikana. Mutta kun koko lenkki on yhtä riuhtomista.

Gere osaa kulkea rinnalla; kun hihna pidetään lyhyenä se kulkee vieressä kiltisti. Mutta kun koira tulee näköpiiriin, keskittyminen herpaantuu. Jotkut koirat pääsee ohi vähän helpommin ja jotkut koirat kiinnostaa vaan ihan ylitsepääsemättömän paljon.
Haagassa asuessa oli helppo vaihtaa kadun toiselle puolen, kun näki jo pitkältä toisen koiran tulevan vastaan. Mutta kun nyt ei pääse kadun toiselle puolen väistämään tilannetta, sillä sielläkin menee koira.

***

Luin jokunen aika sitten keltainen nauha koiralla – artikkelin. Mitä tarkoittaa jos ohikulkevalla koiralla on keltainen nauha sidottuna remmiin?

”Keltainen nauha pyytää kohteliaasti vastaantulijoita antamaan tilaa koiralle ja sen taluttajalle”

Tämä on sellainen juttu, jonka meinaan ottaa Geren kohdalla käyttöön jos jostain syystä Gere ei läpäise opaskoiratestejä. Ja itse asiassa luultavasti on niin, että yksi isoista syistä miksi Gere ei testejä ehkä läpäise on juuri tämä yli-innokkuus ja sosiaalisuus toisia koiria kohtaan. Pimu ei tuota keltaista nauhaa tarvitse, se ohittaa koirat kyllä. Toki Pimuakin toiset koirat kiinnostaa, koska se on oppinut Gereltä ”miten käyttäydytään” kun toinen koira ohittaa. Mutta jos olemme yhdessä lenkillä koirien kanssa niin, että Tuukalla on Gere ja minulla Pimu – minä pääsen Pimun kanssa koirien ohi ihan leikitellen.

Opas- ja ongelmakoirien kouluttaja Janne Ruokonen toivottaa keltainen nauha -kampanjan tervetulleeksi Suomeen.
Väistämistoiveesta viestivä keltainen nauha sopisi hänen mielestään erityisen hyvin koirille, joita koulutetaan näkövammaisten ja sokeiden oppaaksi.
Se sopisi myös tilanteeseen, jossa koiraa halutaan kouluttaa pois ongelmallisesta käyttäytymisestä, kuten ”remmirähinästä” eli aggressiivisesta suhtautumisesta muihin koiriin talutettaessa.

Facebookista löytyy ryhmä Anna tilaa keltaiselle. Liityin itse juuri sinne ja seuraan sieltä mielenkiinnolla näitä juttuja ja sitä kuinka tämän asian tietoisuus leviää Suomessa.

***

Täällä koiravilkkaalla alueella asuessa tuntuu, että koiranomistajat myös ovat aika vilkkaita ja sosiaalisia. 😉 Enemmän tullaan juttelemaan ja moikkaamaan kuin ohitetaan.
Eikä siinä moikkailussa olisikaan mitään pahaa jos olisi vain tuollainen Pimun kokoinen koiruus. Sen voi napata matkaan mukaan hyvinkin pian jos näyttää, että alkaa rähinää syntymään. Toisin on lähes 40kg painavan uroskoiran kanssa, joka tämän kaiken sosiaalisuuden lisäksi on hyvinkin itsepäinen tapaus.

Myös oma ikävä muisto viime vuodelta hankaloittaa näitä koirien ohitustilanteita. Kun sormeni purtiin katki koirapuistossa viime keväänä, on sen jälkeen toisten koirien moikkaaminen ollut mulle aika ahdistavaa.
Nyt mietinkin, että miksi en ole ottanut tätä keltaista nauhaa jo aiemmin käyttöön? Luultavasti siksi, että pelkään ettei kukaan tiedä mitä se tarkoittaa. Mutta eihän se asiaa ainakaan pahemmaksi muuta. 😀 Jos vaikka yksi vastaantulija tietäisi keltaisen nauhan tarkoituksen, olisi se jo helpotus meidän lenkillä.

***

Gere on lähdössä 25.toukokuuta uudemman kerran opaskoiratesteihin.
Ensimmäiset testit oli joulukuussa, reilu puoli vuotta sitten. Sieltä Gere passitettiin takaisin kotiin kasvamaan aikuiseksi. 😉
Sekös meitä hymyilytti. Oltiin oikeasti iloisia, että saatiin Gere vielä puoleksi vuodeksi yliajalle.
Jos Gere ei siis tälläkään kertaa läpäise testejä, otamme ilomielin hänet omaksi koiraksemme. Mutta toivottavasti joko pallien poisleikkaaminen tai keltainen nauha tai molemmat yhdessä hiukan helpottaisi lenkityksiä.

