Kyllä se niin on, että on se hyvä jumpata ihan loppuun asti vaan raskauden aikana ja lähteä vaikka suoraan steppitunnilta sitten synnärille. Ihan sama mitä ne neuvolan tädit sanoo..

On hirveän hyvä olla monipuolinen, myös harrastusten kanssa. Että kyllä sitä pystyy viikon aikana työn ohella harrastamaan kuudesta kahdeksaan kertaan viikossa. Esimerkiksi valokuvausta, kuorolaulantaa, jalkapalloa, kuntosalia, sekä tankotanssia. Ihan vain monipuolisuuden nimissä.

Jos se rasvaprosentti ei ole alle sen 20, niin ei silloin ole kyllä pt eikä mitään. Ja ainakaan jos syö karkkia tai alkoholia yli kaksi kertaa vuodessa. Se on osattava tekniikat leuanvedoista maratoonijuoksuun, tai ei ole ammattilainen lainkaan. Ainakaan liikunta-alan ammattilainen.

Viikko synnytyksen jälkeen on ihan hyvä pitää lepoviikko ja sitten kannattaa jo palata takaisin treenien pariin, ainakin peppua treenaamaan. Kolme kuukautta synnytyksen jälkeen on viimeistään oltava takaisin entisissä mitoissa, tai on patalaiska.

Ei ole ollenkaan suotavaa ihan nyt niin vaan olla möllöttää, missään elämänvaiheessa. Että jos ei muuta tekemistä ole, niin kyllä sitten ainakin kannattaa lähteä ihan vaikka työväenopistolle opiskelemaan jotakin iltakursseja. Koska itseään pitää aina kehittää.

Rauhoittuminen on tärkeää ja sellaisia rauhoittumisen hetkiä on oltava viikon aikana tarpeeksi, mielellään kerran päivässä. Tai sitten ihan kokonainen päivä. Että nyt sitä on sitten klo 8-21 rauhoittumista kalenterissa. Jumankauta se on oltava sitten todenteolla zen heti klo 8.

Pitää osata kuunnella itseään. Pitää osata ottaa aikaa itselleen. Pitää muistaa treenata. Pitää muistaa syödä puhtaita raaka-aineita. Pitää antaa aikaa rakkaimmilleen. Pitää muistaa olla stressaamatta. Pitää tehdä kaikki tekemättömät työt ja to do-listat. Pitää muistaa relata. Pitää elää täysillä. Pitää muistaa nauttia joka hetkestä. Pitää muistaa hymyillä aamusta asti. Pitää olla ekologinen. Pitää muistaa ostaa luomua. Pitää osata ottaa somettomia aikoja päiviin. Pitää päivittää instagramia. Pitää muistaa laittaa tietokone kiinni viimeistään kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa. Pitää muistaa kertoa siitä facebookissa. Pitää oppia olla läsnä. Pitää muistaa rakastaa. Niin itseään kuin kaikkia muitakin. Pitää myös osata jättää negatiivista energiaa tuovat ihmiset pois elämästä. Pitää muistaa olla hyvä esimerkki lapsilleen. Pitää hankkia niitä lapsia. Tai koiria. Pitää muistaa viedä koirat ulos. Pitää muistaa syödä. Pitää nukkua tarpeeksi. Muttei liikaa.

***

Tapasin sunnuntaina kaksi ystävääni brunssin merkeissä. Juttelimme niitä näitä, mutta myös lapsista ja äitiydestä. Toinen heistä on pienen suloisen tytön äiti ja toisella on laskettu aika huhtikuun puolivälissä. Toinen heistä kertoi, kuinka hänen koulussaan oli kerrottu yhden oppilaan olevan tänään poissa tunnilta, koska hän on synnyttämässä. Mutta että ei huolta, hän kyllä jo ensi viikolla sanoi palaavansa takaisin tunneille.

Se on oikeasti todella hurjaa tajuta, että suorittaminen vaan lisääntyy koko ajan tässä yhteiskunnassa. Kaikessa pitää olla tehokas ja hyvä. Suhteellisuudentaju tuntuu hämärtyneen monilla. Yht’aikaisesti pitäisi palautua raskauskiloista muutamassa kuukaudessa, mutta kuitenkaan treenaamaan ei saisi lähteä – sillä sitten on itsekäs ja huono äiti.

