Hae
Monna Pursiainen

Päivä Tuukalle – treeniä, koirajuttuja ja hyvää ruokaa!

Halusin järkätä tänä vuonna Tuukalle synttäripäivän kunniaksi jotain erilaista.
Pyysin häntä varaamaan kalenteristaan tyhjäksi perjantain 17.huhtikuuta.

***

IMG_20150417_071425 IMG_20150417_075121

Aamu alkoi rauhallisesti kotona. Herättiin koirien herätykseen jo ennen seiskaa, joten aikaa jäi ihan rauhassa vaan möllöttelyyn.
Klo 9.15 startattiin kohti ensimmäistä juttua. Tuukalle sanoin, että pakkaa mukaan treenikamppeet ja suihkukamppeet. Matkalla kohti ekaa ylläriä oli Tuukka kyllä aika hiljaista poikaa.. 😀 Jännityskäyrä oli ylhäällä. Vähän pelottelin Tuukkaa kertomalla Märskyn kohdalla, että mennään nyt sinne ja siellä on varattu hänelle yksityisuintitunti Jani Sievisen opetuksessa.. 😉 Tuukka ei siis ole mikään Suomen suurin vesipeto.

IMG_20150417_094010

Kurvattiin kuitenkin Märskyn uintihommien sijaan Crossfit Vantaan pihaan. Siellä alkoi synttärisankarin naamalle kohota jo vähän helpottuneempi hymy.

IMG_20150417_094459 IMG_20150417_095834

Olin varannut meille yksityisen crossfit-treenin.
Ihana Anni oli suunnitellut meille Tuukan synttäritreenin ja päästiin oikein kunnon hikihommiin. Lämmittelystä asti tahti oli kova ja meininki aivan huippu. Juuri sitä mitä odotinkin, että Anni meille järkkää. Odotukset Anni lunasti kyllä niin täysillä. <3

IMG_20150417_103351 IMG_20150417_103358 IMG_20150417_104346 Monna treenaa1

Kolme AMRAP:ia ja koko kroppa hommissa. Vitsit oli kyllä siistiä!!
Myös synttärisankari oli mielissään, hiki virtasi ja sai pistää kroppaa eri tavalla peliin kun normaalisti omissa treeneissä.

Kiitos vielä Anni!! Olit huikea! <3 <3

IMG_20150417_105042 Monna treenaa

Treenin jälkeen lähdettiin seuraavaan pisteeseen, joka oli tietysti ruokaa.
Koko päivä oli suunniteltu niin, että vaikka asiat mitä tehtiin oli ylläreitä – ne oli sellaisia juttuja mistä tiesin, että Tuukka pitäisi.
Syömään mentiin siis Factoryyn, se on yksi meidän molempien suosikeista lounaspaikoissa. Eilen käytiin Vallilassa sijaitsevassa, mutta myös Aleksilla oleva on huippu.

IMG_20150417_112839

Mahat täynnä lähdettiin käymään kotona.
Seuraava ylläri oli sellainen mihin tulisi koirat mukaan. 🙂 Koirat on Tuukalle tärkeitä, siispä halusin suunnitella päivään jotain missä nekin hulivilit on mukana. Joten haettiin kotoa koirat. Tässä välissä pyysin Tuukkaa pakkaamaan laukkuun myös iltaa varten ”vähän siistimmät” vaatteet.

Koirat kyydissä ajeltiin sitten kohti Kivenlahtea.

IMG_20150417_140509 IMG_20150417_141941

Olin varannut meille Koirauimala Sippurasta 30min pituisen yksityisuinnin. 😀
Gere, joka on tosi kova uimaan luonnonvesissä ei meinannut millään uskaltautua altaaseen. Ja Pimu oli niin kauhuissaan, että ei uskaltautunut kuin kahlauskorkeudelle nopeasti käymään. Mutta vitsit mikä energianpurkaus tämä juttu oli. Viedään tonne koirat kyllä uudestaan ihan varmasti. Koirat joutui ihan tosissaan käyttämään älliä, että miten tonne altaaseen oikein pääsee. Kun uima-altaan pohja näkyi ja ne pohjan syvyyserot, se pelotti. On kuulemma yleistä uimataitoisillekin koirille.

