*Kaupallinen yhteistyö: K-Citymarket, For every body by Jutta

Kysyin tuon otsikon kysymyksen teiltä viikko sitten. Kiitos kovasti kaikille huikeille yli kahdellesadalle kommentoijalle Jutta G:n arvontaan. <3 Ihana oli kuulla, miten moni aikoo hoitaa kuntoaan kevään aikana kroppaansa kuunnellen ja silti itseään kehittäen. Vastauksista kumpusi mielestäni jotenkin mahtavasti se, että hyvinvointi on tärkeää ja siitä halutaan pitää kiinni itsensä vuoksi – ei sen takia, että olisi pakko. Tai koska on tammikuu. 😉

Itse aion hoitaa keväällä kuntoani hyvin samoilla metodeilla kuin suurin osa lukijoistani. Haluan liikkua, haluan treenata kovaakin, mutta haluan edelleen tehdä sen siksi koska nautin siitä. Monilla teistä kilipailuun osallistuneista oli myös jokin tavoite – painonpudotus, puolimaraton, tai jokin muu selkeä tavoite. Sekin on erittäin hyvä suunnitelma treenaamisen suhteen. Itselläni ei oikeastaan mitään varsinaista tavoitetta tänä vuonna liikunnan saralla ole. Haluan edelleen kehittyä temppuilujutuissa ja oppia uusia juttuja siinä, mutta mitään tarkempaa tai tiettyä juttua ei ole kiikarissa.

Olen huomannut, että minulle on kehittynyt viikkorutiinit treenien kanssa. Viikkoon kuuluu aina yksi tai kaksi jalkatreeniä salilla. Siihen kuuluu yksi tai kaksi temppuilutreeniä. Temppuilun lisäksi treenaan yläkroppaa kerran viikossa salilla. Ja viikossa on ainakin kerran kunnollinen, pitkä kehonhuoltotreeni. Sen lisäksi saatan kotona tehdä joogaliikkeitä, jos on energiaa ja aikaa.

Toisille treenaamisen jatkumon ylläpitämiseksi on tavoitteet ehdottomasti tärkeitä juttuja. Toiset rakastavat tavoitteita, tavoitteet saattavat olla tärkeä osa omaa treenisuunnitelmaa tai jopa osa urheilukilpailuun valmistautumista. Toisille tavoitteet antaa motivaatiota jatkaa liikkumista vielä sen tammikuun alun jälkeenkin.

Silloin kun itse aloitin treenaamisen muutamia vuosia sitten, oli tavoitteet tärkeitä. Koska liikkuminen ei tullut luonnostaan ja enemmän sohva kutsui kuin kuntosali – oli hyvä pitää tavoitteet mielessä. Kun tavoitteiden ansiosta jaksoin pitää treenaamisesta ja terveistä ruokatottumuksista kiinni, alkoi tuloksia näkymään. Sitten kun niitä näkyy, se on motivaattori jo itsessään jatkaa.

***

Olen nyt reilun pari viikkoa saanut tutustua näihin Jutta Gustafsbergin treenivaatteisiin ja olen tykästynyt kovasti varsinkin noihin 3/4-trikoihin. Niissä on mielestäni todella hyvä istuvuus ja materiaali tuntuu hyvältä.

Muita huomioita mitä tästä vaatemallistosta voisin kertoa, on suhteellisen isot koot. Yläosista olisin voinut ottaa kokoa pienemmät, nyt minulla oli niistä koko 36, joka on aika yleinen itselläni yläosissa.

Malliston välineistä matto on todella miellyttävän tuntuinen ja iso kassi ihan huippu. Myös sheikkeri ja cold/hot-termosjuomapullo todella hyviä. Välineistä löytyy myös mm. hierontarulla, jolla on ollut helppo rullailla esim. etureisiä ja muitakin lihaksia.

Tykkään toisinaan harjoitella päälläseisontoja ja joogailla kotona, joten tästä matosta tuli nyt yksi suosikkivälineistäni. 🙂

Kiitos vielä kaikille arvontaan osallistuneille! Arpakone valitsi voittajaksi nimimerkin: Ripsu! Onneksi olkoon voitosta! 🙂 Laitatko minulle yhteystietosi osoitteeseen pt.monna@gmail.com

Ripsu
Aion hoitaa kuntoani tänä vuonna pitämällä kehonhuollon mukana treeniohjelmassani. Lisäksi otan kestävyystreenin ohelle lisää kehonpainolla tehtävää voimaharjoittelua, jotta saan juoksuaskeleeseeni lisää lennokkuutta voiman lisääntymisen kautta.