Tällä meidän alalla törmää usein siihen, että pt:n pitäisi tietää kaikkien lajien nyanssit ja osata valmentaa niin painonpudottajia, maratoonareita, fitnesskisaajia, kuntosaliharrastuksen aloittajia, sirkustaitelijoita kuin lihasmassan kasvattajiakin. Vakavasti otettavan pt:n pitäisi myös itse olla koko ajan kisakireä ja vetää ainakin kymmenen leukaa, sekä juosta puolimaraton tosta noin vain.

Monille meistä sopii se, että tekemistä on paljon. Jotkut taas tykkää siitä, että on rauhallisempi tahti tekemisissä. Meitä on moneen junaan. Itse olen sortunut moniinkin tuossa alussa lataamiini kärjistyksiin. Suorittamisesta olen kuitenkin halunnut viimeisen vuoden aikana pois. Sillä onko rasvaprosenttini 19 vai 22 ei ole ammattitaitooni minkään sortin vaikutusta. Niin asiakkaiden kuin valmentajienkin tehtävä on ymmärtää, että on olemassa erilaisia valmentajia.

Mielestäni ei ole oikein tuomita äitejä, jotka haluavat jatkaa treenaamista piankin synnytyksen jälkeen. Jos se tuntuu hyvältä ja sitä haluaa tehdä. Jos on aina treenannut paljon, ei sekään ole huono asia jos lähtee suoraan uima-altaasta synnyttämään. Toisaalta ei ole myöskään oikein tuomita niitä äitejä, jotka haluavat ottaa rauhaassa lapsen kanssa, eikä heille sillä peilikuvalla ole mitään merkitystä – kunhan vauva saa syödäkseen ja nukkuu.

Joku tarvitsee rauhoittumiseen niitä kokonaisia päiviä, jollekin rauhoittuminen on kahvittelu ystävän kanssa tai juoksulenkki. Rauhoittumista ainakaan ei pitäisi suorittaa.

Mitä ajatuksia tämä suorittaminen teissä herättää?

***

Lue myös: On ihan ok heittää välillä hanskat tiskiin.

Vuosi sitten julkaistiin kirjamme Välipalat – Virtaa Superfoodeista. Muutama kuukausi sitten, vähän ennen joulua 2015 siitä ilmestyi toinen painos. Eilen mietimme yhdessä näiden ihanien naisten kanssa, että onko siitä tosiaan VAIN vuosi. Me kaikki neljä naista elämme aika hektistä elämää ja olemme monessa mukana, vuoteen mahtuu paljon ja siksi aika juoksee niin kovaa.

Silti, vuosi sitten tammikuussa löytyi kirjakauppojen hyllyiltä meidän neljän naisen yhteinen välipalakirja. Minun, Maijun, Hannan ja Ainon.
2014 teimme reseptejä kirjaan. Kaikki kirjan 60 reseptiä on meidän omien kätöstemme kautta suunniteltu ja tehty. Jokainen meistä teki 15 reseptiä kirjaa varten ja sitten kuvauspäivät oli erikseen. Moni kuvauspäivistä oli ihanan aurinkoinen ja mehiläiset pörräsivät, jopa talossa sisällä. <3 Tunnelma oli aurinkoinen ja eipä ihme, tällaisella porukalla. 🙂

Superfoodeja löytyy jo melkein jokaisen ruokakaupan ja kodin hyllyltä, mutta kaakaonibsien, macajauheiden ja chiasiemenien maailma aukeaa kuluttajalle kuitenkin hitaasti. Me halusimme tehdä kirjan, jossa ne olisivat helposti ja monipuolisesti lähestyttäviä. Resepteissä käytettiin myös tutumpia raaka-aineita, kuten kananmunia, avocadoa, lohta, marjoja, ruista ja kauraa.

Ja voi että sitä ilon päivää, kun saimme valmiit kirjat käteemme kustantomossa! Kyllä siinä vähän täytyi silmiä hieraista kun oma nimi koreili ihan oikean kirjan kannessa. 🙂 Sen fiiliksen tulen kyllä muistamaan aina. Kolmen ihanan naisen kanssa siinä sain pitää yhteistä kirjaamme kädessäni. <3

Pidimme myös lehdistölle ja läheisille ystävillemme / perheellemme kirjan julkistamistilaisuuden. Se päivä on jäänyt myös mieleeni vahvasti ja pysyy siellä ihan varmasti ikuisesti. <3

***

Aurinkoa ja energiaa alkavaan viikkoon! <3

On ihana muistella tällaisia hymyilyttäviä asioita, kun meinaa väsymys pukata yli ihan todenteolla. Onneksi ihanista muistoista saa virtaa. <3

ps. Pus Aino, Hanna ja Maiju!! <3 <3 <3