Koirauimalasta napattiin takakonttiin litimärät ja läkähdyksissä olevat koirat kyytiin ja kurvattiin seuraavaksi synttärikakulle Tuukan vanhempien luokse. 🙂

IMG_20150417_151638

Siellä meitä odotti herkullinen synttärikakku ja pientä välipalaa. <3
Super maittavat kakkukaffet siis Tuukan vanhempien kanssa ja sitten lähdettiin kohti seuraavaa juttua. Salmisaaren liikuntakeskusta.

IMG_20150417_171914 IMG_20150417_172010 Monna treenaa2

Siellä meitä odotti ystävämme Antti ja Hanna. Sekä kiipeilyseinät. 🙂
Puolitoista tuntia kiipeiltiin pitkin korkeita seiniä ja oli kyllä siistiä. Me ei Tuukan kanssa oltu käyty koskaan kiipeilemässä ja tykättiin kyllä ihan tosi paljon. Hanna ja Antti olivat käyneet kiipeilemässä jo useamman kerran ja saatiin sitten hyviä ohjeita heiltä. Oli kyllä ihan tosi kivaa, mutta myös todella raskasta. Ja kyllä mulla pari kertaa tuli vähän korkeanpaikankammoa kun tajusin olevani jo aika ylhäällä. Haha. 😀

Kiipeilyn jälkeen käytiin suihkut ja systeemit ja pistettiin sitä vähän siistimpää ylle ja lähdettiin nelistään päivän vikaa actionia kohti.
Olin varannut meille pöydän Pastor-ravintolasta. Olin käynyt kahden ystäväni kanssa siellä aiemminkin syömässä ja tykästyin silloin kovasti sekä ruokaan, että tunnelmaan ravintolassa.

IMG_20150417_192925 IMG_20150417_194753 IMG_20150417_204411 IMG_20150417_204653 IMG_20150417_212504

Kolmisen tuntia istuttiin ja syötiin ja höpötettiin ja naurettiin. 🙂 Sitten mahat täynnä ja kroppa väsyneenä päivän aktiviteeteista lähdettiin kotiin.
Päivän kruunasi vielä se, että koirat jäi yökylään Tuukan vanhemmille. Saatiin siis nukkua rauhassa ja sikeästi yksi yö pitkästä aikaa. <3

***

Kiitos isosti kaikille päivään osallistuneille ja sen mahdollistamisesta! <3

 

ps. Tulkaa huomenna sunnuntaina klo 11 alkaen meidän vanhaan kotiimme Haagaan kotikirppikselle!!
”One man’s trash is another man’s treasure.”
Myyntiin tulossa paljon vaatteita, huonekaluja, astioita, pelejä ja urheiluvälineitä!

 

Motivaattori-Monna

Mä valitsin taas yhden aiheen teidän heittämistänne Otsikoista. Tämä otsikko-idea tuli ihanalta Outilta, joka itse asiassa tänään oli kirjoittanut blogiinsa jutun häntä motivoivista ihmisistä. Minä olin yksi heistä. 🙂 Kiitos Outi! <3

***

Mun mielestä tää aihe on tosi hyvä. Ehkä jonkun korvaan voi kalskahtaa itseriittoiselta lesoilulta, mutta kyllä: minä motivoidun omia kuvia katsoessani.

ljHousut ja toppi: Lorna Jane
Kompressiosukat: 2XU
Kengät: Adidas Suomi

***

Muistan ihan lähi aikoina lukeneeni muutaman upean naisen kirjoituksen omasta blogistaan samasta aiheesta. Heitä motivoi omat kuvat. Ja mikäs se parempaa? Vaikka motivaattorina voikin toimia joku toinen (mulle ainakin toimii monikin kaunis nainen ja mies motivaattorina), niin motivaatio on parasta hakea itsestään.
Motivointia voi saada ulkopuolelta, mutta jos tietää itse saavuttaneen joskus tuloksia asiassa tai toisessa, tietää myös ettei ole mitään syytä miksei siinä onnistuisi tällä kertaa. Se ainakin motivoi itseäni.