***

Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille! <3

Ohjaako pelko elämääsi vai istuuko se takapenkillä?
Tai ehkäpä se on matkassa mukana, mutta vain takakontissa. 

Muistaako joku, kun olen kertonut pelkätytöstä? Siitä tytöstä, joka olen ollut pienestä pitäen. Pelkätyttö. Kuten minua kutsuttiin. Äitini sanoi minua samanlaiseksi pelkätytöksi kuin hän itse. Hänen äitinsä oli kutsunut myös häntä pelkätytöksi. Että sellainen perintö oikein. En koskaan ottanut sitä pahalla, ajattelin vain olevani vähän tällainen pelkääjä.

Juttelin hetki sitten erään asiakkaani kanssa pelkäämisestä. Hän kertoi lukeneensa eräästä kirjasta viisaan lauseen: Pelko on aina olemassa, se antaako sille ratin vai pistääkö sen takapenkille, on oma valinta. Tuo herätti minussa vahvoja ajatuksia.

Olen pelännyt elämäni aikana paljon kaikenlaista. Osa peloista on toteutunut, osa ei. Osa peloista on ollut isompia asioita, liittyen perheeseen ja lähipiiriin. Osa peloista on ollut järjettömiä, vilkkaan mielikuvituksen tuotoksia.

Edelleen pelkään asioita, mutta tiedän olevani rohkeampi nykyään. Ja vahvempi myös tämän pelko-asian suhteen. Se on vaatinut paljon itsepohdiskelua ja oikeasti myös ihan konnkreettista vahvaa tahtotilaa saada se pelko sinne takapenkille. Pelko on ollut ratissa aika monesti ja turhankin paljon, nyt olen saanut sen pysymään edes 90% ajasta siellä takapenkillä. Vielä kun joku päivä se siirtyisi sinne takakonttiin.

On toki järkevää, että on varovainen joissain asioissa. Mielestäni on olemassa ”tervettä pelkoa”. Että vaikkapa ensimmäisten pakkasten tultua ei ryntää jäälle kävelemään, mutta kun pakkasta on ollut jo monta viikkoa ja jäällä kävelee muitakin, voi pelon pistää takakonttiin ja lähteä mukavasti talsimaan jäätä pitkin.

Mutta se päätös, että antaako pelon ohjata elämää on omissa käsissä. Antaako pelon rajoittaa tekemisiä vai ei. Kannattaako esimerkiksi sydän pamppaillen istua monta tuntia lentokoneessa paniikissa, että tippuuko tämä kone nyt vai ei? Vai istuuko koneessa tyytyväisenä muiden matkustajien kanssa ja jos sitten kuitenkin jotain tapahtuu, ei se pelko sitä tule estämään.

Kannattaako pelätä epäonnistumista asioissa niin paljon, että ei edes yritä? Mitä sitten jos ei onnistu, sitten voi yrittää uudestaan. Tai keksiä jotain muuta.
Itse en pelkää yrittää jotain uutta. En pelkää epäonnistumista esimerkiksi jossain uudessa liikkeessä kehonhallinnan kanssa tai muutenkaan treenatessa. Joskus olen pelännyt, epäonnistuminen on ollut kamala sana ja pelottava tilanne. Nykyään sen osalta pelko on takakontissa visusti.

Pienenä pelkäsin sotaa. Ajattelin, että mitä jos sota syttyy kun olen koulussa ja isä ja äiti töissä ja veli jo kotona. Että mitä jos joudutaan kaikki eri pommisuojiin, eikä nähdä toisiamme. Entä mummu ja vaari, pääsevätkö he turvaan.
Pelkäsin myös pimeää. Nukahdin aina yövalo päällä, isäni tai äitini kävivät sen sammuttamassa kun olin nukahtanut. Pelkäsin kellaria, en oikein uskaltanut mennä hakemaan pyörää kellarista, koska ajattelin siellä olevan jonkun, joka hyökkää kimppuuni.

Vähän vanhempana uskalsin jo mennä kellariin ja yövalonkin sammutin itse ennen nukahtamista. Enkä sotaakaan enää pelännyt.

***

Annatko sinä pelon pitää ohjat ratissa vai oletko pistänyt sen takapenkille?