***

Joka tapauksessa Gere on maailman parhain koira Pimun kanssa ja ikävä tulee jos Gere oppaaksi lähtee. <3

Kuinka monilla on kokemusta keltaisesta nauhasta? <3

Tajusin tällä viikolla treeniä aloittaessani erään asian.

Treenatessani luotan itseeni 100%

Kun pistän kuulokkeet korville ja musiikki alkaa soimaan ja lähden ottamaan ensimmäiset hölkkäaskeleet lämmittelläkseni kroppaani, mut valtaa ihan kuin hyökyaaltona itsevarmuus –  tän homman mä osaan.
Musta tuntuu silloin, että mä pystyn mihin vaan. Mä uskon itseeni ja siihen, että onnistun kaikissa liikkeissä mitä yritän.
Se tunne kun pistän itseni ja koko kroppani täysillä likoon ja joudun ponnistelemaan, että jaksan vielä sen viimeisen toiston – se on jotain maagista.

Se on uskomatonta. Että sieltä epävarmasta liikkujasta on kasvanut itsevarma treenaaja, joka pystyy mihin vain. Jos vain uskoo siihen.
Ajatuksen voima jotain uutta lajia tai liikettä kokeillessa on valtava. Saatan katsoa instagramista jonkin akrobaattisen tai kehonpainotreeni-liikkeen ja ajattelen, että mä haluan kokeilla tuota. Kun kokeilen, en ajattele etten pysty. Katson kuvaa tarkasti ja mietin missä asennossa mikäkin kohta kropasta on. Mietin mikä lihas tekee eniten työtä. Ja sitten yritän.

Uskon vahvasti siihen, että jo liikkeeseen lähtiessäni uskoni onnistua on niin vahva, että lopulta saan liikkeen tehtyä. Jos epäröisin, ei liike onnistuisi. Sama pätee painoharjoittelussa, jos uskon pystyväni tekmään jonkun liikkeen isommalla painolla tällä kertaa – pystyn. Jos epäröin, paino tuntuu liian isolta eikä nouse.

Vajaa puoli vuotta sitten halusin keskittyä enemmän mun heikkoon kohtaan: peppuun.
Uskoin, että mä pystyn kehittämään pakaroistani pyöreämmät ja saavan niihin lihasta kunhan vaan treenaisin säännöllisesti niitä, aktivoisin isoa pakaralihasta sekä keskimmäistä pakaralihasta ennen jalkatreeniä ja tekisin pääsääntöisesti jalkatreenit aina vain takapainotteisesti.

Uskoin 100% onnistuvani. Miksen olisi onnistunut jos joku toinenkin on voinut onnistua?
Tarpeeksi ravintoa ja tarpeeksi treeniä. Tulosta tulee ja itsevarmuus kasvaa. Tunnen itseni voittajaksi.
Kyse ei todellakaan ole vain pyllystä, vaan siitä että olen onnistunut.

Kun sitten tämän viikon keskiviikkona olin tehnyt pakarapainotteisen treenin, jonka aikana olin tajunnut tämän itsevarmuuden ja pistänyt takaketjuni ääriräjöille – otin belfien, eli peppukuvan.

Peppukuvani sai 463 tykkäystä instagramissa. Kirjoitin kuvan saatteeksi, että jotkut voivat taas huuli pyöreänä miettiä miksi joku laittaa kuvaa pakaroistaan ihmisten ilmoille.. Mutta perustelin tämän kuvani kuitenkin sillä, että olen tyytyväinen treenieni tulokseen, tykkään takamuksestani ja mua itseäni motivoi muiden pakarakuvat. 🙂

Mut jopa yllätti positiivinen palaute belfietä kohtaan. Sain monia kommentteja mm. näin:

Mun idolipylly!

Voi jee miten ihana pylly!

Mä tykkään sun pyllystä ja terveellisestä ja järkevästä otteesta elämään ja liikuntaan. Olet todella inspiroiva!

Mikä pylly! Sehän vaan paranee vanhetessaan.

Tämmöisiä muidenkin belfiet sais olla. Normaalissa asennossa seisten, eikä selkä notkolla pyllistäen. Tuosta näkee, että olet oikiasti treenannut. You rock!

***

100% varma.

Suljen silmät, kuvittelen et lennän.
Mun täytyy luottaa ja antaa vaan mennä.