Myös se motivoi kun katson vanhoja kuvia ja näen missä fyysisessä ja henkisessä jamassa oon joskus ollut, en halua palata siihen. Varsinkaan henkisesllä tasolla. Haluan voida hyvin ja työni puolesta haluan myös näyttää hyvältä. Haluan, että voin jatkossakin toimia motivaattorina ja esikuvana. Näyttää sen, että elämäntapamuutos on mahdollinen vaikkakin joskus kivinen ja pitkä tie.

Downloads1

Tuon yllä olevan kuvan löysin vanhasta postauksestani, jossa myös kirjoitin motivoimisesta. Senkin otsikko oli Motivaattori-Monna… Sinne olin koonnut muutamia kommentteja lukijoiltani:

”Sun blogi on aivan mahtava! Todella inspiroiva. Pitänyt mut joka viikko hyvin liikkeessä kun olen alkanut sun postauksia seuraamaan. Kiitos siitä.”
”Kiitos tästä energisestä ja inspiroivasta blogistasi! ”
”Tulin piipahtamaan sivuillasi ja koukkuun jäin. Ihana ja energinen blogi, joka saa aina hyvälle päälle.”
”Blogisi on huippu tsemppari!”
”Kiitos Monna ihan super motivoivasta blogistasi, olet todella hieno esimerkki.”

Näitä samanlaisia kommentteja tulee edelleen. Ja se on upeaa!! Jos olen motivaattori edes yhdelle teistä lukijoista, se on jo suuri kunnia. IMG_20150412_092921

Keräsin mun kuvista niitä, mitkä motivoi mua eniten. Ja tämä postaus sisältää kaikenkaikkiaan nyt niitä kuvia. Osa ihan eilen otettuja (nuo rantsukuvat, osa pari viikkoa sitten otettuja (nuo Jätkäsaaressa otetut) ja osa vuosi ja kaksi sitten otettuja. Näiden lisäksi motivaatiota saan muutamista upeista naisista ja sellaista tekemismotivaatiota myös muutamasta miehestä. Näitä kaikkia seuraan instagramissa ja voisinkin sellaisen postauksen joku kerta tehdä, mun motivaation buustaajat. Olisko sille kiinnostusta?

IMG_69921 IMG_70751 IMG_72331 kansi sali sali2 style tanko

Motivaatio on yksi tärkeimmistä asioista onnistumisessa. Jos motivaatio laskee tai katoaa kokonaan, eihän silloin kukaan jaksa tehdä enää tavoittelemansa asian eteen mitään. On se tavoite sitten henkinen hyvinvointi tai fyysinen. Tai vaikka jos ajatellaan ihan jotain työjuttua, jos ei ole motivaatiota tehdä jotain projektia – se varmasti pysyy vikojen paperipinojen joukossa siinä työpöydällä.

Jos se motivaatio sitten laskee, niin millä sen saa houkuteltua takaisin ylös?

IMG_20150412_093039

Silloin pitää miettiä, että miksi johonkin on alunperin lähtenyt?
Miksi halusi muuttaa elintapojaan? Miksi halusi pudottaa muutaman kilon? Miksi halusi opetella juoksemaan? Miksi halusi itselleen paremman olon, henkisesti ja fyysisesti?

Jos sieltä ei löydä enää samoja syitä, pitää miettiä onko se muutos tai tavoittelema asia oikeasti enää tärkeä. Vai muutuiko kenties oma mielipide ja elämänkatsomus välissä? Ehkä. Jos näin on, on ihan turha jatkaa väkisin jotain juttua vain siksi kun niin on joskus halunnut tehdä. Mutta jos sieltä löytyy ne samat syyt ja asiat mitkä alunperin lähetti matkaan, silloin kannattaa puskea se energia jatkumaan. Mennä kohti tavoitteita ja uskoa onnistuvansa.

Luovuttaminen ei saisi olla ikinä ensimmäinen vaihtoehto. Ei ainakaan siksi, että ”no en mä kuitenkaan pysty” ”ei musta ole siihen”. Jos motivaatio on yksi tärkeimmistä onnistumisen tekijöistä, toinen ehdottomasti yhtä tärkeä asia onnistumisessa on uskominen.

***

”The world is yours – if you just want it!”

Ja niin se yksinkertaisuudessaan on.
Oikeasti jos vaan uskot tarpeeksi, kaikki on mahdollista.
Maailma on sinun. <3

IMG_20150412_085307